Avainsanat
Angels and Demons, book review, Da Vinci Code, Dan Brown, Deception Point, Digital Fortress, The Lost Symbol
Dan Brown: Da Vinci –koodi. Englanninkielinen alkuteos The Da Vinci Code (2003). Suom. Pirkko Biström. WSOY 2004. 520 s.
Dan Brown: Enkelit ja demonit. Alkuteos Angels & Demons (USA 2000). Suom. Pirkko Biström. WSOY 2005. 518 s.
Dan Brown: Meteoriitti. Alkuteos Deception Point (USA 2001). Suom. Jorma-Veikko Sappinen. WSOY 2006. 520 s.
Dan Brown: Murtamaton linnake. Alkuteos Digital Fortress (USA 1998). Suom. Raimo Salminen. WSOY 2007. 389 s.
Dan Brown: Kadonnut symboli. Alkuteos The Lost Symbol (USA 2009). Suom. Kimmo Paukku, Hilkka Pekkanen ja Jukka Saarikivi. WSOY 2009. 435 s.
Amerikkalaisen kirjailijan Dan Brownin (s. 1964) nimi ei ole vuosiin tarvinnut Wikipediaa tuekseen. Käsittelen seuraavassa hieman arvostelujeni kautta syitä siihen kirjalliseen menestykseen, jonka Brown on saanut osakseen Suomessa ja muualla.
Jotkut muistanevat, että Brownin läpimurtoteoksen Da Vinci –koodi (alkuteos 2003) suomennospyöri pitkään Suomessa kirjasyksyn 2004 kulttuuriuutisissa. Muun muassa erikoisen painomöhläyksen kohteeksi joutuneen kirjan antikristilliset sanomat ja juonenkäänteet herättivät huomiota ja keskusteluakin. Monelle kielelle käännetystä menestysromaanista alettiin saman tien valmistella myös elokuvaa. Romaani sai suuren lukijakunnan myös Suomessa Pirkko Biströmin kääntämänä. Anglosaksisessa maailmassa teos poiki hämmästyttävän vastakirjojen aallon (mm. Richard Abanesin The Truth Behind the Da Vinci Code sekä Carl Olsonin ja Sandra Mieselin The Da Vinci Hoax).
Da Vinci –koodin tapahtumat rakentuvat pitkälti uskonnollisten symbolien tulkintaan. Näihin on perehtynyt syvällisesti romaanin päähenkilö Robert Langdon, joka alkaa selvittää erään museojohtajan kuolemaa kauniin naisagentin kanssa. Tutkimuksissa paljastuu monenlaisia johtolankoja keskiaikaiseen salaseuraan, johon museojohtaja näyttää pitkälle vihkiytyneen. Museojohtajan murhan syiden ja murhaajan selvittyä salapoliisit ovat kokeneet värikkäitä seikkailuja Leonardo da Vincin jalanjäljissä ja löytäneet toisensakin.
Da Vinci -koodin suuri suosio on aina ollut minulle arvoitus. Romaanin juoni ei näet ole kevyttä dekkaritarinaa kummoisempi. Kirjailija yhdistelee taitavasti salapoliisijuonta keskiaikaiseen historiantutkimukseen ja uskontotieteeseen. Teemoiltaan ja juoneltaankin Brownin teos kulkee yllättävän lähellä Umberto Econ synkkää romaania Foucaultin heiluri (1988; suom. 1990)mutta on Econ romaania selvästi viihteellisempi ja tarkoitushakuisempi. Vaikka Dan Brown kirjoittaa mahtipontisesti kirkkohistoriaa uuteen uskoon varsinkin katolisen kirkon osalta, Da Vinci -koodi on täysverinen jännitysromaani, joka sellaisenaan (viihteenä) ei vedä vertoja alan parhaimmistolle. Esimerkiksi suomalainen taistelutoveri Ilkka Remes kirjoittaa minusta mukaansatempaavampia ja jännittävämpiä kirjoja kuin amerikkalainen kollegansa.
On syytä huomata, että Raamattua kirjailija tulkitsee Da Vinci –koodissa varsin vapaasti ja populistisesti sekä kyseenalaistaa railakkaasti kristinuskon keskeisiä dogmeja. Brown haluaa osoittaa historiallisiin lähteisiin vedoten muun muassa sen, että Jeesus oli kuin olikin naimisissa Magdalan Marian kanssa ja sai tämän kanssa jopa lapsia, joiden jälkeläiset pääsevät Da Vinci –koodiin romaanihenkilöiksi.
Brownin bestselleriin on suhtauduttava sen fiktiivisyyden vuoksi aivan erilaisella lukuotteella kuin asiaa selvittäviin tietoteoksiin. Romaanihan ei argumentoi esimerkiksi Raamatun historiasta yhtä painavasti kuin alan tutkimukset, vaikka heittäisi kuinka kiintoisia näkökulmia loppuun asti koluttuihin aiheisiin. Kirjailijan vapaudella Brown yhdistää historiallisia faktoja ja omaa sepitettään niin vauhdikkaasti, että hänen tuotostaan täytyy tulkita omassa sarjassaan.
Toisin sanoen Da Vinci -koodi on lähinnä dekkarin perinteitä seuraava älyllinen jännityskertomus, jossa lukija haastetaan moniulotteisen palapelin kokoajaksi. Romaanin antikristillisiä sanomia ei sen vuoksi kannattaisi tulkita niin kovin dogmaattisesti kuin esimerkiksi Atlantin takana on tehty. Fiktio aika harvoin haastaa faktan, päinvastoin vielä harvemmin.
Kesällä 2005 suomeksi ilmestynyt Enkelit ja demonit (alkuteos 2000) on monitasoinen jännitysromaani, jossa tehdään havainnollisesti selkoa pitkistä aatehistoriallisista tapahtumaketjuista katolisen kirkon ja tiedemaailman välillä. Romaanissa on runsaasti yhtymäkohtia paitsi Da Vinci –koodiin myös Umberto Econ loistavaan Ruusun nimi -dekkariin (1980).
Brown suunnittelee oivaltavasti sellaisen tuhokeinon, jonka jäljittäminen ja eliminoiminen osoittautuvat hyvin ongelmallisiksi. Hiukkasfysiikasta lainattu antimateriateema tuntuu näin maallikon silmiin yksioikoiselta ja pelkistetyltä. Romaani käynnistyy raa’alla murhalla Cernin tutkimuskeskuksessa Sveitsissä. Huippufyysikon murhaa selvittelemään kutsutaan amerikkalainen uskontosymbologian professori Robert Langdon. Vähitellen murhatutkimus laajenee Langdonin päästyä salaisen rikollisjärjestön jäljille ja siirryttyä Roomaan kauniin naisfyysikon kanssa. Vatikaanin ja tiedemaailman yhteentörmäyksestä kasvaa irvokas spektaakkeli, jossa tulikivenkatkuiset polemiikit korvautuvat lopulta järeillä tuliaseilla ja kovaotteisilla attentaateilla.
Leveistä kirkkohistorian sivupoluistaan huolimatta Brownin romaanin uskonnolliset kytkökset vaikuttavat löyhiltä ja mitäänsanomattomilta. Lukuromaanina Enkelit ja demonit on jännittävämpi kuin Da Vinci –koodi. Vuosisatoja vanhat uskonnolliset dogmit jäävät kakkosiksi mittelössä ikivanhojen perhenäkökulmien kanssa. Kirjailija lataa ison merkityksen ns. ambigrammeihin eli koristeellisiin sanoihin, jotka näyttävät samoilta oikeinpäin ja ylösalaisin. Kielellinen ilotulitus menee välillä jopa ironiseksi, kun Brown panee romaanihenkilöt miettimään puhtaan kielen olemusta ja avainsanojen monia merkityksiä.
Kun Dan Brown kärjistää jatkuvasti erilaisia maailmankuvaeroja värikylläisiksi konfliktitilanteiksi, henkilökuvaus ei kasva kovin henkeväksi vaan muuttuu ideoiden myllyn energianlähteeksi. Edesmenneen paavin sijaisena toimiva kamariherra pääsee romaanissa keskushenkilön asemaan käytyään määrätietoiseen taisteluun kirkon vastustajia vastaan, kun taas muut romaanihenkilöt muuttuvat enemmän tai vähemmän statisteiksi. Enkelit ja demonit on superlatiivien romaani: kaikki on hyvin suurta, pitkää, vanhaa tai muuten ihmeellistä. Sijoittamalla romaanin keskeiset tapahtumat Vatikaaniin kirjailija saa miljöön moneen suureen ja jopa mittaamattomaan. Kun toisena miljöönä on maailman suurin tieteellinen tutkimuskeskus Cern, kahden mahtinäyttämön lavastus on valmis.
Hulppeassa tieteisromaanissa edes taivas ei riitä mielikuvituksen rajaksi. Brownin romaanissa Meteoriitti (2001; suom. 2006) kaivetaan kahdeksan tonnia painava kivenmurikka esiin 60 metrin syvyydestä umpijäästä ja sen todetaan sisältävän todisteita elämästä ulkoavaruudessa. Tarkemmalla tutkimuksella löytö rävähtää avaukseksi mediapeliin, jossa keinoja kaihtamatta pyritään vallan keskiöön eli Amerikan presidentiksi.
Romaanin päähenkilönä on keski-ikää lähestyvä Rachel Sexton, joka joutuu tasapainottelemaan yksitotisen perhekuvion, vastuunalaisten luottamustehtävien ja jättiläismäisiksi äityvien petosvyyhtien ristipaineessa. Rachel työskentelee USA:n presidentin kansliassa mutta kantaa huolta senaattori-isästään, joka kilpailee vaarallisin keinoin USA:n johtajan paikasta. Viekkaan senaattorin terävä avustaja Gabrielle Ashe on romaanin toinen päähenkilö.
Meteoriitin alkuteos Deception Point oli tekijänsä kolmas romaani ilmestyen aikoinaan Enkeleiden ja demonien (suom. 2005) ja Da Vinci –koodin (suom. 2004) välissä. Romaanin loppua kohti kerronta tihenee trillerimäiseksi kissa-hiiri-leikiksi, joka tuottaa yhden fiktiivisen vuorokauden aikana ruumiita ja kulkuneuvonromuja kymmenen sivun välein.
Brown ammentaa tällä kertaa tieteisaiheensa valtamerentutkimuksesta, geologiasta ja avaruuden valloituksesta. Kun Enkelit ja demonit vei lukijansa Sveitsiin ja Italiaan ja Da Vinci –koodi Ranskaan ja Englantiin, Meteoriitin tapahtumat sijoittuvat Pohjoiselle jäämerelle ja USA:n itärannikolle.
Brownin muihin teoksiin verraten Meteoriitti alkaa hyvin verkkaisesti, ajoittain jopa kompastellen. Teos on jännitysromaaniksi aivan liian pitkä ja kerronnaltaan tasapaksu. Jännite ei tahdo riittää kuin ajoittaisiin kiihdytyksiin. Henkilöiltään Meteoriitti on erikoisuuksien galleria. Henkilökaartin äärimmäisyyksiä ovat lohikäärmemäinen Marjorie Tench, joka johtaa presidentin kansliaa häikäilemättömin ottein, sekä ruokottomuuksia laukova naispuolinen jäätikkötutkija. Tavallisia tallaajia Brown ei paljon esittele. Keski-iän kriisiä lähestyvä Rachel Sextonkaan ei saa hänkään normaali-ihmisen roolia. Romaanin miehet ovat joko kolhovartaloisia jättiläisiä, iloisia velikultia tai mediapelin rutiinilla hallitsevia superjulkkiksia. Romaanin lopun häränvoltissa stereotyyppinen henkilöasetelma keikahtaa nurin irvokkaasti.
Brownin muiden teosten tapaan uutuusromaanissa ei säästellä teknisiä hienouksia eikä luonnontieteellisiä faktoja. Monet kirjailijan esittelemistä tekniikan ihmeistä tuntuvat käsittämättömiltä, kuten mikroelektroniikkaa käyttävä keinotekoinen moskiitto, vetysohjolla kulkeva laajenemispainemoottori tai geeliakuilla toimivat moottorisukset.
Enkeleiden ja demonien tapaan Meteoriitin tapahtumapaikat muuttuvat nopeasti. Päähenkilö saattaa lentää tunnissa tuhansien kilometrien päähän Pohjoiselle jäämerelle ja seikkailla muutaman tunnin kuluttua yli 100-metrisessä ydinsukellusveneessä. Brown muuttaa puolivillaisesti USA:n presidentin virkapaikatkin arkisiksi näyttämöiksi.
Jorma-Veikko Sappisen käännös on selväkielinen ja havainnollinen, vaikka säännöllisin väliajoin vastaan tulee karmeita sivistyssanasarjoja. Romaanin alun tapahtumien kannalta keskeisen merkityksen saavat bioluminoivat dinoflagellaatit, jotka pystyvät hapettamaan valoatuottavaa katalyyttiä. Tosin kirjailija nämäkin termit selittää juurta jaksain!
Dan Brownin vuonna 1997 julkaisema esikoisromaani Murtamaton linnake (suom. 2007) liittyy tyyliltään ja henkilöhahmoiltaan saumattomasti bestseller-sarjaan. Aihepiireiltään esikoinen kuitenkin poikkeaa siitä uskonnollisesta symboliikasta ja poliittisesta kähminnästä, johon lukijat ovat Brownin teosten äärellä tottuneet. Murtamaton linnake näet kertoo sähköpostista ja siihen liittyvistä suojauksista.
”Meillä kaikilla on oikeus salaisuuksiin. Minä pidän huolen siitä, että meillä on mahdollisuus siihen.”
Tähän Murtamattoman linnakkeen pahiksen vuorosanaan kulminoituu romaanin johtoajatus. Romaanin päähenkilönä on monimutkaisiin salakirjoituskoodeihin erikoistunut nelikymppinen Susan Fletcher, joka johtaa Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuspalvelun NSA:n kryptologian osastoa. Kalliisti varustellun osaston ylpeys on kooltaan massiivinen supertietokone, joka ratkoo muutamassa sekunnissa mitä monimutkaisimpia salakirjoituskoodeja. Romaanin alussa Fletcher esimiehineen törmää koodiin, jota kone ei saa ratkaistua edes tuntien työn jälkeen.
Koodiavaimen löytäminen muuttuu nopeasti kuoleman kilpajuoksuksi, johon tempautuu mukaan myös Fletcherin pahaa-aavistamaton kihlattu David Becker. Murtamattoman linnakkeen miljöinä ovat NSA:n tutkimuskeskus sekä Espanjan kaupungit, joissa Becker etsii koodiavainta ja juoksee henkensä edestä karkuun palkkamurhaajaa. Ruumiita syntyy taajaan sekä Valloissa että Espanjassa.
Romaanin loppuratkaisu on jälleen yllättävä ja omaperäinen. Matemaattiset mahdottomuudet ja epätodennäköisyydet osoittautuvat kiehtoviksi jännitysromaanin elementeiksi. Dan Brown kierrättää aiheita kiintoisalla tavalla. Esimerkiksi sähköpostiin ja virustentorjuntaan liittyvät tekniset yksityiskohdat eivät jää kertakäyttöisiksi, vaan niitä syvennetään pitkiä trilleriä. Välillä aiheiden toisto tosin muuttuu jopa kyllästyttäväksi.
Tekniikka sanelee romaanihenkilöiden käytöstä liioittelevan irvokkaasti. Henkilöitä heitellään kasvottoman koneiston osasina miten sattuu. Vauhdikkaat tapahtumat keskittyvät yhteen päivään, jonka aikana kuolee kosolti ihmisiä väkivaltaisesti. Kertoja kuitenkin marssittaa uusia henkilöitä entisten tilalle. Pitkän ja ansiokkaan uran tehneet hallintoihmiset ovat valmiit kansallisen edun nimissä äärimmäisiin ratkaisuihin. Murtamattoman linnakkeen henkilöt, miljööt ja tapahtumat ovat paljolti sukua TV:stä tutulle 24-sarjalle.
Esikoisromaanin lapsenvirheitäkin Murtamattomasta linnakkeesta löytyy: keskeneräisiä ajatuksia, naiiveja päättelyketjuja, huonoa kieltä, kankeita vuoropuheluja. Brown viljelee superlatiiveja niin, että ällöttää. Ihmiset tekevät 110-prosenttisia suorituksia jopa vuosikaupalla. Kun kaikki on suurinta, kauneinta, kalleinta tai muuten parasta, ei mikään lopulta kosketa.
14.12.2009 ilmestynyt Kadonnut symboli on itsenäinen jatko-osa teoksille Enkelit ja demonit (2000; suom. 2005) ja Da Vinci –koodi (2003; suom. 2004). Päähenkilönä on jälleen professori Robert Langdon, uskonnollisten symbolien asiantuntija. Kadonnut symboli yhdistelee uskonnollisia riittejä murhiin ja väkivaltaisiin otteisiin. Aihepiireistä keskeisimpiä ovat tällä kertaa oppi ajatusten voimasta materiaan nähden (ns. noetiikka) sekä amerikkalaisten vapaamuurarien salainen toiminta.
Salaperäisen veljeskunnan organisaatio paljastuu 33-tasoiseksi, joista korkeimmalla aukeavat varjelluimmat salaisuudet. Langdon juoksee sivukaupalla turvamiesten vakoojapäälliköiden kanssa pitkin USA:n kongressitalon Capitolin maanalaisia käytäviä. Professori joutuu kohtaamaan elämänsä suurimman painajaisen häikäilemättömän murhaajan kynsissä. Monta ruumista syntyy loppuratkaisuun mennessä. Romaanin kauniin harmoninen loppu lyö ällikällä yli 300-sivuisen hurmeisen verisirkuksen jälkeen.
Kadonnut symboli ei pettänyt niitä odotuksia, joita suunnattiin trilogian päätösosaan. Monipolvinen juoni pysyy koossa alusta loppuun asti, eikä nopea tempo hidastu kuin hiukan ennen loppua. Lukukokemusta ei heikennä se, että seksi ja romantiikka loistavat poissaolollaan.
Sitä vastoin vanhojen, hyviksi koettujen teemojen toistoa romaanissa on kosolti. On kaksikasvoinen poliisipäällikkö, terävä naispäähenkilö, fobioista yhä sairaalloisesti kärsivä professori, muinaiset sanaleikit ja arvoitukset, kilpajuoksua ajan kanssa, salainen veljeskunta jne. Romaanissa kuljetaan välillä rinnakkain kolmessakin paikassa. Kadonneessa symbolissakin on paljon superlatiiveja ja muita äärimmäisyyksiä. Romaanihenkilöt muun muassa piipahtavat Washingtonin kongressitalossa maailman suurimmassa kirjastossa, jossa on kirjoja yli 800 hyllykilometriä.
Vapaamuurarien pyhien esineiden salakirjoitukset ja neliöleikit saavat Brownin kerronnan keskiössä runsaasti tilaa. Muinaiset salatieteet tuhansien vuosien takaa saavat modernit vastineensa vapaamuurareiden riittien muodossa. Kadonneen symbolin vahvan sovinnollinen loppusolmu antaa ymmärtää, että Robert Langdonin hengenvaaralliset symboliseikkailut saattavat päättyä tähän teokseen.
– – – – – – – – – – –
Kirjoituksen pohjana olevat arvostelut on julkaistu Satakunnan Kansassa ja Hyvä Sanoma –lehdessä.
