Virpi Hämeen-Anttila: Perijät. Otava 2006.
Virpi Hämeen-Anttila: Sokkopeli. Otava 2007.
Virpi Hämeen-Anttila: Muistan sinut Amanda. Otava 2008.
Virpi Hämeen-Anttila: Päivänseisaus. Otava 2009.
Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla. Otava 2010.
Virpi Hämeen-Anttila: Railo. Otava 2011.
Romaanikirjailijana Virpi Hämeen-Anttila (s. 1958) on erikoistunut monipolvisten sukutarinoiden ja akateemisten kuvioiden kuvaamiseen. Esikoisromaanissaan Suden vuosi (2003) aloittamansa romanttisen kuvauksen Hämeen-Anttila vei pitemmälle taiteilijaromaanissaan Alastonkuvia (2004). Molemmat romaanit sijoittuivat yliopistomaailmaan. Kirjailijan kolmas romaani Kolmastoista lapsi (2005) on kertomus sekavasta perheestä, joka erikoisilla jäsenillään pienentää maailman ydinperheen sisälle.
Hämeen-Anttilan neljäs romaani Perijät (2006) kertoo kahden maalaissuvun ristiriitaisesta rinnakkainelosta. Neljännessä romaanissaan kirjailija yllättää lukijansa erikoisella aiheella ja miljöillä, vaikka kerronnan keskiössä ovat jälleen romanttiset ja ristiriitoja uhkuvat perheaiheet. Romaanin alussa 34-vuotias TV-toimittaja Veera Sipponen palaa kaupungista lapsuutensa maalaismaisemaan läntiselle Uudellemaalle aikoen löytää kotiseudulta vastauksia elämänongelmiin. Veeran sukutalon naapurissa sijaitsevaa suurta kartanoa isännöi seudun rikkaimpiin kuuluva Stålin perhe. Naapuriperheiden välillä on kipunoinut vuosikymmenet sekä vihaa että rakkautta.
Romaanin johtomotiiviksi kehittyy sukuperinnön säilyttäminen keinoista riippumatta. Perijöiden tapahtumat etenevät vauhdikkaasti niskavuorelaisessa hengessä, kunnes arkaaiseen sukutarinaan liitetään vieraannuttavia lisukkeita, muun muassa lesboteemaa. Romaanin miespäähenkilö Tuomas Stål saa mahdollisuuden kokeilla rajojaan sukunsa elektroniikkayrityksen veturina mutta törmää perheessään vakaviin ristiriitoihin. Romaanin kliimaksissa Veera joutuu haastattelemaan Tuomasta TV:ssä ja romanttinen karuselli alkaa pyöriä tuplanopeudella.
Perijöiden intro on yllättävän samankaltainen kuin Jukka Pakkasen romaanissa Tinasotamiehen poika (Like), jossa keski-ikäinen toimittaja lähtee pitkälle matkalle selvittääkseen vuosikymmeniä mieltään painaneita kriittisiä kysymyksiä. Perijöiden vuoropuhelut eivät toisinaan vakuuta: keski-ikää lähestyvien romaanihenkilöiden keskustelut saattavat vaikuttaa teini-ikäisten kinasteluilta. Toisaalta kirjailija olisi voinut hieman karsia esim. yrityselämän yksityiskohtien vuolasta tulvaa ilman uskottavuuden olennaista muutosta. Romaanihenkilöiden jatkuvat ahdistukset hektisissä työympäristöissään ja ihmissuhdesolmuissaan tuntuvat tämän tästä pinnallisilta ja laskelmoiduilta.
Nämä varjopuolet eivät peitä Perijöiden ansioita: helppolukuisuutta, rentoutta, jännittävyyttä. Hämeen-Anttila osaa kirjoittaa tyylikästä ja romanttista lukuromaania, joka tempaisee mukaansa vaikkapa sadeillan ratoksi. Vaikka syvällisiä sanomia on perin vähän, luettavuutta sitä vastoin löytyy kukkuramitoin.
Kirjailija valitsi seuraavan romaaninsa lajiksi dekkarin. Sokkopelin (2007)vauhdikkaat tapahtumat sijoittuvat Lahteen ja vuoteen 2005. Hämeen-Anttilan viidennen romaanin alussa nelikymppinen mainoselokuvatuottaja Kai Rautio tapaa nuoruuden rakastettunsa vuosien jälkeen. Kiihkeän tapaamisen jälkeen nainen menehtyy hämärissä olosuhteissa. Seurauksena mies alkaa ottaa yhteyttä vanhoihin luokkatovereihinsa, joista ei ole kuullut vuosiin mitään.
Vähitellen Kai saa selville ystäviensä nykyiset olinpaikat ja työtehtävät. Heistä yksi on toimittaja, toinen geeniteknologian huippututkija, kolmas tietoturvainsinööri, neljäs kirjakauppias ja viides pappi. Kain yllätys on suuri, kun hän huomaa myös vanhojen ystäviensä joutuneen pahansuovan häirikön karmeiden yllätysten ja murhanhimon kohteeksi. Psykopaatin jälkien tutkiminen vie romaanihenkilöt löytöretkelle 20 vuoden taakse omaan menneisyyteensä. Päähuomio kiinnittyy salaseuraan, jonka Kai tovereineen muodosti jännittäviä roolileikkejä varten. Yhteenvero seuralaisten myöhemmistä vaiheista on synkkä: rakkaus on jäänyt kaikille ratkaisemattomaksi mysteeriksi.
”Hänen kokemuksensa mukaan tosielämä ei ollut suuri tragedia vaan huonosti kirjoitettu ja näytelty komedia, joka väsytti sekä katsojat että esittäjät. Rakkaus hajosi pieniksi muruiksi tai venyi, oheni ja valjuuntui kauan ennen kuin mikään kuolemaa muistuttava ilmestyi näyttämölle.”
Kun Perijöiden johtomotiiviksi kehittyi sukuperinnön säilyttäminen keinoista riippumatta, Sokkopelissä tarkkaillaan jännitysjuonen rinnalla länsimaisen sivistyksen ja arvomaailman reunaehtoja. Uutuudessa lähetellään sähköpostitse tarkkaan suojattuja häiriöviestejä ja pelätään tosissaan tietokonesuojausten pettämistä. Muinaisten uskonnollisten riittien ja okkultismin sekoittaminen nykyaikaiseen viestintään tavallaan vahvistaa Hämeen-Anttilan peliteoriaa: voittaja saa kaiken, ja hävinnyt saattaa menettää lopuksi jopa henkensä.
Romantiikka on kirjailijalle tärkeä tyylilaji. Sokkopelin keski-ikäiset henkilöt ovat järjestään epäonnistuneet parisuhteissaan. Huolella salatut aaveet ja kaappiluurangot rämähtävät silmille, kun Kai alkaa selvittää ystäviensä menneitä vaiheita. Hämeen-Anttila sepittää johdonmukaista sovitusteemaa: taakse jäänyt loistava tulevaisuus voi siirtyä oikealle paikalleen rehellisen tilinteon avulla.
Sokkopeli parodioi kiintoisasti myyttisiä kertomuksia. Mytologinen sillisalaatti sisältää muun muassa kaunokirjallista helvetinkuvausta Danten Divina Commedian tapaan, irvokkaita Kristus-hahmoja (Puuseppä), pentagrammin manaamista, painajaismaisia unikuvia, kreikkalaisia myyttejä ja eri uskonnoista poimittuja spiritistisiä jäänteitä. Kun tähän lisätään kammottavia spatter-kohtauksia, kauhuromanttinen kerronta lyö ajoittain silmille kuin nyrkinisku.
Vaikka vuoropuhelut eivät ole Hämeen-Anttilan vahvinta aluetta, Sokkopeli on jännittävä lukuromaani. Teoksen aineksista suuri osa löytyy viime vuosien menestysromaaneista. Esimerkiksi Sokkopelin numeroleikit on laskelmoidusti lainattu suoraan Dan Brownilta. Ylipitkässä romaanissa on jonkin verran tyhjäkäyntiä mukaansatempaavan alun ja hengästyttävän loppujakson välillä.
Hämeen-Anttilan syyskuun lopussa 2008 julkaisema uutuusromaani Muistan sinut Amanda kertoo kolmikymppisistä aikuisista, jotka yllättyvät sekä lapsuutensa salaisuuksista että rakkauden voimasta. Romanttisen romaanin naispäähenkilö on Noora, joka tekee väitöskirjaa trubaduurirunoudesta ja hovirakkaudesta. Äitinsä tiukassa talutusnuorassa kulkeva nainen elää suhteessa naimisissa olevaan mieheen, mikä tuottaa jatkuvaa kipua ja riittämättömyyden tunteita.
Noora päättää ottaa irti arjesta lähtemällä matkalle Roomaan. Siellä hän törmää romaanin miespäähenkilöön Markukseen, joka jäljittää salaperäistä isäänsä. Markuksen isä Julius on jäänyt pojalle vieraaksi siksi, että miehestä ei ole kuulunut mitään 30 vuoteen. Sekä Noora että Markus eivät tiedä, miten nykyisten kumppaniensa kanssa menettelisivät. Synkkien ajatusten ja muistojen riivaamina romaanihenkilöt kohtaavat toisensa romanttisesti roomalaisella rautatieasemalla, kuin ohimennen. Tajunta avautuu uuden ymmärtämiselle, mutta miten käy vanhalle? Romaanikertoja kiteyttää Markuksen ajatuksiin yhteenvetonsa tunteiden riemuvoitosta:
”Järki on ja sen tulee olla mielenliikutusten orja, eikä se voi koskaan yltää muuhun kuin palvelemaan ja tottelemaan niitä… Järki tulee aina tunteiden jäljessä, vain tunteet ovat todellisia, ja kaikki ihmiset toimivat tunteidensa pohjalta.”
Muistan sinut Amanda -romaanissa kirjailijan sujuva kynä tuo viihteellisesti esille kaappiluurankojen kolinan perheessä, jossa asioista ei ole puhuttu vuosikymmeniin. Syvälle menneisyyteen jääneet salaisuudet saavat nykyhetken sekaisin. Romaanissa vilisee yksityiskohtia sekavuuteen saakka, kun eri henkilöiden historiaa esitellään ansioluettelomaisesti. Salaperäisen Juliuksen taustalta löytyy jopa agenttikuvioita. Kirjailija virittää samalla taustatarinaa 1960- ja 1970-lukujen nuorista vasemmistolaisista yhtä sujuvasti kuin Raija Oranen puolifiktiivisessä teoksessaan Kohtauspaikka Marinad (2004).
Hämeen-Anttilan seuraava romaani Päivänseisaus (2009) kertoo vanhojen muistojen ja uusien mahdollisuuksien kohtaamisesta. Romaanin päähenkilöinä ovat keski-ikäiset Erik ja Paula, joiden elämät näyttävät ensi alkuun lähes loppuun eletyiltä. Erik on kirjailija, jolle työ on ollut monenlaisia kompromisseja ja jolta se suuri romaani on vielä tekemättä. Huippuviulistin urasta haaveillut Paula on taas joutunut soittamaan kokoonpanoissa muiden mukana ja ansaitsemaan leipäänsä mm. antamalla viulutunteja.
Molemmilla henkilöillä on kokemusta parisuhteen kaataneesta uskottomuudesta. Sitten Erik ja Paula kohtaavat kuin sattuman oikusta, ja maailmat tuntuvat kääntyvän romanttisesti nurin. Mutta onko pettyneissä sydämissä tilaa uudelle rakkaudelle? Erikin ja Paulan hahmot ovat antisankarillisuudessaan pelkistettyjä. Mies pyristelee kahden naisen loukussa seurustellessaan kahden kanssa yhtaikaa. Matkaoppaita työkseen kirjoittava Erik on lapsuudessaan kokenut äitinsä hylkäämisen ja isänsä masennuksen:
”Mitä siitä, että äidin häilyvyys ja petos vei isänkin, joka katosi omaan maailmaansa ja päästi kierosilmäisen koulukiusatun lapsen kädestä irti.”
Kahden naisen rakastamisen vaikeus alkaa selvitä Erikille vasta romaanin puolivälissä. Vähän ennen sitä hän alkaa valmistella elämänsä romaania – äitinsä elämästä. Alttoviulua soittava Paula on eronnut elämänsä miehestä Ollista 18 vuoden jälkeen, eikä toipumisesta näy merkkiäkään. Mieli kiinnittyy kahteen tyttäreen, joista toinen on jo lähtenyt omille teilleen ja joista toisen lähtöä vastaan Paulan tahto ei anna myöten.
Päivänseisauksessa kirjailija vaihtaa taitavasti näkökulman Paulalta Erikille ja päinvastoin. Moneen suuntaan kehittyvä Päivän seisaus on toimiva ja viihdyttävä lukuromaani, vaikka Erikin ja Paulan suhteen rakentelun huopaaminen suunnasta toiseen alkaa työlästyttää 200 sivun jälkeen.
Hämeen-Anttilan kahdeksas tiiliskiviromaani Toisen taivaan alla (2010) on romanttishenkinen sukellus maahanmuuttajaympyröihin. Uutuusromaanin toinen taivas löytyy Suomen sijasta Englannista. Osa uutuuden romaanihenkilöistä on juurtunut saarivaltioon verraten pinnallisesti. Päähenkilö on siirtolaistaustainen Olivia, joka on menettänyt suomalaissyntyisen miehensä ja yrittää kiihkeästi uutta suhdetta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Olivian poika Matthew eli Matti ei tee niin epätoivoisia temppuja kuin äitinsä. Kirjavista juuristaan ylpeä poika kulkee aikuisiällä vakain askelin kohti tulevaisuutta. Hän rakastuu Miia-nimiseen suomalaistyttöön, jonka myötä kuolleen isän entinen kotimaa saa uuden sävyn. Miia työskentelee elokuvaprojektissa, johon Matti saapuu mukaan lavastajaksi.
Kauniilla tyylillä kirjoitettu Toisen taivaan alla liittyy kirjailijan tuotantoon saumattomasti. Vahvat perheteemat ovat jälleen näkyvästi esillä. Keskeinen eetos kysyy, onko rakkaus kulttuurirajojen yli järkevää tai mahdollista. Toisen taivaan alla käynnistyy hirvittävän hitaasti. Romaanissa on vierasmaalaisia henkilöitä tuskastuttavan paljon. Paljasjalkaiset englantilaiset ja siirtolaiset näyttäytyvät useimmiten temperamenttisina henkilöinä, joiden elämästä ei puutu väriä eikä dramatiikkaa. Tätä vasten suomalaishenkilöt vaikuttavat haurailta, tunteiltaan kylmiltä ja uskonnottomilta tapauksilta, joista harva näyttäisi. Kuitenkin romaanikertojalta ja -henkilöiltä löytyy aitoa rakkautta Suomeen, jopa monelta tasolta. Tämä kirkastuu viimeistään romaanin loppukohtauksessa, jossa Matti ja Miia käyvät Suomessa Matin isien alkukodissa.
Monipuolisena viihdekirjailijana kunnostautuneen Hämeen-Anttilan romaanissa parasta ovat letkeä kerronta, jouheva kieli ja dramaattiset tapahtumasarjat. Huonoa on sekava rakenne, alituisesti vaihtuvat henkilöt sekä moninainen miljöökuvaus. Takaumat jopa vuosikymmenien taakse häiritsevät lukuromaanin sujuvuutta.
Hämeen-Anttilan yhdeksäs romaani Railo (2011) kertoo keski-ikäisestä pariskunnasta, joka muuttaa toiselle seudulle paremman huomisen toivossa mutta kokee voimakkaita vastoinkäymisiä. Tavallaan Railo jatkaa kirjailijan laajojen sukusaagojen sarjaa.Helsinkiläinen Teppo ”Tepa” Korpelainen jää työttömäksi IT-firmasta. Sen jälkeen mies saa käsiinsä mittavan perinnön isänsä kotikulmilta Pohjois-Karjalasta. Tepa päättää opettajavaimonsa Inkan vastustuksesta huolimatta muuttaa perheensä karjalaisiin ympyröihin. Joensuun takamaille perustettava matkailualan yritys lähtee käyntiin yskähdellen isoilla rakennushankkeilla.
Kun bisnekset vievät Tepon mennessään, Inka ja Kukka-tytär tutustuvat Tepan sukulaisiin ja perehtyvät samalla Korpelaisen sukuhistoriaan. Sieltä löytyy monenlaista valonarkaakin totuutta, joista Tepa on vaiennut tyystin. Vähitellen Tepa ja Inka alkavat erkaantua toisistaan. Tepa huomaa yhtäkkiä elävänsä neljää elämää, joista ainoastaan yhdessä hän on oma itsensä. Kertoja kuljettaa yhä monimutkaisemmiksi muotoutuvia tapahtumasarjoja kohti vääjäämätöntä kliimaksia, johon liittyy tulipaloja ja poliisitutkintoja.
Kirjailija kuvaa mielellään parisuhdeongelmia eksoottisissa ympyröissä. Viihdyttävät elementit saavat toisinaan seurakseen vakavampiakin sanomia ja eetoksia. Railon ihmissuhdekaruselli saa onnistuessaan valoa kirkkaana pakkasiltana kauniin tähtitaivaan alla. Mutta kun synkät pilvet peittävät taivaan kauttaaltaan, romaanihenkilöiden raadolliset ominaisuudet pääsevät esille kaikessa karmeudessaan. Tähän sopii tyylillisesti se, että Railon lopussa romaanihenkilöt käyvät katarttiseksi osoittautuvan tappelun. Sen seurauksena henkilöasetelmat selvenevät ja maaseudun pesula saa toimeksiannon.
Hämeen-Anttila on romaanikirjailijana melkoinen romantikko.Myös tieteellisillä julkaisuillaan mainetta keränneen kirjailijan kirjoitusvauhti huimaa päätä: hän tuotti esimerkiksi vuosina 2003-2011 yhdeksän tiiliskiviromaania ja kaikki oman tiedenaisen roolinsa ohella. Milloinkohan Virpi Hämeen-Anttila irrottautuu kokopäiväiseksi kirjailijaksi?
– – – – – – – – – – –
Kirjoituksen pohjana olevat arvostelut on julkaistu Satakunnan Kansassa.
