Avainsanat
book review, Pertti Lassila, romaanit, Satakunnan Kansa, Venetsia
Pertti Lassila: Venetsia. Teos 2021. 271 s.
Kirjallisuuden monitoimimies Pertti Lassila (s. 1949) julkaisi kesällä 2021 viidennen romaaninsa. Aikaisemmista romaaneista Armain aika (2015) ylsi Finlandia-ehdokkaaksi. Lassila on aiemmin kunnostautunut myös tietokirjailijana.
Venetsia on sukupolviromaani, jossa seurataan toisiaan seuraavia polvia useamman vuosikymmenen ajan. Miljöönä on koko ajan Helsinki.
Romaanin Helsinkiin saapuu kaksi miestä, joista toinen saa paikan rautakaupasta ja toinen taloyhtiöstä. Suomi on vielä hetken Venäjän vallan alla. Sekä Ilmari että Alpo avioituvat ja perustavat perheen.
Molempiin perheisiin syntyy lapsi. Myöhemmin lapset avioituvat keskenään. Ilmarin poika Tauno ja Alpon tytär Essi tuntuvat olevan kuin toisilleen luodut. Vai ovatko sittenkään?
Taunolle ja Essille syntyy Seppo-poika, joka on Lassilan omaa sukupolvea. Sepon matkassa romaani päättyy.
Elämä osoittaa Venetsiassa rosoisen puolensa joka käänteessä.
”Nopeasti kuluivat ne vuodet, kun olit pikkutyttö. Sitä ei silloin huomannut. Se, mikä on tosi tärkeää, pitäisi tajuta ajallaan, mutta ei sitä aina tajua, ja aika on saita. Siltä ei saa takaisin mitään, minkä se on vienyt.” (s. 53)
Essi päättää lopulta ottaa sen pois, mutta kauhistuu varjoläikkää, joka on kehittynyt halvalle tapetille. Ei muuta kuin taulu takaisin vanhalle paikalleen.
Oikea Venetsia on romaanissa paikka, johon suomalaiset romaanihenkilöt haikailevat läpi 1900-luvun. Romaanin lopussa Seppo tokaisee äidilleen, että unelmien kaupunkihan vajoaa vääjäämättä mereen. Ei sinne kannatakaan niin kauheasti haikailla.
VENETSIA antaa ihmisten tunne-elämästä varsin kielteisen kuvan. Unelmoida ei kannata, koska unelmat kuitenkin kuolevat ihmisten huonouden vuoksi.
Enemmän kuin pitää pelätä sitä, että tyytyy liian vähään. Myöhemmin tiettyjä elämänvalintoja on turha tarkistaa.
Tykkäsin kovasti kypsään ikään ehtineen kynämiehen tyylistä sanoittaa elämään liittyviä pettymyksiä. Suuret odotukset siivittävät suuria pettymyksiä, jotka panevat väkisin miettimään ihmismielen pienuutta. Lisäksi Lassilan kerronta pursuaa aforistisia huomioita.
Venetsia ei keskity historiaan vaan perhekuvaukseen. Epookin sijasta fokuksen nappaa henkilökemia, joka harvoin osuu kohdilleen Lassilan kuvaamissa ydinperheissä.
VETUS Et NOVA 