Avainsanat

Anneli Kanto: Kirjoittamassa. Reuna 2020. 199 s.
Kirjailija Anneli Kannon (s. 1950) kirjoitusopas Kirjoittamassa lähestyy ammattikirjoittamisen arkea omakohtaisesti ja havainnollisesti.
Kannon mukaan kirjoittaminen on toisinaan, hyvin useinkin keveää ja sujuvaa, kun taas jotkut työpäivät täyttää tiukkaakin tiukempi ponnistelu. Kirjoittamiseen ja julkaisemiseen liittyvät tyydytyksen tunteet ovat kuitenkin mieliinpainuvan suuria.
”Kirjoittaminen on tylsän näköistä nysväämistä, ei siitä elokuvaa tai draamaa irtoa enempää kuin paperitehtaan ohjaamosta, mutta useimmat kirjailijat tekevät muutakin kuin kirjoittavat kirjoja. Suomalaisen kirjailijan keskiansio kirjoista on 2000 euroa vuodessa. Lisätienestit ovat välttämättömät, apurahat arpajaisvoitto.” (s. 185)
Ammattikirjoittaja kirjoittaa vaikkei haluttaisi.
Kannon kirjan luvut ovat lyhyitä. Tekstit ovat syntyneet alun perin blogiteksteinä, jotka kirjailija on koonnut yhteen tietokirjaksi. Lähestymistapa on kohti käyvä ja lukijaystävällinen.
Anneli Kannolle kirjoittaminen on parhaimmillaan hieno flow-kokemus. Aina kirjoittaminen ei tietysti ole sitä. Kokenut kirjoittaja kirjoittaa, vaikkei aina haluaisi. Kenties juuri tämä erottelee hänet amatööristä, jolle kirjoittamisen tunne on tärkeä.
Kirjailijan on pystyttävä sietämään keskeneräistä tekstiään jopa kuukausikaupalla. Kun tekstin on valmis, tulee irti päästämisen hetki, johon liittyy myös surua.
Kanto on lukenut melkoisen määrän muiden kirjoittamia kirjoitusoppaita ja vertailee niitä ansiokkaasti. Oikeastaan Kirjoittamassa on varsin kätevä johdatus kirjoitusoppaiden maailmaan ja sopii sen vuoksi erinomaisesti äidinkielen opettajan ja toimittajan käteen.
Oppaita käsitellessään Kanto vertailee ahkerasti omia kokemuksiaan muiden vastaaviin. Hän kannustaa uusia kirjoittajia hakeutumaan muiden kollegojen kanssa tekemisiin. Näin saatu vertaistuki auttaa jaksamaan yksinäisten luomishetkien ahdistuksen kanssa.
Kanto ohjaa lukijaansa jopa käytännön vinkeillä liittyen vaikka apurahahakuihin ja esiintymisiin messuilla, kouluissa ja muissa tilaisuuksissa sekä lehtihaastatteluissa. Kommenteissa kuuluvat painokkaasti seitsemääkymmentä käyvän veteraanin matalat rintaäänet. Huumoria unohtamatta.
Mitä kirjallisuusblogit merkitsevät?
Kirjoittamassa avaa kiintoisia näkökulmia myös nettimaailman vaikutuksiin kirjailijan työn kannalta. Netistä löytyy kätevästi paljon hyviä lähteitä googlettamalla. Myös some on monelle kirjailijalle tärkeä virkistyskeino yksinäisen työn keskellä, vaikka helposti nappaa liian ison siivun ajankäytöstä.
Netistä löytyy myös kirjallisuusblogeja, jotka käsittelevät kirjallisuutta kirjailijan kannalta arvokkaalla tavalla:
”Blogikirjoitukset todistavat, että kirja on edelleen tärkeä lukijalle ja kirjoista saa haastetta älylle, tunne-elämyksiä, oivalluksia ja tietoa. On ihana kohdata lukija blogissa ja saada tietää, että hän on liikuttunut, järkyttynyt tai huvittunut lukiessaan. Kirjalla on ollut merkitys. Kirjahan ei tule lopullisesti kirjoitetuksi, ennen kuin joku ottaa sen vastaan.” (s. 158)
Olin aika yllättynyt, ettei Kannon luottokustantajat Gummerus ja Karisto olleet kustantaneet tätä kirjoittamisopasta. Pitkään hautuneet aiheet olisivat voineet mennä hyvin läpi valtakustantajaltakin.
Arvostelu on julkaistu Virkkeessä 3/2020.
