Silja Frangén kirjoitti romaaniksi Olga Nordblomin selviytymistarinan

Avainsanat

historialliset romaanit, Pori, Rauma, romaanit, Satakunnan Kansa, Silja Frangén, Sunkirja, Ulvila

Silja Frangén: Olga. Sunkirja 2021. 440 s.

”KAIKKI töllistelivät häntä kunnioittavasti. Olga oli muuttunut. Hän tuntui vanhemmalta kuin ennen. Opettajakin tuli ulos. Olga meni lähemmäs tervehtiäkseen. Opettaja otti hänet vastaan lämpimästi. Oikein tuli halaamaan, vaikka se ei ollut mitenkään tapana.” (s. 31)

Ulvilalainen Silja Frangén (s. 1938) julkaisi marraskuussa aikuislukijoille suunnatun esikoisromaaninsa Olga. Muhkea ja sujuvakielinen lukuromaani kertoo tosipohjaisen kertomuksen porilaissyntyisestä Olga Nordblomista (o.s. Lehtinen; 1902–1991), jonka elämässä löytyy jopa seikkailuromaanin aineksia.

Seikkailuromaania Frangén ei ole kuitenkaan kirjoittanut, vaan elämäkertaromaanin.

Silja Frangén julkistustilaisuudessa Ulvilan kirjastossa 9.11.2021. Kuva: Katja Nivala.

OLGA alkaa vuodesta 1912, jolloin nimihenkilön isä hukkuu Kokemäenjokeen. Nelikymppinen leski jää yksin kahdeksan lapsen kanssa.

10-vuotias Olga joutuu lopettamaan koulunkäyntinsä, josta hän pitää kovin. Hänet lähetetään piikomaan Ulvilaan Trumetarin tilalle, jossa kuluu hetki jos toinenkin. Sieltä Olga siirtyy parempiin hommiin Puuvillatehtaalle, jossa hän oppii nopeasti antelijaksi ja kankuriksi.

Vuoden 1918 sodan myötä Olga joutuu lähtemään Raumalle, johon hän työllistyy sokerileipuriksi. Kontion leipomosta tulee hänen työpaikkansa vuosiksi.

Raumalla tyttö tapaa Alin, ja perheeseen syntyy monta lasta. Mies menehtyy sokeritautiin, ja niin Olga kokee äitinsä kohtalon.

Hän käy läpi kolme sotaa ja selviytyy hienosti mullistusten keskellä. Usko Jumalaan on turvapaikka moninaisten ahdistusten ja koettelemusten keskellä.

Olgan työt ovat aina olleet raskaita ruumiillisia töitä. Työn ja lapsilauman lisäksi häntä painaa velkataakka talokauppojen myötä.

Hienoina hetkinä lastensa ympäröimänä Olga huomaa, kuinka elämä saattaa olla täydellistä. Vielä täydellisemmäksi se muuttuu, kun osaa nähdä tulevaisuuteen, ennakoida tulevien tapahtumien kulkua. Siinä asiassa usko tulee suureksi tueksi Olgalle.

”Olga näki ja hyväksyi sen, että elämän rikkaus, sen köyhyys ja puute, olivat sitä varten, että ne jaettaisiin lähimmäisten kanssa. Köyhyys ja puute loppuisivat vasta, kun nekin opittaisiin jakamaan. Jakaminen vähästään oli elämän rikkaus.” (s. 170)

Olga sisältää kosolti koskettavaa kerrontaa. Kirjailijan elämänkokemuksen ääni on kirkas. Frangén on valikoinut monenlaista kokeneen henkilön elämästä ne asiat, jotka ovat ratkaisseet kohtalon, selviämisen ja tulevat päivät.

Silja Frangénilla on kertojan lahja, joka korostuu juuri romaanikirjailijana. Hän on aiemmin julkaissut lastenromaanisarjan, kuvakirjan ja lapsille suunnatun tietokirjan.

Raimo Seppälälle faktateksti on ollut leipälaji

Avainsanat

Aamulehti, author interview, elämäkerrat, Lalli, Raimo Seppälä, Tampere, tietokirjallisuus, Ulvila, Ulvilan Seutu

Raimo Seppälä.

Raimo Seppälä (s. 1934) on Tampereella asuva päätoimittaja, professori ja tietokirjailija. Seppälä on kirjoittanut lukuisia elämäkertoja sekä yritys- ja järjestöhistoriikkeja. Ulvilalaistaustaisista kirjoittajista hän on tuotteliaimmasta päästä, ellei kaikkein tuotteliain.

Seppälän viimeisin teos Tulenheimot – Urkujentekijöitä ja yhteiskunnan rakentajia ilmestyi 2011 (Otava). Vuonna 2000 hän sai Suomen tietokirjailijat ry:n Warelius-palkinnon.

– Vaikka synnyin kirkonkirjojen mukaan Ulvilassa, tarkasti sanottuna synnyin enoni hautajaisissa Kullaalla. Vanhempani ostivat syksyllä 1932 huoneen ja keittiön mökin Ravanista. Kolme vuotta myöhemmin he hankkivat kyläkaupan Laviasta ja muutimme sinne, Raimo Seppälä kertoo.

Neljäkymmentä vuotta Aamulehteä ja satakunta itse tehtyä kirjaa.

VUONNA 1950 perhe muutti Poriin. Raimo kävi siellä kauppaopiston ja aloitti toimittajanuransa, ensin Kokemäellä Lallin toimittajana ja vuonna 1955 Tampereella Aamulehdessä.

Keväällä 1955 hän avioitui Eeva-Liisan kanssa.

– Palasimme muutamaksi vuodeksi Kokemäelle, missä toimin Aamulehden aluetoimittajana. Noihin aikoihin syntyivät lapsemme Jari ja Tupu.

Seppälä jäi eläkkeelle Aamulehden vastaavana päätoimittajana 1995. Hänen hyllyssään on satakunta itse kirjoitettua kirjaa: tietokirjoja ja joitakin Seppälän tekstittämiä valokuvateoksia.

Raimo Seppälä: Sylvi. Kuvaelmia erään näyttelijättären elämästä. Weilin + Göös 1981.

– USEIMMAT KIRJANI ovat historiikkeja. Niiden ohessa olen tehnyt kymmenkunta elämäkertateosta.

Kenties hauskinta oli tehdä Sylvi Salosen elämäkertaa.

– Muita mieluisia tehtäviä ovat olleet myös Lauri ”Tahko” Pihkalan, Tampereen kaupunginjohtaja Erkki ”Napoleon” Lindforsin sekä kenraalien Rudolf Waldenin ja Hjalmar Siilasvuon elämäkerrat. Historiikeista ovat työläimpiä ja samalla antoisimpia olleet Sotainvalidien Veljesliiton ja Pirkanmaan maakunnan historiat.

Nuorena Raimo Seppälä haaveili kaunokirjailijan urasta. Yhdessä Arto-veljensä kanssa hän suunnitteli koulupoikaiässä novellikokoelmia ja seikkailukirjoja.

– Lehtimiehenä olen kuitenkin ollut niin sidoksissa faktoihin, että mielikuvitukseni ei ole pystynyt fiktiiviseen tarinaan.

Seppälän mielestä faktatekstinkään ei tarvitse olla kuivaa litaniaa. Tietokirjakin voi olla luovasti kirjoitettu, ja myös elämäkerroissa voi tyylitellä.

Seppälä oppi lukemaan viisivuotiaana.

RAIMO SEPPÄLÄ oppi lukemaan noin viisivuotiaana. Kun poika makaili isän kanssa päivälevolla, isän lukemasta Satakunnan Kansasta osui pojan silmiin päätoimittaja Antero Lammisen pakinapalsta.

– Siitä alkoi lukemiseni. Luin kansakoulun pienen kirjaston kirjoja, sitten Lavian kunnankirjaston ja niin edelleen. Äiti vallankin kannusti ja osti meille lapsille poikien seikkailukirjoja ja Tarzaneita.

Kiven Seitsemän veljestä aukeni Seppälälle oppikoulussa.

– Muita minulle tärkeitä kirjoja ovat olleet erityisesti Waltarin Sinuhe, Cervantesin Don Quijote sekä Jaan Krossin romaanit. Ja sitten tietysti F.E. Sillanpää, jonka vaiheista tehdyn oopperan kävimme juuri kokemassa Hämeenkyrön kesäteatterissa.

– – – – – – – – – – – – –

RAIMO SEPPÄLÄ

• Syntynyt 27.3.1934 Ulvilassa.
• Puoliso vuodesta 1955 Eeva-Liisa o.s. Suominen.
• Lapset Jari (1956) ja Tupu (1959).
• Merkonomi 1952.
• Sanomalehti Lallin toimittaja ja toimitussihteeri 1953–1955.
• Aamulehden toimittajana vuodesta 1955.
• Vastaava päätoimittaja 1991–1995.
• Valtion journalistipalkinto 1995.
• Professorin arvonimi 2001.
• Kirjoittanut kymmeniä elämäkertoja, historiateoksia ja kuvateoksia.
• Matti Wacklin kirjoittama elämäkerta ”Jutuntekijä, Raimo Seppälän uutismatka” (Tampere-seura 2017)

 

Kirjoitus on julkaistu Ulvilan Seudussa.

 

Emil Nervander – Suomen taidehistorian isä

Avainsanat

Aleksis Kivi, Emil Nervander, kirjallisuushistoria, Kullaa, suomalainen teatteri, taidehistoria, Ulvila, Ulvilan Seutu

Emil Nervander 1880-luvun alussa. Kuva: Museovirasto.

Emil Fredrick Nervander (1840–1914) oli merkittävä suomalainen kirjailija, lehtimies ja taidehistorioitsija.

Hän oli fyysikko ja runoilija Johan Jakob Nervanderin poika. Nervanderien suku on kotoisin Kullaan Palukselta Närvän tilalta.

Emil Nervander pääsi ylioppilaaksi 1858. Yliopistossa hän opiskeli aluksi luonnontieteitä mutta vaihtoi sitten taidehistoriaan. Kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1869.

Emil Nervanderin on katsottu ansaitsevan ’Suomen taidehistorian isän’ kunnianimen.

AIKALAISTENSA tavoin Nervander teki monenlaisia ansiotöitä.

Lehtimiehen työ oli hänelle yksi tärkeimmistä. Hän kirjoitti 30–40 sanomalehteen muun muassa taidearvosteluja. Nervander toimi Åbo Postenin päätoimittajana 1874–1879.

Ansiokkaalla kirjailijanurallaan Nervander kirjoitti muun muassa kansa- ja maantieteellisiä kuvauksia, kulttuurihistoriaa ja matkakertomuksia.

Nervanderilla oli paljon muita harrastuksia kirjoitustöiden ohella.

Hän toimi muun muassa Turun tuomiokirkon muinaismuistojen järjestämiskomitean sihteerinä, tuomiokirkon korjausvaltuuskunnan jäsenenä sekä muinaistieteen toimikunnan tehtävissä.

1800-luvun Suomen muinaistutkijat lähtivät yleensä liikkeelle kansallisromanttiselta pohjalta. Tämä huipentui Emil Nervanderissa, jonka on katsottu ansaitsevan ”Suomen taidehistorian isän” kunnianimen.

Nervander oli ensimmäinen, joka muinaistutkimuksissaan otti lähtökohdakseen taiteen itsensä. Näin hän lähentyi myös taiteilijoita, jotka huomasivat, ettei Nervander käyttänyt tutkimuksiaan omiin poliittisiin tarkoituksiinsa.

Emil Nervander oli etenkin keskiaikaisen maalaustaiteen tutkija. Hän oli mukana perustamassa Suomen Muinaismuistoyhdistystä 1870.

Nervanderilta ilmestyi 70–80 painotuotetta.

NERVANDERIN pääteoksena pidetään teosta Den kyrkliga konsten i Finland under medeltiden I–II (1887–1888), laajaa kuvausta keskiaikaisesta kirkkotaiteesta Suomessa.

Nervander teki merkittävää työtä myös kirkkotaiteen restauroinnin parissa. Tosin hänen työtapansa saivat kritiikkiä aikalaisilta.

Nervanderin kaunokirjallisena esikoisteoksena voidaan pitää murhatarinaa Uotilan isäntä (1869), joka ilmestyi suomeksi 1870. Teos perustuu Etelä-Suomessa tapahtuneeseen tositapaukseen.

Suomalaiselle maaseudulle sijoittuvassa tarinassa pohditaan rankaisematta jääneen murhan aiheuttamaa syyllisyyttä, paljolti Fjodor Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen tapaan.

Kertomuskokoelma Honkain tarinat ilmestyi 1869, ja samana vuonna tuli julki myös ensimmäinen runokokoelma Dikter (Runoja). Toisen runokokoelmansa Efter femtio år Nervander julkaisi 1907.

Nervanderilta ilmestyi 70–80 painotuotetta. Hän toimitti muun muassa Fredrik Cygnaeuksen ja J. V. Snellmanin kootut teokset. Kuvaus keisari Aleksanteri I:n matkoista Suomessa ilmestyi 1906.

Nervander kirjoitti lähes koko tuotantonsa ruotsiksi. Suurin osa hänen teoksistaan suomennettiin. Osa Nervanderin teoksista ilmestyi ainoastaan suomeksi.

Nervander vietti viimeiset elinvuotensa pienessä vuokramökissä Harjavallassa.

EMIL Nervander oli Suomen ensimmäinen novellikirjailija. Hän oli myös Suomen kansalliskirjailijan Aleksis Kiven hyvä ystävä. Nervander ja Kivi tapasivat ilmeisesti 1857 Helsingissä. Nervander ei vieroksunut köyhän maalaisräätälin poikaa. Lämmin ystävyys jatkui Kiven kuolemaan (1872) saakka.

Nervander vietti viimeiset elinvuotensa pienessä vuokramökissä Harjavallassa. Hän kuoli Porin kaupunginsairaalassa 1914, täysin erakoituneena.

Emil Nervander on haudattu Harjavallan hautausmaalle. Sieltä löytyy kirjailijan omasta toivomuksesta vain pienikokoinen, luonnonkivestä tehty muistokivi.

Emil Nervanderin muistolaatta Harjavallan hautausmaalla. 

EMIL FREDRICK NERVANDER

• syntyi 11. marraskuuta 1840 Helsingissä
• kuoli 27. tammikuuta 1914 Porissa
• Johan Jakob Nervanderin poika
• 70-80 kirjallista painotuotetta
• pääteos Den kyrkliga konsten i Finland under medeltiden I–II (1887–1888)
• kirjoitti osan tuotannostaan salanimellä Emlekyl
• suomalaisen taidehistorian perustaja

– – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Ulvilan Seudussa 2018.