Raimo Seppälälle faktateksti on ollut leipälaji

Avainsanat

Aamulehti, author interview, elämäkerrat, Lalli, Raimo Seppälä, Tampere, tietokirjallisuus, Ulvila, Ulvilan Seutu

Raimo Seppälä.

Raimo Seppälä (s. 1934) on Tampereella asuva päätoimittaja, professori ja tietokirjailija. Seppälä on kirjoittanut lukuisia elämäkertoja sekä yritys- ja järjestöhistoriikkeja. Ulvilalaistaustaisista kirjoittajista hän on tuotteliaimmasta päästä, ellei kaikkein tuotteliain.

Seppälän viimeisin teos Tulenheimot – Urkujentekijöitä ja yhteiskunnan rakentajia ilmestyi 2011 (Otava). Vuonna 2000 hän sai Suomen tietokirjailijat ry:n Warelius-palkinnon.

– Vaikka synnyin kirkonkirjojen mukaan Ulvilassa, tarkasti sanottuna synnyin enoni hautajaisissa Kullaalla. Vanhempani ostivat syksyllä 1932 huoneen ja keittiön mökin Ravanista. Kolme vuotta myöhemmin he hankkivat kyläkaupan Laviasta ja muutimme sinne, Raimo Seppälä kertoo.

Neljäkymmentä vuotta Aamulehteä ja satakunta itse tehtyä kirjaa.

VUONNA 1950 perhe muutti Poriin. Raimo kävi siellä kauppaopiston ja aloitti toimittajanuransa, ensin Kokemäellä Lallin toimittajana ja vuonna 1955 Tampereella Aamulehdessä.

Keväällä 1955 hän avioitui Eeva-Liisan kanssa.

– Palasimme muutamaksi vuodeksi Kokemäelle, missä toimin Aamulehden aluetoimittajana. Noihin aikoihin syntyivät lapsemme Jari ja Tupu.

Seppälä jäi eläkkeelle Aamulehden vastaavana päätoimittajana 1995. Hänen hyllyssään on satakunta itse kirjoitettua kirjaa: tietokirjoja ja joitakin Seppälän tekstittämiä valokuvateoksia.

Raimo Seppälä: Sylvi. Kuvaelmia erään näyttelijättären elämästä. Weilin + Göös 1981.

– USEIMMAT KIRJANI ovat historiikkeja. Niiden ohessa olen tehnyt kymmenkunta elämäkertateosta.

Kenties hauskinta oli tehdä Sylvi Salosen elämäkertaa.

– Muita mieluisia tehtäviä ovat olleet myös Lauri ”Tahko” Pihkalan, Tampereen kaupunginjohtaja Erkki ”Napoleon” Lindforsin sekä kenraalien Rudolf Waldenin ja Hjalmar Siilasvuon elämäkerrat. Historiikeista ovat työläimpiä ja samalla antoisimpia olleet Sotainvalidien Veljesliiton ja Pirkanmaan maakunnan historiat.

Nuorena Raimo Seppälä haaveili kaunokirjailijan urasta. Yhdessä Arto-veljensä kanssa hän suunnitteli koulupoikaiässä novellikokoelmia ja seikkailukirjoja.

– Lehtimiehenä olen kuitenkin ollut niin sidoksissa faktoihin, että mielikuvitukseni ei ole pystynyt fiktiiviseen tarinaan.

Seppälän mielestä faktatekstinkään ei tarvitse olla kuivaa litaniaa. Tietokirjakin voi olla luovasti kirjoitettu, ja myös elämäkerroissa voi tyylitellä.

Seppälä oppi lukemaan viisivuotiaana.

RAIMO SEPPÄLÄ oppi lukemaan noin viisivuotiaana. Kun poika makaili isän kanssa päivälevolla, isän lukemasta Satakunnan Kansasta osui pojan silmiin päätoimittaja Antero Lammisen pakinapalsta.

– Siitä alkoi lukemiseni. Luin kansakoulun pienen kirjaston kirjoja, sitten Lavian kunnankirjaston ja niin edelleen. Äiti vallankin kannusti ja osti meille lapsille poikien seikkailukirjoja ja Tarzaneita.

Kiven Seitsemän veljestä aukeni Seppälälle oppikoulussa.

– Muita minulle tärkeitä kirjoja ovat olleet erityisesti Waltarin Sinuhe, Cervantesin Don Quijote sekä Jaan Krossin romaanit. Ja sitten tietysti F.E. Sillanpää, jonka vaiheista tehdyn oopperan kävimme juuri kokemassa Hämeenkyrön kesäteatterissa.

– – – – – – – – – – – – –

RAIMO SEPPÄLÄ

• Syntynyt 27.3.1934 Ulvilassa.
• Puoliso vuodesta 1955 Eeva-Liisa o.s. Suominen.
• Lapset Jari (1956) ja Tupu (1959).
• Merkonomi 1952.
• Sanomalehti Lallin toimittaja ja toimitussihteeri 1953–1955.
• Aamulehden toimittajana vuodesta 1955.
• Vastaava päätoimittaja 1991–1995.
• Valtion journalistipalkinto 1995.
• Professorin arvonimi 2001.
• Kirjoittanut kymmeniä elämäkertoja, historiateoksia ja kuvateoksia.
• Matti Wacklin kirjoittama elämäkerta ”Jutuntekijä, Raimo Seppälän uutismatka” (Tampere-seura 2017)

 

Kirjoitus on julkaistu Ulvilan Seudussa.

 

Emil Nervander – Suomen taidehistorian isä

Avainsanat

Aleksis Kivi, Emil Nervander, kirjallisuushistoria, Kullaa, suomalainen teatteri, taidehistoria, Ulvila, Ulvilan Seutu

Emil Nervander 1880-luvun alussa. Kuva: Museovirasto.

Emil Fredrick Nervander (1840–1914) oli merkittävä suomalainen kirjailija, lehtimies ja taidehistorioitsija.

Hän oli fyysikko ja runoilija Johan Jakob Nervanderin poika. Nervanderien suku on kotoisin Kullaan Palukselta Närvän tilalta.

Emil Nervander pääsi ylioppilaaksi 1858. Yliopistossa hän opiskeli aluksi luonnontieteitä mutta vaihtoi sitten taidehistoriaan. Kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1869.

Emil Nervanderin on katsottu ansaitsevan ’Suomen taidehistorian isän’ kunnianimen.

AIKALAISTENSA tavoin Nervander teki monenlaisia ansiotöitä.

Lehtimiehen työ oli hänelle yksi tärkeimmistä. Hän kirjoitti 30–40 sanomalehteen muun muassa taidearvosteluja. Nervander toimi Åbo Postenin päätoimittajana 1874–1879.

Ansiokkaalla kirjailijanurallaan Nervander kirjoitti muun muassa kansa- ja maantieteellisiä kuvauksia, kulttuurihistoriaa ja matkakertomuksia.

Nervanderilla oli paljon muita harrastuksia kirjoitustöiden ohella.

Hän toimi muun muassa Turun tuomiokirkon muinaismuistojen järjestämiskomitean sihteerinä, tuomiokirkon korjausvaltuuskunnan jäsenenä sekä muinaistieteen toimikunnan tehtävissä.

1800-luvun Suomen muinaistutkijat lähtivät yleensä liikkeelle kansallisromanttiselta pohjalta. Tämä huipentui Emil Nervanderissa, jonka on katsottu ansaitsevan ”Suomen taidehistorian isän” kunnianimen.

Nervander oli ensimmäinen, joka muinaistutkimuksissaan otti lähtökohdakseen taiteen itsensä. Näin hän lähentyi myös taiteilijoita, jotka huomasivat, ettei Nervander käyttänyt tutkimuksiaan omiin poliittisiin tarkoituksiinsa.

Emil Nervander oli etenkin keskiaikaisen maalaustaiteen tutkija. Hän oli mukana perustamassa Suomen Muinaismuistoyhdistystä 1870.

Nervanderilta ilmestyi 70–80 painotuotetta.

NERVANDERIN pääteoksena pidetään teosta Den kyrkliga konsten i Finland under medeltiden I–II (1887–1888), laajaa kuvausta keskiaikaisesta kirkkotaiteesta Suomessa.

Nervander teki merkittävää työtä myös kirkkotaiteen restauroinnin parissa. Tosin hänen työtapansa saivat kritiikkiä aikalaisilta.

Nervanderin kaunokirjallisena esikoisteoksena voidaan pitää murhatarinaa Uotilan isäntä (1869), joka ilmestyi suomeksi 1870. Teos perustuu Etelä-Suomessa tapahtuneeseen tositapaukseen.

Suomalaiselle maaseudulle sijoittuvassa tarinassa pohditaan rankaisematta jääneen murhan aiheuttamaa syyllisyyttä, paljolti Fjodor Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen tapaan.

Kertomuskokoelma Honkain tarinat ilmestyi 1869, ja samana vuonna tuli julki myös ensimmäinen runokokoelma Dikter (Runoja). Toisen runokokoelmansa Efter femtio år Nervander julkaisi 1907.

Nervanderilta ilmestyi 70–80 painotuotetta. Hän toimitti muun muassa Fredrik Cygnaeuksen ja J. V. Snellmanin kootut teokset. Kuvaus keisari Aleksanteri I:n matkoista Suomessa ilmestyi 1906.

Nervander kirjoitti lähes koko tuotantonsa ruotsiksi. Suurin osa hänen teoksistaan suomennettiin. Osa Nervanderin teoksista ilmestyi ainoastaan suomeksi.

Nervander vietti viimeiset elinvuotensa pienessä vuokramökissä Harjavallassa.

EMIL Nervander oli Suomen ensimmäinen novellikirjailija. Hän oli myös Suomen kansalliskirjailijan Aleksis Kiven hyvä ystävä. Nervander ja Kivi tapasivat ilmeisesti 1857 Helsingissä. Nervander ei vieroksunut köyhän maalaisräätälin poikaa. Lämmin ystävyys jatkui Kiven kuolemaan (1872) saakka.

Nervander vietti viimeiset elinvuotensa pienessä vuokramökissä Harjavallassa. Hän kuoli Porin kaupunginsairaalassa 1914, täysin erakoituneena.

Emil Nervander on haudattu Harjavallan hautausmaalle. Sieltä löytyy kirjailijan omasta toivomuksesta vain pienikokoinen, luonnonkivestä tehty muistokivi.

Emil Nervanderin muistolaatta Harjavallan hautausmaalla. 

EMIL FREDRICK NERVANDER

• syntyi 11. marraskuuta 1840 Helsingissä
• kuoli 27. tammikuuta 1914 Porissa
• Johan Jakob Nervanderin poika
• 70-80 kirjallista painotuotetta
• pääteos Den kyrkliga konsten i Finland under medeltiden I–II (1887–1888)
• kirjoitti osan tuotannostaan salanimellä Emlekyl
• suomalaisen taidehistorian perustaja

– – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Ulvilan Seudussa 2018.

 

Pertti Koskinen lähti Kullaalta jännityskirjailijaksi Harjavaltaan

Avainsanat

dekkari, Kullaa, Pertti Koskinen, Ulvilan Seutu

Pertti Koskinen.

PERTTI KOSKINEN (s. 1957) on Harjavallassa asuva tuottelias jännityskirjailija, joka on tehnyt romaaneja myös nuorille. Esikoisteos, romaani Salaisuuksien kylä, ilmestyi 2011.

Koskisen ns. Maija Miilunkorpi –sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä kuusi jännitysromaania.

Sarjan romaanikertoja on keskittynyt tulkitsemaan erityisesti maalaisihmisten ahdasmielisiä tuntoja ja asenteita. Romaanisarjan päähenkilönä on ollut miesmäisesti käyttäytyvä ja neuroottisuuteen taipuvainen yksityisetsivä Maija Miilunkorpi.

Pertti Koskinen muutti Kullaalle yhdeksänvuotiaana isäpuolen kotiseudulle. Hän aloitti kansakoulun kolmannen luokan Levanpellon koulussa, joka sijaitsi siinä parin sadan metrin päässä Koskisten kotoa.

– Aluksi en saanut lukukirjaa, sillä opettaja ei ollut tiennyt uudesta oppilaasta. Seuraavalla viikolla sain kirjan. Tuo viivytys ei ole haitannut myöhempää elämääni. Asuin Kullaalla lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni.

Maija Miilunkorpi -sarjan toisen romaanin Kaunis mies katoaa tapahtumat sijoittuvat Kullaan Levanpeltoon, vaikka paikannimiä ei mainita.

KOSKINEN ON syntynyt Uudessakaupungissa. Ensimmäinen asuinpaikka Laitilassa oli keskellä metsää.

– Äidin avioiduttua muutimme Kalannin Palsan kylään. Siellä ratkaisin myös oudon mysteerin: kissa jätettiin ulos, kun lähdimme kylään, mutta palatessamme se oli sisällä ja katseli meitä ikkunasta. Selvitin, että kissa meni kivijalkaan ja kiipesi sieltä seinän sisällä vintille, josta se pääsi asuinhuoneisiin. Melko huonot sahanpurueristeet siinä talossa.

Koskinen on asunut Turussa, Porissa, Helsingissä ja Ulvilan Harjunpäässä, josta hän muutti Harjavaltaan.

– Kaikki teokseni ovat minulle tärkeitä. Niissä on eri teemat ja ne käsittelevät asioita, joita olen halunnut tuoda esiin. Maija Miilunkorpi -sarja on laajin. Viisi teosta on jo julkaistu, ja kuudes ilmestyy tämän vuoden keväällä. Silloin ja sinä yönä -kirjan päähenkilö Juhani Kotkasuo tulee vielä esiintymään uusissa kirjoissani, mikäli Luoja ja kustantaja suovat.

Koskisella on jatkosuunnitelmia myös Vilho ja Jari -nuortenkirjasarjaan, josta on nyt julkaistu kaksi osaa.

KOSKISEN KIRJOJA on luonnehdittu psykologisiksi jännäreiksi. Hän jatkaa toistaiseksi samalla linjalla, vaikka ei kiellä mahdollisuutta, että kirjoittaisi joskus ”tavallisen” romaanin.

– Se vaatisi kuitenkin muutamien kuukausien kypsyttelyn asennemuutokseen.

Koskinen haaveili jo nuorena kirjailijan urasta. Hän pyöräili lapsena yksin ja kavereiden kanssa Kullaan kirjastoon, joka oli siihen aikaan kesäisin auki vain yhtenä iltana viikossa.

– Vastassa oli arvokkaasti ja hyvin ystävällisesti käyttäytyvä kirjastonhoitaja Evely Hietikko. Hän ei koskaan kieltänyt, vaikka usein saatoin jämähtää puoleksikin tunniksi seisomaan paikoilleen lukemaan jotakin seksiopasta. Minulle oli melkoinen järkytys, kun paljon myöhemmin ymmärsin, että jotkut kirjastonhoitajat sensuroivat nuorten lukemista.

ILTAISIN POIKIEN seikkailukirjat avasivat Koskiselle portit aivan toiseen, jännittävään maailmaan.

– Se olikin tarpeen, sillä lapsuuteni todellisuus ei ollut usein niin hyvää. Kaiken lisäksi kaksivuotias sisareni kuoli, kun olin yhdentoista.

Koskinen siirtyi aika varhain lukemaan aikuisten kirjoja.

– Ensimmäinen oli John Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä, joka vaikutti minuun syvästi. Steinbeckin jälkeen tuli Ernest Hemingway, josta pidin myös paljon.

Dekkareita Koskinen alkoi lukea sairaalassa, jossa hän oli kolmisen viikkoa umpilisäkkeen puhkeamisen vuoksi. Hän löysi sairaalan kirjastosta George Simenonin Maigret-sarjan, ja samana kesänä myös Mauri Sariolan kirjat.

Miten kirjoitusharrastus aikoinaan virisi?

– Aloin kirjoittaa heti, kun huomasin osaavani lukea. Elämässäni olen aina välillä jotenkin palannut kirjoittamiseen.

HARJAVALLASSA KOSKINEN on asunut pian 30 vuotta.

– Olen viihtynyt täällä hyvin. Sadan metrin päästä kotoamme alkaa metsä, joka jatkuu Kullaan Levanpeltoon asti ja myös siitä eteenpäin.  Käymme toki usein Ulvilassa, jossa asuu paljon tuttuja. Myös siskoni hauta on Kullaalla. Samaa seutukuntaa tämä koko alue on loppujen lopuksi.

Kullaan Levanpeltoa.

– – – – – – – – – – – – – – – – –

PERTTI JUHANI KOSKINEN

• S. 1957 Laitilassa
• asuu Harjavallassa
• siviiliammatiltaan rakennusmestari

Julkaistut teokset:

• Suhteita ja suhteettomuuksia, novellikokoelma Nordbooks, 2008
• Silloin ja sinä yönä, romaani KVALITI, 2016

Maija Miilunkorpi -sarja

•     Tulipalo KVALITI 2018 (ilmestyy keväällä)
•     Rasmus, KVALITI, 2017
•     Vinttikamaripoika, KVALITI, 2015
•     Manipulaattori, KVALITI, 2015
•     Kaunis mies katoaa, Myllylahti, 2012
•     Salaisuuksien kylä, Myllylahti, 2011

Vilho ja Jari -nuortenkirjasarja

•     Pedon jäljillä, KVALITI, 2015
•     Testamentti, KVALITI, 2017

 

 

Ulvilan Seudun pakinoitsijasta kirjailijaksi

Avainsanat

author interview, Olavi Peltonen, pakinat, Ulvilan Seutu, Vanha-Ulvila

Kokemäellä nykyisin asuva Olavi Peltonen (s. 1953) on entinen sähköjakokeskusasentaja ja lehtipakinoitsija ja nykyinen kirjailija. Peltonen kirjoitti aikoinaan Ulvilan Seutuun 850 pakinaa.

– Asuin Ulvilassa vuodet 1973–1996. Muutin sinne Siikaisista, kun Urho Tuominen Oy ilmoitti lehdessä, että Ulvilassa tarvittaisiin jakokeskusasentajia. Se oli sopiva työ ammattikoulun sähkölinjan käyneelle.

– Ulvila ei suoranaisesti esiinny kirjoissani, mutta jos on kerros- tai rivitalossa tapahtuvasta asiasta kyse, niin ne ovat kyllä aina Ulvilasta mielikuviteltu. Tämä näkyy esimerkiksi tarinakokoelmassani Kojoottiklubi. Kirpputori Suomi – romaanissa käydään hakemassa Anoppi-Eevan muuttotavaroita Harjunpäästä.

Olavi Peltonen on syntyjään Siikaisista. Hän asui siellä melkein parikymppiseksi asti, käytyään Kankaanpäässä ammattikoulun sähkölinjalla.

– Ulvilassa asuin ensin Hakatiellä, Laineen Fiinan yläkerrassa, sitten Västäräkinpolun kerrostaloissa kahdessakin paikassa. Myöhemmin muutin Torpparintielle ja viimeksi Kyllikinkujalle.

Nykyiseen kotiinsa Kokemäen Kauvatsalle Olavi Peltonen muutti lähes 22 vuotta sitten.

– Minulla on vaimo ja kissa. Lapsia ei ole siunaantunut.

Olavi Peltonen kokee olevansa kirjallisuuden sekatyömies.

– Kirpputori Suomi on pääteokseni tähän mennessä. Se ilmestyi 2017 elokuussa ja on ensimmäinen oikean kustantajan kustantama kirja. Muut kirjani ovat omakustanteita.

Humoristinen kertomus on Peltosen läheisin tyylilaji. Esimerkiksi Kirpputori Suomi on veijariromaani, Kojoottiklubi on veijareista kertova tarinakokoelma ja Torpan tehosekoitus Ulvilan Seudun pakinoista koottu kokoelma.

– Myös runous on minulle kiinnostava ja kiehtova alue. Siinä olen menestynyt eri kilpailuissa ja teen runoja joihinkin lehtiin ja eri yhteyksiin tilattuna.

Nuorempana Peltonen haaveili usein kaunokirjailijan työstä. Mutta ajatus pysyi taka-alalla pitkään.

– Kirjat ovat merkinneet minulle aina hyvin paljon. Ne ovat antaneet viihdettä, mielenterveyttä, elämyksiä, uusia ajatuksia, ihmisten ymmärrystä.

Nuorena kirjat innostivat Peltosta eräretkeilyyn ja muuhun reippailuun. Aikuisena oli mukava sukeltaa tarinan maailmaan, huumorin kiemuroihin tai muuten vaan ihailemaan hyvin kirjoitettua.

– Koululaisena luin mieluiten erämaaseikkailukirjoja, esimerkiksi James Fenimoore Cooperia. Myös suomalaiset erämaaseikkailut kiinnostivat ja sotakirjoista erityisesti kaukopartiokirjat.

Peltosen mielikirjailijoita ovat Alpo Ruuth, Ilkka Pitkänen, Lassi Sinkkonen, Väinö Linna, Joni Skiftesvik ja Antti Tuuri.

– Mielikirjojani ovat Alpo Ruuthin Kämppä, Ilkka Pitkäsen Syysmuutto ja Lassi Sinkkosen Solveigin laulu.

Päivätyönsä Peltonen teki UTU:lla jakokeskusasentajana, josta jäi sairaseläkkeelle. Kirjoittamisesta tuli harrastus ajankuluksi.

– Tein pieniä, humoristisia kertomuksia. Erästä niistä, Autokuume-nimistä pakinaa, poikkesin tarjoamaan Ulvilan Seutuun. Silloinen päätoimittaja Pekka Tauriainen kysyi, tulisiko näitä lisääkin.

Totta kai, vastasin. Niitä tuli yhteensä 850.

– Eläkepäivät kuluvat niin, että aamupäivisin kirjoitan ja iltapäivisin teen omakotitalon töitä.

– Ulvila on yhtä kuin nuoruuteni ja varhaiskeski-ikäisyyteni. Kiitos siitä kauniista ajasta kuuluu Ulvilan Seudun toimitukselle, UTU:lle, Ulvilan kaupungille, Ulvilan Pesä-Veikoille, Töpölän tiikereille, Lauttarannan shakaaleille, Nahkurinkujan kojooteille ja kaikille hyville ystäville.

– – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Ulvilan Seudussa huhtikuussa 2018.

Arto Seppälän kirjailijankyvyt tulivat esiin jo lapsena

Avainsanat

Arto Seppälä, author interview, suomalainen kaunokirjallisuus, Ulvilan Seutu

Kuva: Terhi Rannela

Ulvilalaissyntyinen Arto Seppälä (s. 1936) on näytelmä- ja romaanikirjailija, aforistikko ja esseisti, joka asuu nykyisin Tampereella ja Helsingissä. Hän on kirjoittanut myös nuortenromaaneja, lastennäytelmiä ja kuunnelmia.

– Tulevat vanhempani, Elli Kallio ja Toivo Seppälä, vihittiin avioliittoon Kullaan kirkon pappilassa heinäkuussa 1932. Vastavihityt muuttivat Poriin Lattomerelle. Vähät tavarat tulivat hevoskyydissä. Sitten tuli muutto pieneen taloon Ulvilan Ravaniin. Pihassa oli sauna, liiteri ja käymälä. Ja kun töitä ei ollut, nuoret päättivät perustaa huoneen nurkkaan kaupan!

Seppälöiden esikoistyttö syntyi 1932 ja menehtyi aivokalvontulehdukseen Ravanissa seuraavana vuonna. Arto-poika syntyi perheen kolmantena 1936 Vanhallakoivistolla, joka oli siihen aikaan Ulvilan osa.

Arto Seppälän varhaisin lapsuus kului Lavian Saarijärven kylässä, johon hänen vanhempansa perustivat kaupan 1937. Isä-Seppälä myi kaupan ohessa Satakunnan Kansan tilauksia ja palovakuutuksia. Äiti ompeli työvaatteita kylän miehille.

– Kun talvisota syttyi, katselin jäähileisten ikkunaruutujen läpi maantielle, jolla alkoi valua loputtomalta tuntuva valkoiseksi maalattujen autojen virta, matkalla sotatehtäviin.

Seppälän kansakouluaika oli alituista sairastelua: kolme keuhkokuumetta, saman verran rokkoja, keltatauti ja viimein kurkkumätä. Tämä kaikki hidasti oppimista koulussa.

– Isäni tivasi, mitä aion tehdä, jos en osaa lukea. Uhmakkaasti olin vastannut, että ryhdyn kirjailijaksi tai metsätyömieheksi kylän miesten joukkoon!

Kirjailijankyvyt tulivat esiin jo varhain. Markus-sedän Lasten maailma julkaisi pojan ensimmäisen runon nimeltä Varis. Sen perässä luki Arto 10 v.

– Keväällä 1950 Cygnaeuksen koulusta saamani todistuksen sanallinen arviointi päättyi toteamukseen YLEISLAHJAKAS.

Arto Seppälä toimi lähes 30 vuotta uutis- ja kulttuuritoimittajana, kunnes jäi vapaaksi kirjailijaksi 1987. Esikoisromaani oli humoristinen kansankuvaus Kukkopojat (1961).

Seppälän esitetyin näytelmä on Viisi naista kappelissa (kantaesitys 1979). Kymmenelle kielelle käännetty näytelmä oli ensimmäinen ammattilaisten esittämä suomalainen näytelmä Off Broadwaylla New Yorkissa.

Seppälä toimi Hämeen läänin ohjaavana läänintaiteilijana 1987. Hän on opettanut myös Kriittisessä korkeakoulussa, Oriveden opistossa ja Tampereen yliopiston draamastudiossa. Seppälä sai aforistiikastaan Samuli Paronen -palkinnon 2010.

– Mielikirjojani ovat olleet Martti Jukolan Urheilun Pikku Jättiläinen (1945), Pentti Haanpään Jutut (1946), Veikko Huovisen Puukansan tarina (1984) sekä kaikenlaiset sanakirjat.

ARTO OLAVI SEPPÄLÄ

• synt. 5.11.1936 Ulvilassa
• asuu Tampereella ja Helsingissä
• perheessä vaimo, yksi poika, neljä lapsenlasta, kaksi lapsenlapsenlasta
• uutistoimittaja 1959-1967
• kulttuuritoimittaja 1967-1987
• Tampereen teatterin tiedottaja 1977-1978
• Hämeen läänin ohjaava läänintaiteilija 1987
• toiminut Suomen näytelmäkirjailijaliiton puheenjohtajana 1987-1996
• Porin kaupungin kirjallisuuspalkinto 1962
• Valtion kirjallisuuspalkinto 1979
• Valtion taiteilijaeläke 1997
• Samuli Paronen -palkinto 2010

Teoksia:

• Kukkopojat, romaani (1961)
• Minä ja Koistinen, nuortenromaani (1969)
• Pohjantähti on aina pohjoisessa, pienoisromaani (1974)
• Kättä päälle, Vasco da Gama, nuortenromaani (1978), kuunnelmana (1986)
• Viisi naista kappelissa, lyhytproosaa (1981)
• Selkeemmille vesille, novellikokoelma (1995)
• Essee- ja aforismikokoelmia, näytelmiä, dramatisointeja, TV-käsikirjoituksia, kuunnelmia, tietokirjoja.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Ulvilan Seudussa.

 

 

Ulvilalaisrunoilijan maailmanvalloitus

Avainsanat

author interview, Pauliina Haasjoki, runot, suomalainen runous, Ulvilan Seutu, Vanha-Ulvila

Kuva: Tommi Tuomi

Pauliina Haasjoki (s. 1976) on tällä hetkellä kuuluisimpia ulvilalaissyntyisiä runoilijoita Suomessa ja maailmalla. Häneltä on ilmestynyt seitsemän runoteosta, joista viimeisin Planeetta vuonna 2016.

Esikoisrunokokoelma Ikkunassa on huone ilmestyi vuonna 1999 Haasjoen ollessa Turussa kirjallisuuden perusopiskelijana. Hän on kirjoittanut myös esseitä ja kirjallisuuskritiikkiä.

Haasjoen voima runoilijana perustuu hänen metafyysisiin eli olemassaoloa pohtiviin näkökulmiinsa. Tässä mielessä häntä on mainittu jopa sukupolvensa parhaaksi runoilijaksi Suomessa.

Lisäksi Haasjoen runoissa on mukana uudenlaisia tekniikoita luonnon kuvaamiseen sekä ekokriittisiä näkökulmia. Hän kirjoittaa toisinaan runosäkeitä, toisinaan proosarunoa.

Pauliina Haasjoki valmistui ylioppilaaksi Ulvilan lukiosta vuonna 1995 ja siirtyi sen jälkeen kirjallisuuden opiskelijaksi Turkuun.

– Asuin Vanhankylän puolella siihen asti, kun täytin 19, ensimmäiset vuodet Vanhankylän koulun siipirakennuksessa ja sen jälkeen omakotitalossa Mukulamäessä, runoilija kertoo lapsuudestaan Ulvilassa.

Haasjoki valmistui filosofian maisteriksi 2002 ja lisensiaatiksi 2004. Tohtorinväitös kotimaisen kirjallisuuden oppiaineesta seurasi vuonna 2012.

Esiintyykö Ulvila miljöönä jossakin Haasjoen runokokoelmassa?

– Itse asiassa Ulvila esiintyy paljonkin ensimmäisessä kokoelmassani Ikkunassa on huone. Olin hädin tuskin muuttanut pois lapsuudenkodistani, kun kirjoitin sen runoja. En ole silti varma, miten tunnistettavia paikat ovat.

– Myös toisessa ja kolmannessa kirjassa on vielä samoja miljöitä. Esimerkiksi Epäilyttävien puiden runosarjassa ”Kuuset” ollaan Pappilanlammella.

Haasjoen runotuotannossa lapsuudenmiljöö katoaa neljännestä kirjasta lähtien. Runoilijan kuvaamat maisemat muuttuvat merkityksiltään aiempaa yleisemmiksi ja kirjoitus irtoaa omaelämäkerrallisuudesta.

– Planeetan kohdalla minusta tuntui, kuin jokin sanottava olisi tullut sanotuksi.

Miksi Haasjoesta tuli juuri runoilija eikä esimerkiksi prosaisti?

– En ole toistaiseksi löytänyt sellaista tapaa kirjoittaa proosaa, joka kannattelisi jatkuvuutta eli jatkuisi kyllin pitkään. Runous on minulle muutenkin luontaisempaa kuin esimerkiksi vuoropuhelu. Tämän vuoksi en ole tuntenut vetoa esitettävän tekstin luokse.

Haasjoen runoja on ilmestynyt ulkomaisissa antologioissa ja lehdissä kymmenellä eri kielellä. Hän on esiintynyt runoilijana useissa Euroopan maissa sekä Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa.

Haasjoen viimeisin kokoelma Planeetta (2016) tiivistää kirjailijan vuosia kestäneen mission tarkentamalla kerronnan kohteen maapallon olevaiseen. Runoilija kirjoitti Planeettaa Mietoisissa, Amerikan Iowassa, Uudessa-Seelannissa ja Gotlannin Visbyssä. Haasjoen maailmanvalloitus on kirjaimellisesti jatkunut.

– – – – – – – – – – – – – – – –

PAULIINA MAARIT HAASJOKI

• 1976 Ulvilassa
• asuu nykyisin Helsingissä
• kirjallisuustieteen tohtori
• Koneen Säätiön Vuoden Kynä -palkinto (2010) tieteellisestä artikkelista
• Einari Vuorela -runopalkinto 2014 teoksesta Hiukset (Otava 2013)
• Kääntäjäkarhu teoksen Auringonvihreä suomennoksesta, yhdessä Peter Mickwitzin kanssa (2015)
• Nihil Interit –runouspalkinto teoksesta Planeetta (2016)

Runoteokset:

• Ikkunassa on huone (Nihil Interit 1999)
• Ukkosen odottajat (Tammi 2002)
• Epäilyttävät puut (Tammi 2005)
• Pääskynen ja lepakko (Otava 2009)
• Aallonmurtaja (Otava 2011)
• Hiukset (Otava 2013)
• Planeetta (Otava 2016)

– – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Ulvilan Seudussa kesällä 2017.

Simo Frangén – Vanhankylän lahja suomalaisviihteelle

Avainsanat

Alivaltiosihteeri, author interview, books, Simo Frangén, Ulvilan Seutu, Vanha-Ulvila

Kuva: Maija Saari

Tamperelainen viihteen monitoimimies Simo Frangén on kuuluisa nakkilalaisista juuristaan. Mutta moniko tietää, että mies on aikoinaan syntynyt ja asunut pääosan lapsuudestaan Ulvilassa?

– Olen syntynyt Ulvilan Vanhassakylässä. Asuin siellä 11 vuotta, minkä jälkeen perheemme muutti Nakkilaan, Frangén kertoo.

Vuonna 1990 Tampereen yliopistolla tutustuneet Frangén, Pasi Heikura ja Jyrki Liikka aloittivat Radiomafialla viikoittaisen huumoriohjelmansa ”Alivaltiosihteeri – Suomen virallinen ohjelma”. Koko kansan tietoisuuteen Frangén nousi 2000 visailuohjelmalla Maailman ympäri. Ohjelma saavutti korkeat katsojaluvut ja poiki Frangénille lukuisia palkintoja, muun muassa parhaan TV-esiintyjän Venla-palkinnon.

Simo Frangén viihtyy erinomaisesti nykyisessä kotikaupungissaan Tampereella. Onko Ulvilan juurille jäänyt Frangénin sukua?

– En koskaan muista, kuka on minulle mitäkin sukua ja missä he asuvat. Äitini asuu nykyisin Merikarvialla. Hänen kauttaan kuulin, että yksi tätini ja pari serkkuani perheineen asuu Ulvilassa.

Frangénilla on mittava kirjallinen tuotanto, joka koostuu lähinnä Alivaltiosihteeri-ryhmän kanssa tehdyistä hupailukirjoista. Alivaltiosihteerin julkaisemista lähes 10 000 sketsistä on koottu 22 kirjaa.

– Jotkut vanhojen ulvilalaisten opettajieni nimet ovat voineet vilahdella joissakin hupailuissamme, Frangén heittää.

– Tärkein teokseni on kuitenkin ex-avovaimoni Rosa Meriläisen kanssa kirjoittamani teos Nollasta ykköseksi (2007), koska se käsittelee maailmani tärkeimmän ihmisen eli poikani Fransin ensimmäistä vuotta.

Onko Frangén koskaan haaveillut kaunokirjailijan työstä tai urasta?

– Kyllä on käynyt mielessä kysymys, pitäisikö tehdä romaani. En ole kuitenkaan pohtinut kovin vakavasti kaunokirjallisia ajatuksia. On kivaa tehdä hommia monenlaisissa paikoissa: radiossa, televisiossa, livenä, kirjoissa, lehdissä ja äänilevyillä.

Frangén oppi lukemaan 4-vuotiaana. Muutettuaan Nakkilaan 11-vuotiaana hän alkoi lukea valtavasti ja luki kaikki Nakkilan kirjaston kirjat. Sittemmin lukeminen on jäänyt vähemmälle muiden harrastusten vuoksi.

Miksi muuten Simo Frangénista tuli juuri humoristi eikä esimerkiksi poliittinen toimittaja?

– Lopullisen potkun humoristin uralle antoi huumorilehti Pahkasika. Luin lehteä ensimmäisen kerran 1979, ja se iski päähäni kuin puolitoistametrinen halko. Asialliset kouluaineeni muuttuivat huumoriyritelmiksi. Vuonna 1983 pääsin Pahkasian avustajaksi. Minua viehätti Pahkasiassa muun muassa heidän mottonsa: ”Kerro meille, mikä on sinulle pyhää, niin teemme siitä pilkkaa seuraavassa numerossamme.”

Palindromit ovat tällä hetkellä lähellä Frangénin sydäntä. Syyskuun alkupuolella mies julkaisi Dave Lindholmin kanssa maailman ensimmäisen palindromilevyn nimeltä ”Tana! Hitit ihanat!”. Levyn 20 kappaleesta jokaisessa sanoitus on sama etu- ja takaperin.

Erityisterveiset ulvilalaisille lukijoille:

– Sain Vanhankylän koulussa toisella luokalla hymypoikapatsaan. Hymyilkää tekin itsellenne ja toisillenne! Kun hymyilette, muu keho luulee, että nyt on mukavaa, ja kohta koko keho on hyvällä tuulella.

SIMO JUHANI FRANGÉN

• 6. syyskuuta 1963 Vanhassa-Ulvilassa
• asunut Nakkilassa ja Tampereella
• koomikko, käsikirjoittaja ja juontaja
• Alivaltiosihteeri-huumoriryhmän jäsenenä julkaissut 22 kirjaa
• maisterintutkinto sosiologiasta (Tampereen yliopisto 1990)
• parhaan tv-esiintyjän Venla-palkinto ja kaksi parhaan miespuolisen tv-esiintyjän Telvis-palkintoa

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Haastattelu on julkaistu Ulvilan Seudussa lokakuussa 2017.

 

Juokseva kirjallisuuskriitikko lukee Atomipommipormestaria

Avainsanat

Eija Hammarberg, Ulvilan Seutu

Kuva: Eija Hammarberg

Ulvilan Seutu 19.11.2015