Avainsanat
Janne Saarikivi, Kari Enqvist, luterilaisuus, physics, religion, Ristin Voitto
Kuva: Otto Virtanen
Kun uskonnoton kosmologi ja uskonnollinen kielitieteilijä alkavat keskustella elämän tärkeistä asioista, siitä voi muodostua antoisa keskustelu tai turhaakin turhempi väittely.
Ensin mainituksi kehittyy kahden yliopistomiehen viimevuotinen uskontokeskustelu, joka on dokumentoitu teoksessa Ainoa mikä jää (WSOY).
Teoksen kirjoittajista Kari Enqvist (s. 1954) on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja Suomen tunnetuimpia tieteen popularisoijia. Janne Saarikivi (s. 1973) puolestaan on Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori, joka on tullut tunnetuksi muun muassa Yle Aamu-TV:n Jälkiviisaiden keskustelijana.
Pitkistä kirjeistä koostuvassa teoksessaan Enqvist ja Saarikivi keskustelevat uskon ja uskonnon lisäksi tietoisuudesta, tiedosta, suhteellisuusteoriasta, kaiken teoriasta, ihmisestä, hengestä ja materiasta.
Vastoin odotuksia Enqvistin ja Saarikiven vuoropuhelu ei ole tieteen ja uskonnon välistä. Enemmän he keskustelevat uskonnon sisällöstä ja mielekkyydestä.
Moderni kosmologia syntyi Enqvistin mukaan aikoinaan vahingossa, kun käytöstä poistettua tietoliikenneantennia kalibroitiin. Silloin tultiin havainneeksi universumin kosminen mikroaaltotausta, alkuräjähdyksen jälkikaiku.
Enqvist sanoo olevansa keskiajan skolastikkomunkkien perillinen. Nämä olivat kiinnostuneita luonnon ja avaruuden lainalaisuuksista samalla tavoin ja samoista syistä kuin hänkin.
Skolastiikka päättyi renessanssiin, jolloin humanismi jyräsi sen ylitse. Sen jälkeen kysymys ihmisestä on ollut tärkeämpi kuin kysymys luonnosta.
Enqvist metsästää innokkaasti ”varmoja” tosiasioita. Niiden kautta ilmenee kosmologille ymmärrys maailman olemuksesta, joita vasten tarkastella levottomina lepattavia uskomuksia.
Yllättävästi Enqvist sanoo, että nykyfyysikot ovat ponnistelleet ns. kaiken teorian selvittämiseksi oikeastaan kristinuskon vuoksi.
Pyrkimys on näet saanut innoituksensa kristinuskon ja juutalaisuuden käsityksestä yhdestä luojajumalasta, joka olisi säätänyt maailmankaikkeuden lait. Näin ajateltuna olisi olemassa perustavanlaatuisin sääntö, josta kaikki muut säännöt seuraisivat.
Luterilaiset suomalaisateistit
Kuten uskovaisia, myös ateisteja on moneen lähtöön. Saarikivi toteaa, että suomalaiset ateistit ovat oikeastaan luterilaisia ateisteja.
Kielitieteilijän mukaan sekä luterilaiset uskovaiset että luterilaiset ateistit jakavat yhdessä joukon erilaisia uskomuksia, jotka eivät perustu tietoon.
Uskovien ja ateistien käsitykset ihmiselämän arvosta, vainajien kunnioittamisesta tai yksilön valinnanvapauksista ja omistusoikeudesta ja niiden kunnioittamisesta ovat todennäköisesti lähellä toisiaan, Saarikivi argumentoi.
Enqvist kertoo esipuheessaan äidinäitinsä olleen helluntailainen.
– Luulen, että hänen iloton elämänsä jätti minuun jäljen, joka on varjostanut suhtautumistani uskontoihin.
Saarikivi nostaa esille teoksen loppupuolella nationalismin, joka on kopioinut ison määrän historiallisista juhlamenoistaan suoraan katolisista ja protestanttisista juhlamenoista.
Saarikivi sijoittaa useimpia nykyajan ideologioita skientisismin eli tieteisuskon alle. Tieteen auktoriteetilla perustellaan poliitikkojen talouskuripuheita, uskoa vapaisiin markkinoihin ja jopa poliittisia aatteita.
Myytti ei ole Saarikivelle tiedon vastakohta, vaan tietoa jäsentävä kehys. Uskonnollisiakaan myyttejä ei pidä heittää menneisyyden roskakoriin, vaan kertoa yhä uudelleen.
Tässä kirkoilla on jatkuva tehtävä ja missio.
– – – – – – – – – – – – – – –
Kirjoitus on julkaistu RV-lehdessä (Ristin Voitto) 25.1.2018.
VETUS Et NOVA 