Hitaan kirjoittamisen lumo

Avainsanat

Cicero, kirjeet, Sofia Tolstaja, Terhi Rannela, tietokirjallisuus, Virke

Terhi Rannela: Kirjeiden lumo. Karisto 2021. 168 s.

KIRJAILIJA Terhi Rannelan (s. 1980) tietoteos Kirjeiden lumo tähyää kirjeiden, muistiinpanojen ja muiden hitaasti kirjoitettujen tekstien maailmaan. Miltä tuntuu vastaanottaa itselle kirjoitettu, käsin tehty viesti nykyaikana, jolloin sähköinen viestintä on voimissaan?

”Hyväntahtoisesta kirjeestä harva pahoittaa mielensä. Jokainen meistä voi vähentää yksinäisyyttä huomioimalla enemmän toisia ihmisiä. Läheltä on helpoin aloittaa. Ette usko, millaista riemua tunsin, kun eräs naapurini viimein vastasi tervehdykseeni kolmen vuoden kuluttua.” (s. 54)

Kirjeen lumoa eritellessään Rannela kaivaa esiin kulttuurihistoriaa lavealla skaalalla ja osoittaa kirjeiden kirjoittamisen kulttuurihistoriallisen merkityksen. Historiallisessa katsauksessa korostuu Cicero, jonka kirjeet ovat säilyneet verraten hyvin muihin antiikin kirjailijoihin verraten.

Antaapa hän muutaman vinkinkin kirjeiden kirjoittamiseen. Niihin lomittuvat mestareilta, muun muassa Lewis Carrollilta, napatut ohjeet. Kirjoitusvinkkien lomassa Rannela jakaa ison määrän elämänhistoriaansa ja kertoo myös ystävistään Suomessa ja ulkomailla.

Vanhat kirjeet toimivat näyteikkunoina menneisyyteen. Kirjoittaja on usein vastaanottajalleen auki paljon syvemmin kuin päiväkirjoissa tai varsinkin elämäkerroissa, jotka on tarkoitettu laajemman yleisön luettaviski. Kirjeet voivat olla myös painostavia. Muistelepa Urho Kekkosen kuuluja myllykirjeitä!

Rannela kuvaa paljon myös päiväkirjakirjoittamista. Esimerkeistä tärkeimmäksi nousevat Leo Tolstoin puolison Sofia Tolstajan lukuisat päiväkirjat. Niissä on tallennettuna paitsi Tolstoiden vaikea avioliitto, myös aimo annos Venäjän keisarikunnan historiaa.  

Terhi Rannela. Kuva: Laura Vesa.

TIETOTEOKSENA Kirjeiden lumo on varsin sekavaa luettavaa. Kirjoitusote on kuitenkin raikas, myönteishenkinen ja piristävä.

”Hitaan kirjoittamisen lumo” olisi sopinut paremmin nimeksi kirjalle, joka käsittelee kirjeiden lisäksi monia muitakin hitaan kirjoittamisen muotoja.

Rannela suhtautuu kirjeiden kirjoittamiseen romantisoivasti. Kaikilla viime vuosituhannella syntyneillä on kokemusta käsin kirjoitetuista kirjeistä. Haluaisimmeko tämän tradition siirtyvän lapsillemme ja varsinkin lapsenlapsillemme?

Nostalgiahakuisuus on Rannelasta itsen suojaamista. Hän uskoo jääräpäisesti kirjeiden ja käsin kirjoittamisen paluuseen.

”En äänekkääseen vallankumoukseen, mutta ainakin pienimuotoiseen mielenosoitukseen.” (s. 20)

Aikana, jolloin sähköposti, WhatsApp, Messenger ja tekstiviestit ovat korvanneet käsin kirjoitetun kirjeen, mustekynän tuoksu on tullut kirjoittajalle rakkaaksi. Alkaapa Rannela jossakin kohtaa eritellä jopa lempikyniään. Toisaalla hän pohdiskelee postilaatikon ja postimerkin kehitystarinoita.

Kätevää triviaalitietoa satelee joka aukeamalla. Tiesitkö, ettei 39 % yli 16-vuotiaista suomalaisista käytä lainkaan somea? Pitäisikö olla huolissaan?

Nelikymppinen Terhi Rannela on monipuolinen kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu parikymmentä teosta. Korpukseen mahtuu muun muassa historiallisia romaaneita, luovan kirjoittamisen oppaita, elämäkerrallisia teoksia ja nuortenkirjoja. Outokummussa syntyneen Rannelan edellinen teos oli omaelämäkerrallinen Äiti – Ajatuksia äkkikuoleman jälkeen (2020).

Kirjailijoiden mukana koulun penkille

Avainsanat

Aino Kontula, Anja Lampela, book article, koulu, Terhi Rannela

Aino Kontula: Ei eläinkokeita – käyttäkää mopoja! Oppilaan päiväkirja. Ajatus Kirjat 2007.

Anja Lampela: Älä koske ope. Myllylahti 2006.

Terhi Rannela: Taivaan tuuliin. Otava 2007.

Koulu-uhkaukset tulivat lähelle suomalaisten arkea 2000-luvun puolessavälissä. Myös kirjailijat tarttuivat ongelmaan ja toivat teoksillaan yläasteen arkea lähemmäksi kansalaisia. Koulun maailma oli fiktiossa melko julma.

Erityisesti Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien myötä median ja yhteiskunnan huomio keskittyi entistä tiiviimmin oppilaiden peruskoulussa ja toisella asteella kokemaan pahoinvointiin. Tässä artikkelissa käsitellään kolmea vuosina 2006–2007 ilmestynyttä, koulumaailmasta kertovaa romaania. Kaikki kolme kirjailijaa ovat toimineet eripituisia aikoja opettajina.

Pedofiili opettajana

Romaanin Älä koske ope (2006) kirjoittaja on eläkkeellä oleva vieraiden kielten opettaja Anja Lampela (s. 1943). Hän on toiminut opettajana muun muassa Rovaniemellä ja Oulussa. Koulumaailmaan sijoittuva dekkari on Lampelan esikoisteos, jota hän alkoi työstää jäätyään eläkkeelle elokuussa 2003.

Lampelan romaani kertoo lähinnä pedofiliasta ja läheisen menettämisestä. Tyylillisesti hieman epäyhtenäinen teos antaa uskottavan kuvan pohjoissuomalaisen maalaisyläasteen maailmasta ja henkilöistä. Romaani sisältää joitain raakoja ja karmivia jaksoja, joissa irvokkaat perversiot korostuvat. Lampela käsittelee seikkaperäisesti erityisesti opettajien poikkeavaa seksuaalisuutta.

Havainnolliseen henkilökuvaukseen kykenevä Lampela varustaa kuvaamansa maalaisyläasteen innokkailla ja innottomilla opettajilla, määrätietoisella rehtorilla, persoonallisella opiskelijajoukolla ja ristiriitaisilla vanhemmilla. Kerronta synkkenee loppua kohti kuin kellarin portaissa.

Nimekkeen mukaisesti Lampelan romaanissa on keskeisellä sijalla opettajan oppilaaseen kohdistava sukupuolinen ahdistelu. Iäkäs miesopettaja ahdistelee yläastepoikaa ja kokee kuin kohtalon rangaistuksena läheisiä järkyttävän kuoleman. Raskaiden aiheidensa ja käsittelytapojensa vuoksi romaani ei sovi lasten luettavaksi.

Terroristi idolina

Äitejä ei osteta supermarketeista niin kuin kaurahiutaleita ja teepusseja. On väärin nauraa, koska äiti on kuollut. On väärin olla iloinen.

Otava julkaisi alkuvuodesta 2007 monenlaisia kerrontatapoja kokeilevan tyylikkään romaanin koululaisten pahoinvoinnista. Terhi Rannelan (s. 1980) kolmas romaani Taivaan tuuliin (2007) kertoo selkäpiitä karmivan tarinan koulukiusatuksi joutuvasta Aura-tytöstä. Tilanteen surullisuutta ja kauheutta korostaa ala-asteikäisen tytön äidin tapaturmainen menehtyminen, minkä vuoksi Aura joutuu uuteen kouluun ja jää ahdistuksineen yksin.

Kun Auran isä purkaa surunsa väitöskirjan puurtamiseen ja alkoholiin, tyttö etsii turvaa erilaisista sankarihahmoista. Peppi Pitkätossun ja kreikkalaisten jumaltarujen jälkeen hän omaksuu idolikseen saksalaisen terroristin Ulrike Meinhofin, josta tulee tytölle äidin korvike. Lukioikäisenä Aura päättää julistaa yhden tytön sodan kiusaajiaan vastaan eikä pääse asenteestaan eroon edes aikuisena.

Romaanin nimi viittaa auto-onnettomuuteen, jossa Auran äiti menehtyy palovammoihin ja ”hänen sielunsa lentää taivaan tuuliin”. Koulukiusatusta tytöstä kovettuu raaka naarassusi, joka kostaa kiusaajiensa teot karmeilla tavoilla.

Taivaan tuuliin seuraa Auran elämää useita vuosia. Hän tapaa itseään vanhemman miehen, joka alkaa käyttää naiivia tyttöä hyväksi. WTC-tornien tuho havainnollistaa molemmille terrorismin mahdollisuuksia, ja he alkavat suunnitella vuosisadan terroritekoa.

Koulu ei yllä nuoren romaanihenkilön arvoasteikossa korkealle. Rannelan romaanin tapahtumat heittävät toisinaan taiteellisen vapauden tuolle puolen. Kirjailija tavoittaa kohtalaisen hyvin nuoren päähenkilönsä kielteisen kasvukertomuksen kipupisteet ja traagiset seuraukset.

Yläaste hirmuliskona

Räväkällä esikoiskirjallaan Rexi on homo ja opettajat hullui! (2005) säväyttänyt raisiolainen opettaja-kirjailija Aino Kontula julkaisi 2007 romaanin Ei eläinkokeita – käyttäkää mopoja! yläasteesta oppilaan näkökulmasta katsottuna.

Älä hikuta, älä esitä superpirteää, älä hymyile, älä ole neiti, opettele lyömään, kamppaamaan ja heittään rajua läppää, rupee tykittään körssiä huuleen ja nölliä ikeneen, älä myönnä ikinä, älä ole ruskeakielinen.

Näin valistaa isoveli 13-vuotiasta Nikoa tämän aloittaessa yläasteen. Ulkoapäin pelottavalta hirmuliskolta vaikuttava betonilaatikko sieppaa Nikon tovereineen arkiseen syleilyynsä. Pientä mokkeria kampataan, syljetään ja pilkataan säännöllisesti.

Pamfletinomaisuudestaan huolimatta Kontulan päiväkirjaromaani on autenttisen tuntuinen koulukuvaus. Pitkään yläasteella opettanut eläkeläiskirjailija kuvaa yläasteen arkea harmaana mutta eteenpäin kulkevana.

Romaanissa sekava kouluympäristö saa jäsennystä mutta ei ryhtiä. Nikon yläasteelta puuttuvat täysin karismaattiset opettajat. Muutama vuoden mittaan tapahtuva räväkkä tapaus ei mietitytä kovin kauan nuorta romaanihenkilöä, sitä vastoin enemmän epilogin puolifiktiivistä opettajaa.

Koulukielteisyyden kasvupohja

Edellä käsitellyt teokset osoittavat jotain koulukielteisyyden potentiaalisesta kasvupohjasta. Teosten ilmeisen tietoinen aikuispainotus lienee seurausta kirjoittajien omista kokemuksista koulutyöstä.

Jos fiktiivinen opettaja on oppilaasta huono mutta vanhemmat kelvollisia – tai päinvastoin –, oppilaan tilanne näyttää kohtuulliselta. Mutta jos oppilaan aikuiset sekä kotona että koulussa eivät ymmärrä vastuutaan ja tehtäviään, nuori on selvästi vaarassa syrjäytyä ja joutua väärille teille myös fiktiivisessä koulussa.

Koululaiset ilman aikuisten tukea (2007)

Avainsanat

book review, Eija Reinikainen, Leimatut lapset, Otava, Taivaan tuuliin, Terhi Rannela

 

Eija Reinikainen: Leimatut lapset. Kun koulu ei ymmärrä. Otava 2007. 251 s.

Terhi Rannela: Taivaan tuuliin. Otava 2007. 282 s.

Otava julkaisi alkuvuonna 2007 kaksi puhuttelevaa teosta koululaisten pahoinvoinnista. Toinen näistä on muistelmapohjainen tietoteos ja toinen monenlaisia kerrontatapoja kokeileva tyylikäs romaani.

Elämäntyönsä erityisopettajana ja luokanopettajana tehneen Eija Reinikaisen muistelmateos Leimatut lapset piirtää lukijan silmien useita koskettavia kuvia lapsista, joita Reinikainen on opettanut pitkän opettajauransa aikana. Eläkeikäisen kirjoittajan kuvaamat lapset olivat pääsääntöisesti oppilaina joko vaikeiksi tai mahdottomiksi luokiteltuja tapauksia.

Teoksen ytimeksi muodostuu verraten yksipuolinen sanoma aikuisista (lähinnä opettajista), jotka eivät tunnu välittävän kontolleen uskotuista lapsista. Kerronnassa on vahva ripittäytymisen sivumaku: ainakin minä tein kaikkeni näiden lasten eteen, vaikkei se monen kohdalla riittänytkään. Kirjoittaja tuo verraten avoimesti esille pettymyksiään lapsensa hylänneisiin vanhempiin sekä huonoihin opettajiin. Hän ei kuitenkaan unohda omia turhaumiaan ja virheitään, vaan puhuu niistäkin paljon.

Reinikaisen kertomuksia lukiessa ihailin monesti hänen monipuolista ja kokonaisvaltaista kasvatusotettaan. Kirjoittaja oli esim. tarkkailuluokan opettajana omaksunut pakottoman opetustavan ja paneutunut oppilaidensa asioihin näiden perhesuhteita ja muita reunaehtoja myöten. Myös kirjoittajantaidoiltaan Reinikainen on mainitsemisen arvoinen. Kieli on tiivistä, havainnollista ja selvää.

Reinikaisen näkökulmat ovat kuitenkin hyvin kärjistäviä, ilmeisen tarkoituksellisesti. Hän tuo kertomuksissaan painajaismaisesti vastatusten huonosti käyttäytyviä oppilaita ja väsyneitä opettajia, joiden voimavarat näyttävät tulleen loppuunkäytetyiksi jo vuosia aiemmin.

Näin ollen Leimatut lapset antaa koululaitoksesta hyvin ongelmakeskeisen kuvan siitä huolimatta, että kirjoittaja näyttää viihtyneen koulutyössä erinomaisesti. Varsinkin opettajille ja kouluhallinnon ihmisille Reinikaisen pamfletti antaa paljon ajattelemisen aihetta.

Terroristi idolina

”Äitejä ei osteta supermarketeista niin kuin kaurahiutaleita ja teepusseja. On väärin nauraa, koska äiti on kuollut. On väärin olla iloinen.”

Terhi Rannelan (s. 1980) kolmas romaani Taivaan tuuliin kertoo selkäpiitä karmivan tarinan koulukiusatuksi joutuvasta Aura-tytöstä. Tilanteen surullisuutta ja kauheutta korostaa ala-asteikäisen tytön äidin tapaturmainen menehtyminen, minkä vuoksi Aura joutuu uuteen kouluun ja jää ahdistuksineen yksin.

Kun Auran isä purkaa surunsa väitöskirjan puurtamiseen ja alkoholiin, tyttö itse etsii turvaa erilaisista sankarihahmoista. Peppi Pitkätossun ja kreikkalaisten jumaltarujen jälkeen hän omaksuu idolikseen saksalaisen terroristin Ulrike Meinhofin, josta tulee tytölle äidin korvike. Aura päättää julistaa yhden tytön sodan kiusaajiaan vastaan eikä pääse asenteestaan eroon edes aikuisena.

Kirjailija kutoo kokoon uskottavan tuntuisen tapahtumasarjan. Romaanin nimike viittaa auto-onnettomuuteen, jossa Auran äiti menehtyy palovammoihin ja ”hänen sielunsa lentää taivaan tuuliin”. Koulukiusatusta tyttöhenkilöstä kovettuu raaka naarassusi, joka kostaa kiusaajiensa teot karmeilla tavoilla.

Taivaan tuuliin seuraa Auran elämän vaiheita useiden vuosien ajan. Hän tapaa itseään vanhemman miehen, joka alkaa käyttää naiivia tyttöä hyväksi. WTC-tornien tuho havainnollistaa molemmille terrorismin mahdollisuuksia, ja he alkavat suunnitella vuosisadan terroritekoa.

Tamperelaiskirjailija on aikaisemmin julkaissut romaanit Puhdas valkoinen (2004) ja Korkealle ja kovaa (2005). Taitavasti Rannela vaihtaa välillä kerronnan näkökulman välillä Auralta tämän isälle, miesystävälle ja isoäidille. Romaanin vuoropuhelut ovat kypsätyylisiä, vaikka tapahtumat heittävät toisinaan taiteellisen vapauden tuolle puolen. Kirjailija tavoittaa kohtalaisen hyvin nuoren päähenkilönsä kasvukertomuksen kipupisteet ja traagiset seuraukset.

– – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Opettaja-lehdessä 18.5.2007.