Avainsanat
MONIKO SUOMALAINEN olikaan kuullut ukrainalaiskaupunki Butšasta ennen 2. huhtikuuta, jolloin venäläisjoukot syyllistyivät alueella silmittömään kansanmurhaan?
Avasin maaliskuussa painosta tulleen esseekokoelmani ”Abrahamin korpus” kirjoituksen kirjailija Mihail Bulgakovista – ja siellähän se oli, sama paikka. Bulgakovin ukrainalaisilla vanhemmilla, jotka asuivat Kiovassa, oli kesäpaikka juuri Butšassa, 24 km Kiovasta länteen.
Muutettuaan aikuisena Moskovaan Bulgakovilla säilyi aina kunnioittava asenne pieneen kylään Kiovan lähellä, jossa hän vietti lapsuutensa parhaat kuukaudet. Kirjailijan kirjat kertoivat Kiovasta, kirjeet taas Butšasta.
Kirjeissään sukulaisilleen Moskovasta ja muualta Neuvostoliitosta Bulgakov muistutti jatkuvasti rauhallisesta lapsuudestaan ja ilmaisi muuttumattoman halun palata sinne jonakin päivänä:
”Haluan mennä Butšaan.”
SEUTU oli sata vuotta sitten kiovalaisille rauhan tyyssija.
Kiovan teologisen akatemian professori Afanasi Ivanovitš Bulgakov ja hänen vaimonsa Varvara Mihailovna huolestuivat siitä, että heidän Kiovan-asuntonsa oli liian ahdas isolle perheelle, jossa oli seitsemän lasta. Vuonna 1900 he ostivat kaksi eekkeriä metsää Butšasta, kuvankauniista paikasta.
Puut kaadettiin, ja avoimeen paikkaan rakennettiin viiden huoneen ja kahden verannan puutalo. Talon rakentaminen kesti vuoden.
BULGAKOVIEN lapset valmistautuivat muuttoon keräämällä kirjoja ja leluja ja tutustumalla ympäristöön. Perhe ahkeroi niin, että datšasta tuli todellinen paratiisi.
Afanasi Ivanovitš istutti hedelmäpuita ja järjesti polkuja puutarhassa poikiensa kanssa, Varvara Mihailovna kasvatti kukkia ja istutti kastanjoita.
Butšassa asui 1917 kolmisen tuhatta ihmistä. Vuonna 2020 väkiluku oli lähes 37 000.
MIHAIL BULGAKOVIN mieliharrastuksiin Butšassa kuului käydä pelaamassa biljardia naapuridatšassa.
Omaan pihapiiriin kuului vanha tammi, hedelmätarha, valko- ja punaherukkapensaita, krokettialue, koirankoppi, suuri keinu ja valtava monirunkoinen itkevä paju.
Bulgakovien datšassa oli aina paljon vieraita. Pihalle kannettiin iso piano, ja sen jälkeen metsässä kaikui musiikki joka päivä ja ilta. Bulgakovit asuivat Butšassa toukokuusta lokakuuhun.
Butšassa oli levotonta jo vuonna 1918. Lyhyen ajan sisällä Kiovassa oli 18 vallankaappausta. Bulgakovien kotitalo poltettiin sisällissodan aikana maan tasalle.
Bulgakovin nimikkokatu ilmestyi Butšaan vuonna 2005. Seuraavan vuoden lopussa 2,18 hehtaarin metsäalue, jonka keskellä oli Bulgakovin datšan raunioiden jäänteet, sai historiallisen maisemansuojelualueen statuksen.
Butšan metsäalueita ovat rakentaneet jo vuosia aktiivisesti uusrikkaat kaikkialta Ukrainasta. Sen vuoksi en välty ajatukselta, että venäläissotilaiden taannoisen raakuuden takana oli massiivinen määrä kateutta parempiosaisten elintasolle.
NIIN – minäkin haluaisin mennä Butšaan.
En kuitenkaan nyt enkä siihen rauniokasaan, josta tuli kuuluisa uutisten myötä. Vaan siihen Butšaan, jossa nuori Mihail Afanasijevitš käyskenteli lapsuuden perheensä kanssa reilut sata vuotta sitten.
VETUS Et NOVA 