VETUS Et NOVA

~ Artikkeleita ja arvosteluja uusista ja vanhoista kirjoista

VETUS Et NOVA

Tag Archives: englantilainen kirjallisuus

Nobel-kirjailijan jäljittelemätön tyyli

17 tiistai Huh 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Doris Lessing, englantilainen kirjallisuus, Irmeli Sallamo, Kyllikki Villa, maaginen realismi, Nobel-palkinto, Otavan Kirjasto, Tammen Keltainen Kirjasto, utopia

dorislessing

Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat. Englanninkielinen alkuteos The Memoirs of a Survivor  (1974). Suom. Kyllikki Villa. Otavan Kirjasto 66. Otava 2007. 223 s.

Doris Lessing: Kesä ennen pimeää. Englanninkielinen alkuteos The Summer Before the Dark (1974). Suom. Irmeli Sallamo. Tammen Keltainen Kirjasto 386. Tammi 2007. 340 s.

Kirjallisuuden Nobel löysi vuonna 2007 tiensä todellisen Kaunokirjailijan käsiin, kun palkinto myönnettiin englantilaiselle Doris Lessingille (1919-2013). 94-vuotiaaksi eläneen kirjailijan laajasta romaanituotannosta ilmestyi 22 suomennosta vuosina 1961-1989.

Lessingiä on pidetty etenkin Etelä-Afrikan roturistiriitojen kuvaajana. Tästä osoituksena on etenkin kiitetty esikoisromaani The Grass Is Singing (1950; suom. Ruoho laulaa 1978).

Nobel-vuoden kunniaksi Otava ja Tammi julkaisivat joitakin suomennoksia uudestaan. Vuonna 1974 alkukielellä ilmestyneet ja toisistaan poikkeavat romaanit Kesä ennen pimeää ja Eloonjääneen muistelmat havainnollistavat Lessingin tyylitajun piirteitä.

“Kun anarkia oli ylimmillään ja olin melkein menettänyt toivoni nähdä muuta kuin pirstottuja ja liattuja huoneita, minä eräällä käynnilläni löysin jotakin – olin puutarhassa neljän seinän sisäpuolella, ja yläpuolellani oli raikas ihana taivas, jonka tiesin toisen maailman taivaaksi, se ei ollut meidän.“

Eloonjääneen muistelmat sisältää utopistisen kertomuksen Englannista suuren katastrofin jälkeen.

Romaanin yhteiskunta on hajonnut pirstaleiksi, minkä seurauksena viidakon lait vallitsevat romaanin keskeisenä miljöönä olevassa kaupungissa. Tämä käy ilmi etenkin kaupunkia terrorisoivan nuorisojoukon käytöksessä.

Romaanin minäkertoja on yksin elävä nainen, joka saa yllättäen huollettavakseen 13-vuotiaan Emily-tytön. Kovia kokenut tyttö varttuu kasvattiäitinsä luona muuttuen asenteeltaan kapinalliseksi. Naishenkilö käy läpi ambivalenttien tunteiden kirjon ärsyyntyneisyydestä hellyydentunteisiin.

Eloonjääneen muistelmat on tyylikäs sekoitus maagista realismia ja dystooppista ajankuvaa.

Raadollisessa anarkismissaan romaani on kuin yhteiskunnallinen vastine William Goldingin klassiselle Kärpästen herralle (1954). Luonto näyttää vievän voiman ilman yhteiskunnan tukea jäävästä inhimillisyydestä.

Lessingin fantastinen lähtökohta kuitenkin avaa vaikeasti ennakoitavia näköaloja. Eloonjääneen muistelmat on pääosin varsin synkkää luettavaa, kaukana lohdullisesta tulevaisuusskenaariosta. Rajattomuus luo anarkismia, jota nuoret romaanihenkilöt eivät edes kyseenalaista.

“Hän katsoi vastapäätä istuvaa nuorta miestä, joka nojautui eteenpäin epätoivoisessa kaipuussaan saada häneltä jotain sellaista, joka pitäisi hänet jatkuvasti puhumassa, edes näkemättä Katea. [–] Yleinen mielipide väittää, että juuri sellainen lemmentarina on kaikista mahdollisista huimaavin, hellin, runollisin, hienostunein, kerta kaikkiaan ruokalistan herkkupala.“

Kesä ennen pimeää avaa toisen näkökulman Nobel-kirjailijan tuotantoon: rakkauden yllättävät tienhaarat ja seuraukset. Tämänkin romaanin päähenkilö on keski-ikäinen nainen.

Romaanin lähtömiljöö on turvallisuudentunteen täyttämä lähiökoti Englannissa. 45-vuotias Kate Brown on elänyt vuosikymmeniä nelilapsisen perheen äidin turvattua elämää Lontoon laidalla.

Perheidylli murtuu yllättävästi lääkärimiehen pitkään työmatkaan, jolloin nainen jää yksin kuukausiksi. Lähes hetken mielijohteesta rouva pyrähtää maailmalle kuin muuttolintu, töihin konferenssitulkiksi Turkkiin.

Hän ajautuu siellä itseään huomattavasti nuoremman miehen kainaloon ja tämän seuraksi Espanjan-matkalle.

Kesä ennen pimeää syvenee tutkielmaksi keski-ikäisen naisen sanoutumisesta irti sovinnaisesta elämäntavasta ja jo tehdyistä sopimuksista. Kivulias prosessi tuottaa hedelmän – millaisen? Onko kotiin Englantiin enää paluuta viikkokausien harhapoluilta?

Psykologin tavoin Lessing käyttää romaanihenkilön unia mielentilojen luotaukseen.

Menneen räväkästi rikkonut Kate näkee unia arpisista hylkeistä sekä kilpikonnista atomipommin tuhoamalla saarella. Kesä Espanjassa on täynnä yllättäviä vaikeuksia, ihmisiä – ja ajatuksia.

Toisin kuin Eloonjääneen muistelmat, Kesä ennen pimeää on aistillisuudessaan lähellä viihderomaania.

Näkökulmien runsaus ja kerronnan läpinäkymättömyys kuitenkin tekevät syvähakuisen vaikutuksen. Romaanikertojan voimakkaan naisellinen ote tekee miehistä statisteja ja suuntaviittoja erilaisiin naiskohtaloihin.

lukuviikko_logo_pienempi-1024x1024

 

Julkkissuomentajan arjen ja onnen hetket

07 keskiviikko Maa 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

englantilainen kirjallisuus, fantasiakirjallisuus, fantasy novel, Harry Potter series, Hiidenkivi, J. K. Rowling, Jaana Kapari-Jatta

jaanakaparijatta

Kuva: Sirpa Karjalainen

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen. Tammi 2008. 164 s.

Harry Potter –kirjojen suomentajana tunnetuksi tullut Jaana Kapari-Jatta (s. 1955) on kirjoittanut tiiviin kirjan Potter-kirjojen syntyprosesseista. Havainnollinen ja selväkielinen Pollomuhku ja Posityyhtynen kertoo lisäksi pitkän linjan suomentajan monipuolisesta työnkuvasta ja työuran käännekohdista.

Kapari-Jatta kertoo muun muassa sen, miksi juuri hänestä tuli J. K. Rowlingin suomentaja ja miksi jotkut Potter-kirjojen lukuisista henkilönnimistä on suomennettu ja joitakin taas ei.

Ennen Potter-kirjoja Kapari-Jatta oli suomentanut yli sata teosta. Hän on saanut suomennoksistaan useita palkintoja, joista huomattavimpia ovat olleet Potter-kirjojen siivittämät kansainvälisen nuortenkirjaneuvoston kunniakirja (2000), kansainvälisen kääntäjienliiton Astrid Lindgren –palkinto (2002) sekä lastenkulttuurin valtionpalkinto (2007).

Vaikka Kapari-Jatan persoonalliset työtavat eivät liene yleispäteviä, ne antavat havainnollisen kuvan suomentajan työn reunaehdoista.

Ilotteleva, jopa ilkikurinen kirjoitusote on tyypillinen Pollomuhkun ja Posityyhtysen esseille:

”Ulkoilu – kävely, sienestys, puutarhanhoito, pyöräily, uiminen, mikä tahansa – on olennainen osa kääntämistä. Samoin papereiden ja kirjojen järjestäminen työhuoneessa uusiin asemiin. Myös imurointi tai ikkunanpesu auttaa ja silittäminen tietenkin. Laskut pitää maksaa ja kirjeisiin ja meileihin vastata. Kaiken on toisin sanoen suotavaa olla ojennuksessa, kun kirjoitustyö alkaa.”

Suomentajan apukeinot ovat moninaiset.

Kapari-Jatta kertoo käyttävänsä netin hakukoneitakin tarpeen tullen. Yleisimpiin pulmakohtiin kuitenkin riittävät työhuoneesta löytyvät kolme elektronista sanakirjaa sekä viisi paperisanakirjaa.

Kapari-Jatta ottaa kantaa moniin Potter-faneja kiehtoviin kysymyksiin. Suomentaja uskoi vasta kolmannen osan ilmestyttyä, että sarjaan tulee todella useampia osia lisää.

Pottereista seurasi välittömästi suoraa palautetta myös suomentajan suuntaan, ja niin Kapari-Jatta joutui lähes ennennäkemättömällä tavalla median ja suuren yleisön huomion kohteeksi. Kun suomalaistoimittajat ja -lukijat eivät voineet puhua suoraan kirjailijan kanssa, he kääntyivät suomentajan puoleen.

Vuonna 2008 Rowlingilla oli yli 60 kääntäjää eri kieliin. Näin ollen suomentajakaan ei voinut kääntyä kirjailijan puoleen teosten lukuisiin mysteereihin liittyvine kysymyksineen. Kapari-Jatta kertoo kysyneensä suoraan kirjailijalta ainoastaan yhden asian, joka liittyi Puoliverisen prinssin loppuvaiheisiin.

Kapari-Jatta ei ole kokenut suuria paineita Potter-kirjojen suurien lukijamäärien suhteen. Suomentaja sanoo tekevänsä työnsä mahdollisimman tunnollisesti (eli hitaasti) sen takia, ettei myöhemmille polville tarvitsisi selitellä huolimattomuusvirheitä. Nämä kirjat jäävät elämään, kun suomentajasta on aika jättänyt.

Jaana Kapari-Jatasta tuli julkkis vuonna 2000, kun Azkabanin vanki ilmestyi suomeksi. Sen jälkeen hän on ollut esillä lukuisissa TV- ja radio-ohjelmissa, lehtihaastatteluissa, kouluissa ja kirjastoissa. Suomentaja ei kuulemma viihdy julkisuudessa yhtään, koska kokee takeltelevansa puheissaan anteeksiantamattomasti.

J. K. Rowlingin lukuisat uudissanat ovat suomentajalle suuri haaste, jonka voittamiseksi on jouduttu turvautumaan jopa mielikuvitukseen. Pollomuhku ja posityyhtynen ovat esimerkkejä Potter-kirjoihin keksityistä uudissanoista, joita Kapari-Jatta on sepittänyt kymmenittäin.

Teoksessaan hän kertoo uudissanojensa taustoista ja sanastollisista lainalaisuuksistaan. Saamansa palautteen perusteella suomentaja kokee onnistuneensa uudissanaprojektissaan paremmin kuin hyvin.

Kapari-Jatta kehuu pienellä paatoksella Rowlingin neroutta kirjailijana. Kysymykseen siitä, mikä on Potterien suosion perimmäinen salaisuus, suomentaja toteaa Rowlingin teosten olevan yksinkertaisesti hyviä kirjoja.

Kun itsessään hyvät kirjat inspiroivat lukijoita kertomaan niistä toisille, lukijoiden määrä alkaa kasvaa lumipallon lailla. Mistään suuresta markkinointitempusta ei suomentajan mukaan ole kyse.

pollomuhku

– – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Hiidenkivessä 2008.

Daniel Defoen klassikossa kuolema valtaa kaupungin

05 maanantai Hel 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book article

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

1700-luku, books, Daniel Defoe, englantilainen kirjallisuus, klassikko, religion, rutto

Daniel_Defoe_Kneller_Style
defoe

Journal of the Plague Year (suom. Ruttovuosi) on Daniel Defoen romaani vuodelta 1722.

Maailmankirjallisuuden ensimmäinen menestyskirjailija Defoe (1660-1731) tekee puolifiktiivisessä romaanissa selkoa Lontoota vuonna 1665 koetelleesta ruttoepidemiasta. Ruttoon menehtyi neljäsosa kaupungin noin 400 000 asukkaasta.

Ruttovuosi on yhden miehen pitkä, päiväkirjamuotoinen silminnäkijäkertomus vuoden 1665 kokemuksista. Minäkertoja on satulakauppias, joka näkee naapureittensa, tuttaviensa ja tuntemattomien sairastuvan ja kuolevan yksi toisensa jälkeen.

Kauppiaalla on hypoteettinen käsitys, että rutto leviää hengityshöyryjen kautta. Sitä hän yrittää todistaa lukijalle lukuisten tapauskuvausten avulla, joita hän kuulee ympäri kuolevaa kaupunkia.

Romaani on täynnä taulukoita ja tilastoja, joita mies on onkinut jälkikäteen käyttöönsä kuin tutkiva journalisti.

Epidemian uskottiin alkaneen joulukuussa 1664, kun Hollannista tuotuja tavaroita kuljetettiin Englantiin. Ruttovuoden julkaisun aikoihin 1720-luvulla oli nähtävissä, että Marseillessa riehunut rutto saattaisi levitä Englantiin.

Defoen teos oli varoittava, käytännöllinen käsikirja siitä, miten estetään kuolettavan epidemian leviäminen terveiden joukkoon.

Defoe ryhtyi romaanikirjailijaksi vasta vanhoilla päivillään. Hän yhdisti mielellään sepitettä tosielämän tapahtumiin. Kaikki Ruttovuoden asiatiedot ovatkin autenttisia ja tarkistettuja.

Uskonnolliset näkökulmat

Defoen kertoja on uskonnollinen kristitty, joka ottaa tämän tästä kantaa ruttoon Jumalan tuomion välineenä.

Minäkertoja käy romaanin alussa jaakopinpainia, lähteäkö muiden tavoin karkuun kuolevasta kaupungista vai jäädäkö paikoilleen. Jäämisensä perusteeksi hän löytää hengellisen argumentin:

”Tulin ajatelleeksi, että jos Jumala todella halusi minun jäävän, hän pystyisi varjelemaan minua tehokkaasti kaiken minua ympäröivän kuoleman ja vaaran keskellä.”

Näin todella käykin: vaikka tuhansia kaatuu minäkertojan oikealta ja vasemmalta puolelta, hän jää itse ilman tartuntaa. Kertoja näkee kohtalossaan Taivaan isän kädenjäljen ja Suunnitelman, joka käy yli inhimillisen ymmärryksen.

Kauppias kuvaa paljon hätää kärsivien englantilaisten sielunelämää. Taikauskoiset ihmiset alkavat nähdä enkeli-ilmestyksiä ja muita erikoisia näkyjä. Puoskarilääkärit ja -apteekkarit sekä astrologit tekevät hyvän tilin, ennen kuin rutto tuhoaa heidätkin perheineen.

Myös uskonnollinen herätys leviää ruton rinnalla rahvaan pariin. Kirkot täyttyvät rukoilijoista, ja jumalanpalveluksia pidetään joka päivä, jopa ilman pappia.

Yhdessä romaanin huippukohdista kertoja joutuu julkiseen väittelyyn miesjoukon kanssa ruttotaudista Jumalan tuomiona. Ateistimiehet, jotka rienaavat kertojan uskonnollisia lähtökohtia, haudataan kahden viikon kuluessa valtavaan joukkohautaan.

Satulakauppias seuraa tarkasti pappien ja viranomaisten toimintaa kauhistuttavan epidemian aikana. Osa viranomaisista (kuten ylipormestari hallintokuntineen) saa häneltä perusteltuja kehuja.

Toisinaan kertoja moittii pahanpäiväisesti ihmisiä, jotka alentuvat käyttämään toisten hätää hyväkseen, varastamaan tavaraa kuolleiden taloista tai esiintymään puoskarilääkäreinä. Defoe kuvaa seikkaperäisesti myös työttömyyttä, joka seuraa massojen kuolemanpelosta ja kotiarestista.

Ruttovuodesta tuli yhteiskunnallisen kaupunkikuvauksen ja goottilaisen kauhutarinan klassikko. Defoen romaania luettiin ensin vuosikymmenien ajan todellisena silminnäkijäkertomuksena. Vasta 1780-luvulla teosta alettiin yleisesti pitää historiallisena romaanina.

– – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Ristin Voitto -lehdessä.

Paholaisen oppipoika

11 perjantai Jou 2015

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, C. S. Lewis, englantilainen kirjallisuus, Paholaisen kirjeopisto, religion, Taneli Junttila

Grand Tetons
screwtape

C. S. Lewis: Paholaisen kirjeopisto. Alkuteos The Screwtape Letters (1942). Suom. Taneli Junttila. Kirjapaja 2007.

“Kehotan lukijaa pitämään mielessä, että paholainen on valehtelija. Paholaiset ottavat avosylin vastaan niin materialistin kuin poppamiehenkin.“

Näin ilmaisee C. S. Lewis (1898–1963) teoksensa Paholaisen kirjeopisto lähtökohtia romaanin esipuheessa. Kirjallisuudentutkijana elämäntyönsä tehnyt kirjailija julkaisi II maailmansodan aikana ironisen kirjekokoelman, jossa demonien hallinto-osaston kansliapäällikkö Pora (engl. Screwtape) luennoi hartaudella ihmisten harhaanjohtamisen taidosta nuorelle veljenpojalleen Koiruoholle.

Pora iloitsee kirjeissään veljenpoikansa ajoittaisesta menestyksestä pikkupiruna ja toisinaan haukkuu tätä häikäilemättä Vihollisen (Jumalan) päästyä liian määräävään asemaan Koiruohon ”potilaan” suhteen. Lewis on jättänyt romaanista pois veljenpojan vastauskirjeet.

Taneli Junttilan sujuvan suomennoksen loppuun on lisätty Lewisin The Saturday Evening Post -lehdessä julkaisema teksti, jossa Pora pitää poliittisesti värittyneen maljapuheen Nuorten pirujen korkeakoulussa.

Läpimurtoteos

Kristillisen henkimaailman hyvä/paha-asetelma näkyy Paholaisen kirjeopistossa ironisoituna. Teoksen sisäislukija on kiinnostunut hengellisistä asioista juuri kristinuskon problematisoimassa mielessä mutta ei älyllisissä pohdiskeluissaan ole välttämättä vielä löytänyt paljon todistusaineistoa raamatullisen ilmoituksen tueksi.

Lewis omisti tietokirjatuotannostaan valtaosan puhutellakseen juuri tällaista lukijaa. Hän viitoitti tietä sellaisiin älyllisiin ja hengellisiin löytöihin, jotka olivat hänelle itselleen tulleet tutuiksi. Kirjailijan tie ateistista kristityksi käy havainnollisesti ilmi omaelämäkerrallisessa teoksessaSurprised by Joy (1956, suom. Ilon yllättämä, 1986).

Kaunokirjailijana Lewis on tullut tunnetuksi ennen muuta fantasiakirjallisuuden klassikoksi nousseesta Narnia-sarjastaan (1950–1956). Voimakas kristillinen vakaumus tulee esiin sekä tässä sarjassa että Lewisin tieteistrilogiassa (Äänetön planeetta, Matka Venukseen, Piinattu planeetta). Kristillisyyden hyväksyminen teki entisestä ateistista menestyskirjailijan. Hänelle avautuivat kristittyjen lukijoiden markkinat ulkomaita myöten, myös Suomessa.

Lewisin elämäkerran (2002) kirjoittaneet Roger Green ja Walter Hooper ovat todenneet, että juuri Paholaisen kirjeopisto toi kirjailijan laajemman yleisön tietoisuuteen. Lewisiltä oli neronleimaus lähettää Koiruohon kiusaama nuori romaanihenkilö Englannin kodinturvajoukkojen harmaisiin ja pommitusten raivaajaksi. Teoksen englantilaiset lukijat saattoivat samastua romaanin tapahtumiin ja sanomaan reaaliajassa. Pelkuruus on romaanissa yksi avain moraalisen maailman löytämiseen, minkä vuoksi sota altistaa romaanihenkilöitä ja lukijoita uskonnollisiin pohdiskeluihin.

Paholaisen kirjeopisto menestyi huolimatta siitä sarkasmista, jota Pora heittää juuri englantilaisten suuntaan. Hän näet ilkkuu englantilaisten olevan mitä halveksittavimpia vellihousuja, jotka ensin julistavat kidutuksenkin olevan liian hyvä kohtalo vihollisille mutta jotka ovat sitten valmiita antamaan ruokaa ja sikareita takapihoilleen ilmestyneille haavoittuneille saksalaislentäjille.

Kaksi sotaa

Paholaisen kirjeopistossa oli kyse sotatilasta ja sen voimasta ihmisten mieliin kahdella eri tasolla. Pora ja Koiruoho vaikuttavat ihmisiin, joiden kotimaa Englanti on juuri aloittanut Saksaa vastaan. Toisaalta romaanin jumalalliset ja demoniset henkivallat käyvät keskenään sotaa, jossa tulee voittoja ja tappioita. Pora kirjoittaa ihmisten sodasta:

“Minun lienee tässä vaiheessa syytä huomauttaa, ettei sodalta kannata odottaa liikoja. Sota on tietysti viihdyttävää. Ihmisten välitön pelko ja kärsimys on ansaittu ja tervetullut välipala lukemattomille työläisillemme. Mutta mitä hyötyä siitä on pidemmän päälle, ellemme onnistu sen avulla johdattamaan sieluja alhaisen Isämme luo? [–] Vihollinen, barbaarisille sodankäyntitavoilleen uskollisena, sallii meidän katsella suosikkiensa lyhytaikaisia kärsimyksiä ainoastaan piinatakseen ja kiduttaakseen meitä.“

Sotatila tiivistää romaanin varsinaiseksi aiheeksi kärsimyksen ja ahdistuksen kohtaamisen. Kristillisestä uskosta Paholaisen kirjeopisto antaa kärjistyneitäkin kuvia. Poran mukaan kohtuudessa harjoitettu uskonto on demonien kannalta naurettavaa, koska se palvelee juuri heidän etuaan. Kohtuullinen uskonto tarkoittaa samaa, että kyseinen ihminen ei oikeastaan usko oikeasti mihinkään.

Pora puhuu paljon ihmisten nautinnoista. Kaikki nautinnot ovat Jumalan keksimiä ja lahjoja ihmisille. Väärinnautittu nautinto muuttuu synniksi. Lewisin Jumala iloitsee aidoista nautinnoista nauttivien kristittyjen ilosta.

Ihmisten itserakkaus on eläimellistä, ja Jumala pyrkii kuolettamaan sen keskittämällä ihmisen huomion lähimmäiseensä. Epäitsekkyydeksi kutsuttu kristillinen hyve paljastuu Poran lahjomattoman silmän alla todelliseksi paholaisen työkaluksi. Pora kirjoittaa voitonriemuisesti Koiruoholle, että epäitsekkyyden tavoittelu ajaa monet kristityt valehteluun ja tietämättömiksi todellisista tunteistaan.

Omissa kirjeissään Koiruoho raportoi ”hellälle” sedälleen potilaansa uskoontulosta, rakastumisesta, liittymisestä kodinturvajoukkoihin ja tutustumisesta uusiin ihmisiin, joista osa on demoneille mieleisiä ja osa aivan jotain muuta.

Poran vastauskirjeet osoittautuvat paholaismaisiksi paitsi sisällöltään myös tyyliltään. Demonipäällikkö uhkailee tämän tästä veljenpoikaansa rangaistuksilla, ellei tämä saa aikaan selviä tuloksia potilaassaan (kristinuskosta vieraantumista, synnillisiä hairahduksia, kielteisiä ihmissuhteita tms.).

Toisinaan Pora puhuttelee Koiruohoa hyvin lipevästi ja ovelasti. Hauska keksintö kirjailijalta on muuttaa kiukustunut demonipäällikkö välillä tuhatjalkaiseksi, mistä johtuen hänen apulaisensa joutuu kirjoittamaan Koiruoholle yhden kirjeen sedän sijasta…

Ei jatko-osaa

Paholaisen kirjeopiston tekee klassiseksi kirjailijan terävä ja persoonallinen tapa tehdä pilkkaa paitsi demoneilla ja uskonnollisilla aiheilla myös Länsi-Euroopan älymystöllä ja erilaisilla uskonnollisilla ihmisillä. Lewisin demonipäällikkö viittaa esimerkiksi kirkon sukupuolimoraaliin ja sen tulkintoihin niin aseistariisuvalla otteella, että sen avoimuus, rohkeus ja kantaaottavuus puhuttelevat 55 vuoden takaa edelleen.

Esipuheessaan Lewis sanoo kuitenkin ahdistuneensa kirjoitusvaiheessa Poran ja Koiruohon maailmasta ja ajatuksista kestokykynsä rajoille asti. Tämän vuoksi hän torjui sitkeästi ajatuksenPaholaisen kirjeopiston jatko-osan kirjoittamisesta.

– – – – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 22.12.2007.

Hercule Poirot käy kirjailijan kesäkodissa

14 keskiviikko Lok 2015

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Agatha Christie, Antti Autio, book review, englantilainen kirjallisuus, Hercule Poirot, Pekka Marjamäki, salapoliisiromaani

Agatha

Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus. Suomentaneet Antti Autio ja Pekka Marjamäki. WSOY 2015. 200 s.

1950-luvun puolivälissä brittikirjailija Agatha Christie (1890–1976) oli hidastanut kiivasta julkaisutahtiaan siten, että häneltä ilmestyi enää yksi kirja vuodessa, yleensä joulun alla. 1950-luvulla Christie teki etenkin rikosnäytelmiä Lontoon West Endin teattereille. Samalla kun romaanien kirjoittaminen väheni entisestään, syntyi hyvin erikoisella tavalla Poirot-rikostarina, josta kirjailija muokkasi lopulta kaksi eri versiota ja jätti alkuperäisen julkaisematta.

Se, miksi Christie jätti julkaisematta Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus -romaaninsa, johtui oikeastaan lasimaalauksesta. Kirjailija osallistui säännöllisesti jumalanpalveluksiin St. Maryn kirkossa Churston Ferrersin kylässä Englannin etelärannikolla. Hän halusi lahjoittaa lempikirkolleen lasimaalauksen. Omaelämäkerrassaan Vanha hyvä aikani (1977) Christie kirjoittaa:

“Erityistä mielihyvää minulle tuotti kirjoittaa eräs juttu, jonka tuotto meni lasimaalauksen hankkimiseen Churston Ferrersin kirkon, ‘oman’ kirkkoni, ikkunaan. Halusin kirkkoon iloisen ikkunan, jota lapset voisivat iloisin mielin katsella.”

Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus ilmestyi Englannissa alkuperäisessä muodossaan vasta vuonna 2014.

Lasimaalauksen hankkimiseksi Christie päätti kirjoittaa novellia pitemmän mutta normiromaania lyhyemmän tekstin, jonka oikeudet oli tarkoitus myydä jollekin lehdelle. Julkaisuoikeuksista saatavat tulot aiottiin ohjata lasimaalaushanketta varten perustettavaan rahastoon. Kirjoitettuaan tekstin syksyllä 1954 Christie antoi sille nimeksi Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus.

Romaanin alussa naispuolinen salapoliisikirjailija Ariadne Oliver kutsuu ystävänsä Hercule Poirotin Greenshore Follyn kartanoon Etelä-Englantiin. Omenia rouskuttava salapoliisikirjailija on järjestänyt kartanoon murhaleikin, joka on osa paikallisia kyläjuhlia. ”Tarkkavaistoisesti” Oliver kuitenkin aistii jo ennen juhlia, että kartanossa ei ole kaikki kohdallaan, ja Poirot kutsutaan paikalle kuin pappilan hätävaraksi.

Varsinaista murhajuonta alustetaan useita kymmeniä sivuja, ennen kun päitä alkaa pudota. Greenshore Folly -kartano kauniine maineen on romaanin alussa myyty sir George ja Hattie Stubbsille, jotka toimivat pihajuhlien isäntäparina. Murhan tapahduttua nuori Hattie-rouva katoaa jäljettömiin useiksi viikoiksi. Kahden kuukauden päästä kaikki tuntuvat unohtaneen murhan ja nuoren rouvan katoamisen.

Mutta Poirotpa ei ole unohtanut! Romaanin loppukohtaus on tutuntyylinen Christie-dekkareiden ystäville. Poirot päättelee lukuisten yksityiskohtien perusteella valtavan laajan asiayhteyksien hämähäkin seitin ja oivaltaa, kenen henkilön tekosia romaanin murhat oikein ovat.

Odottamaton yllätys

Kuinkas tyylikkäälle pienoisromaanille sitten kävikään? Christien kelpo tarinaa oli myyty kolme kuukautta alkuvuonna 1955, eikä se ollut mennyt kaupaksi mihinkään lehteen! Se oli ennenkuulumatonta. Ongelmaksi muodostui juuri sen pituus: pienoisromaanimuodossa teos soveltui huonosti lehtien julkaisuohjelmiin.

On huomattava, että Christien romaaneista suuri osa ilmestyi jatkokertomuksina lehdissä. Kirjailija itse asiassa kirjoitti teoksia lehtiä varten koko uransa ajan. Huvimajan arvoitus ei kuitenkaan kelvannut millekään lehdelle liiallisen pituuden vuoksi. Heinäkuussa 1955 romaanin myynti lehdille lopetettiin tuloksettomana. Tällaista kohtaloa Christie ei ollut kokenut 35 vuoteen.

Lopulta Christie luovutti ja alkoi kirjoittaa Huvimajan arvoitusta uusiksi. Pienoisromaani laajeni romaaniksi nimeltä Kuolleen miehen huvimaja (Dead Man’s Folly 1956; suom. 1975). Tämän teoksen sijasta kirjailija luovutti suosikkikirkolleen oikeudet “Greenshawin hassahdus”-nimiseen neiti Marple -novelliin. Teksti julkaistiin englantilaisessa Daily Mailissa 1956 ja Ellery Queen’s Mystery Magazine -lehdessä USA:ssa 1957.

Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus ilmestyi Englannissa alkuperäisessä muodossaan vasta vuonna 2014. WSOY käännätti postuumin teoksen saman tien suomeksi. Antti Aution ja Pekka Marjamäen suomennos tavoittaa havainnollisesti kirjailijan viipyilevän, tyylikkään ja yksityiskohtaisen kuvaustavan.

Kesäkodin ympäristö

Christie sijoitti Huvimajan arvoituksen tapahtumat tarkoituksella pitkäaikaisen kesäkotinsa Greenway Housen innoittamaan ympäristöön. Osansa lienee ollut myös läheisen kotikirkon lasinmaalausprojektilla. Tarinan tapahtumapaikoilla on itse asiassa tarkat vastineensa Greenway Housen tontilla, lukuun ottamatta varsinaista huvimajaa, joka on kirjailijan mielikuvituksen tuote.

Christie on William Shakespearen jälkeen kaikkien aikojen myydyin kirjailija maailmassa. Hänen kirjojaan on myyty ällistyttävät kaksi miljardia kappaletta.

Huvimajan arvoitus on kerronnallisesti ja tyylillisesti hyvin tyypillinen Poirot-tarina. Poirot väittää pystyvänsä ratkaisemaan rikoksen kuin rikoksen päättelemällä eli käyttämällä ”pieniä harmaita aivosolujaan”. Selvittäessään rikosta Poirot keskittyy saamaan ihmiset puhumaan ja päättelee sen jälkeen menneet tapahtumaketjut. Tämä kaikki toistuu Huvimajan arvoituksessa kurinalaisesti ja jokseenkin yllätyksettömästi.

Jonkin verran eroavaisuuksiakin tosin löytyy. Kuten tiedettyä, Poirotin apuri monissa romaaneissa on kapteeni Arthur Hastings, joka Huvimajan arvoituksessa loistaa poissaolollaan. Hastings esiintyy itse asiassa lähinnä Christien varhaiskauden teoksissa vuosina 1921 – 1937 ja sen jälkeen varsinaisesti enää Poirotin uran päättävässä romaanissa Esirippu (1976). Myös Scotland Yardia ei romaanissa näy. Romaanin ainoat poliisit ovat paikallisia, poikkeavat pikaisesti rutiinitutkimukselle ja poistuvat sen jälkeen takavasemmalle.

Miljardiluokan kirjailija

”Rikosten kuningattareksi” kutsuttu Christie on William Shakespearen jälkeen kaikkien aikojen myydyin kirjailija maailmassa. Hänen kirjojaan on myyty ällistyttävät kaksi miljardia kappaletta ja niitä on käännetty 44 kielelle. Vain Raamattua, Jules Vernen tuotantoa sekä Harry Potter -kirjoja on käännetty useammalle kielelle kuin hänen kirjojaan.

Agatha Christien kirjalliseksi tyyliksi pelkistyi yksinkertainen ja selkeä kerronta. Christie oli ihmisenä syrjäänvetäytyvää sorttia, eivätkä kirjailijan persoona tai henkilökohtaiset mieltymykset yleensä välittyneet romaaneihin. Christie punoi juonen geometrisesti, mistä kirjoitustavasta oli myös seurauksina stereotyyppinen kerronta ja yksiulotteiset henkilökuvat.

Christien tutkijat ovat sanoneet, että arvoitusdekkareiden kirjoittamisessa hän oli kiinnostunut ennen kaikkea rikosten motiiveista ja ihmisluonnosta. Itse murha tekona ei niinkään kiinnostanut häntä, vaan murhaan liittyvä ihmissuhteiden dynamiikka. Tämä näkyy Huvimajan arvoituksessakin, jossa lukija viedään surmatöiden ohitse nopeasti ja keskitytään sen sijasta henkilökuvaukseen ennen ja jälkeen traagisten tapahtumien.

Kasvava Poirot-inho

Kirjoittaessaan Huvimajan arvoitusta kirjailija oli käyttänyt Poirotia henkilönä dekkareissaan jo yli 30 vuotta. Poirot esiintyy yhteensä 33 romaanissa ja 54 novellissa. Vahaviiksisen ja pyylevän belgialaisetsivän ensiesiintyminen tapahtui jo Christien esikoisromaanissa Stylesin tapaus (1921).

Poirot karrikoituine ominaisuuksineen alkoi tuntua jopa Christiestä ärsyttävältä hahmolta.

Vaikka Christie käytti Poirotia ylivoimaisesti eniten kaikista henkilöhahmoistaan, hän oli ilmeisesti uransa loppupuolella tyytymätön tähän. Kirjoittaa uskottavasti vanhemmasta miehestä 50 vuotta – Christien oli pakko venyttää realismin rajoja voidakseen kirjoittaa belgialaisesta viiksiniekasta vielä 1970-luvullakin.

Suurempi ongelma oli se, että Poirot karrikoituneine ominaisuuksineen alkoi tuntua jopa Christiestä ärsyttävältä hahmolta. Vähitellen kasvava Poirot-inho johti joidenkin tutkijoiden mukaan siihen, että Christie sijoitti seitsemään myöhäiskauden kirjaansa parodisen omakuvansa, naispuolisen salapoliisikirjailija Ariadne Oliverin. Suomalaisittain hauska kuriositeetti on, että Oliver käyttää omien kirjojensa salapoliisina suomalaista Sven Hjersonia!

Kuten todettua, Oliver on yksi Huvimajan arvoituksenkin päähenkilöistä. Hän sai osakseen saman osan kuin kapteeni Hastings Christien varhaiskauden romaaneissa: ihastella ja ihmetellä vuorotellen mestarietsivän älykästä päättelykykyä ja loogista rikoksenratkaisutaitoa. Ariadne Oliverille tosin kirjailija on sälyttänyt taakaksi puntaroida vuorosanoissaan myös kirjailijatyön huonoja reunaehtoja pakkoesiintymisineen ja kirjeenvaihtoineen. Itseironisesti Oliver kertoo Huvimajan arvoituksessa Poirotille, kuinka vaikeaa dekkarikirjailijan työ oikeasti on:

“Murhamysteerin suunnittelu on itse asiassa vaikeampaa kuin voisi luulla. Siinä täytyy näet ottaa huomioon, että ihmiset ovat todellisuudessa varsin älykkäitä, kunta taas romaanihenkilöni toimivat juuri niin typerästi kuin minä haluan.” (s. 48)

– – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 7.10.2015.

Jane Austin – Kahden kerroksen väkeä Longbournin talossa

12 tiistai Elo 2014

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review, literature article

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, englantilainen kirjallisuus, Jane Austin, Kersti Juva, Ylpeys ja ennakkoluulo

Elizabeth-Darcy-pride-and-prejudice-couples-954248_1280_554

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo. Suomentanut Kersti Juva. Teos 2013.

“On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton mies, jolla on huomattava omaisuus, on välttämättä vaimon tarpeessa.”

Jane Austenin (1775-1817) Ylpeyden ja ennakkoluulon (Pride and Prejudice) romanttinen alkulause tiivistää klassikkoromaanin keskeisen sisällön. Romaanissa on neljä pääteemaa: avioliitto, raha, yhteiskuntaluokka ja itsetietoisuus. Kirjailija lähestyy teemojaan kaukonäköisesti, selväjärkisesti ja piikitellen ihmisten pikkusieluisuudelle.

Ylpeyden ja ennakkoluulon julkaisusta tuli kuluneeksi 200 vuotta vuonna 2014, minkä kunniaksi se on ilmestynyt Kersti Juvan uutuussuomennoksena. Graafikko Elina Warsta on tehnyt teokseen kauniin, englantilaishenkisen ulkoasun.

Romaanin keskiössä on kohtuullisesti köyhtynyt Bennetien herrasväki, joka asuu sääntöperityllä Netherfieldin tilalla. Ikääntyneet vanhemmat paimentavat viittä naimaiässä olevaa tytärtä Janea, Elizabethia, Marya, Lydiaa ja Kittyä.

Rouva Bennet on asettanut missiokseen saattaa tyttärensä tekemisiin rikkaiden poikamiesten kanssa, joiden kanssa tehdyt naimakaupat varmistaisivat myös suvun tulevaisuuden. Bennetien tila on näet määrätty erikoisen perimyssäännön vuoksi siirtyväksi herra Bennetin pappisserkulle William Collinsille, mikä luo synkkiä uhkakuvia perheen tulevaisuuden eteen.

Naimahaluisten tyttärien huomio kiintyy erityisesti kahteen lupaavaan poikamieheen, iloiseen herra Bingleyyn ja kopeakäytöksiseen herra Darcyyn. Vispilänkauppojen tielle sattuu yhtä ja toista takaiskua, joiden vuoksi kaikki ei mene niin kuin rouva Bennetin etukäteen aivoittelemassa käsikirjoituksessa.

Austinin romaanikertoja osoittaa havainnollisesti sen, kuinka huolella hankittu ensivaikutelma voi osoittautua täysin vääräksi. Ylpeyden tunne ja ennakkoluuloinen asenne eivät todennäköisesti päätyisi lopuksi näin auvoiseen yhteiseloon kuin klassikon lopussa, ellei romaanikertoja olisi parantumaton romantikko, jonka ajattelua sävyttää ehtymätön usko ihmissuhteissa tapahtuviin ihmeisiin ja ihmisen kehittymisen mahdollisuuksiin.

Tätä vasten tulkittuna on erikoista, että Austinin henkilökuvaus on myös varsin piikikästä. Lähes kaikki romaanihenkilöt ovat niin itsetietoisia, ettei heidän ylpeytensäkään tunne rajoja. Mary toteaakin keskustelussa sisartensa kanssa, että ylpeys on hyvin yleinen heikkous ihmiskunnassa. Sen erottaa turhamaisuudesta asenteen suunta: ylpeys liittyy siihen, mitä ihminen ajattelee itsestään, kun taas turhamaisuus viittaa siihen, mitä muut ajattelevat itsestä.

Austinille intiimi perhekuvaus lienee ollut erityisen kiintoisaa. Ylpeyden ja ennakkoluulon hauskoissa perhekuvissa perheenjäsenten erilaiset persoonat täydentävät toisiaan lähes saumattomasti. Perhettä vasten tarkasteltuina Bennetien perheenjäsenten ajatusmaailma aukeaa avoimemmin kuin sellaisilla yksinäisillä susilla, joiden lähipiiri ei ole näkyvissä tai muiden tiedossa:

”Elizabethista tuntui, että jos perhe olisi varta vasten valmistautunut nolaamaan itsensä illan aikana, he eivät olisi voineet näytellä osaansa innokkaammin ja tuloksellisemmin; ja Bingleyn ja sisartensa kannalta hän piti onnena sitä, että osa näytöksestä oli mennyt heiltä ohi ja ettei Bingleyn kaltaista miestä varmaankaan suuresti rasittanut se typeryys, jota he eivät voineet välttyä näkemästä. Mutta se, että herra Darcy ja Bingleyn sisaret saivat tämän tilaisuuden nauraa hänen sukulaisilleen, oli tarpeeksi ikävää, eikä hän osannut päättää, kumpi oli sietämättömämpää, Darcyn hiljainen halveksunta vai naisten julkeat hymyt.”

Palvelija keskiöön

Jane Austin lienee merkittävin 1810-luvulla julkaisseista englantilaiskirjailijoista. Kun hän tuotti nopeassa tahdissa kuusi klassista kaunokirjaa, klassikon asemaan ylsi muista samoihin aikoihin julkaistuista englantilaisista kaunokirjoista oikeastaan vain Mary Shelleyn romaani Frankenstein (1818) ja Sir Walter Scottin Ivanhoe (1820).

Austenin romaanit ovat saaneet arvostusta etenkin sen vuoksi, että niissä kuvataan englantilaista maalaisaatelia hyväntahtoisella huumorilla. Teokset ovat myös syvällisiä ja tarkkanäköisiä naiskuvauksia. Tyylikkään kaunokirjallisuuden lisäksi Austen antoi tärkeän panoksen myös naisasian eteenpäin viemisessä.

Ylpeyden ja ennakkoluulon pohjalta on tehty useita elokuvia ja televisiosarjoja. Klassikon uutuussuomennoksen rinnalla on syytä huomata, että Tammi julkaisi tammikuussa 2014 suomennoksen englantilaisen Jo Bakerin romaanista Longbournin talossa (suom. Helene Bützow; alkuteos 2013). Bakerin bestseller tuo havainnollisesti näkyviin samat miljööt ja henkilöt kuin Ylpeys ja ennakkoluulo, mutta fokuksen keskiössä on Sarah-niminen orpo palvelijatyttö. Bennetin perheen kotiin tulee romaanin alussa uusi, oudosti käyttäytyvä miespalvelija, joka hiipii väistämättömästi Sarahin sydämen valtiaaksi.

Palvelijaromaanissa paistaa kirjailijan suuri ihailu ikivihreää teosta kohtaan. Jälkisanoissaan Baker ei säästelekään sanojaan kiitellessään Ylpeyden ja ennakkoluulon kaltaisesta lukukokemuksesta. Bakerin romaanin symbioosi Austenin klassikon kanssa jää verraten yksipuoliseksi, vaikka Bakerilla on kunnianhimoinen tavoite värittää joitakin hämäriksi jääneitä osia Ylpeyden ja ennakkoluulon värikkäissä tapahtumasarjoissa.

Tyylillisesti teokset ovat hyvin erilaisia. Siinä missä Austen tekee hyväntahtoista pilkkaa englantilaisen herrasväen pariutumisriiteistä, Bakerin kerronta soutaa synkemmissä ja realistisemmissa virroissa. Sama romanttinen pohjavire on silti vahva.

Kim Izzo tuo nykypäivään

Toinen keväällä 2014 ilmestynyt rinnakkaisteos on kanadalaisen Kim Izzon esikoisromaani Avioliitto Jane Austinin tapaan (suom. Sari Luhtanen; Schildts & Söderströms). Nykyisyyteen sijoittuvan romaanin keskiössä on Katherine Shaw –niminen nelikymppinen muotitoimittaja, joka harrastaa intohimoisesti Jane Austinin romaaneja. Izzon teos alkaa Ylpeydestä ja ennakkoluulosta lainatulla lauseella: “On aivan sattumanvaraista, kuinka onnellinen avioliitto on.”

Naispäähenkilö menettää romaanin alussa dramaattisesti työpaikkansa ja omaisuutensa. Sitten Kate saa merkillisellä tavalla itselleen aatelisarvon ja ryhtyy freelance-toimittajaksi. Ensimmäinen työtehtävä vie hänet tutustumaan eliittiseurapiireihin tavalla, jolla aukeaa piintyneelle poikamiestytölle mahdollisuus edullisiin naimakauppoihin. Kate päättääkin etsiä miehen Ylpeyden ja ennakkoluulon viitoittamia latuja seuraten.

Izzon romaanissa Jane Austin on romantiikannälkäisen päähenkilön idoli ja lohdutus ankean arjen keskellä. Tyyliltään ja sisällöltään Avioliitto Jane Austinin tapaan muistuttaa Helen Fieldingin Bridget Jones -kirjoja. Naisellinen onni keskittyy miehen ympärille, löytyy mies sitten lapsuudenystävien joukosta tai ulkomailta vaivalloisten etsintöjen tuloksena.

Mennyt maailma

Jane Austen oli englantilaisen maalaisseurakunnan kirkkoherran toiseksi nuorin lapsi. Hänellä oli seitsemän sisarusta. Austen opiskeli huomattavasti enemmän kuin yleensä sen ajan naiset. Hän kävi sisäoppilaitosta ja luostarikoulua ja lopetti koulunkäynnin 11-vuotiaana vuonna 1786.

Vaikka Austenin kuvaava maailma on mennyt historian sivuille jo ajat sitten, se tulee kouriintuntuvan lähelle hänen klassikkoromaaniensa äärellä. Kiintoisa kuriositeetti on se, että vaikka Austen kirjoitti paksuja avioliittoromaaneja, hän itse ei koskaan mennyt naimisiin. Avioliitto oli kirjailijalle todennäköisesti suuri mysteeri ja siivitti hänen kaunokirjallista työtään enemmän kuin moni muu asia.

Ylpeyden ja ennakkoluulon herra Darcyn esikuvaksi on arveltu irlantilaissyntyistä Thomas Lefroyta, jonka kanssa Austenilla oli romanssi. Vaatimattomista oloista lähtöisin ollut naiskirjailija ei kuitenkaan kelvannut Lefroyn suvulle, joten romanssi päättyi pariskunnan eroon.

Ylpeys ja ennakkoluulo ilmestyi pian parin erottua toisistaan. Kirjailijan henkilökohtaisesta takaiskusta huolimatta Ylpeydessä ja ennakkoluulossa on happy end, joka onnellisuudessaan hakee vertaistaan maailmankirjallisuudessa.

Jo 41-vuotiaana kuolleen Austenin kuolinsyynä on aiemmin pidetty Addisonin tautia, nykyisin tuberkuloosia. Austenin kuoleman jälkeen Cassandra-sisko tuhosi suuren osan kirjailijan kirjoittamista yksityiskirjeistä.

Nykyisyyteen on säilynyt yli 160 kirjettä, joista varhaisin on vuodelta 1795. Kirjailijan merkitystä nykyenglantilaisille korostaa se, että Jane Austenin kuva tulee uusiin, vuonna 2017 käyttöön otettaviin kymmenen punnan seteleihin.

Kersti Juvan uutuuskäännös tuo havainnollisella ja sujuvalla kielellä julki sen runsaan värikylläisyyden, jota Austinin kieli kukkii jatkuvasti. Juva on onnistunut tekemään sujuvammiksi monipolvisten virkkeiden lähes taukoamattomia ketjuja niin, ettei ajatus katkeile tai etteivät sanat heitä häränpyllyä lauseen vaihtuessa. Hienostuneen seuraelämän käsitteetkin hän on saanut suomennettua, niin vaikeita kuin ne suomalaiselle kääntäjälle olivatkin.

Pitkään sujuvan kielenkäytön puolesta kiivaillut Juva on Suomen tuotteliaimpia englanninkielisen kirjallisuuden kääntäjiä. Hänet tunnetaan etenkin J. R. R. Tolkienin teosten suomentajana.

– – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 6.8.2014. Linkki sivulle löytyy http://www.kiiltomato.net/jane-austen-ylpeys-ja-ennakkoluulo/

J. K. Rowlingin sosiaaliromaani ja luokkayhteiskunnan kritiikki

17 sunnuntai Maa 2013

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

englantilainen kirjallisuus, Ilkka Rekiaro, J. K. Rowling, Paikka vapaana, The Casual Vacancy

jk_2353471b

 

J. K. Rowling: Paikka vapaana. Alkuteos The Casual Vacancy (Englanti 2012). Suom. Ilkka Rekiaro. Otava 2012. 543 s.

Harry Potter –romaaneillaan maailmanmaineeseen noussut englantilaiskirjailija J. K. Rowling (s. 1965) julkaisi syksyllä ensimmäisen aikuisromaaninsa. Marraskuussa suomennettu Paikka vapaana näyttää koko lailla erilaisen kirjailijan, johon fantasiasarja on lukijat totuttanut. Kirjailija ruotii nyky-Englannin luokkayhteiskuntaa säälimättömällä otteella kuvia kumartamatta. Suru ja kuolema ovat läsnä yhtä vahvasti kuin Potter-kirjoissa.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat kokonaan kuvitteelliseen Pagfordin pikkukaupunkiin, joka esitetään englantilaisen porvarillisuuden idyllinä. Pagfordin kyljessä levittäytyy Yarvilin suurkaupunki, jonka ongelmiin ja elämänmenoon pagfordilaiset eivät halua sekaantua. Pikkukaupungin idylli kuitenkin särkyy, kun Pagfordin laitamalle rakennetaan Fieldsin vuokrataloalue. 

Romaanin alussa Pagfordin paikallisvaltuuston jäsen Barry Fairbrother menehtyy äkilliseen aivosairauteen. Hänen paikkansa kaupunginvaltuustossa alkaa välittömästi kiinnostaa monia – mutta kenelle paikka sitten meneekään? Romaanin aikana Barryn läheiset, vihamiehet ja valtuustotoverit näyttävät todellisen nahkansa, eikä lukijan eteen aukeavilla salaisuuksilla ole määrää.

Taistelua vapautuneesta valtuustopaikasta käydään keinoja kaihtamatta. Romaanikertoja kuvailee mielellään Pagfordin nuorten tuntoja, kun näiden vanhemmat yllättäen ilmoittavat halukkuudestaan kunnallispolitiikkaan. Sitten nettiin alkaa ilmestyä parjaavia kirjoituksia valtuutettukandidaateista. Kuka on salaperäinen Barry Fairbrotherin haamu, joka on ruvennut kummittelemaan netin avulla?

Vaikutteet Charles Dickensiltä näkyvät tässä hyvin. Samanlaisella armottomuudella kuin millä Dickens aikoinaan moukaroi 1800-luvun Englannin yhteiskunnallisia epäkohtia, Rowling lähestyy nykypäivän britannialaisia kaupunkiyhteisöjä. Paikallispoliitikkojen tekopyhyys ja itsekkäät tarkoitusperät saavat hänestä lahjomattoman tuomarin.

Romaanin eetos kirkastuu Fieldissä asuvan Krystal Weedon –nimisen 15-vuotiaan koulutytön hahmossa ja tarinassa. Kuvatessaan Krystalin kautta Englannin yhteiskunnan pohjakerroksien elämänmenoa Fieldsissä Rowling ei säästele etovia laatusanoja ja yksityiskohtia.

Rowlingin uskoa ihmisen hyvyyteen alleviivaa se seikka, että kertoja mainitsee pahamaineisen Krystalin ja pyhimyskaapuun puetun Barryn löytäneen toisensa ennen jälkimmäisen kuolemaa. Barry istuttaa Krystalin mieleen unelman paremmasta huomisesta, vaikka sen toteutuminen Englannin luokkayhteiskunnassa näyttää enemmän kuin epävarmalta.

Paikka vapaana on lukuromaanina hyvin suoraviivainen mutta toimiva. Kirjailijan yhteiskunnallinen tendenssi on häiritsevän silmiinpistävä. Ilkka Rekiaron suomennos on häkellyttävän virheetön kolmen viikon käännösaikaan nähden. 

 

Blogin tilastot

  • 95 199 hits

Viimeisimmät julkaisut

  • Janne Saarikivi metsästää maailmankatsomuksen etymologiaa
  • Markku Aallon Turvallinen katastrofi ironisoi myytin Suuresta Kirjailijasta
  • Roope Lipastin pakopelikirja korostaa kirjallisuuden monimuotoisuutta
  • Mikko Lahtisen esseekokoelma Warelian kustannustoiminnasta haaroo moneen suuntaan
  • Pulmu Kailamo ja Taru Kumara-Moisio vangitsivat pienoisromaaniin vahvan annoksen ysäritunnelmaa
  • Opettajien jaksamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota

  • Jari Olavi Hiltunen
kesäkuu 2023
ma ti ke to pe la su
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
« Tou    

Arkistot

  • kesäkuu 2023 (1)
  • toukokuu 2023 (1)
  • helmikuu 2023 (1)
  • joulukuu 2022 (1)
  • lokakuu 2022 (1)
  • syyskuu 2022 (2)
  • elokuu 2022 (3)
  • heinäkuu 2022 (3)
  • kesäkuu 2022 (1)
  • huhtikuu 2022 (2)
  • maaliskuu 2022 (1)
  • tammikuu 2022 (30)
  • joulukuu 2021 (2)
  • elokuu 2021 (1)
  • kesäkuu 2021 (1)
  • maaliskuu 2021 (1)
  • helmikuu 2021 (1)
  • tammikuu 2021 (5)
  • joulukuu 2020 (1)
  • elokuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • kesäkuu 2020 (2)
  • toukokuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (4)
  • helmikuu 2020 (2)
  • tammikuu 2020 (3)
  • joulukuu 2019 (2)
  • marraskuu 2019 (1)
  • lokakuu 2019 (4)
  • syyskuu 2019 (1)
  • elokuu 2019 (2)
  • heinäkuu 2019 (4)
  • kesäkuu 2019 (5)
  • huhtikuu 2019 (1)
  • maaliskuu 2019 (3)
  • helmikuu 2019 (1)
  • tammikuu 2019 (5)
  • joulukuu 2018 (5)
  • marraskuu 2018 (5)
  • lokakuu 2018 (2)
  • syyskuu 2018 (2)
  • elokuu 2018 (2)
  • heinäkuu 2018 (3)
  • kesäkuu 2018 (7)
  • toukokuu 2018 (9)
  • huhtikuu 2018 (14)
  • maaliskuu 2018 (19)
  • helmikuu 2018 (12)
  • tammikuu 2018 (6)
  • joulukuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (3)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (3)
  • heinäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (1)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (6)
  • syyskuu 2016 (11)
  • elokuu 2016 (8)
  • heinäkuu 2016 (6)
  • kesäkuu 2016 (6)
  • toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (4)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (2)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (8)
  • lokakuu 2015 (2)
  • syyskuu 2015 (1)
  • elokuu 2015 (2)
  • heinäkuu 2015 (2)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • toukokuu 2015 (1)
  • huhtikuu 2015 (1)
  • maaliskuu 2015 (4)
  • helmikuu 2015 (4)
  • joulukuu 2014 (1)
  • elokuu 2014 (2)
  • huhtikuu 2014 (1)
  • maaliskuu 2014 (2)
  • marraskuu 2013 (1)
  • lokakuu 2013 (2)
  • syyskuu 2013 (3)
  • elokuu 2013 (2)
  • heinäkuu 2013 (5)
  • kesäkuu 2013 (1)
  • toukokuu 2013 (1)
  • huhtikuu 2013 (2)
  • maaliskuu 2013 (4)
  • helmikuu 2013 (1)
  • tammikuu 2013 (4)
  • joulukuu 2012 (3)
  • marraskuu 2012 (4)
  • lokakuu 2012 (7)
  • syyskuu 2012 (12)
  • elokuu 2012 (12)
  • heinäkuu 2012 (7)
  • kesäkuu 2012 (3)
  • toukokuu 2012 (7)

Kategoriat

  • author interview
  • book article
  • book review
  • books
  • literature article
  • podcast
  • poetry
  • religion
  • seminar report
  • summary
  • video
  • writers

Social

  • Näytä jariohiltunen:n profiili Instagram palvelussa

Suosituimmat tekstit

  • Janne Saarikivi metsästää maailmankatsomuksen etymologiaa
  • Leila Tuuren Elämä kerrassaan -romaani avaa porilaista historiaa toisen maailmansodan aattohetkinä
  • Suzanne Collinsin Balladi laululinnuista ja käärmeistä kertoo presidentti Snow’n nuoruudesta
  • Aino Kontula - Takaisin yläasteen sisälle
  • Älykäs suunnittelijako kaiken takana?
  • Joel Lehtonen - uusromanttinen runoilija
  • Brändi nimeltä Jyrki Lehtola

Avainsanat

#amisreformi #metoo 1700-luku 1950-luku 1990-luku Aamulehti Aase Berg aatehistoria Abrahamin korpus Afrikka afrikkalainen kirjallisuus Agatha Christie Ahti Taponen Ahvenanmaa Aino Aalto Aino Kallas Aino Kontula Aiskhylos Ajan olo Akateeminen Kirjakauppa Aki Luostarinen Aki Ollikainen Alan Gratch Alastalon salissa Albert Camus Aleksanteri Kovalainen Aleksis Kivi Alexander Stubb Algoth Untola Alivaltiosihteeri Altered Carbon Alvar Aalto amerikkalainen kirjallisuus Amos Oz Andrea van Dülmen Andrew Taylor André Brink Andy Weir Angels and Demons Anja Lampela Ann-Christin Antell Anna-Leena Härkönen Anne Hänninen Anne Leinonen Anneli Kanto Anneli Tikkanen-Rózsa Ann Heberlein Annukka Kolehmainen Antero Warelius antiikin Kreikka antiikki Antony Beevor Antti Autio Antti Eskola Antti Kylliäinen Antti Tuuri Anu Koivunen Anu Silfverberg apartheid Apteekki-sarja Argentiina Arja Palonen arkkitehtuuri Arne Nevanlinna Arto Häilä Arto Nyyssönen Arto Paasilinna Arto Rintala Arto Schroderus Arto Seppälä Arttu Tuominen Arturo Pérez-Reverte Arvid Järnefelt Arvo Turtiainen Asko Sahlberg Asser Korhonen Asta Leppä Ateena author interview autobiography autofiktio Aviador Bagdadin prinsessa Baudolino Bertrand Russell bestseller Bibliophilos Billy O'Shea biografia Bo Carpelan book book article book review books Bram Stoker Brasilia brasilialainen kirjallisuus Butša C. J. Sansom C. S. Lewis Caj Westerberg Carita Forsgren Carlo Emilio Gadda Charles Dickens Cicero Claes Andersson Claire Castillon Colin Duriez Colonia Finlandesa Dan Brown Daniel Defoe Daniyal Mueenuddin Dare Talvitie David Beckham David Lynch Da Vinci Code Deception Point dekkari Die Blechtrommel Digital Fortress Donald Trump Don Quijote Doris Lessing Dracula dystopia economy triller Edgar-palkinto Edgar Allan Poe Edgar Rice Burroughs Edith Södergran eduskunta Eeli Tolvanen Eero Kavasto Eero Marttinen Eeva-Kaarina Aronen Eeva-Liisa Manner Eeva Nikoskelainen Eeva Rohas Eija Hammarberg Eija Lappalainen Eija Reinikainen Einari Aaltonen Eino Leino Elias Lönnrot Elina Karjalainen Elina Ylivakeri elokuvat elämäkerrat elämäkerta elämätaitokirjallisuus Emil Nervander Englanti englantilainen kirjallisuus Enostone Ensio Lehtonen episodiromaani Erasmus Rotterdamilainen Erik Wahlström Erkki Jukarainen eskatologia Esko Valtaoja Espanja espanjalainen kaunokirjallisuus esseet Essi Tammimaa estetiikka Eveliina Talvitie F. M. Dostojevski fantasiakirjallisuus fantasy novel fantasy short stories fasismi feminismi filosofia Finlandia-palkinto Finncon Finnmark Frankenstein Frank McCourt Franz Kafka Friedrich Nietzsche galaktinen runousoppi Game of Thrones geokätköily George Lucas George R. R. Martin gospel gram dark fantasy Göran Hägg Günter Grass haastattelu Hain series Hanna-Riikka Kuisma Hanne Ørstavik Hannimari Heino Hannu-Pekka Björkman Hannu Luntiala Hannu Mäkelä Hannu Salama Hannu Väisänen Harri István Mäki Harri Raitis Harri Varpomaa Harry Potter series hartauskirjallisuus Haruki Murakami Hassan Blasim Heidi Liehu Heikki Aleksanteri Kovalainen Heikki Nevala Helena Sinervo Helene Bützov Helene Bützow helluntailiike Helmivyö Helsingin Sanomat Helsinki Henning Mankell Hercule Poirot high fantasy Hiidenkivi Hiljainen tyttö Hilja Mörsäri historialliset romaanit historiantutkimus holokausti Hugh Ambrose Hugh Laurie Hunajaa ja tomua Huonon vuoden päiväkirja Husein Muhammed huumori höyrypunk Ian McEwan ihminen ihmissyönti II maailmansota ikonikritiikki Ilkka Malmberg Ilkka Rekiaro Ilkka Remes Ilkka Äärelä Ilmestyskirja Ilona Nykyri Ilta-Sanomat I maailmansota Image Inkeri inkeriläiset Inkeri Pitkäranta In Other Rooms Other Wonders Invisible Irak IRC Irmeli Sallamo Iron Sky Isadora islam Islanti islantilainen kirjallisuus Israel Italia J. K. Rowling J. L. Runeberg J. M. Coetzee J. P. Koskinen J. P. Pulkkinen J. Pekka Mäkelä J. R. R. Tolkien J. S. Meresmaa Jaakko Juteini Jaakko Kankaanpää Jaakko Yli-Juonikas Jaana Kapari-Jatta Jaana Nikula Jaan Kross jalkapallo James Tiptree Jr. Prize Jane Austen Jane Austin Janne Saarikivi Janne Tarmio japanilainen kirjallisuus Jari Järvelä Jari Sarasvuo Jari Tervo Jarkko Tontti Jayne Anne Phillips Jeffrey Eugenides Jenni Linturi Jerusalem Joel Lehtonen Johanna Hulkko Johanna Rojola Johanna Sinisalo John Steinbeck John Vikström Jonathan Littell Jonathan Rabb Jorma Ojala Joseph Kanon José Saramago Jouko Vanhanen Jouni Inkala Juan Manuel Juha Hurme Juha Itkonen Juha Lehtonen Juha Mylläri Juhani Konkka Juhani Lindholm Juhani Niemi Juhani Seppänen Juha Raipola Juha Ruusuvuori Juha Seppälä Juha Siltala Jukka Kemppinen Jukka Koskelainen Jukka Mallinen Jukka Pakkanen Jukka Relander Jumala juoksu Juri Nummelin juristit Jussi K. Niemelä Jussi Katajala Jussi Talvi Jussi Vares Jyri Raivio Jyrki Hakapää Jyrki Iivonen Jyrki Katainen Jyrki Kiiskinen Jyrki Lappi-Seppälä Jyrki Lehtola Jyväskylä jännitysromaanit Jää jääkiekko Jörn Donner kaanon Kaari Utrio Kaarlo Bergbom Kadotetut Kadun Kukka Kaija Luttinen Kaiken käsikirja Kain Tapper Kaisa Huhtala Kajaani Kaleva Kalevala Kalevi Jäntin palkinto Kansalliskirjasto Kantaja Karatolla Kari Aronpuro Kari Enqvist Kari Hotakainen Kari Koski Karo Hämäläinen Katariina Kathryn Lindskoog Katja Kaukonen Katja Kärki Katri Alatalo Katri Helena Katriina Ranne Katri Naukari Katri Rauanjoki kauhuromantiikka Kazuo Ishiguro Keijo Leppänen kellopunk Kelmee Kersti Juva Kertomuksen vaarat Kharis kielilläpuhuminen kielioppi Kiiltomato.net Kimmo Jokinen kirja-arvostelu kirjailijahaastattelu kirjakauppa kirjallisuudentutkimus kirjallisuushistoria kirjallisuuskritiikin historia kirjallisuuskritiikki kirjallisuussosiologia kirjatraileri Kirjava kirjeet kirjoittamisoppaat kirkkohistoria Kirsi Piha Kirsti Ellilä Kirsti Mäkinen klassikko kolumnit kootut teokset Korean sota Korppinaiset kosmologia kotimainen kaunokirjallisuus koulu koulukirjat kreikkalainen mytologia Kreivi Lucanor ja Patronio kristilliset symbolit Kristina Carlson Kritiikin Uutiset Kuinka sydän pysäytetään Kullaa kulttuurihistoria kulttuurijournalismi kulttuurintutkimus Kun kyyhkyset katosivat Kurjat kustannustoiminta Kustannus Z kustantajaelämäkerrat Kustavi Kuusamo kyberpunk Kyllikki Villa käännöskirjallisuus Kökar L. Onerva Laeta Kalogridis Laila Hirvisaari Lalli Lapin sota Lappi Lars Levi Laestadius Latinalainen Amerikka Laura Gustafsson Laura Jänisniemi Laura Karttunen Laura Lahdensuu Laura Luotola Laurence Sterne Lauri Levola Lauri Rauhala Lavatähti ja kirjamies Leaves of Grass Leena Majander-Reenpää Leena Parkkinen Leena Vallisaari Leif Salmén Leila Tuure Leimatut lapset Leo Tolstoi Les Bienveillantes Les Miserables lestadiolaisuus Lewi Pethrus Lewis resa Liisa Keltikangas-Järvinen Liisa Laukkarinen Liisa Väisänen Like Kustannus lintubongaus literature literature article Lotta Toivanen Lumooja luontokuvaus Lustrum luterilaisuus lyriikka lähetystyö maaginen realismi maailmankirjallisuus Maamme kirja Maan pakolainen Maanpakolaisten planeetta Maarit Eronen Maarit Verronen Machado de Assis Magdalena Hai Maihinnousu Makeannälkä Mammutti Mamoud Manhattan-projekti Manillaköysi Mannerheim Marc-Antoine Mathieu Maria Carole Maria Laakso Maria Mäkelä Maria Peura Marikki Piirtola Mario Vargas Llosa Marisha Rasi-Koskinen Maritta Lintunen Marja Sevón Marja Wich Marjut Paulaharju Markku Aalto Markku Envall Markku Pääskynen Markku Soikkeli Marko A. Hautala Marko Hautala Marko Kilpi Marko Tapio Marko Vesterbacka Mark Twain Markus Jääskeläinen Martta Heikkilä Martti Anhava Martti Lindqvist Martti Luther Mary Shelley Matias Nurminen matkakirjallisuus Matthew Woodring Stover Matthias Grünewald Matti Brotherus Matti Mäkelä Matti Vanhanen merimiestarinat Meriromaani Merja Mäki metsä mielisairaala Mihail Bahtin Mihail Bulgakov Mikael Agricola Mika Tiirinen Mika Waltari Mikko Karppi Mikko Lahtinen Mikko Lehtonen Milla Peltonen Minerva Kustannus Minna Canth Minna Maijala Minna Rytisalo Minun Amerikkani Miquel de Cervantes Mirkka Rekola modernismi Mr. Smith muistelmat murretekstit Museovirasto musiikki Myyrä Mäkelän piiri naisasialiike naiskirjallisuus Narnia-sarja Narnia series narratologia Natasha Vilokkinen neromyytti Netflix Netotška Nezvanova Neuvostoliitto New York Niccólo Machiavelli Nicholas Nickleby Nick Vujicic Niemi Nimeä minut uudelleen Nina Honkanen Noam Chomsky Nobel-palkinto Nordbooks Norja norjalainen kirjallisuus Norsunhoitajien lapset novellit Ntamo nuorisotutkimus Nuori Voima nuortenkirja Näkymätön Nälkäpeli Nälkävuosi näytelmät Oili Suominen Olavi Peltonen Olli Jalonen Olli Löytty omaelämäkerta Onni Haapala Opettaja-lehti opettajat oppaat Orhan Pamuk ornitologia ortodoksit Osuuskumma Otava Otavan Kirjasto Outi Alm Outi Oja Owen Barfield Paavo Cajander Paavo Haavikko Paavo Lehtonen Paavo Lipponen Paavo Nurmi Paavo Väyrynen Paholaisen haarukka Paholaisen kirjeopisto Paikka vapaana Pajtim Statovci pakinat pakopelit Panu Rajala Panu Savolainen pappi Parnasso Pascal Mercier Pasi Ilmari Jääskeläinen Paul Auster Pauliina Haasjoki Peiliin piirretty nainen Pekka Haavisto Pekka Marjamäki Pekka Pesonen Pekka Seppänen Pekka Simojoki Pekka Tarkka Pelkokerroin Peltirumpu Pelé Pentti Haanpää Pentti Holappa perhekuvaukset Per Olof Enquist Pertti Koskinen Pertti Lassila Peter Bieri Peter Høeg Peter Pan Petri Tamminen Petri Vartiainen physics Pia Houni Pia Rendic Pirjo Toivanen Pirkanmaa Pirkka Valkama Pirkko Talvio-Jaatinen Planet of Exile Platon Plutarkhos podcast poetry poliisi politiikka Pori Porvoo Prahan kalmisto psykohistoria psykologia puheviestintä Pulitzer-palkinto Pulmu Kailamo Päivi Artikainen Raahe Raamattu Raija Nylander Raija Oranen Raimo Salminen Raimo Seppälä Raisa Porrasmaa rakkausromaanit Ranska ranskalainen kaunokirjallisuus rasismi Rauma Rautaveden risteilijät Rax Rinnekangas Reijo Mäki Reijo Toivanen religion Richard Morgan Ridley Scott Riikka Ala-Harja Riikka Pulkkinen Rikosromaani Ristin Voitto ristiretket Risto Isomäki Robert Harris Robert Walser romaanit Romeo ja Julia Romuluksen sielu Roope Lipasti Rosa Liksom Rosa Luxemburg Routasisarukset Runeberg-palkinto runot runousoppi ruotsalainen kaunokirjallisuus Ruotsi ruotsinsuomalaiset rutto Saara Henriksson Saara Kesävuori Saara Turunen Saatanalliset säkeet Sadan vuoden yksinäisyys Saddam sairaalaromaani Saksa Salaliitto salapoliisiromaani Salla Simukka Salman Rushdie Sami Heino Samuli Antila Samuli Björninen Samuli Paulaharju Sana-lehti Sanna Nyqvist Sanna Pernu Sanna Ravi Sara Saarela Sari Malkamäki sarjakuvat Sastamala Satakunnan Kansa Satakunnan Viikko satiiri Sattumuksia Brooklynissa Satu Ekman Satu Hlinovsky Sauli Niinistö science fiction Seinäjoki seksuaalisuus selkokirjat selkoromaani Sentimentaalinen matka Seppo Loponen Seppo Raudaskoski Silja Frangén Siltala Silvia Hosseini Simo Frangén Simon Sebag Montefiore Sini Helminen Siperia sisällissota Sithin kosto Sofia Tolstaja Sofi Oksanen sosiaalipsykologia sosiaalityö sotaromaanit spanish literature spefi spekulatiivinen fiktio Sphinx Spin Star Wars steampunk Stig-Björn Nyberg sukutarinat Sunkirja suomalainen kaunokirjallisuus suomalainen lastenkirjallisuus suomalainen lukeminen suomalainen runous suomalainen teatteri Suomalainen teatteri / Kansallisteatteri suomen kieli Suomen Kuvalehti suomentajat surutyö Susan Cain suuret kertomukset Suzanne Collins Sven Lidman Sweet Tooth Sydänraja sää Taavi Soininvaara taidehistoria taidekritiikki Taija Tuominen taiteen tutkimus Taivaan tuuliin Talo vaahteran alla Tammen Keltainen Kirjasto Tammi Tampere Tampereen yliopisto Taneli Junttila Tapani Sopanen Tapio Koivukari Tapio Meri Tarja Halonen Taru Kumara-Moisio Taru Sormusten Herrasta Taru Väyrynen Tarzan Tauno Pihl teknotrillerit teologia Teos Terhi Rannela Terhi Törmälehto Tero Liukkonen Tertti Lappalainen The Brooklyn Follies The Casual Vacancy The Fear Index The Hunger Games The Lost Symbol The Pacific The Second World War Theseuksen henki Tieto-Finlandia Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tietokirjallisuus tietokirjoittaminen Tiina Kartano Tiina Raevaara Timothy Zahn Titia Schuurman Toini Havu Tomas Tranströmer Tomi Huttunen Tommi Kinnunen Torsti Lehtinen trilleri Troikka TTKK Tuija Takala Tuire Malmstedt Tulen ja jään laulu Tuli&Savu Tuntematon sotilas Tuomas Kauko Tuomas Kyrö Tuomas Nevanlinna Tuomas Niskakangas Tuomas Vimma Turbator Turku Turun yliopisto Tuula Kojo Tuula Tuuva Tuulikki Valkonen TV-sarjat Tyhmyyden ylistys TYKS Tytti Rantanen työelämä Työmiehen vaimo Tähtien sota tähtitiede Tähtivaeltaja Täällä Pohjantähden alla Ukraina Ulla-Lena Lundberg Ulla Lempinen Ulvila Ulvilan Seutu Umberto Eco Unkari Uno Cygnaeus Uppo-Nalle urheilu Urho Kekkonen Urpu Strellman Ursa Ursula K. LeGuin USA uskonnollinen kirjallisuus uskonnollinen usko uskonto utopia vakoojaromaanit Valheet Valkoinen kääpiö Vanha-Ulvila Vanhan ruhtinaan rakkaus Vantaa Veera Antsalo Veijo Meri Veikko Huovinen Veikko Koivumäki Venetsia Venäjä venäläinen kirjallisuus Vesa Haapala Vesa Sisättö Via Merulanan sotkuinen tapaus Victor Hugo Vigdís Grímsdóttir Vihan hedelmät viikingit Viktor Jerofejev Ville-Juhani Sutinen Ville Hämäläinen Ville Keynäs Ville Lindgren Ville Tietäväinen Villi Länsi Virke virolainen kirjallisuus Virpi Hämeen-Anttila Voltaire Volter Kilpi Vuoden kristillinen kirja Väinö Linna Walt Whitman Warelia war history Wille Riekkinen William March William Shakespeare Winston Churchill writers WSOY WW I X-sukupolvi YA-kirjallisuus Yksin Marsissa Ylpeys ja ennakkoluulo yläaste Yrsa Sigurðardóttir Ystäviä ja vihollisia Yö ei saa tulla Zachris Topelius Äidin rukous Älä kysy yöltä ÄOL šaria
Follow VETUS Et NOVA on WordPress.com

Blogit.fi

Katso muita blogeja osoitteessa https://www.blogit.fi/

Dekkariviikko 10.-17.5.2019

Blog Stats

  • 95 199 hits

Pidä blogia WordPress.comissa.

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy
  • Seuraa Seurataan
    • VETUS Et NOVA
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • VETUS Et NOVA
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...