Avainsanat
Timothy Zahn: Imperiumin perillinen. Alkuteos Heir to the Empire (1991). Suom. Ilkka Äärelä. WSOY 1997. 397 s.
Elokuvaohjaaja George Lucasin 1970- ja 1980-luvuilla luoma kolmeosainen avaruusseikkailu Star Wars sai kauan odotetun kirjallisen jatko-osan vuonna 1997.
Samaan aikaan, kun suomalaisissa elokuvateattereissa käytiin tutustumassa trilogian uudistettuihin elokuvaversioihin, Tähtien sota –kirjojen ystävät saattoivat saada mielikuvituksensa jälleen liikkeelle sarjaan temaattisesti ja henkilöhahmoiltaan tiukasti nivoutuvan Imperiumin perillisen äärellä.
Amerikkalaisella Hugo-palkinnolla palkitun tieteiskirjailijan Timothy Zahnin kirjoittama avaruusseikkailu tuo estradille kaikki elokuvista tutut hahmot (lukuunottamatta “kuolleita“ jedi-ritareita). Kerronta etenee juohevasti aurinkokunnasta toiseen jännityselementtien seuratessa toistaan vääjäämättömällä syötöllä.
Kaikenlaisia esikuvia
Jedin paluun ratkaisutaistelusta hengissä selvinneet Imperiumin upseerit yhdistävät hajonneen keisarikunnan laivaston yhteen ja valmistautuvat kohtaamaan Kapinaliiton perustaman Uuden tasavallan avaruusjoukot. Uusi spektaakkeli liikkuu näin verraten samankaltaisissa teemoissa kuin trilogia, vastaiskusta toiseen.
Zahnin teos sisältää monia assosiaatioita ja yhtymäkohtia toisiin suosittuihin avaruusoopperoihin, näkyvimmin Star Trekiin ja Säätiö-sarjaan. Imperiumin edesmenneen keisarin perillisenä häärivä suuramiraali Thrawn komentaa alustaan punaisiin ja keltaisiin valmiustiloihin kapteeni Jean-Luc Picardin tavoin sekä pelottelee lähintä alaistaan kapteeni Pellaeonia “borgisiirrännäisillä“.
Sekä juonenkäänteiltään, henkilökuviltaan että teemoiltaan Zahnin luomus muistuttaa yllättävän paljon Isaac Asimovin teoksia Taistelu Säätiöstä ja Toinen Säätiö. Näissä kirjoissa Imperiumin perillisen tavoin mittasuhteiltaan valtava galaktinen yhteenotto kahden sotilaallisen ryhmittymän välillä konkretisoituu pohjimmiltaan muutaman avainhenkilön henkiseksi taisteluksi.
Varsinainen Tähtien sota –trilogia painottaa Säätiö-sarjaa enemmän hyvän ja pahan henkivoiman asetelman mustavalkoisuutta. Zahnin teoksessa trilogian vanhat tapahtumat ja paikat sekoittuvat muiden tieteiskirjojen fantasioihin.
Nostalgiat
Imperiumin perillisessä Skywalker ja muut avainhenkilöt pohtivat paljon sitä, mitä tulikaan joskus tehtyä. Juoneltaan loistavan trilogian uudelleenlämmittely ei näin ollut mikään helppo tehtävä. Zahn ei onnistunut luomaan uutta seikkailua sortumatta sentimentaaliseen muistojen penkomiseen.
Imperiumin perillinen jättää lähes 400-sivuisen tarinan jälkeen monien avoimien kysymysten äärelle, mikä ennakoi uusia jatko-osia. Lucasfilm on lähtenyt epäilemättä sekä kaupallisten intressien että fanien painostuksen vuoksi rakentamaan sarjaa uusiksi (mistä uudet filmiversiotkin ovat selvä todiste).
Tämä johtanee mitä ilmeisimmin ajan mittaan uusien temaattisten ratkaisujen tielle.
– – – – – – – – – –
Julkaistu Satakunnan Kansassa 11.7.1997.