VETUS Et NOVA

~ Artikkeleita ja arvosteluja uusista ja vanhoista kirjoista

VETUS Et NOVA

Tag Archives: Tampere

Raimo Seppälälle faktateksti on ollut leipälaji

07 perjantai Elo 2020

Posted by Jari Olavi Hiltunen in author interview

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Aamulehti, author interview, elämäkerrat, Lalli, Raimo Seppälä, Tampere, tietokirjallisuus, Ulvila, Ulvilan Seutu

DSC00167

Raimo Seppälä.

Raimo Seppälä (s. 1934) on Tampereella asuva päätoimittaja, professori ja tietokirjailija. Seppälä on kirjoittanut lukuisia elämäkertoja sekä yritys- ja järjestöhistoriikkeja. Ulvilalaistaustaisista kirjoittajista hän on tuotteliaimmasta päästä, ellei kaikkein tuotteliain.

Seppälän viimeisin teos Tulenheimot – Urkujentekijöitä ja yhteiskunnan rakentajia ilmestyi 2011 (Otava). Vuonna 2000 hän sai Suomen tietokirjailijat ry:n Warelius-palkinnon.

– Vaikka synnyin kirkonkirjojen mukaan Ulvilassa, tarkasti sanottuna synnyin enoni hautajaisissa Kullaalla. Vanhempani ostivat syksyllä 1932 huoneen ja keittiön mökin Ravanista. Kolme vuotta myöhemmin he hankkivat kyläkaupan Laviasta ja muutimme sinne, Raimo Seppälä kertoo.

Neljäkymmentä vuotta Aamulehteä ja satakunta itse tehtyä kirjaa.

VUONNA 1950 perhe muutti Poriin. Raimo kävi siellä kauppaopiston ja aloitti toimittajanuransa, ensin Kokemäellä Lallin toimittajana ja vuonna 1955 Tampereella Aamulehdessä.

Keväällä 1955 hän avioitui Eeva-Liisan kanssa.

– Palasimme muutamaksi vuodeksi Kokemäelle, missä toimin Aamulehden aluetoimittajana. Noihin aikoihin syntyivät lapsemme Jari ja Tupu.

Seppälä jäi eläkkeelle Aamulehden vastaavana päätoimittajana 1995. Hänen hyllyssään on satakunta itse kirjoitettua kirjaa: tietokirjoja ja joitakin Seppälän tekstittämiä valokuvateoksia.

sylvi

Raimo Seppälä: Sylvi. Kuvaelmia erään näyttelijättären elämästä. Weilin + Göös 1981.

– USEIMMAT KIRJANI ovat historiikkeja. Niiden ohessa olen tehnyt kymmenkunta elämäkertateosta.

Kenties hauskinta oli tehdä Sylvi Salosen elämäkertaa.

– Muita mieluisia tehtäviä ovat olleet myös Lauri ”Tahko” Pihkalan, Tampereen kaupunginjohtaja Erkki ”Napoleon” Lindforsin sekä kenraalien Rudolf Waldenin ja Hjalmar Siilasvuon elämäkerrat. Historiikeista ovat työläimpiä ja samalla antoisimpia olleet Sotainvalidien Veljesliiton ja Pirkanmaan maakunnan historiat.

Nuorena Raimo Seppälä haaveili kaunokirjailijan urasta. Yhdessä Arto-veljensä kanssa hän suunnitteli koulupoikaiässä novellikokoelmia ja seikkailukirjoja.

– Lehtimiehenä olen kuitenkin ollut niin sidoksissa faktoihin, että mielikuvitukseni ei ole pystynyt fiktiiviseen tarinaan.

Seppälän mielestä faktatekstinkään ei tarvitse olla kuivaa litaniaa. Tietokirjakin voi olla luovasti kirjoitettu, ja myös elämäkerroissa voi tyylitellä.

Seppälä oppi lukemaan viisivuotiaana.

RAIMO SEPPÄLÄ oppi lukemaan noin viisivuotiaana. Kun poika makaili isän kanssa päivälevolla, isän lukemasta Satakunnan Kansasta osui pojan silmiin päätoimittaja Antero Lammisen pakinapalsta.

– Siitä alkoi lukemiseni. Luin kansakoulun pienen kirjaston kirjoja, sitten Lavian kunnankirjaston ja niin edelleen. Äiti vallankin kannusti ja osti meille lapsille poikien seikkailukirjoja ja Tarzaneita.

Kiven Seitsemän veljestä aukeni Seppälälle oppikoulussa.

– Muita minulle tärkeitä kirjoja ovat olleet erityisesti Waltarin Sinuhe, Cervantesin Don Quijote sekä Jaan Krossin romaanit. Ja sitten tietysti F.E. Sillanpää, jonka vaiheista tehdyn oopperan kävimme juuri kokemassa Hämeenkyrön kesäteatterissa.

– – – – – – – – – – – – –

RAIMO SEPPÄLÄ

  • Syntynyt 27.3.1934 Ulvilassa.
  • Puoliso vuodesta 1955 Eeva-Liisa o.s. Suominen.
  • Lapset Jari (1956) ja Tupu (1959).
  • Merkonomi 1952.
  • Sanomalehti Lallin toimittaja ja toimitussihteeri 1953–1955.
  • Aamulehden toimittajana vuodesta 1955.
  • Vastaava päätoimittaja 1991–1995.
  • Valtion journalistipalkinto 1995.
  • Professorin arvonimi 2001.
  • Kirjoittanut kymmeniä elämäkertoja, historiateoksia ja kuvateoksia.
  • Matti Wacklin kirjoittama elämäkerta ”Jutuntekijä, Raimo Seppälän uutismatka” (Tampere-seura 2017)

 

Kirjoitus on julkaistu Ulvilan Seudussa.

 

Paperilla seisova perkele

26 maanantai Mar 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

elämäkerrat, Hannu Salama, Kiiltomato.net, Milla Peltonen, Tampere

hannu-salama

Hannu Salama.

Milla Peltonen: Paperilla seisova perkele. Hannu Salaman elämä ja kirjat. Into 2016. 442 s. 

Into Kustannus julkaisi Hannu Salaman 80-vuotispäivän kunniaksi Milla Peltosen (s. 1973) kirjoittaman elämäkerran vuonna 2016. Kangasalla asuva Peltonen on perehtynyt Salaman elämään ja tuotantoon toistakymmentä vuotta. Salaman tuotantoa käsittelevä väitöskirja ilmestyi Turussa 2008.

Väitöskirjaa yleistajuisemmin kirjoitettu Paperilla seisova perkele paljastaa Salaman maailmankuvaa ja sen kehitystä lapsuudesta lähtien. Samalla esitellään ja arvotetaan Salaman 48 kaunokirjaa ja puututaan kirjailijan pitkän elämän kulminaatiokohtiin.

Peltosen tiiliskivi on Salaman koko elämän ja kaikki teokset kattava elämäkerta.

HANNU Salamasta ovat aiemmin kirjoittaneet laajoja monografioita Pekka Tarkka (1973) ja Timo Harakka (1986). Jälkimmäisen teos S: Markiisi de Salaman vuodet oli 50-vuotiaan Salaman postmoderni elämäkerta, jossa sirpaleisen reportaasin keinoin tehtiin selkoa kirjailijan elämästä ja kirjojen taustoista.

Paperilla seisova perkele poikkeaa esimerkiksi Tarkan ja Harakan teoksista siinä, että Peltosen tiiliskivi on Salaman koko elämän ja kaikki teokset kattava elämäkerta.

Pienoinen omakehu tuoksahtaa elämäkerturin mainitessa, että luettuaan 2008 tuoreeltaan Peltosen väitöskirjan Salama oli soittanut hänelle ja kiittänyt vertaansa vailla olleesta ymmärryksestä. Tarkemmin sanottuna Salama virkkoi, että Peltonen oli ensimmäinen tutkija, joka oli oikeasti ymmärtänyt häntä.

Peltonen teki väitöskirjan haastattelematta kertaakaan kirjailijaa itseään. Sitä vastoin uutuusteosta varten haastatteluja on ollut useita.

Salama on kirjoittanut päiväkirjaa 17-vuotiaasta asti, vuodesta 1999 asti julkaisumielessä. Nämä ns. Millenium-päiväkirjat julkaistaan kuulemma vasta kirjailijan kuoleman jälkeen.

Peltonen on kuitenkin saanut luvan lukea päiväkirjoja, ja hän kommentoi niitä monografian loppusivuilla.

Päiväkirjat osoittavat kaikenlaista Salaman persoonasta ja ajattelusta. Monet tutut ihmiset saavat siellä kuulla kunniansa.

Esimerkiksi Pekka Tarkkaan Salama kuulemma pettyi pahasti vanhemmiten. Tuliko kuuluisasta kirjallisuudentutkijasta todella kirjailijan vihamies, kuten Salama on kirjoittanut päiväkirjoihinsa?

Päiväkirjamerkinnöistä selviää myös, että Salama päätti ryhtyä kirjailijaksi 12.1.1955, 18-vuotiaana. Nuori taiteilijasielu oli kiinnostunut sekä kirjallisuudesta että kuvataiteista.

Tampere (erityisesti Pispala) oli kirjailijan mielestä erityisen kova ja kovuutta vaativa selviytymispaikka, mitä seikkaa Salama on havainnollistanut esimerkiksi Minä, Olli ja Orvokki -romaanissaan. Romaanin Harri Salmisen kovat kokemukset pohjautuvat kirjailijan omiin nuoruudenkokemuksiin Tampereella.

Salama päätti ryhtyä kirjailijaksi 12.1.1955.

KIINTOISA pointti liittyy Salaman suhteeseen median kanssa.

Kirjailija on aina suhtautunut mediaan ja julkisuuteen ristiriitaisesti. Ristiriita ei ole vanhemmiten vähentynyt tai tasoittunut, päinvastoin.

Salama kirjoittaa edelleen aktiivisesti saadakseen tekstiä julkisuuteen. Uusin runokokoelma Hyvästi, kirvesvarsi! ilmestyi talvella 2016. Kun uusien teosten myötä tulee mahdollisuuksia esiintyä messuilla ja TV:ssä, kirjailija vaikuttaa ensin vastahakoiselta – mutta menee kuitenkin täysillä mukaan median pyöritykseen.

Median kutsu on siis vastustamaton.

Peltonen kuvaa seikkaperäisesti, kuinka teiskolaisesta maalaispojasta kuoriutui maailmankirjallisuuteen ja modernistiseen tyyliin perehtynyt kirjailija.

Nuori Hannu perehtyi modernistiseen kirjallisuuteen opiskellessaan Oriveden opistolla 1950-luvulla. Samalla aukesivat ulkomaalaiset esikuvat Dostojevskista ja Camus’sta lähtien.

Työläisperheen pojan kaunokirjallinen läpimurto oli romaani Juhannustanssit (1964), tekijänsä neljäs kaunokirja, josta nousi vertaansa vailla oleva kohu Suomen kirjallisuushistoriassa.

Kohua on seurannut myöhemminkin, esimerkiksi silloin, kun romaani Siinä näkijä missä tekijä ilmestyi (1972). Romaani käsitteli räväkästi suomalaisten kommunistien vastarintaryhmiä II maailmansodan aikana. Kriitikot suhtautuivat siihen pääosin myönteisesti, varsinkin porvarillisissa lehdissä. Taistolaislehdissä teos teilattiin sen vuoksi, ettei Salama lähtenyt kirjoittamaan sosialistista realismia, kuten moni vasemmistolainen lukija oli odottanut.

Vaikka Salama on suhtautunut erittäin kriittisesti myös kommunisteihin, kirjailijan oma ääni on Peltosen mukaan aina ollut työläisen ja kadunmiehen ääni. ”Kolmannen polven punikki” mainitaan toisinaan maamme vihaisimmaksi kirjailijaksi, joka jaksaa räyhätä ainaista rosvokapitalismia vastaan.

Pienenä lapsena Tampereella Hannu joutui näkemään, kuinka poliisit pahoinpitelivät hänen isoisänsä epäiltynä kommunistisesta toiminnasta. Kun II maailmansodan aikana tuli nähtyä lähietäisyydeltä suomalaisten kaltoin kohtelemia venäläisiä sotavankeja, nuoreen mieleen iskostui painostavia kuvia väkivaltaisesta maailmasta ja elämänmenosta.

”Kolmannen polven punikki” mainitaan toisinaan maamme vihaisimmaksi kirjailijaksi.

SALAMA oppi lukemaan jo 4-vuotiaana.

Kirjoittamisen opettelu otti huomattavasti pitemmän ajan, koska sen omaksuminen kangerteli. Vaikka Hannu oli vasenkätinen, hänet pakotettiin ajan tavan mukaisesti oikeakätiseksi kirjoittajaksi.

Vuosi 1953 oli Hannu Salamalle sikäli merkityksellinen, että sinä vuonna päättyi hänen ”lapsenuskonsa” kommunismiin ja Neuvostoliittoon Stalinin kuoltua pois. Myöhemmin tuleva kirjailija kiinnostui politiikasta uudelleen.

Salama on antanut paljon ajattelemisen aihetta myös kaunokirjallisen muodon kehittämisestä. Viisiosainen Finlandia-sarja (1976–1983) sai muutkin kirjailijat sekä tutkijat miettimään uuden romaanimuodon ilmentymistä.

Milla Peltosen mukaan Hannu Salama on erilainen ihminen kuin romaaneista tuttu alter ego Harri Salminen.

Heillä on paljon yhtäläisyyksiäkin: molemmat ovat syntyneet 1936, käyneet kansankorkeakoulun, eläneet yksinäisinä kirjailijoina, pitäneet päiväkirjaa ja pelänneet mielisairauksia.

Salama totesi kuitenkin jo Minä, Olli ja Orvokki -teoksen (1967) ilmestyessä, ettei teoksessa esiintyvä Harri Salminen ilmennä hänen kokonaispersoonallisuuttaan – kuten ei yksikään Salaman lukuisista romaanihenkilöistä.

Itsestään kirjailija kuitenkin jakaa kukkuramitoin jokaiseen teokseensa. Todellisen psykologisen itsepaljastuksen Peltonen on havainnoinut muun muassa romaanista Tapausten kulku (1969).

Jumalan ja perkeleen kaksintaistelu on aina ollut kirjailijalle mielikuvitusta inspiroiva draama.

HANNU Salaman uskonnollisuus on esillä elämäkerrassa säännöllisin väliajoin. Jumalan ja perkeleen kaksintaistelu on aina ollut kirjailijalle mielikuvitusta inspiroiva draama, johon hän on suhtautunut jopa huumorilla.

Romaaneissaan Salama ei ole vierastanut uskonnollisia aiheita, päinvastoin. Elämän opetuslapsia I-III (1997–2002) ja Hakemisen riemu (2014) olivat Uuden testamentin uudelleenkirjoitusta.

Päiväkirjan lisäksi eräs toinenkin kirjoittamisen muoto on aina kiinnostanut Salamaa. Hän on näet ollut nuoresta asti innokas kirjeiden kirjoittaja. Usein kirjeet ovat kuitenkin jääneet lähettämättä.

Milla Peltosen sujuvakielinen ja havainnollinen ilmaisu tekee vaikutuksen ensi luvusta lähtien. Elämäkerturi käy analyyttisesti läpi Salaman teoksia liittäen ne kirjailijan elämänvaiheiden lomaan taitavasti ja kiinnostavasti.

Milla-Peltonen

Milla Peltonen. Kuva: Nauska.

Salaman teosten rinnalla Peltonen on lukenut myös melkoisen määrän kirjallisuuskritiikkejä ja huomioinut niiden vaikutuksia kirjailijan työhön. Lopputulema on kielellisesti hyvin hiottua tekstiä, jonka tyylikäs feature-kerronta jopa tempaisee mukaansa.

Vaikka Peltonen on haastatellut kirjailijaa paljon, hän silti siteeraa Salamaa verraten harvoin.

Peltonen osoittaa kirjailijaa kohtaan selvää myötätuntoa ja ymmärrystä tämän monista harhapoluista ja ongelmista huolimatta. Onhan sentään kyse kirjallisen romaanimuodon uudistajasta, joka on ohjannut monia ”seuraajiaan” luopumaan esimerkiksi kaikkitietävän kertojan luonnostelusta.

Hannu Salaman teoksista suurin osa lienee avainromaaneja ja ‑teoksia. Kirjailijalle on ollut aina tärkeä kuvata yhteiskunnallisia asioita ja muita aiheita oman itsen ja läheisten ihmisten, omien perheenjäsenten ja sukulaisten kautta.

Toisinaan kirjailija on käyttänyt romaanikerrontaa koston välineenä niitä kohtaan, jotka olivat joskus tehneet hänelle katalia temppuja.

Vanhemmille maistuivat alkoholi ja työläisaate – niin myös myöhemmin Hannulle.

Hannu varttui lapsuutensa vuorotellen Sulo-isän ja Mirjami-äidin luona. Vanhemmille maistuivat alkoholi ja työläisaate – niin myös myöhemmin Hannulle. Kommunistinen elämänkoulu kasvatti lahtarivihaan ja porvarien halveksuntaan.

Monet Salaman miespuoliset sukulaiset kärsivät skitsofreniasta. Aihe esiintyy jo Salaman esikoisromaanissa Se tavallinen tarina (1961), jossa päähenkilö joutuu mielisairaalaan. Mielenterveys on ollut kirjailijalle itselleenkin pitkäaikainen huolenaihe.

Romaanissaan Siinä näkijä missä tekijä (1972) Salama ruotii vanhempiensa salaista vastarintaliiketoimintaa, suomalaisen luokkayhteiskunnan ristiriitoja sekä Suomen kommunistisen liikkeen epäyhtenäisyyttä. Seurauksena monet suuttuivat, muun muassa taistolaiset lukijat sekä Salaman Mirjami-äiti.

Peltosen painokkaiden sanojen ja mielipiteiden taustalla on vuosia kestänyt mietiskely ja tutkimustyö.

Hannu Salaman kirjailijakuva on sikäli ristiriitainen, että yhtäältä hän on inhorealistinen kertoja, joka ei säästele lukijaansa ahdistukselta, ja toisaalta hän on herkkävireinen lyyrikko, jonka runollinen tyyli tulee esiin jopa realistisen romaanikerronnan rivien välissä. Tämän Peltonen osoittaa lukuisten esimerkkien ja tapauskuvausten kautta. Aivan oma lukunsa on Salaman naiskuvaus, johon Peltonen kiinnittää erikseen huomiota.

Juhannustanssit ja jumalanpilkkakohu saavat tilaa kymmeniä sivuja.

Peltonen osoittaa, että Juhannustanssien vastaanotossa oli samanlaisia piirteitä kuin vajaat sata vuotta aikaisemmin Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen vastaanotossa. Sekä 1870-luvulla että 1960-luvulla syntyi valtava haloo siitä, että kirjailija juotti romaanihenkilön humalaan ja tämä kännipäissään piti karnevalistisen pilkkasaarnan. Seitsemässä veljeksessä ”saarnaajaksi” nousee Lauri, Juhannustansseissa muurari Hiltunen.

Toisaalta Peltonen osoittaa sen, mistä alustasta Juhannustanssien yhteiskuntakritiikki ja poliittiset sanomat ampuivat liikkeelle ja osuivat maaleihinsa, historiallisin tuloksin. Kirjailijan näkyvä kapinointi yhteiskunnan silloisia valtarakenteita vastaan sai kansanedustajat reagoimaan. Näin kuuluisa kirjasota syttyi, vaikka kirjallisuuskriitikot arvioivat teosta pääosin myönteisin kommentein.

Ruotsalaisten kansanedustajien yritys kitkeä teos pois Ruotsin kirjakaupoista epäonnistui alkuunsa.

KIRJAILIJA tuomittiin lopulta korkeimmassa oikeudessa kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen romaanihenkilönsä Hiltusen vuorosanoista, joiden tulkittiin sisältävän jumalanpilkkaa. Vankilaan Salama ei silti joutunut, koska presidentti Urho Kekkonen armahti hänet 1968.

Juhannustanssien pitkällinen julkisuusmylly vaikutti Salamaan Peltosen mukaan kaksijakoisesti:

”Juhannustanssijupakka oli Hannulle kaksiteräinen miekka. Yhtäältä se oli pitkittyessään raastava rupeama, tuntuihan koko yhteiskuntarupeama nousseen yhtä jäsentään vastaan. Toisaalta tilanne oli kutkuttava. Huomio hiveli niin miehistä itsetuntoa kuin kirjailijan identiteettiäkin: kiinnostuneita (naisia eritoten) riitti, ja todennäköisesti Hannu koki olevansa niiden suurten edeltäjiensä veroinen, jotka olivat kohahduttaneet lukevaa yleisöä teoksillaan mutta jotka myöhemmin oli nostettu kuolemattomiksi klassikoiksi.” (s. 130)

Salama-sodasta on syytä muistaa, että Juhannustanssit kohautti myös Ruotsia ilmestyttyään siellä käännöksenä 1965.

Myös Sveanmaalla käytiin valtionpäivillä jumalanpilkkakeskustelua Salaman vuoksi, mutta kiivastuneiden ruotsalaisten kansanedustajien yritys kitkeä teos pois Ruotsin kirjakaupoista epäonnistui alkuunsa.

Otava on ollut Salaman luottokustantaja alusta asti. Välillä Salama on käväissyt toisella kustantajalla (Art House) mutta palannut sitten takaisin.

Mikä onkaan paljon julkaisseen Salaman varsinainen pääteos?

Salama on kuulemma kirjoittanut joitakin teoksia hätäpäissään hengen pitimiksi, rahapulassa. Sellaisiin ei kuitenkaan voi laskea romaania Siinä näkijä missä tekijä, jonka merkitys työväen kuvauksena on jopa kirjallisuushistoriallinen.

Kirjailija itse ei enää pidä tätä teosta pääteoksenaan, toisin kuin kirjallisuudentutkijat.

Peltosen elämäkerta tuo esiin paljon muitakin kirjailijoita, joiden kanssa Salama on ollut ahkerasti tekemisissä. Kirjailijalistan kärkinimi, johon viitataan useita kertoja, on Pentti Saarikoski. Hän ja Salama olivat toistensa luottoystäviä.

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 13.7.2017.

 

Carita Forsgren kuvaa rikosta, rangaistusta ja perhekriisiä

29 sunnuntai Huh 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Aiskhylos, Carita Forsgren, romaanit, Satakunnan Kansa, sukutarinat, suomalainen kaunokirjallisuus, Tampere

Carita Forsgren. Kuva Pekka Holmström 2010

Carita Forsgren. Kuva: Otavan Kuvapankki

Carita Forsgren: Jänistanssi. Otava 2011. 271 s.

Carita Forsgren: Perintö. Otava 2012. 287 s.

Tamperelainen käsikirjoittaja ja graafinen suunnittelija Carita Forsgren (s. 1968) julkaisi maaliskuussa 2012 romaanin Jänistanssi. Forsgrenilta oli aiemmin ilmestynyt historialliset romaanit Kolmen kuun kuningatar (2010) ja Auringon kehrä (2010).

Jänistanssi osoitti havainnollisesti, että Forsgren osaa kirjoittaa muutakin kuin historiallista epookkia.

Kyseessä on nykypäivään sijoittuva trilleri, jossa kauhutunnelmat vuorottelevat kiivastahtisten työhetkien kanssa. Toisaalta Jänistanssi osoittautuu tutkielmaksi rikoksen ja rangaistuksen väistämättömyydestä.

Päähenkilö on animaatiostudiolla työskentelevä Tiia, jolla on tahraamaton maine studion kilttinä työnarkomaanina. Hän asuu työkaverinsa Samulin kanssa, jolla on maailmanmiehen elkeet ja joka ei ota Tiiaa kovin vakavasti.

Kovakuntoinen Tiia juoksee aamulenkkejä kaupungin harjuilla lähes päivittäin. Yhden lenkin aikana hän saa uhkaavan tekstiviestin. Sitten Tiia huomaa jonkun varjostavan häntä:

”Rauhallinen mielialani suli pois ja väistyi levottomuuden tieltä. Vilkuilin ympärilleni, ja ehkä tosiaan näytin rusakolta. Ja niin kuin rusakko, lähdin juoksemaan niin kovaa kuin pääsin.”

Pieni animaatiostudio Tamaani valmistelee suurin odotuksin produktiota jäniksistä. Jänissarja muuttuu koko romaanin ajan yhä ronskimmaksi, vaikka kyseessä on lasten animaatio.

Forsgrenin romaani päättyy vaikuttavasti lasten katsoessa hoitolaitoksessa Tamaanin lopullista tuotosta, jossa jänikset kasvattavat itselleen hampaat ja ajavat niitä uhanneet pedot pois.

Romaanin lopun kaameat tapahtumat käynnistyvät Samulin mystisestä katoamisesta ja siitä seuraavista poliisitutkinnoista. Paineiden kasvaessa kiristyvät studion pienen henkilökunnan välit.

Romaanikertojana esiintyy välillä jokainen romaanin kahdeksasta varsinaisesta henkilöstä.

Forsgrenin jännityskerronta pitää lukijan otteessaan teoksen loppuun asti. Jänistanssin henkilökuvat kehittyvät koko ajan yhä yllättävämmiksi.

Forsgren sekoittaa mielellään keskenään todellisia kokemuksia ja maagisia unikuvia. Vaikutelma on tehokas, vaikka ajoittain niiden erottaminen toisistaan on työlästä.

Oresteian toisinto

Forsgrenin seuraavassa romaanissa Perintö (2012) eletään herraskaisen suomalaisperheen perinnönjaon hetkiä. Romaani on aiheeltaan tavanomainen mutta toteutukseltaan persoonallinen sukutarina.

Perintö alkaa dekkarin tavoin ruumiiden ääreltä.

Keskiöön nostetaan Okko-niminen rikkaan perheen poika, josta odotetaan sukuyhtiön tulevaa johtajaa. Taiteellisesti lahjakasta Okkoa itseään ei tällainen rooli kiinnosta, ja niin hän saapuu vanhempiensa luokse omien suunnitelmiensa kanssa.

Okon vanhempien kesämökillä tilanteet kuitenkin kärjistyvät äärimmäisyyksiin. Rajut kohtaukset ja perheyrityksen Ores-nimi viittaavat Aiskhyloksen Oresteia-tragedian toisintoon.

Romaanissa liikutaan myös Kiinassa, Ranskassa ja Saksassa. Kertoja kuvaa muun muassa Okon huonoa sopeutumista saksalaisiin opiskelijapiireihin, hänen vanhempiensa välien kiristymistä ja näiden erosta syntyvien uusioperheiden elämänmenoa.

Perintö on jännittävä ja crescendon tavoin loppua kohti kiihtyvä lukuromaani.

Mies- ja naishenkilöt kuvataan pelkistetyin hahmoin. Nainen piilottaa hymyn taakse salaiset ajatuksensa, ja keskivertomiehen ajatustoiminta lakkaa kauniin naisen edessä. Pieni miinus on, että Forsgrenin romaanikerronta on toisinaan irtonaista lievään sekavuuteen saakka.

 

 

 

Pedofiilien pyöveli

13 tiistai syys 2016

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

dekkari, Mikko Karppi, poliisi, suomalainen kaunokirjallisuus, Tampere

mikkokarppi

Mikko Karppi: Sateen varjo. Tammi 2009. 178 s.

Pirkanmaalaisen Mikko Karpin (s. 1978) kolmas kaunokirjallinen teos Sateen varjo on sysimusta rikosromaani. Karpin aikaisemmat romaanit ovat Väinämöisen vyö (2007) ja Unkarilainen taulu (2008).

Romaanin päähenkilö Tor kärsii pitkäaikaisesta masennuksesta. Hän päättää ryhtyä pedofiilien pyöveliksi ja tekeytyy netissä alaikäiseksi tytöksi. Tapaamisesta aikuisen miehen kanssa seuraa julma veriteko, josta Tor ei koe omantunnontuskia.

”Tunnen olevani tuo korsi, joka katkaisee kamelin selän. Työni on vasta alussa, ja loppu kaukana. Toki loppukin tulee. Sitten kun kaikki saasta maan päältä on siivottu. Ihmiskunnan ei tule sulattaa enää yhtään lapsiuhria, viattoman ihmisen kellarikidutusta tai järjestelmällistä sortoa.”

Sitten Tor saa kutsun poliisin kuulusteluun. Tuttu naistutkija näyttää toteen Torin rikoksen. Lopuksi poliisi tekee hämmentävän ehdotuksen. Mihin Tor on sotkeutunut?

Tamperelaiset ympyrät

Sujuvasti etenevän romaanin tapahtumat on sijoitettu kirjailijan kotikulmille Tampereelle. Lisäksi romaanikertoja tuo esille ahdistavia unikuvia ja hallusinaatioita, joita päähenkilön nurkkaan ajettu mielikuvitus loihtii tämän tästä.

Lapsuuden traumasta ja masennuksesta kärsivä Tor on sellainen antisankari, jolle heruu sympatiaa jopa poliisiviranomaisina työskenteleviltä romaanihenkilöiltä. Toisiaan seuraavat raa’at surmatyöt kuitenkin vieraannuttavat Torin arkitodellisuudesta. Hän huomaa perässään synkän varjon, joka heijastanee omantunnon ääntä.

Kujanjuoksu oman mielenterveyden ympärillä kiihtyy kohti skitsofrenian puhkeamista. Tor tajuaa tekojensa kauheuden mutta pitää niitä välttämättöminä. Kirjailija sekoittaa antisankarilliseen henkilökuvaan traagisen menetyksen perhepiirissä, jonka moniulotteisuus koskettaa pintaa syvemmältä.

Mikko Karpin varsinainen leipätyö on rikostutkijana. Ero muihin suomalaisiin poliisi-kirjailijoihin, esim. Marko Kilpeen tai M. Y. Joensuuhun, näkyy kerronnan tasoissa. Karpin synkkään rikosmaailmaan ei toivon aurinko paista miltään puolelta. Karpilla on paljon myös fantastisia aineksia kerronnan vieraannuttajana.

Kirjailija luo synkän kuvan myös rikostutkijan työstä, joka ei saa kiitosta eikä vaikuta mihinkään. Sekä poliisi että sarjamurhaaja vaikuttavat henkilöinä tyhjiltä kuorilta, joiden on tehtävä velvollisuutensa keinoja kaihtamatta.

Tyylillisesti Sateen varjo on melko yhtenäinen antidekkari. Romaanin karu loppu vie yllättävyydessään jalat alta.

 

Blogin tilastot

  • 71 977 hits

Viimeisimmät julkaisut

  • Selkokirjailija Tuija Takala muokkasi klassikkorunoista uusia versioita
  • Andy Weir sepitti teknotrillerin lähitulevaisuuden kuuelämästä
  • Anneli Kannolle kirjoittaminen on parhaimmillaan todellinen flow-kokemus
  • Mikä on Theseuksen henki?
  • Katja Kaukosen romaani Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan kosketti kohtalokuvauksellaan
  • Ylväs kummitustarina sateenkaariperheen kotipiiristä

  • Jari Olavi Hiltunen
tammikuu 2021
ma ti ke to pe la su
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
« Jou    

Arkistot

  • tammikuu 2021 (5)
  • joulukuu 2020 (1)
  • elokuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • kesäkuu 2020 (2)
  • Toukokuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (4)
  • helmikuu 2020 (2)
  • tammikuu 2020 (3)
  • joulukuu 2019 (2)
  • marraskuu 2019 (1)
  • lokakuu 2019 (4)
  • syyskuu 2019 (1)
  • elokuu 2019 (2)
  • heinäkuu 2019 (4)
  • kesäkuu 2019 (5)
  • huhtikuu 2019 (1)
  • maaliskuu 2019 (3)
  • helmikuu 2019 (1)
  • tammikuu 2019 (5)
  • joulukuu 2018 (5)
  • marraskuu 2018 (5)
  • lokakuu 2018 (2)
  • syyskuu 2018 (2)
  • elokuu 2018 (2)
  • heinäkuu 2018 (3)
  • kesäkuu 2018 (7)
  • Toukokuu 2018 (9)
  • huhtikuu 2018 (14)
  • maaliskuu 2018 (19)
  • helmikuu 2018 (12)
  • tammikuu 2018 (6)
  • joulukuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (3)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (3)
  • heinäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (1)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (6)
  • syyskuu 2016 (11)
  • elokuu 2016 (8)
  • heinäkuu 2016 (6)
  • kesäkuu 2016 (6)
  • Toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (4)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (2)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (8)
  • lokakuu 2015 (2)
  • syyskuu 2015 (1)
  • elokuu 2015 (2)
  • heinäkuu 2015 (2)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • Toukokuu 2015 (1)
  • huhtikuu 2015 (1)
  • maaliskuu 2015 (4)
  • helmikuu 2015 (4)
  • joulukuu 2014 (1)
  • elokuu 2014 (2)
  • huhtikuu 2014 (1)
  • maaliskuu 2014 (2)
  • marraskuu 2013 (1)
  • lokakuu 2013 (2)
  • syyskuu 2013 (3)
  • elokuu 2013 (2)
  • heinäkuu 2013 (5)
  • kesäkuu 2013 (1)
  • Toukokuu 2013 (1)
  • huhtikuu 2013 (2)
  • maaliskuu 2013 (4)
  • helmikuu 2013 (1)
  • tammikuu 2013 (4)
  • joulukuu 2012 (3)
  • marraskuu 2012 (4)
  • lokakuu 2012 (7)
  • syyskuu 2012 (12)
  • elokuu 2012 (12)
  • heinäkuu 2012 (7)
  • kesäkuu 2012 (3)
  • Toukokuu 2012 (7)

Kategoriat

  • author interview
  • book article
  • book review
  • books
  • literature article
  • podcast
  • poetry
  • religion
  • seminar report
  • summary
  • video

Social

  • Näytä jariohiltunen:n profiili Instagram palvelussa

Suosituimmat tekstit

  • Keijo Leppänen – Vaimokeskeinen kirjailija elämän arjen ja pyhyyden äärellä
  • Mika Waltari pohti uskonnollisia kysymyksiä läpi elämänsä (2006)
  • Dan Brown – Mahtinäyttämöiltä sähköpostisuojauksiin ja vapaamuurarien salaisuuksiin
  • Kirkon Don Quijote kohtasi opilliset tuulimyllynsä
  • Pia Rendicin rohkeaa seksipuhetta kristityille
  • George R. R. Martin - goottilaisen fantasian eeppinen mestari
  • Akateemisen Kirjakaupan nousu ja tuho
  • Katri Alatalon Ikuisesti, siskoni -romaani onnistui menemään ihon alle
  • Risto Isomäen kolmas scifi-teos sisälsi ekologiaa ja kauhufantasiaa
  • Tolkun miehen värikäs elämä: Veikko Huovinen

Avainsanat

#amisreformi 1700-luku 1950-luku Aamulehti Afrikka afrikkalainen kirjallisuus Agatha Christie Ahti Taponen Ahvenanmaa Aino Kallas Aino Kontula Aiskhylos Ajan olo Akateeminen Kirjakauppa Aki Luostarinen Aki Ollikainen Alan Gratch Alastalon salissa Aleksanteri Kovalainen Aleksis Kivi Alexander Stubb Alivaltiosihteeri Altered Carbon amerikkalainen kirjallisuus Amos Oz Andrea van Dülmen Andrew Taylor André Brink Andy Weir Angels and Demons Anja Lampela Anna-Leena Härkönen Anne Hänninen Anne Leinonen Anneli Kanto Anneli Tikkanen-Rózsa Ann Heberlein Annukka Kolehmainen antiikki Antony Beevor Antti Autio Antti Eskola Antti Kylliäinen Antti Tuuri Anu Koivunen Anu Silfverberg apartheid Arja Palonen Arne Nevanlinna Arto Häilä Arto Nyyssönen Arto Paasilinna Arto Rintala Arto Schroderus Arto Seppälä Arttu Tuominen Arturo Pérez-Reverte Arvid Järnefelt Arvo Turtiainen Asko Sahlberg Asser Korhonen author interview autobiography autofiktio Bagdadin prinsessa Baudolino bestseller Bibliophilos Billy O'Shea biografia Bo Carpelan book book article book review books Bram Stoker Brasilia brasilialainen kirjallisuus C. J. Sansom C. S. Lewis Caj Westerberg Carita Forsgren Carlo Emilio Gadda Charles Dickens Cicero Claes Andersson Claire Castillon Colin Duriez Dan Brown Daniel Defoe Daniyal Mueenuddin Dare Talvitie David Beckham Da Vinci Code Deception Point dekkari Die Blechtrommel Digital Fortress Donald Trump Don Quijote Doris Lessing Dracula dystopia economy triller Edgar-palkinto Edgar Allan Poe Edgar Rice Burroughs Edith Södergran eduskunta Eeli Tolvanen Eero Kavasto Eero Marttinen Eeva-Kaarina Aronen Eeva-Liisa Manner Eeva Nikoskelainen Eeva Rohas Eija Hammarberg Eija Lappalainen Eija Reinikainen Einari Aaltonen Eino Leino Elias Lönnrot Elina Karjalainen Elina Ylivakeri elokuvat elämäkerrat elämäkerta elämätaitokirjallisuus Emil Nervander Englanti englantilainen kirjallisuus Ensio Lehtonen Erasmus Rotterdamilainen Erik Wahlström Erkki Jukarainen Esko Valtaoja Espanja espanjalainen kaunokirjallisuus esseet Essi Tammimaa estetiikka Eveliina Talvitie F. M. Dostojevski fantasiakirjallisuus fantasy novel fantasy short stories fasismi feminismi filosofia Finlandia-palkinto Finncon Finnmark Frankenstein Frank McCourt Franz Kafka galaktinen runousoppi Game of Thrones geokätköily George Lucas George R. R. Martin gospel gram dark fantasy Göran Hägg Günter Grass Hain series Hanne Ørstavik Hannimari Heino Hannu-Pekka Björkman Hannu Luntiala Hannu Mäkelä Hannu Salama Hannu Väisänen Harri István Mäki Harri Raitis Harri Varpomaa Harry Potter series hartauskirjallisuus Haruki Murakami Heidi Liehu Heikki Nevala Helena Sinervo Helene Bützov helluntailiike Helmivyö Helsingin Sanomat Helsinki Henning Mankell Hercule Poirot high fantasy Hiidenkivi Hiljainen tyttö Hilja Mörsäri historialliset romaanit historiantutkimus holokausti Hugh Ambrose Hugh Laurie Hunajaa ja tomua Huonon vuoden päiväkirja Husein Muhammed huumori höyrypunk Ian McEwan ihminen ihmissyönti II maailmansota ikonikritiikki Ilkka Malmberg Ilkka Rekiaro Ilkka Remes Ilkka Äärelä Ilona Nykyri Ilta-Sanomat I maailmansota Image Inkeri inkeriläiset Inkeri Pitkäranta In Other Rooms Other Wonders Invisible Irak Irmeli Sallamo Iron Sky Isadora islam Islanti islantilainen kirjallisuus Israel Italia J. K. Rowling J. L. Runeberg J. M. Coetzee J. P. Koskinen J. P. Pulkkinen J. Pekka Mäkelä J. R. R. Tolkien J. S. Meresmaa Jaakko Juteini Jaakko Kankaanpää Jaakko Yli-Juonikas Jaana Kapari-Jatta Jaana Nikula Jaan Kross jalkapallo James Tiptree Jr. Prize Jane Austin Janne Saarikivi Janne Tarmio japanilainen kirjallisuus Jari Järvelä Jari Sarasvuo Jari Tervo Jarkko Tontti Jayne Anne Phillips Jeffrey Eugenides Jenni Linturi Jerusalem Joel Lehtonen Johanna Hulkko Johanna Rojola Johanna Sinisalo John Steinbeck John Vikström Jonathan Littell Jonathan Rabb Jorma Ojala Joseph Kanon José Saramago Jouko Vanhanen Jouni Inkala Juan Manuel Juha Hurme Juha Itkonen Juha Lehtonen Juha Mylläri Juhani Konkka Juhani Lindholm Juhani Niemi Juhani Seppänen Juha Ruusuvuori Juha Seppälä Juha Siltala Jukka Kemppinen Jukka Koskelainen Jukka Mallinen Jukka Pakkanen Jukka Relander Jumala juoksu Juri Nummelin juristit Jussi K. Niemelä Jussi Katajala Jussi Talvi Jyri Raivio Jyrki Hakapää Jyrki Iivonen Jyrki Katainen Jyrki Kiiskinen Jyrki Lappi-Seppälä Jyrki Lehtola jännitysromaanit Jää jääkiekko Jörn Donner Kaari Utrio Kaarlo Bergbom Kadotetut Kaija Luttinen Kaiken käsikirja Kain Tapper Kaisa Huhtala Kajaani Kaleva Kalevala Kalevi Jäntin palkinto Kansalliskirjasto Kantaja Karatolla Kari Aronpuro Kari Enqvist Kari Hotakainen Kari Koski Karo Hämäläinen Katariina Kathryn Lindskoog Katja Kaukonen Katja Kärki Katri Alatalo Katri Helena Katriina Ranne Katri Rauanjoki kauhuromantiikka Kazuo Ishiguro Keijo Leppänen kellopunk Kelmee Kersti Juva Kharis kielilläpuhuminen kielioppi Kiiltomato.net Kimmo Jokinen kirja-arvostelu kirjailijahaastattelu kirjakauppa kirjallisuudentutkimus kirjallisuushistoria kirjallisuuskritiikin historia kirjallisuuskritiikki kirjallisuussosiologia kirjatraileri Kirjava kirjoittamisoppaat kirkkohistoria Kirsi Piha Kirsti Ellilä Kirsti Mäkinen klassikko kolumnit kootut teokset Korean sota Korppinaiset kosmologia kotimainen kaunokirjallisuus koulu koulukirjat kreikkalainen mytologia Kreivi Lucanor ja Patronio kristilliset symbolit Kristina Carlson Kritiikin Uutiset Kuinka sydän pysäytetään Kullaa kulttuurihistoria kulttuurijournalismi kulttuurintutkimus Kun kyyhkyset katosivat Kurjat Kustavi Kuusamo kyberpunk Kyllikki Villa käännöskirjallisuus Kökar L. Onerva Laeta Kalogridis Laila Hirvisaari Lalli Lappi Lars Levi Laestadius Laura Gustafsson Laura Jänisniemi Laura Lahdensuu Laura Luotola Laurence Sterne Lauri Levola Lauri Rauhala Lavatähti ja kirjamies Leaves of Grass Leena Parkkinen Leena Vallisaari Leif Salmén Leimatut lapset Leo Tolstoi Les Bienveillantes Les Miserables lestadiolaisuus Lewi Pethrus Lewis resa Liisa Keltikangas-Järvinen Liisa Laukkarinen Liisa Väisänen Like Kustannus literature literature article Lotta Toivanen Lumooja luontokuvaus Lustrum luterilaisuus lyriikka lähetystyö maaginen realismi maailmankirjallisuus Maamme kirja Maan pakolainen Maanpakolaisten planeetta Maarit Verronen Machado de Assis Magdalena Hai Maihinnousu Makeannälkä Mammutti Mamoud Manhattan-projekti Manillaköysi Mannerheim Marc-Antoine Mathieu Maria Carole Maria Laakso Maria Peura Mario Vargas Llosa Marisha Rasi-Koskinen Maritta Lintunen Marja Sevón Marja Wich Marjut Paulaharju Markku Envall Markku Pääskynen Markku Soikkeli Marko Kilpi Marko Tapio Mark Twain Markus Jääskeläinen Martta Heikkilä Martti Anhava Martti Lindqvist Martti Luther Mary Shelley matkakirjallisuus Matthew Woodring Stover Matthias Grünewald Matti Brotherus Matti Mäkelä Matti Vanhanen merimiestarinat Meriromaani Merja Mäki mielisairaala Mihail Bahtin Mika Tiirinen Mika Waltari Mikko Karppi Mikko Lehtonen Milla Peltonen Minerva Kustannus Minna Canth Minna Maijala Minna Rytisalo Minun Amerikkani Miquel de Cervantes Mirkka Rekola modernismi Mr. Smith muistelmat murretekstit Museovirasto musiikki Myyrä Mäkelän piiri naiskirjallisuus Narnia-sarja Narnia series Natasha Vilokkinen Netflix Netotška Nezvanova Neuvostoliitto New York Nicholas Nickleby Nick Vujicic Niemi Nimeä minut uudelleen Nina Honkanen Noam Chomsky Nobel-palkinto Nordbooks Norja norjalainen kirjallisuus Norsunhoitajien lapset novellit Ntamo nuorisotutkimus Nuori Voima nuortenkirja Näkymätön Nälkävuosi Oili Suominen Olavi Peltonen Olli Jalonen omaelämäkerta Onni Haapala Opettaja-lehti oppaat Orhan Pamuk ortodoksit Osuuskumma Otava Otavan Kirjasto Outi Alm Outi Oja Owen Barfield Paavo Cajander Paavo Haavikko Paavo Lehtonen Paavo Lipponen Paavo Nurmi Paavo Väyrynen Paholaisen haarukka Paholaisen kirjeopisto Paikka vapaana Pajtim Statovci pakinat Panu Rajala Panu Savolainen pappi Parnasso Pascal Mercier Pasi Ilmari Jääskeläinen Paul Auster Pauliina Haasjoki Peiliin piirretty nainen Pekka Haavisto Pekka Marjamäki Pekka Pesonen Pekka Seppänen Pekka Simojoki Pekka Tarkka Pelkokerroin Peltirumpu Pelé Pentti Holappa perhekuvaukset Per Olof Enquist Pertti Koskinen Peter Bieri Peter Høeg Peter Pan Petri Tamminen Petri Vartiainen physics Pia Houni Pia Rendic Pirjo Toivanen Pirkanmaa Pirkka Valkama Pirkko Talvio-Jaatinen Planet of Exile Plutarkhos podcast poetry poliisi politiikka Pori Prahan kalmisto psykohistoria psykologia puheviestintä Pulitzer-palkinto Päivi Artikainen Raahe Raamattu Raija Nylander Raija Oranen Raimo Salminen Raimo Seppälä Raisa Porrasmaa Ranska ranskalainen kaunokirjallisuus rasismi Rautaveden risteilijät Rax Rinnekangas religion Richard Morgan Ridley Scott Riikka Ala-Harja Riikka Pulkkinen Rikosromaani Ristin Voitto ristiretket Risto Isomäki Robert Harris Robert Walser romaanit Romeo ja Julia Romuluksen sielu Rosa Liksom Rosa Luxemburg Routasisarukset Runeberg-palkinto runot runousoppi ruotsalainen kaunokirjallisuus Ruotsi ruotsinsuomalaiset rutto Saara Henriksson Saara Kesävuori Sadan vuoden yksinäisyys Saddam sairaalaromaani Saksa Salaliitto salapoliisiromaani Salla Simukka Sami Heino Samuli Antila Samuli Paulaharju Sana-lehti Sanna Nyqvist Sanna Pernu Sanna Ravi Sara Saarela Sari Malkamäki sarjakuvat Sastamala Satakunnan Kansa Satakunnan Viikko satiiri Sattumuksia Brooklynissa Satu Ekman Satu Hlinovsky Sauli Niinistö science fiction Seinäjoki seksuaalisuus selkokirjat Sentimentaalinen matka Seppo Loponen Seppo Raudaskoski Siltala Silvia Hosseini Simo Frangén Simon Sebag Montefiore Sini Helminen Siperia sisällissota Sithin kosto Sofi Oksanen sosiaalipsykologia sosiaalityö spanish literature spefi spekulatiivinen fiktio Sphinx Spin Star Wars steampunk Stig-Björn Nyberg sukutarinat Sunkirja suomalainen kaunokirjallisuus suomalainen lastenkirjallisuus suomalainen lukeminen suomalainen runous suomalainen teatteri suomen kieli Suomen Kuvalehti suomentajat surutyö Susan Cain suuret kertomukset Sven Lidman Sweet Tooth Sydänraja sää Taavi Soininvaara taidehistoria taidekritiikki Taija Tuominen taiteen tutkimus Taivaan tuuliin Talo vaahteran alla Tammen Keltainen Kirjasto Tammi Tampere Taneli Junttila Tapio Koivukari Tarja Halonen Taru Kumara-Moisio Taru Sormusten Herrasta Taru Väyrynen Tarzan Tauno Pihl teologia Teos Terhi Rannela Terhi Törmälehto Tero Liukkonen Tertti Lappalainen The Brooklyn Follies The Casual Vacancy The Fear Index The Lost Symbol The Pacific The Second World War Theseuksen henki Tieto-Finlandia Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tietokirjallisuus tietokirjoittaminen Tiina Kartano Tiina Raevaara Timothy Zahn Titia Schuurman Toini Havu Tomas Tranströmer Tomi Huttunen Tommi Kinnunen Torsti Lehtinen Troikka Tuija Takala Tulen ja jään laulu Tuli&Savu Tuntematon sotilas Tuomas Kauko Tuomas Kyrö Tuomas Nevanlinna Tuomas Vimma Turbator Turku Turun yliopisto Tuula Kojo Tuula Tuuva Tuulikki Valkonen TV-sarjat Tyhmyyden ylistys TYKS työelämä Tähtien sota tähtitiede Tähtivaeltaja Täällä Pohjantähden alla Ulla-Lena Lundberg Ulla Lempinen Ulvila Ulvilan Seutu Umberto Eco Unkari Uno Cygnaeus Uppo-Nalle urheilu Urho Kekkonen Urpu Strellman Ursa Ursula K. LeGuin USA uskonnollinen kirjallisuus uskonnollinen usko uskonto utopia vakoojaromaanit Valheet Valkoinen kääpiö Vanha-Ulvila Vanhan ruhtinaan rakkaus Vantaa Veera Antsalo Veijo Meri Veikko Huovinen Veikko Koivumäki Venäjä venäläinen kirjallisuus Vesa Haapala Vesa Sisättö Via Merulanan sotkuinen tapaus Victor Hugo Vigdís Grímsdóttir Vihan hedelmät Viktor Jerofejev Ville-Juhani Sutinen Ville Keynäs Ville Lindgren Ville Tietäväinen Virke virolainen kirjallisuus Virpi Hämeen-Anttila Voltaire Volter Kilpi Väinö Linna Walt Whitman Warelia war history Wille Riekkinen William March William Shakespeare Winston Churchill WSOY WW I X-sukupolvi YA-kirjallisuus Yksin Marsissa Ylpeys ja ennakkoluulo yläaste Yrsa Sigurðardóttir Ystäviä ja vihollisia Yö ei saa tulla Zachris Topelius Äidin rukous Älä kysy yöltä šaria
Follow VETUS Et NOVA on WordPress.com

Blogit.fi

Katso muita blogeja osoitteessa https://www.blogit.fi/

Dekkariviikko 10.-17.5.2019

Blog Stats

  • 71 977 hits

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Peruuta
Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy