Avainsanat
Jarkko Tontti, perhekuvaukset, romaanit, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus, trilleri
Jarkko Tontti: Haava. Otava 2021. 238 s.
Helsinkiläiskirjailija Jarkko Tontin (s. 1971) pienoisromaani Haava kertoo sydäntä särkevän tarinan vanhemmista, joiden ainoa tytär jää huumekoukkuun ja menehtyy tapaturmaisesti. Vai onko kyseessä sittenkin henkirikos?
Romaanin alussa paispäähenkilö Greta, viisikymppinen historian yliopisto-opettaja, saa kuulla poliiseilta tyttärensä Jeminan kuolemasta. Alkaa prosessi oman mielen sisälle, syyllisyyden syövereihin.
”Minä katsoin kuollutta tytärtäni. Taistelin pysyäkseni kasassa.” (s. 15)
TOINEN päähenkilö ja minäkertoja on Johannes, Jeminan isä. IT-konsulttina toimiva mies on alkoholisoitunut pikkuhiljaa. Lopulta ongelmista on seurannut avioero. Johannes on ressukkamainen oman tiensä kulkija, jonka on turha pyytää hyväksyntää täydellisyyttä tavoittelevan Gretan silmissä.
Paistaako onnen aurinko edes hetken Gretalle ja Johannekselle, kaikkeen väsyneille kulkijoille?
Opetusta yli kaiken inhoava Greta viettää päivänsä keskiaikaisen noitatutkimuksen äärellä. Kuin puolihuolimattomasti romaanissa seurataan nykypäivän tapahtumien rinnalla kahden Maria-nimisen noidan oikeudenkäyntejä 1600-luvun Suomessa ja Saksassa.
Haavan henkilökaarti on kirjava. Välillä kuvataan tiiviisti Gretan yliopistoympyröitä, toisinaan poiketaan tapaamassa Johanneksen yhteistyökumppaneita.
Sitten kertoja liikahtaa notkeasti Jeminan viiteryhmään, joka koostuu päihdeongelmaisista ja syrjäytymisuhan alaisista nuorista. Statisteina esiintyy kaksi poliisia, jotka tuntevat Jeminan ystävät pitkältä aikaa.
Gretan tajunnassa somella on erityisen paljon väliä. Vaikeuksien kasaantuessa nainen tarkistaa entistä herkemmin, mitä hänelle kuuluu Facebookissa, Instagramissa tai muualla.
Kavereiden tykkäyksillä on suuri merkitys, vaikka elämässä tapahtuisi mitä.
”Koko elämänsä kannatti suunnitella sen mukaan, mistä sai eniten tulospisteitä.” (s. 47)
LUKUROMAANINA ja kaunokirjana Haava on sanalla sanoen rosoinen tapaus.
Tontti on kirjoittanut aroista ja henkilökohtaisista asioista reippaasti ja alatyyliä säästelemättä. Samalla hän on sommittelut kiintoisan rikostarinan, jonka äärellä hätkähdin muutaman kerran.
Miljöönkuvaus korostaa arjen rosoa. Kertoja heittää hieman överiksi, kun kurkistetaan sotkuiseen piikitysasuntoon.
Romaanihenkilöiden rosoisuus tarkoittaa sitä, että pahaa voi tapahtua myös niille, jotka yrittävät viimeiseen saakka täyttää velvollisuutensa.
Myös edellisessä romaanissaan Perintö (2018) Tontti väritti synkkiä perhekuvia. Perinnön kuollut äiti on vaihtunut Haavassa kuolleeseen tyttäreen.
Tontti kertoo isoista asioista lyhyellä kaavalla. Tykkäsin Haavan persoonallisesta tyylistä ja vangitsevasta tarinanrakentelusta. Näkökulmatekniikka napakoituu loppua kohti.
Koronaa ei mainita edes sivulauseessa. Tapahtumathan sijoittuvat jo keväälle 2019.
VETUS Et NOVA 