Pulmu Kailamo ja Taru Kumara-Moisio vangitsivat pienoisromaaniin vahvan annoksen ysäritunnelmaa

Avainsanat

1990-luku, book review, Enostone, IRC, Pulmu Kailamo, romaanit, suomalainen kaunokirjallisuus, Tampere, Tampereen yliopisto, Taru Kumara-Moisio, TTKK

Pulmu Kailamo & Taru Kumara-Moisio: Tenho. Enostone 2022. 230 s.

HUHTIKUUSSA 2022 ilmestynyt Tenho on historiantutkija Pulmu Kailamon ja opettaja-kirjailija Taru Kumara-Moision yhdessä kirjoittama aikuisromaani. Kumara-Moisio on kokenut kirjailija, toisin kuin Kailamo, jolle romaani on esikoisteos.

Tenhon päätapahtumat sijoittuvat 1990- ja 2010-luvuille, nykyhetki on vuonna 2016. Naispäähenkilö Kata on ajautunut aviokriisiin. Sen syitä pohdiskellessaan hän alkaa muistella 1990-luvun loppupuolen opiskelijavuosiaan Tampereella. Samalla hän pohtii, pitäisikö lähteä opiskelemaan keski-ikäisenä lääkäriksi, mikä oli nuoruuden toiveammatti. Ja ei muuta kuin lääkiksen pääsykokeisiin!

Nuori Kata oli kova tyttö irkkaamaan. ataK-nimikkeen takaa hän koki voivansa tehdä netissä melkein mitä vain. Oman verkkoidentiteetin rakentaminen osoittautui kuitenkin lopulta haastavaksi: mitä kaikkea itsestä sopi oikeasti kuvitella tai syöttää muille? Yhtä kaikki, IRC-yhteisöstä tuli Katalle yllättävän tärkeä.

”En ole enää Kata, jonka elämäntehtävänä oli Sussun bileraporttien kommentoiminen tai Marin teekkarijahdin komppaaminen. En ole Kata, joka istui mikroluokassa suremassa tyhjää sähköpostilaatikkoaan. Olen nyt ataK, ja voin tehdä itsestäni sellaisen kuin haluan.” (s. 51)

Pulmu Kailamo ja Taru Kumara-Moisio. Kuva: Henry Söderlund / Enostone

KAILAMON ja Kumara-Moision romaani keskittyykin kuvaamaan ysäritunnelmaa vuodesta 1993 toimineessa verkossa ja tamperelaisissa miljöissä. Romaani on tyylikäs kokonaisuus, ja varsinkin vuoropuhelut toimivat hyvin.

Se, että Kata päättää voittaa poismuuttaneen miehensä takaisin hakeutumalla lääkikseen, tuntuu minusta kaukaahaetulta, jopa oudolta juoniratkaisulta. Mutta muuten juonelliset ratkaisut vievät kerrontaa uskottavasti eteenpäin. Henkilökuvaus ei näyttäydy ollenkaan viihteellisenä vaan enemmän aidosti problematisoivalta. Sehän on suuri ansio.

Itsekin 1990-luvun Tampereella opiskelleena koin nostalgisia tunnelmia Tenhon äärellä. Kirjailijat ovat onnistuneet vangitsemaan lukuisia maukkaita yksityiskohtia ysäritunnelmasta kovien kansien väliin.

Kuvatut IRC-meiningit sopivat hyvin juuri Tampereelle, jossa teknillisen korkeakoulun insinööriopiskelijoilla oli 1990-luvulla melkoinen nörttikulttuurirooli. Tämän havainnollistaminen on minusta Tenhon suurimpia ansioita.

Maagisrealistinen seikkailu Uuteen-Seelantiin

Avainsanat

book review, maaginen realismi, Taru Kumara-Moisio, Tähtivaeltaja

Taru Kumara-Moisio: Taniwha. Osuuskumma 2019. 216 s.

”TÄMÄ on meidän vuosi ulkomailla, äiti hykerteli Ellalle jo lentokoneessa, bai bai Finland. Ella kysyi miksi ja äiti selitti, että kaikki haluavat välillä vaihtelua ja seikkailua. Isä taas sanoi, että siinä on kyse kansainvälisestä työkokemuksesta. Ellalle olisi riittänyt viikon rantaloma.” (s. 7)

Ylöjärveläisen Taru Kumara-Moision (s. 1976) keväällä julkaisema Taniwha on lapsen näkökulmasta kirjoitettu kirja suomalaisperheen siirtolaisvuodesta Uudessa-Seelannissa.

Suomeen jäävät kotoisa Tampere, kaverit ja kissalta tuoksuva kummitäti.

ROMAANIN FOKUKSESSA on perheen 10-vuotiaan Ella-tytön pelot ja epävarmuus vieraissa oloissa ja uuden edessä. Maailma ja tulevaisuus tuntuvat yhtä aikaa kaameilta ja kutsuvilta. Vieraassa ympäristössä aukeaa uusia piirteitä myös omista perheenjäsenistä ja muista tutuista.

Perheenisä on stressaantunut ATK-yrittäjä, jonka mielialat muuttuvat kuin vuoristoradan kyydissä. Taiteilijaäiti yrittää pitää perheen koossa ja onnistuukin siinä kohtuullisesti. Ella sisaruksineen kärsivät eniten sopeutumisvaikeuksista.

Ella on kaikkea muuta kuin innostunut muutosta maailman toiselle puolelle. Suomeen jäävät kotoisa Tampere, kaverit ja kissalta tuoksuva kummitäti Leila, josta Ella tykkää valtavasti. Työmahdollisuuksiinsa uppoutunut nörtti-isä ja sapattivapaasta intoileva taiteilijaäiti eivät tunnu ollenkaan ymmärtävän tytön ahdistuksen syitä.

Vuosi Uudessa-Seelannissa muuttaa kaikkia perheenjäseniä ennalta-arvaamattomalla tavalla.

Kumara-Moisio osaa hienosti yhdistää maagisen ulottuvuuden arkirealismiin.

KUIN LASSISSA ja Leevissä lapsellisen kertojanäänen kautta mielikuvitus tekee arkisestakin yliluonnollista.

Ella oppii maailman toisella puolella vaistoamaan muiden ajatuksia, jolloin yliluonnollinen maailma iskee esiin vaivihkaa. Sitten tyttö tutustuu Hine-naiseen, joka ilmiintyy hänen eteensä tuosta vain – ja kaikkoaakin yhtä vauhdikkaasti. Puhumattakaan Taniwha-hirviöstä, josta ei saa puhua ja jota kaikki pelkäävät. Parhaalle ystävälle, paikalliselle Tane-pojalle nämä kuitenkin ovat oikeasti olemassa.

Välillä kertoja problematisoi Ellan vanhempien parisuhdepulmia, rakkaan kummitädin mielenterveysongelmia sekä Tanen erikoisia sijaisperhekuvioita.

Kirjailijan kerronta on värikästä ja mielikuvituksellista. Maagisen ulottuvuuden yhdistämisen arkirealismin Kumara-Moisio hallitsee hienosti. Kumara-Moisio on hyödyntänyt Uuden-Seelannin maorien legendoja ja taruja. Ellan erikoinen naisystävä on oikeasti maoritarujen kuolemanjumalatar Hine-nui-te-po!

”Peilikuvan takana näkyy tumma varjo. Se tarttuu kiinni Ellaan ja peittää ikkunanäkymän kokonaan. Se on Hine. Ella katsoo taakseen, mutta siellä ei ole ketään. Hine näkyy ainoastaan peilissä.” (s. 171)

Myös Taniwha-hirviö on niin ikään peräisin maorilegendoista. Koko romaanin läpi kulkeva olento symboloinee lapsen epävarmuutta ja pelkoa uudessa ja oudossa elämäntilanteessa.

Maaginen kertoja tähyää kohti ihmisyyden ydintä.

ITSEKIN UUDESSA-SEELANNISSA asuneen Kumara-Moision tarinoinnissa maagisrealistisuudella on osansa juuri henkilökuvauksessa. Maaginen kertoja tähyää tässä kohti ihmisyyden ydintä. Lapsen havainnollinen näkökulma eksistentialismiin nähden on voimakas.

Lapsikertojan näkökulmat kirjailija hallitsee muutenkin hyvin, vaikka Ellan tuittuilu muistuttaa välillä enemmän murkkuikäisen tytön käytöstä.

Romaanin loppua kohti lapsihenkilöiden ahdistukset kasvavat toiseen potenssiin, kun Ella ja Tane joutuvat kokemaan kodeissaan jopa traumaattisia koettelemuksia. Vilkas mielikuvitus ja reipas mieli auttavat pitkälle, vaikka lapsenusko eilistä valoisampaan huomiseen on koetuksella pahemman kerran.

Taru Kumara-Moisio työskentelee Ylöjärven lukiossa äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina. Hän on aikaisemmin julkaissut Atorox-ehdokkuuksia keränneitä novelleja sekä esikoisromaanin Maan vetovoima (Nordbooks, 2014). Kuluneena keväänä häneltä ilmestyi myös scifi-nuortenromaani Ihmisversoja (Atrain&Nord).

Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 3/2019.

Taru Kumara-Moisio. – Kuva: Ylöjärven Uutiset

Taru Kumara-Moision juttu on maaginen realismi

Avainsanat

kirjailijahaastattelu, maaginen realismi, Pirkanmaa, Taru Kumara-Moisio, Virke

Taru Kumara-Moisio.

Taru Kumara-Moisio (s. 1976) on pirkanmaalainen äidinkielenopettaja ja kaunokirjailija. Hänen perheeseensä kuuluu yrittäjäpuoliso ja kaksi teini-ikäistä lasta. Taru on työskennellyt vuodesta 2006 lähtien Ylöjärven lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina.

Kaunokirjailijana Taru on tuottanut tähän mennessä romaanin, novelleja, pienoisnäytelmiä nuorille, fantasiatarinoita sekä historiallisia live-roolipelejä.

– Olen tyylilajiltani tragikoomikko. Tyyliini kuuluu myös jonkin sortin leikittely. Hyödynnän mielelläni intertekstuaalisia viittauksia, aukkoja ja monitulkintaisuutta.

Olin perinteinen runotyttö.

TARU pitää eniten novelleista, olivat ne sitten realistisia tai fantasiapohjaisia. Tarun omia novelleja on palkittu muun muassa Portti- ja Atorox-kilpailuissa. Hän haluaa sanoa vähässä paljon, saada lyhyistä lauseista aukeamaan kokonaisia maailmoja.

– Useat novellini, kuten myös työn alla oleva seuraava romaanini, edustavat ns. maagista realismia, eli niissä on vahvasti myyttiaineksia ja fantasiaelementtejä mukana.

Taru haaveili kirjailijan urasta jo nuorena.

– Olin perinteinen runotyttö – luin, kirjoitin ja unelmoin päivät pitkät. Kirjoitin ahkerasti päiväkirjaa, runoja ja tarinoita, joista osa perustui täysin mielikuvitukseeni, mutta osassa seikkailivat fanifiktiotyyliin klassikkoromaanien tutut hahmot.

– KOULUSSA äidinkieli oli lempiaineeni. Muistan harjoitelleeni lukiossa runoanalyysejä oikein intohimolla.

Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen on Tarulle toisaalta nautinnollista leikkiä ja toisaalta todella haastavaa, keskittymistä vaativaa aivotyötä. Hän loi Maan vetovoiman (2014) henkilöhahmot alun perin kirjoitusharjoituksia varten luovan kirjoittamisen kesäkurssilla.

– Ensin hahmot elivät vuosia irrallisissa novelleissa, myöhemmin sain innostuksen rakentaa romaanin mittaisen tarinan heidän kipuiluistaan. Lopulta hioin romaanin julkaisukuntoon vuorotteluvapaallani Uudessa-Seelannissa.

Identiteetiltään Taru on opettaja, joka kirjoittaa sivutyönään.

– Kirjoittamisella on aika vaikea ansaita elantoaan, ja apurahoista käydään kovaa kamppailua. Sitä paitsi pidän äidinkielenopettajan työstä, ja nuorten parissa on innostavaa työskennellä. Täytyy vain saada hallittua työn määrää niin, että vapaa-aikaakin sentään jää.

Äidinkielenopettajan ammatti tuntui jo nuorena luontevalta vaihtoehdolta Tarulle, sillä hän halusi tehdä töitä lukemisen, kirjoittamisen ja puhumisen parissa.

– Kirjoittaminen oli minulle lähinnä harrastus, kunnes vuorotteluvapaallani annoin itselleni luvan käyttää siihen enemmän aikaa. Vuosien kulussa suhteeni kirjoittamiseen on muuttunut ammattimaisemmaksi ja rakkaaksi sivutyöksi.

Äidinkielen oppiaine on kaiken olennaisen ytimessä.

TARUN uusimmat kaunokirjat Taniwha (Osuuskumma) ja Ihmisversoja (Atrain&Nord) julkaistiin keväällä 2019 . Lisäksi hän on mukana toimittamassa vielä julkaisematonta novelliantologiaa.

Erikoisterveiset äidinkielen opettajina työskenteleville kollegoille:

– Oppiaineemme on niin kaiken olennaisen ytimessä kuin vain olla voi: äidinkielen opiskelu kehittää ajattelun taitoja, syventää identiteettien ja maailman hahmotusta sekä antaa välineitä elämänhallintaan. Rohkaistaan nuoria käyttämään kieltä oivaltaen!

Taru Kumara-Moision kaunokirjalliset esikuvat:

– Erityisesti Leena Krohnin Tainaron, Pereat Mundus ja Hotel Sapiens antavat uusia oivalluksia joka lukukerralla. Kurt Vonnegutin kirjojen huumori taas vetoaa minuun kaikessa synkkyydessään. Lapsuuteni tärkein kirja oli Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamieli.

– Suosittelen seuraavia uutuuskirjoja kollegoille luettavaksi: Leena Krohnin Kadotus, Merja Mäen Kaksi vettä ja Saara Henrikssonin Syyskuun jumalat.

– – – – – – – – – – – – – – – –

Haastattelu on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-jäsenlehdessä 2018.