VETUS Et NOVA

~ Artikkeleita ja arvosteluja uusista ja vanhoista kirjoista

VETUS Et NOVA

Tag Archives: Satakunnan Kansa

Homsantuu, #metoo-kampanjan ikoni

19 lauantai Maa 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in literature article

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Aamulehti, kolumnit, Minna Canth, naisasialiike, näytelmät, Satakunnan Kansa, Suomalainen teatteri / Kansallisteatteri, Työmiehen vaimo

ARVOVALTAISTEN ja oman arvonsa tuntevien teatterikriitikoiden näkemys oli selviö.

Minna Canthin Työmiehen vaimon kantaesitys Suomalaisessa teatterissa 28.1.1885 oli pohjasakkaa, täysi fiasko.

Myös muut katsojat olivat ällistyneitä, tyrmistyneitä ja pettyneitä. Eihän teatterin tällaista pitänyt olla. 

Aivan kuten venäläiset ja eurooppalaiset esikuvansa, Canth oli käynyt häränsarviin kiinni, vääntäen niin, että tuntui. Katsojaa armahtamatta Canth kritisoi viinan litkimistä ja miesten ylivaltaa avioliitossa.

NÄYTELMÄN henkilökaartissa kaikki miehet ovat heikkoja. Sitä vastoin naisista löytyy pari vahvaa sankaritarta.

Nimikkeen työmies Risto on hulttio ja laiska juoppo. Hän houkuttelee naimisiin kanssaan ahkeran Johannan, joka on hankkinut omalla työllään itselleen kunnon myötäjäiset. Ennen avioitumistaan Johannaa varoitetaan Ristosta, turhaan.

Nykypäivään nähden on kummallista, että 1880-luvun Suomessa naineella naisella ei ollut oikeutta omaisuuteensa, ei edes omiin työtuloihinsa.

Ne kuuluivat lain mukaan aviomiehelle, joka toimi vaimonsa juridisena ja taloudellisena edusmiehenä.

Canthin näytelmässä Risto ryyppää häiden jälkeen surutta Johannan rahat kavereittensa kanssa. Kun Riston ja Johannan poika kärsii puutetta isän ryyppäämisen vuoksi, lähimmäiset syyttävät Johannaa huonoksi äidiksi.

Sitä vastoin Risto pääsee vähemmällä huomiolla, paitsi näytelmän viimeisessä kohtauksessa.

Sitten Risto alkaa salaa vaimoltaan vikitellä entistä rakastettuaan Kerttua, joka tunnetaan mustalaistyttö Homsantuuna.

Kun Johanna kuolee vaivoihinsa, Homsantuu yrittää kostoksi ampua Riston, siinä kuitenkaan onnistumatta. Poliisit vangitsevat hänet ja vievät pois.

Ennen poistumistaan näyttämöltä Homsantuu tokaisee uhmakkaasti:

”Teidän lakinne ja oikeutenne, hahaha! Niitähän minun pitikin ampua!”

TEIDÄN LAKINNE ja oikeutenne – totta tosiaan! Homsantuusta tuli suomalaisen kirjallisuuden irvokas #metoo-ikoni.

Lisäksi kahden fiktiivisen naisen tragedia pääsi Suomen historiaan.

Neljä vuotta Työmiehen vaimon kantaesityksestä Suomen senaatti sääti lainmuutoksesta, joka salli vaimon hallita ansioitaan ja irtainta omaisuuttaan.

Tämä tosin sillä edellytyksellä, että tehtiin erillinen avioehto.

Toinen keino oli leskeytyä. Tuttu juttu Minna Canthille, kauppiaan leskelle.

Lopullisesti suomalainen vaimo vapautui miehensä edusmiehisyydestä vasta vuoden 1930 avioliittolaissa.

Kirjoitus on julkaistu Satakunnan Kansassa 5.3.2018 ja Aamulehdessä 19.3.2018.

Suomi uusiksi vuorokaudessa

31 maanantai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

economy triller, Helsingin Sanomat, Helsinki, jännitysromaanit, romaanit, Satakunnan Kansa, trilleri, Tuomas Niskakangas

Tuomas Niskakangas. Kuva Jonne Räsänen/ Otava 2020.

Tuomas Niskakangas: Roihu. Otava 2021. 523 s.

HELSINGIN SANOMIEN politiikan ja talouden toimittaja Tuomas Niskakangas (s. 1980) debytoi 26.1.2021 lähitulevaisuuden Suomeen liittyvällä komealla esikoisromaanillaan Roihu. Tiiliskiven päähenkilönä on itse Suomen pääministeri, 35-vuotias Leo Koski.

”Päivä kerrallaan. Ehkä hän selviäisi myös tästä päivästä, kuten oli jotenkin selvinnyt kaikista pääministerikautensa 188 tähänastisesta päivästä.” (s. 15)

Taloustrillerin ajankuva liittyy lähitulevaisuuteen. Yksi vuorokausi riittää kääntämään Suomen päälaelleen.

Miljöinä vaihtelevat muun muassa Säätytalo, Valtioneuvoston linna ja pääministerin virka-asunto Kesäranta.

Dystooppinen Helsinki on täynnä kummallisuuksia ja hyytäviä näkymiä. Esimerkiksi Korkeasaareen on muodostunut Suomen suurin kodittomien yhdyskunta.

HENKILÖKUVAUKSESSA Niskakangas on vapaampi. Romaanihenkilöille ei löydy reaalisia vastineita.

Poliittinen äärivasemmisto on Roihussa organisoitunut populistisen vasenliikkeen alle. Uudeksi puheenjohtajaksi kaavaillaan Emma Erolaa, nuorta ja karismaattista naispoliitikkoa.

Vaalea ja räväkkä Erola on kuin ilmetty Laura Huhtasaari. Onko oikeistokoalition valtakausi päättymässä?

Yksinäinen suojelupoliisi ajautuu pelivelkoihin. Hänet houkutellaan tekemään salaisia toimeksiantoja ”kansakunnan perimmäisen edun nimissä”.

Kuka on häntä höykyttävä salaperäinen Peregrino, jonka vaikutusvalta tuntuu ulottuvan aina ylimpään poliisijohtoon saakka?

Henkilökuvauksessaan kirjailija lähtee reippaaseen liioitteluun kuin konsanaan Ilkka Remes.

Leo Kosken boheemi oppi-isä Pontus Ebeling on Suomen rikkain mies. Koski saa poliittisten toimittajien joulujuhlasta petikumppanikseen ”Suomen kuuluisimman toimittajan” Vilma Variksen, joka vaanii poliittisia broilereita kuin naarastiikeri.

Roihun ylväs talousteoria on silkkaa Marxia. Pääomavirrat ovat kääntyneet ruokkimaan eriarvoisuutta entistä voimakkaammin. Köyhemmän kansanosan vahva vastareaktio on vain ajan kysymys.

Koronapandemiaa on seurannut Suuri Puhkeaminen, hirvittävä talouskriisi, joka oli vienyt monelta suomalaiselta työt ja käyttövarat. Roihun Suomessa ei ole irtisanomissuojia eikä kunnon sosiaalitukia.

Monipolvisen tapahtumasarjan seurauksena Niskakankaan Suomessa mellakoidaan hetken päästä ulkomaiden tyyliin. Romaanin loppua kohti tulee enenevästi myös ruumiita.

Lukuromaanina Roihu on jännittävä, sujuvakielinen, viihdyttävä ja vetävän yksityiskohtainen. Ajoittain jopa hauskakin.

Roihu on näyttävä osoitus ammattimaisesta kirjoittajanotteesta. Niskakangas on tehnyt hienon jännitysromaanin, jossa on mukana aimo annos yleissivistävää asiatietoa maantieteestä, historiasta kuin erilaisista talousteorioistakin.

Tuire Malmstedtin hieno dekkari Lasitarha puistattaa lapsensieppauskuvillaan

30 sunnuntai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

dekkari, Jyväskylä, romaanit, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus, Tuire Malmstedt

Kirjailija Tuire Malmstedt. Kuva: Helena Nyman.

Tuire Malmstedt: Lasitarha. Aula & Co 2021. 361 s.

PIEKSÄMÄKELÄISEN dekkarikirjailijan Tuire Malmstedtin (s. 1974) neljäs rikosromaani Lasitarha aloittaa uuden sarjan, jonka keskiössä ovat toisistaan melkoisesti poikkeavat rikostutkijat Elmo Vauramo ja Matilda Metso. Tapahtumat sijoittuvat harjujen kaupunkiin Jyväskylään.

Matilda ja Elmo tarkkailevat toisiaan romaanin läpi, kun käynnistyy heidän ensimmäinen yhteinen keissinsä tutkia kaupunkilaispojan katoamista. Matilda ensin ihailee työpariaan, mutta sitten hän huomaa tämän pinnan alla olevan jotain todella synkkää:

”Ehkä tämä työ tekee meistä tällaisia, Matilda pohti itsekseen, vaikka tiesi tasan tarkkaan, että pelkkä työ ei muokannut ihmistä niin vahvasti. Työ oli vain kansi, jonka alle voi peittää kaiken muun.” (s. 66)

Lasitarha sisältää puistattavia lapsensieppaustapauksia, joiden välillä on vuosien ajanjakso.

Elmo, entinen muusikko, on kantanut lapsesta asti synkkää salaisuuttaan mielensä päällä. Lähes 30 vuotta kadonnut kasvinkumppani Henri kolkuttaa tunnolla jatkuvasti. Päästyään poliisiksi kotikaupunkiinsa Elmo päättää selvittää tapauksen perin pohjin.

Myös Matildalla on painolastinsa, jotka tekevät hänestä hiljaisen ja monesti oudosti käyttäytyvän kollegan.

AIKOJA SITTEN kadonneen Henri-pojan Lilja-äiti on tärkeä romaanihenkilö. Hän on kuuroutunut musiikinopettaja, joka elää omassa hiljaisessa maailmassaan. Kuin tässä ei olisi tarpeeksi taakkaa, Liljalla on muistisairas mies, joka elelee hänkin omassa todellisuudessaan.

Näyttämölle astuu lapsen oloinen hahmo, jotka puhuu Herrastaan, löytäjästään ja pelastajastaan. Kuka on tämä suuruus, joka pitää huolta kadonneista lapsista?

Raamatunlauseet toimivat lukujen mottoina. Varsin pessimistiset sävyt kulkevat teoksen läpi.

Suomen Dekkariseura palkitsi vuonna 2018 Tuire Malmstedtin vuoden parhaasta esikoisdekkarista Pimeä jää.

Malmstedtin neljäs dekkari on taattua kirjailijantyötä: kielellisesti toimiva, rakenteeltaan harkittu ja tyyliltään viimeistelty lukuromaani piinaavien dekkareiden ystäville. Jännitettä lisääviä juonenkäänteitä tulee vastaan useasti. Sitä vastoin räväkkää toimintaa romaanista ei löydy.

Malmstedt on kyennyt muuttamaan romaanihenkilöiden menneisyyden painolastit puhutteleviksi tunnelmakuviksi. Myös ihmismielen pimeyteen kirjailija kurkistaa jälleen verraten onnistuneesti.

Silja Frangén kirjoitti romaaniksi Olga Nordblomin selviytymistarinan

24 maanantai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

historialliset romaanit, Pori, Rauma, romaanit, Satakunnan Kansa, Silja Frangén, Sunkirja, Ulvila

Silja Frangén: Olga. Sunkirja 2021. 440 s.

”KAIKKI töllistelivät häntä kunnioittavasti. Olga oli muuttunut. Hän tuntui vanhemmalta kuin ennen. Opettajakin tuli ulos. Olga meni lähemmäs tervehtiäkseen. Opettaja otti hänet vastaan lämpimästi. Oikein tuli halaamaan, vaikka se ei ollut mitenkään tapana.” (s. 31)

Ulvilalainen Silja Frangén (s. 1938) julkaisi marraskuussa aikuislukijoille suunnatun esikoisromaaninsa Olga. Muhkea ja sujuvakielinen lukuromaani kertoo tosipohjaisen kertomuksen porilaissyntyisestä Olga Nordblomista (o.s. Lehtinen; 1902–1991), jonka elämässä löytyy jopa seikkailuromaanin aineksia.

Seikkailuromaania Frangén ei ole kuitenkaan kirjoittanut, vaan elämäkertaromaanin.

Silja Frangén julkistustilaisuudessa Ulvilan kirjastossa 9.11.2021. Kuva: Katja Nivala.

OLGA alkaa vuodesta 1912, jolloin nimihenkilön isä hukkuu Kokemäenjokeen. Nelikymppinen leski jää yksin kahdeksan lapsen kanssa.

10-vuotias Olga joutuu lopettamaan koulunkäyntinsä, josta hän pitää kovin. Hänet lähetetään piikomaan Ulvilaan Trumetarin tilalle, jossa kuluu hetki jos toinenkin. Sieltä Olga siirtyy parempiin hommiin Puuvillatehtaalle, jossa hän oppii nopeasti antelijaksi ja kankuriksi.

Vuoden 1918 sodan myötä Olga joutuu lähtemään Raumalle, johon hän työllistyy sokerileipuriksi. Kontion leipomosta tulee hänen työpaikkansa vuosiksi.

Raumalla tyttö tapaa Alin, ja perheeseen syntyy monta lasta. Mies menehtyy sokeritautiin, ja niin Olga kokee äitinsä kohtalon.

Hän käy läpi kolme sotaa ja selviytyy hienosti mullistusten keskellä. Usko Jumalaan on turvapaikka moninaisten ahdistusten ja koettelemusten keskellä.

Olgan työt ovat aina olleet raskaita ruumiillisia töitä. Työn ja lapsilauman lisäksi häntä painaa velkataakka talokauppojen myötä.

Hienoina hetkinä lastensa ympäröimänä Olga huomaa, kuinka elämä saattaa olla täydellistä. Vielä täydellisemmäksi se muuttuu, kun osaa nähdä tulevaisuuteen, ennakoida tulevien tapahtumien kulkua. Siinä asiassa usko tulee suureksi tueksi Olgalle.

”Olga näki ja hyväksyi sen, että elämän rikkaus, sen köyhyys ja puute, olivat sitä varten, että ne jaettaisiin lähimmäisten kanssa. Köyhyys ja puute loppuisivat vasta, kun nekin opittaisiin jakamaan. Jakaminen vähästään oli elämän rikkaus.” (s. 170)

Olga sisältää kosolti koskettavaa kerrontaa. Kirjailijan elämänkokemuksen ääni on kirkas. Frangén on valikoinut monenlaista kokeneen henkilön elämästä ne asiat, jotka ovat ratkaisseet kohtalon, selviämisen ja tulevat päivät.

Silja Frangénilla on kertojan lahja, joka korostuu juuri romaanikirjailijana. Hän on aiemmin julkaissut lastenromaanisarjan, kuvakirjan ja lapsille suunnatun tietokirjan.

Toivasten värikäs nojatuolimatka Latinalaiseen Amerikkaan

23 sunnuntai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, Latinalainen Amerikka, matkakirjallisuus, Pirjo Toivanen, Reijo Toivanen, Satakunnan Kansa

Reijo ja Pirjo Toivanen.

Pirjo Toivanen: Salsaa ja mojitoa. Kuvat Reijo Toivanen. Stresa 2021. 192 s.

PORILAISTAUSTAISEN maailmanmatkaajan Pirjo Toivasen uutuusteos Salsaa ja mojitoa esittelee Toivasten retkiä Latinalaiseen Amerikkaan vuodesta 2010 nykypäivään. Rehevästi kirjoitetun matkakirjan on kuvittanut kirjailijan aviomies Reijo Toivanen.

Matkahaaveet kehittävät kuplia vatsanpohjaan. Vuosia ulkomailla asuneet Toivaset eivät ole kokeneet ongelmaksi hypätä tuosta noin vain lentokoneeseen ja matkata useammankin tunnin päässä odottavaan kohteeseen.

Vuonna 2010 Toivaset jäivät töistään sapattivapaalle ja alkoivat miettiä matkakohteita. ”Ei mikään ole yhtä hauskaa kuin pyöritellä maapalloa kirjoituspöydällä.”

Tästä seurasi matkoja Meksikoon, Argentiinaan, Pääsiäissaarille, Costa Ricaan, Peruun, Chileen, Brasiliaan, Kuubaan, Costa Ricaan ja Kolumbiaan.

Latinalainen Amerikka paljastuu Toivasten kirjassa ihmeellisyyksien runsaudensarveksi. Vanhat intiaanikulttuurit saivat suomalaisista kunnon niskaotteen. Meksikossa Toivaset hullaantuivat atsteekkien ja mayojen historiasta ja Perussa inkojen ylväistä raunioista.

Mitä erikoisin kokemus oli tutustua Pääsiäissaaren kuuluisiin miespatsaisiin. Niitä rakensivat aikoinaan Gambiersaarilta soutaneet polynesialaiset alkuperäisasukkaat. Tänään Pääsiäissaarella on enemmän villihevosia kuin ihmisiä.

ANKEUTTAKIN löytyi monin paikoin.

Esimerkiksi Kuuba on kärsinyt vuosikymmeniä venäläisen talouden alamäestä ja USA:n kauppasaarrosta. Maahan eksyviltä turisteilta kärkytään ylimääräisiä lääkkeitä, vaatteita ja muita hyödykkeistä, runsaista vipeistä puhumattakaan.

Venezuelan ja Nicaraguan Toivaset ohittivat suosiolla niiden turvattomuuden vuoksi. Brasilian-retketkin jäivät yhteen Toivasten nähtyä Riossa aseellisen ryöstön keskellä katua.

Kuuban Havannassa kirjailija menetti kaulakorunsa ammattivarkaalle keskellä katua. Härski temppu vei Toivaset seuraavaksi tutustumaan paikallisen poliisilaitoksen tehottomaan toimintaan.

Toivasten omien matkakokemusten väliin löytyy runsaasti kiintoisaa paikallishistoriaa. Kirjailija muistelee eloisasti myös eri paikoissa asuneita kuuluisuuksia. Tätä kautta esimerkiksi Hemingwayn Havanna tai Nerudan Santiago aukeavat laveammassa valossa.

Pirjo Toivasen tekstin rinnalla aviomiehen kuvat nousevat keskiöön tämän tästä, ajoittain jopa tekstin ohitse täyttäessään suurimman osan aukeamasta.

Reijo Toivanen on kuvannut sekä suomalaisille tuttuja turistikohteita että eksoottisia yksityiskohtia. Kuvat tavoittavat hienosti kyseisen maan ominaispiirteitä sekä menneen ajan rientoa. Ensimmäiset kuvat ovat vuodelta 2010, viimeisimmät koronavuosilta.

Kuvissa tulee vastaan muun muassa kalastajia Havannan rantakadulla, veitsenteroittaja Buenos Airesin jalkakäytävällä, souturetkeläisiä Amazon-joella ja ihmisten suhteen erittäin arka ketsaali, suurin ja värikkäin Costa Rican paratiisilinnuista. Viimeksi mainitusta Toivanen nappasi kuvan kauko-objektiivilla.

Perun pääkaupunki Lima vaikuttaa pikkupaikkakunnalta ollakseen miljoonakaupunki. Kerrostaloja on hyvin vähän, ei metroa ja vain pari suurta tavarataloa.

Toivaset ovat asuneet Suomen ulkopuolella pysyvästi vuodesta 1995. Salsaa ja mojitoa on Pirjo Toivasen toinen tietokirja ja neljäs kirja.

Italiaan sijoittuva kuvallinen matkakirja Proseccoa per favore! tuli painosta 2018. Lisäksi Toivanen on julkaissut romaanit Pyhä paha perhe (2017) ja Siskoni Italiassa (2020).

Porilaistaustaisen Pirjo Toivasen muiden kirjojen tapaan myös uutuustietokirjan kieli on virheetöntä, selvää ja tiivistä.

Rosa Liksomin Väylä kuvaa mieliinpainuvasti suomalaisia sotapakolaisia

22 lauantai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

historialliset romaanit, II maailmansota, John Steinbeck, Lapin sota, Lappi, romaanit, Rosa Liksom, Ruotsi, Satakunnan Kansa, sotaromaanit, suomalainen kaunokirjallisuus

Rosa Liksom: Väylä. Like 2021. 269 s.

ROSA LIKSOMIN (s. 1958) verevä romaani Väylä tuo esille suomalaisten pakolaisten kohtaloita Ruotsissa Lapin sodan aikana 1944–1945 ja sen jälkeen.

Suomesta lähti Lapin sodan aikana evakkoon Ruotsin puolelle noin 60 000 ihmistä ja kymmeniä tuhansia nautaeläimiä. Näiden koskettavan kohtalon äärelle kirjailija pysähtyy pitkäksi toviksi.

Väylän päähenkilö on 13-vuotias tyttö, joka pakomatkalle lähtiessään häilyy lapsuuden ja aikuisuuden välillä. Tyttö etsii äitiään, joka on jo mennyt edeltä Väylän eli Tornionjoen ylitse.

Perheen miehet ovat lähteneet sotaretkelle kauas itään. Kertojan kaksosvelipuolet ovat jo tulleet takaisin puuarkuissa. Isä on sodassa edelleen.

Romaanin vahva meänkieli eli Tornionjokilaakson murre tuntuu ensin luotaantyöntävältä ja työläältä. Sitten murre alkaa tulla läheisemmäksi, samoin sitä käyttävät ihmiset. Samalla murteella Liksom kirjoitti myös edellisen romaaninsa Everstinna (2017).

Väylässä pakolaisia ovat kaikki, jotka ovat lähteneet Suomesta Ruotsin puolelle: miehet, naiset, lapset, kotieläimet.

Lehmät ovat lappilaisten aarteita, joita vaalitaan hellästi, myös vaikeuksien keskellä. Lehmät ja naiset ovat välillä Väylässä iloisesti sekaisin:

”Timotein haiju pyyhkäsi minun naamaa ko aukasin navetan oven ja menin hyvästelehmään karjan. Halasin jokasta lehmää ja hiehoa sekä meän että Martan karjasta. Viskuttelin Ilonan, Siskon, Pirkon, Liinan hiehoitten ja Kertun korhviin kaikenlaista, vaikken osanukhaan niitten kieltä. Ja tietekki lupasin, että kohta näemä taas, niinko lupasin Katrille, Martale ja Matilleki.” (s. 108)

Kohta huomaan jännittäväni, kuinka sorkkaeläimet mahtavatkaan selvitä kolkosta evakkoretkestä. Mirja-hiehon synnytystä kuvataan kuin ihmislapsen maailmaantuloa.

Rosa Liksom. Kuva: Otava.

LAPPILAISET luontokuvat ovat Liksomille tärkeitä. Aukeat tunturimaisemat saavat rinnalleen kuraisia maanteitä ja ankeita ihmisasumuksia.

Ruotsissa lappilaiset joutuvat kokoamisleireille ja karanteeniin. Kuolema ympäröi pakolaisia kuin kolea syystuuli. Leirissä kulkutaudit korjaavat runsaan sadon.

Kahden viikon pakollinen eristys venyy paljon pitemmäksi. Ankeat parakit tuovat joillekin mieleen venäläisten kolhoosit.

Karanteenin jatkuessa suomalaisten viha kasvaa, ja kauheilta välikohtauksilta ei säästytä. Vihan hedelmät kypsyvät samaan tapaan kuin John Steinbeckin klassikossa (1939). Välillä leirillä istutaan seuroja, joissa maaseutupappien jyrkät parannussaarnat jylisevät lappilaisten päiden ylitse.

Romaanikertoja vaikuttaa toisinaan pikkuvanhalta:

”Aattelin hetken, että elettäis aikaa, joka sata vuotta eessäpäin, ja uuen ajan ihmiset olis niin viissaita, että tietäisit paikkansa maapallola ja ossaisit ellää sovussa ittensä, toisten ihmisten ja koko luomakunnan kanssa.” (s. 155)

Tyttö kesyttää kaverikseen rotan, Aikilin. Äiti hyväksyy rotan lemmikiksi, toisin kuin leirin lapset. Aikilin kautta Liksomin monipuolinen ja antropomorfinen eläinkuvaus saa uuden ulottuvuuden.

Väylä on tyyliltään mitä rankinta realismia, jossa kajastaa toivon vahva kipinä. Päähenkilön tuima luonto on tulevan onnen tärkein takuumies.  

Risto Isomäen apokalyptiset tunnelmat keskellä valtamerta

21 perjantai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Afrikka, jännitysromaanit, Risto Isomäki, romaanit, Satakunnan Kansa, teknotrillerit

Risto Isomäki: Atlantin kuningatar. Lauri Nurmi -trilleri. Into 2021. 397 s.

”LAURI havahtui keskelle helvettiä. Hänen ympärillään oli kylmää ja pimeää, ilmassa leijaili harvakseltaan suuria tuulen riepottelemia lumihiutaleita. Hänen kämmeneensä sattui, kovasti. Siinä oli iso rosoinen reikä, josta tulvi verta. Hän nojasi järeään kivenlohkareeseen ja katseli suurta, palavaa rakennusta.” (s. 111)

Risto Isomäen (s. 1961) teknotrilleri Atlantin kuningatar päättää agentti Lauri Nurmesta kertovan neljän romaanin sarjan. Sarjan aikaisemmat osat ovat Litium 6 (2007), Jumalan pikkusormi (2009) ja Haudattu uhka (2016). Monipuolisen kirjailijauran tehnyt Isomäki oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2005 romaanistaan Sarasvatin hiekkaa.

Vanhaan tapaansa Isomäki pyörittelee myös uutuudessa ilmastonmuutoksen aiheita jännitysromaanikerronnan keskiössä.

Tendenssi on selvä. Kirjailija maalailee täysmittaisen ilmastokatastrofin mahdollisuutta sopivan tilaisuuden tullen ja esittelee ratkaisuideoita, joista osa on tuttuja Isomäen aikaisemmista teoksista.

Atlantin kuningattaren tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen kahden vuosikymmenen päähän. Sanna Marinista on tullut Suomen presidentti useamman hallituskauden jälkeen.

Romaanissa kuvatut mittasuhteet tuntuvat ajoittain uskomattomilta. Kertoja hyppii estotta äärimmäisyydestä toiseen. Henkilökuvaus on monesti viihteellisen pelkistettyä.

Nimikkeen Atlantin kuningatar on yli kilometrin mittainen, erikoisrakenteinen rahtilaiva, jonka tarkoituksena on tuoda jäätä Etelänavalta Afrikan kuiville alueille. Se pystyy ottamaan kerralla lastia sata miljoonaa tonnia.

Malaria jyllää romaanissa vastustamattomasti. Afrikassa on syntynyt malariamuunnoksia, jotka ovat vastustuskykyisiä kaikille tunnetuille malarialääkkeille.

Romaanikertoja laskee, että maapallolla olisi tallustellut hieman reilut sata miljardia ihmistä, joista noin 52 miljardia olisi kuollut malariaan eli noin puolet.

Risto Isomäki. Kuva: Pertti Nisonen 2011.

PIIDIOKSIDIAEROGEELI on 2030-luvulla syrjäyttänyt perinteiset lämmöneristeet. Isomäen romaanissa siitä tulee ylivoimainen iskunvaimennin, joka auttaa tehokkaasti pysäyttämään muun muassa kiväärinluoteja.

Tiukassa paikassa Nurmi laittaa aerogeelista valmistetut jalkineet jalkoihinsa ja pystyy niiden kanssa pudottautumaan yli sata metriä alaspäin loukkaantumatta. Myöhemmin hänen työtoverinsa joutuu luotisateeseen ja selviää lähes naarmuitta aerogeelipukunsa vuoksi.

Isomäki toteaa jälkisanoissaan, että nykyaikaisella sotilasteknologialla on tässä romaanissa suurempi rooli kuin kirjailijan aikaisemmissa kirjoissa. Tässäkin on kirjailijan tendenssi: vastustaa Suomen valtion tuoreita hävittäjähankintoja.

Ilmestyskirjamainen joukkotuho todentuu romaanin loppupuolella, kun afrikkalaiset palkkasoturit käyvät suurella joukolla isoa laivaa vastaan keskellä Atlanttia. Kerronta muuttuu väkivaltapornoksi. Henkiin jääneet romaanihenkilöt kävelevät yltä päältä veressä lihanpalojen ja suolenpätkien joukossa.

Atlantin kuningattaressa mukana olevat rikollisjoukot pääpahis Richard Brunelia myöten ovat samoja, joiden kanssa Nurmi otteli Jumalan pikkusormessa.

Uutuusromaanin lopussa Lauri Nurmi ajetaan rakastettunsa Katharine Henshaw’n kanssa nurkkaan. Älykäs loppuratkaisu yllättää täysin. Sen vuoksi Atlantin kuningatarta ei kannata jättää kesken, vaikka brutaali väkivalta ahdistaisi.

Reijo Mäen Sulhasmies ei pahemmin yllättänyt

20 torstai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

dekkari, Jussi Vares, Pentti Haanpää, Reijo Mäki, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus, Turku

Reijo Mäki: Sulhasmies. Otava 2021. 350 s.

TURKULAISKIRJAILIJA Reijo Mäen (s. 1958) uusin Vares-dekkari jatkaa sarjan hengessä ilman suurempia yllätyksiä. Toukokuussa ilmestynyt Sulhasmies on Vares-sarjan 32. osa.

Jussi Vareksesta leivotaan romaanin alussa ihkaoikea sulhasmies, kun hän törmää elämänsä naiseen Turun yössä ja kosaisee tätä onnistuneen illan lopuksi.

Novellikirjailija Luusalmi, pastori Alanen ja muut Vareksen ystävät päättävät järjestää miehelle polttarit, joiden yhteydessä eriskummalliseen leskiporukkaan. Kuolleeksi luultu aviomies, Montosen Jorma, ilmestyy kohta nurkan takaa ilmielävänä!

Myöhemmin Varsinais-Suomen ytimessä alkaa tapahtua naisten murhia, joiden tutkimuksiin Vares sekaantuu tahtomattaan. Rikosylikonstaapeli Multasilta kääntää terävän katseensa kohti yksityisetsivää, jonka muistikuvat tapahtumista ovat sekavat ja sirpaleiset.

Mäki on kirjoittanut Sulhasmiehen kieli poskella. Räväkkä läppä lentää vastaan joka aukeamalla.

Romaanikertoja seuraa Vareksen joukon ohella tiiviisti kahta rikollisjengiä. Näiden keskuudesta nousevia persoonallisuuksia erikoisine kutsumanimineen kirjailija kuvaa antaumuksella.

Turun lähiöt ja lähialueet ovat jälleen keskeisiä miljöitä. Vares liikkuu erityisesti Varissuolla sekä Kaarinassa Littoistenjärven rannalla, johon epäonninen yöjuoksu vie varomattoman yksityisetsivän.

Vares-kirjojen kaunokirjallinen taso on monipiippuinen juttu. Dekkarit seuraavat samaa kaavaa kirjasta toiseen.

Toisaalta Mäki on sijoittanut Vares-dekkareihin täkyjä fanejaan ja suomaisen dekkarin ystäviä varten.

Reijo Mäki. Kuva Tommi Tuomi 2013

SULHASMIES alkaa punaisen sohvan tarinalla, jonka sisältö tuo vaistomaisesti mieleen Pentti Haanpään klassikon Yhdeksän miehen saappaat (1969). Se on kirjailijan tarkoituskin.

Äijädekkarina Sulhasmies on taattua Mäkeä, jossa naisia katsotaan tiettyjen silmälasien läpi eikä sukupuolistereotypioista välitetä tuon taivaallista.

Itse en lämmennyt Mäen kuivalle huumorille kuin ajoittain, silloin kuitenkin hersyvästi.

”Huomasin pudonneeni taas madonreikään. Herrojen höpötys kaikui korvissani vaimennettuna – kuin sermin takaa. Suljin silmäni ja olin taas muualla. Kirkkaita valoja ja repivää rytinää. Okei. Iisisti nyt vaan, Jussi Vares, komensin itseäni.” (s. 15)

Lypsävää lehmää ei kannata teurastaa. Mäki jatkanee Vares-kirjojen tekemistä niin kauan kun ne saavat hyväksynnän lukijakunnalta.

Pertti Lassilan Venetsiassa on paljon rosoista

17 maanantai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, Pertti Lassila, romaanit, Satakunnan Kansa, Venetsia

Pertti Lassila: Venetsia. Teos 2021. 271 s.

Kirjallisuuden monitoimimies Pertti Lassila (s. 1949) julkaisi kesällä 2021 viidennen romaaninsa. Aikaisemmista romaaneista Armain aika (2015) ylsi Finlandia-ehdokkaaksi. Lassila on aiemmin kunnostautunut myös tietokirjailijana.

Venetsia on sukupolviromaani, jossa seurataan toisiaan seuraavia polvia useamman vuosikymmenen ajan. Miljöönä on koko ajan Helsinki.

Romaanin Helsinkiin saapuu kaksi miestä, joista toinen saa paikan rautakaupasta ja toinen taloyhtiöstä. Suomi on vielä hetken Venäjän vallan alla. Sekä Ilmari että Alpo avioituvat ja perustavat perheen.

Molempiin perheisiin syntyy lapsi. Myöhemmin lapset avioituvat keskenään. Ilmarin poika Tauno ja Alpon tytär Essi tuntuvat olevan kuin toisilleen luodut. Vai ovatko sittenkään?

Taunolle ja Essille syntyy Seppo-poika, joka on Lassilan omaa sukupolvea. Sepon matkassa romaani päättyy.

Elämä osoittaa Venetsiassa rosoisen puolensa joka käänteessä.

”Nopeasti kuluivat ne vuodet, kun olit pikkutyttö. Sitä ei silloin huomannut. Se, mikä on tosi tärkeää, pitäisi tajuta ajallaan, mutta ei sitä aina tajua, ja aika on saita. Siltä ei saa takaisin mitään, minkä se on vienyt.” (s. 53)

Essi päättää lopulta ottaa sen pois, mutta kauhistuu varjoläikkää, joka on kehittynyt halvalle tapetille. Ei muuta kuin taulu takaisin vanhalle paikalleen.

Oikea Venetsia on romaanissa paikka, johon suomalaiset romaanihenkilöt haikailevat läpi 1900-luvun. Romaanin lopussa Seppo tokaisee äidilleen, että unelmien kaupunkihan vajoaa vääjäämättä mereen. Ei sinne kannatakaan niin kauheasti haikailla.

Pertti Lassila. Kuva: TEOS.

VENETSIA antaa ihmisten tunne-elämästä varsin kielteisen kuvan. Unelmoida ei kannata, koska unelmat kuitenkin kuolevat ihmisten huonouden vuoksi.

Enemmän kuin pitää pelätä sitä, että tyytyy liian vähään. Myöhemmin tiettyjä elämänvalintoja on turha tarkistaa.

Tykkäsin kovasti kypsään ikään ehtineen kynämiehen tyylistä sanoittaa elämään liittyviä pettymyksiä. Suuret odotukset siivittävät suuria pettymyksiä, jotka panevat väkisin miettimään ihmismielen pienuutta. Lisäksi Lassilan kerronta pursuaa aforistisia huomioita.

Venetsia ei keskity historiaan vaan perhekuvaukseen. Epookin sijasta fokuksen nappaa henkilökemia, joka harvoin osuu kohdilleen Lassilan kuvaamissa ydinperheissä.

Kuusi Elefanttia, Marikki Piirtolan rosoisen dekkarisarjan avaus

16 sunnuntai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

David Lynch, dekkari, Marikki Piirtola, romaanit, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus

Marikki Piirtola: Kuusi Elefanttia. Basam Books 2021. 434 s.

Harvoin kunnon dekkari alkaa yhtä luotaantyöntävästi kuin Marikki Piirtolan (s. 1967) romaani Kuusi elefanttia. Sukuelimiä, irvokkaita seksikohtauksia, kirosanoja, sekavia tunnelmia. Sitten alkaa tapahtua.

Tullikamarinaukion sisätiloista Tampereelta löytyy kuolleena alaston mies, jonka penis on leikattu pois. Tapaus on tamperelaisen murharyhmän uuden tutkinnanjohtajan Sylva Harmajan ensimmäinen keissi.

Kotvan kuluttua Harmaja alaisineen on saanut selville, että murhattu Pauli Ojala on ensimmäinen kuudesta Elefantista, joita outo sarjamurhaaja tavoittelee.

Keitä Elefantit ovat? Miksi joku tavoittelee heidän henkeään? Sarjamurhaajan projekti tavoittaa seuraavan uhrin ja seuraavan, ja Harmajan ryhmä yrittää ehtiä murhaajan edelle.

Romaani tanssittaa esille kavalkadin poliisivoimia, joista kukaan ei vaikuta normaalilta.

Romaanin alussa Sylva saa tietää, että on kasvanut lapsuutensa adoptiovanhemmilla, ei biologisilla. Oikeuspatologi Mikko Heino kärvistelee vaimonsa Parkinsonin tautia, joka vie naisen vääjäämättä hautaan. Sylvan lähin työkaveri Joonas Järvi käyttää kirosanoja enemmän kuin muita sanoja.

POLIISIEN ja tutkijoiden lisäksi Piirtola tuo näyttämölle koko joukon poliisien sukulaisia, murhattujen tuttuja ja muita asianosaisia.

Kuuden Elefantin henkilökuvaus on mestarillisen lakonista. Teksti on täynnä merkityksiä, joiden avaaminen vie aikaa mutta palkitsee vaivan. Piirtola on onnistunut luomaan koko joukon problemaattisia romaanihenkilöitä.

Yllätyksiä satelee joka käänteessä. Jännite hieman kärsii romaanin pituudesta.

Kuuden Elefantin tapahtumat sijoittuvat Tampereelle ja Jyväskylään. Romaanin loppuratkaisu on hätkähdyttävän yllättävä.

Marikki Piirtola on syntynyt Jyväskylässä ja asuu nykyisin Porissa. Esikoisromaani Perhe (Like) ilmestyi 1999. Sanataiteen lisäksi Piirtola on tehnyt paljon maalauksia ja toiminut myös opettajana.

Kirjailijana Piirtola on kiinnostunut kuvaamaan ahdistuneita henkilöitä, joita uhkaa masennuskierre.

”Sylva sammutti valot ja nukahti ilman unia. Unien ulkopuolella tapahtui kaikki paha.” (s. 335)

Sylva Harmaja on elämässään monessa epäonnistunut häviäjä, virhe vailla vertaa. Hän hakee lohtua masennuslääkkeistä ja eroottisesta thaihieronnasta. Sylva on menettänyt miehensä ja haaveilee ystävättärensä aviomiehestä Markusta.

David Lynchin Elefanttimies (1980) saa Piirtolan käsittelyssä uuden merkityksen.

Kuuden Elefantin ulkoasu ei minusta ole kovin onnistunut. Kirjailija on suunnitellut dekkarille ainakin kuusi jatko-osaa.

Sylva Harmajan epäterve mieli on pääosassa kaikissa Piirtolan dekkarisarjan osissa.

David Lynch: The Elephant Man (1980).
← Older posts

Blogin tilastot

  • 94 905 hits

Viimeisimmät julkaisut

  • Markku Aallon Turvallinen katastrofi ironisoi myytin Suuresta Kirjailijasta
  • Roope Lipastin pakopelikirja korostaa kirjallisuuden monimuotoisuutta
  • Mikko Lahtisen esseekokoelma Warelian kustannustoiminnasta haaroo moneen suuntaan
  • Pulmu Kailamo ja Taru Kumara-Moisio vangitsivat pienoisromaaniin vahvan annoksen ysäritunnelmaa
  • Opettajien jaksamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota
  • Tiina Raevaaralta jälleen vaikuttava psykologinen jännitysromaani

  • Jari Olavi Hiltunen
toukokuu 2023
ma ti ke to pe la su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031  
« Hel    

Arkistot

  • toukokuu 2023 (1)
  • helmikuu 2023 (1)
  • joulukuu 2022 (1)
  • lokakuu 2022 (1)
  • syyskuu 2022 (2)
  • elokuu 2022 (3)
  • heinäkuu 2022 (3)
  • kesäkuu 2022 (1)
  • huhtikuu 2022 (2)
  • maaliskuu 2022 (1)
  • tammikuu 2022 (30)
  • joulukuu 2021 (2)
  • elokuu 2021 (1)
  • kesäkuu 2021 (1)
  • maaliskuu 2021 (1)
  • helmikuu 2021 (1)
  • tammikuu 2021 (5)
  • joulukuu 2020 (1)
  • elokuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • kesäkuu 2020 (2)
  • toukokuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (4)
  • helmikuu 2020 (2)
  • tammikuu 2020 (3)
  • joulukuu 2019 (2)
  • marraskuu 2019 (1)
  • lokakuu 2019 (4)
  • syyskuu 2019 (1)
  • elokuu 2019 (2)
  • heinäkuu 2019 (4)
  • kesäkuu 2019 (5)
  • huhtikuu 2019 (1)
  • maaliskuu 2019 (3)
  • helmikuu 2019 (1)
  • tammikuu 2019 (5)
  • joulukuu 2018 (5)
  • marraskuu 2018 (5)
  • lokakuu 2018 (2)
  • syyskuu 2018 (2)
  • elokuu 2018 (2)
  • heinäkuu 2018 (3)
  • kesäkuu 2018 (7)
  • toukokuu 2018 (9)
  • huhtikuu 2018 (14)
  • maaliskuu 2018 (19)
  • helmikuu 2018 (12)
  • tammikuu 2018 (6)
  • joulukuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (3)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (3)
  • heinäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (1)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (6)
  • syyskuu 2016 (11)
  • elokuu 2016 (8)
  • heinäkuu 2016 (6)
  • kesäkuu 2016 (6)
  • toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (4)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (2)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (8)
  • lokakuu 2015 (2)
  • syyskuu 2015 (1)
  • elokuu 2015 (2)
  • heinäkuu 2015 (2)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • toukokuu 2015 (1)
  • huhtikuu 2015 (1)
  • maaliskuu 2015 (4)
  • helmikuu 2015 (4)
  • joulukuu 2014 (1)
  • elokuu 2014 (2)
  • huhtikuu 2014 (1)
  • maaliskuu 2014 (2)
  • marraskuu 2013 (1)
  • lokakuu 2013 (2)
  • syyskuu 2013 (3)
  • elokuu 2013 (2)
  • heinäkuu 2013 (5)
  • kesäkuu 2013 (1)
  • toukokuu 2013 (1)
  • huhtikuu 2013 (2)
  • maaliskuu 2013 (4)
  • helmikuu 2013 (1)
  • tammikuu 2013 (4)
  • joulukuu 2012 (3)
  • marraskuu 2012 (4)
  • lokakuu 2012 (7)
  • syyskuu 2012 (12)
  • elokuu 2012 (12)
  • heinäkuu 2012 (7)
  • kesäkuu 2012 (3)
  • toukokuu 2012 (7)

Kategoriat

  • author interview
  • book article
  • book review
  • books
  • literature article
  • podcast
  • poetry
  • religion
  • seminar report
  • summary
  • video
  • writers

Social

  • Näytä jariohiltunen:n profiili Instagram palvelussa

Suosituimmat tekstit

  • Hannu Mäkelä kuvasi eloisasti eläkeläisten rakkautta
  • Väinö Linna uskonnollisten kysymysten äärellä (2007)
  • Sukupolvien katkeamaton ketju
  • Taija Tuomisen pysäyttävä autofiktio
  • Mika Waltari pohti uskonnollisia kysymyksiä läpi elämänsä (2006)
  • Peter Høeg - Maagisen kerronnan tanskalainen mestari
  • Pertti Koskinen lähti Kullaalta jännityskirjailijaksi Harjavaltaan
  • Snaipperi - Eeli Tolvasen tie Vihdistä NHL:n kiekkokaukaloihin
  • Hanna-Riikka Kuisman #Syyllinen alkaa poliisin rysästä
  • Juha Seppälän parhaat kolumnit

Avainsanat

#amisreformi #metoo 1700-luku 1950-luku 1990-luku Aamulehti Aase Berg aatehistoria Abrahamin korpus Afrikka afrikkalainen kirjallisuus Agatha Christie Ahti Taponen Ahvenanmaa Aino Aalto Aino Kallas Aino Kontula Aiskhylos Ajan olo Akateeminen Kirjakauppa Aki Luostarinen Aki Ollikainen Alan Gratch Alastalon salissa Albert Camus Aleksanteri Kovalainen Aleksis Kivi Alexander Stubb Algoth Untola Alivaltiosihteeri Altered Carbon Alvar Aalto amerikkalainen kirjallisuus Amos Oz Andrea van Dülmen Andrew Taylor André Brink Andy Weir Angels and Demons Anja Lampela Ann-Christin Antell Anna-Leena Härkönen Anne Hänninen Anne Leinonen Anneli Kanto Anneli Tikkanen-Rózsa Ann Heberlein Annukka Kolehmainen Antero Warelius antiikin Kreikka antiikki Antony Beevor Antti Autio Antti Eskola Antti Kylliäinen Antti Tuuri Anu Koivunen Anu Silfverberg apartheid Apteekki-sarja Argentiina Arja Palonen arkkitehtuuri Arne Nevanlinna Arto Häilä Arto Nyyssönen Arto Paasilinna Arto Rintala Arto Schroderus Arto Seppälä Arttu Tuominen Arturo Pérez-Reverte Arvid Järnefelt Arvo Turtiainen Asko Sahlberg Asser Korhonen Asta Leppä Ateena author interview autobiography autofiktio Aviador Bagdadin prinsessa Baudolino Bertrand Russell bestseller Bibliophilos Billy O'Shea biografia Bo Carpelan book book article book review books Bram Stoker Brasilia brasilialainen kirjallisuus Butša C. J. Sansom C. S. Lewis Caj Westerberg Carita Forsgren Carlo Emilio Gadda Charles Dickens Cicero Claes Andersson Claire Castillon Colin Duriez Colonia Finlandesa Dan Brown Daniel Defoe Daniyal Mueenuddin Dare Talvitie David Beckham David Lynch Da Vinci Code Deception Point dekkari Die Blechtrommel Digital Fortress Donald Trump Don Quijote Doris Lessing Dracula dystopia economy triller Edgar-palkinto Edgar Allan Poe Edgar Rice Burroughs Edith Södergran eduskunta Eeli Tolvanen Eero Kavasto Eero Marttinen Eeva-Kaarina Aronen Eeva-Liisa Manner Eeva Nikoskelainen Eeva Rohas Eija Hammarberg Eija Lappalainen Eija Reinikainen Einari Aaltonen Eino Leino Elias Lönnrot Elina Karjalainen Elina Ylivakeri elokuvat elämäkerrat elämäkerta elämätaitokirjallisuus Emil Nervander Englanti englantilainen kirjallisuus Enostone Ensio Lehtonen episodiromaani Erasmus Rotterdamilainen Erik Wahlström Erkki Jukarainen eskatologia Esko Valtaoja Espanja espanjalainen kaunokirjallisuus esseet Essi Tammimaa estetiikka Eveliina Talvitie F. M. Dostojevski fantasiakirjallisuus fantasy novel fantasy short stories fasismi feminismi filosofia Finlandia-palkinto Finncon Finnmark Frankenstein Frank McCourt Franz Kafka Friedrich Nietzsche galaktinen runousoppi Game of Thrones geokätköily George Lucas George R. R. Martin gospel gram dark fantasy Göran Hägg Günter Grass haastattelu Hain series Hanna-Riikka Kuisma Hanne Ørstavik Hannimari Heino Hannu-Pekka Björkman Hannu Luntiala Hannu Mäkelä Hannu Salama Hannu Väisänen Harri István Mäki Harri Raitis Harri Varpomaa Harry Potter series hartauskirjallisuus Haruki Murakami Hassan Blasim Heidi Liehu Heikki Aleksanteri Kovalainen Heikki Nevala Helena Sinervo Helene Bützov Helene Bützow helluntailiike Helmivyö Helsingin Sanomat Helsinki Henning Mankell Hercule Poirot high fantasy Hiidenkivi Hiljainen tyttö Hilja Mörsäri historialliset romaanit historiantutkimus holokausti Hugh Ambrose Hugh Laurie Hunajaa ja tomua Huonon vuoden päiväkirja Husein Muhammed huumori höyrypunk Ian McEwan ihminen ihmissyönti II maailmansota ikonikritiikki Ilkka Malmberg Ilkka Rekiaro Ilkka Remes Ilkka Äärelä Ilmestyskirja Ilona Nykyri Ilta-Sanomat I maailmansota Image Inkeri inkeriläiset Inkeri Pitkäranta In Other Rooms Other Wonders Invisible Irak IRC Irmeli Sallamo Iron Sky Isadora islam Islanti islantilainen kirjallisuus Israel Italia J. K. Rowling J. L. Runeberg J. M. Coetzee J. P. Koskinen J. P. Pulkkinen J. Pekka Mäkelä J. R. R. Tolkien J. S. Meresmaa Jaakko Juteini Jaakko Kankaanpää Jaakko Yli-Juonikas Jaana Kapari-Jatta Jaana Nikula Jaan Kross jalkapallo James Tiptree Jr. Prize Jane Austen Jane Austin Janne Saarikivi Janne Tarmio japanilainen kirjallisuus Jari Järvelä Jari Sarasvuo Jari Tervo Jarkko Tontti Jayne Anne Phillips Jeffrey Eugenides Jenni Linturi Jerusalem Joel Lehtonen Johanna Hulkko Johanna Rojola Johanna Sinisalo John Steinbeck John Vikström Jonathan Littell Jonathan Rabb Jorma Ojala Joseph Kanon José Saramago Jouko Vanhanen Jouni Inkala Juan Manuel Juha Hurme Juha Itkonen Juha Lehtonen Juha Mylläri Juhani Konkka Juhani Lindholm Juhani Niemi Juhani Seppänen Juha Raipola Juha Ruusuvuori Juha Seppälä Juha Siltala Jukka Kemppinen Jukka Koskelainen Jukka Mallinen Jukka Pakkanen Jukka Relander Jumala juoksu Juri Nummelin juristit Jussi K. Niemelä Jussi Katajala Jussi Talvi Jussi Vares Jyri Raivio Jyrki Hakapää Jyrki Iivonen Jyrki Katainen Jyrki Kiiskinen Jyrki Lappi-Seppälä Jyrki Lehtola Jyväskylä jännitysromaanit Jää jääkiekko Jörn Donner kaanon Kaari Utrio Kaarlo Bergbom Kadotetut Kadun Kukka Kaija Luttinen Kaiken käsikirja Kain Tapper Kaisa Huhtala Kajaani Kaleva Kalevala Kalevi Jäntin palkinto Kansalliskirjasto Kantaja Karatolla Kari Aronpuro Kari Enqvist Kari Hotakainen Kari Koski Karo Hämäläinen Katariina Kathryn Lindskoog Katja Kaukonen Katja Kärki Katri Alatalo Katri Helena Katriina Ranne Katri Naukari Katri Rauanjoki kauhuromantiikka Kazuo Ishiguro Keijo Leppänen kellopunk Kelmee Kersti Juva Kertomuksen vaarat Kharis kielilläpuhuminen kielioppi Kiiltomato.net Kimmo Jokinen kirja-arvostelu kirjailijahaastattelu kirjakauppa kirjallisuudentutkimus kirjallisuushistoria kirjallisuuskritiikin historia kirjallisuuskritiikki kirjallisuussosiologia kirjatraileri Kirjava kirjeet kirjoittamisoppaat kirkkohistoria Kirsi Piha Kirsti Ellilä Kirsti Mäkinen klassikko kolumnit kootut teokset Korean sota Korppinaiset kosmologia kotimainen kaunokirjallisuus koulu koulukirjat kreikkalainen mytologia Kreivi Lucanor ja Patronio kristilliset symbolit Kristina Carlson Kritiikin Uutiset Kuinka sydän pysäytetään Kullaa kulttuurihistoria kulttuurijournalismi kulttuurintutkimus Kun kyyhkyset katosivat Kurjat kustannustoiminta Kustannus Z kustantajaelämäkerrat Kustavi Kuusamo kyberpunk Kyllikki Villa käännöskirjallisuus Kökar L. Onerva Laeta Kalogridis Laila Hirvisaari Lalli Lapin sota Lappi Lars Levi Laestadius Latinalainen Amerikka Laura Gustafsson Laura Jänisniemi Laura Karttunen Laura Lahdensuu Laura Luotola Laurence Sterne Lauri Levola Lauri Rauhala Lavatähti ja kirjamies Leaves of Grass Leena Majander-Reenpää Leena Parkkinen Leena Vallisaari Leif Salmén Leila Tuure Leimatut lapset Leo Tolstoi Les Bienveillantes Les Miserables lestadiolaisuus Lewi Pethrus Lewis resa Liisa Keltikangas-Järvinen Liisa Laukkarinen Liisa Väisänen Like Kustannus lintubongaus literature literature article Lotta Toivanen Lumooja luontokuvaus Lustrum luterilaisuus lyriikka lähetystyö maaginen realismi maailmankirjallisuus Maamme kirja Maan pakolainen Maanpakolaisten planeetta Maarit Eronen Maarit Verronen Machado de Assis Magdalena Hai Maihinnousu Makeannälkä Mammutti Mamoud Manhattan-projekti Manillaköysi Mannerheim Marc-Antoine Mathieu Maria Carole Maria Laakso Maria Mäkelä Maria Peura Marikki Piirtola Mario Vargas Llosa Marisha Rasi-Koskinen Maritta Lintunen Marja Sevón Marja Wich Marjut Paulaharju Markku Aalto Markku Envall Markku Pääskynen Markku Soikkeli Marko A. Hautala Marko Hautala Marko Kilpi Marko Tapio Marko Vesterbacka Mark Twain Markus Jääskeläinen Martta Heikkilä Martti Anhava Martti Lindqvist Martti Luther Mary Shelley Matias Nurminen matkakirjallisuus Matthew Woodring Stover Matthias Grünewald Matti Brotherus Matti Mäkelä Matti Vanhanen merimiestarinat Meriromaani Merja Mäki metsä mielisairaala Mihail Bahtin Mihail Bulgakov Mikael Agricola Mika Tiirinen Mika Waltari Mikko Karppi Mikko Lahtinen Mikko Lehtonen Milla Peltonen Minerva Kustannus Minna Canth Minna Maijala Minna Rytisalo Minun Amerikkani Miquel de Cervantes Mirkka Rekola modernismi Mr. Smith muistelmat murretekstit Museovirasto musiikki Myyrä Mäkelän piiri naisasialiike naiskirjallisuus Narnia-sarja Narnia series narratologia Natasha Vilokkinen neromyytti Netflix Netotška Nezvanova Neuvostoliitto New York Niccólo Machiavelli Nicholas Nickleby Nick Vujicic Niemi Nimeä minut uudelleen Nina Honkanen Noam Chomsky Nobel-palkinto Nordbooks Norja norjalainen kirjallisuus Norsunhoitajien lapset novellit Ntamo nuorisotutkimus Nuori Voima nuortenkirja Näkymätön Nälkäpeli Nälkävuosi näytelmät Oili Suominen Olavi Peltonen Olli Jalonen Olli Löytty omaelämäkerta Onni Haapala Opettaja-lehti opettajat oppaat Orhan Pamuk ornitologia ortodoksit Osuuskumma Otava Otavan Kirjasto Outi Alm Outi Oja Owen Barfield Paavo Cajander Paavo Haavikko Paavo Lehtonen Paavo Lipponen Paavo Nurmi Paavo Väyrynen Paholaisen haarukka Paholaisen kirjeopisto Paikka vapaana Pajtim Statovci pakinat pakopelit Panu Rajala Panu Savolainen pappi Parnasso Pascal Mercier Pasi Ilmari Jääskeläinen Paul Auster Pauliina Haasjoki Peiliin piirretty nainen Pekka Haavisto Pekka Marjamäki Pekka Pesonen Pekka Seppänen Pekka Simojoki Pekka Tarkka Pelkokerroin Peltirumpu Pelé Pentti Haanpää Pentti Holappa perhekuvaukset Per Olof Enquist Pertti Koskinen Pertti Lassila Peter Bieri Peter Høeg Peter Pan Petri Tamminen Petri Vartiainen physics Pia Houni Pia Rendic Pirjo Toivanen Pirkanmaa Pirkka Valkama Pirkko Talvio-Jaatinen Planet of Exile Platon Plutarkhos podcast poetry poliisi politiikka Pori Porvoo Prahan kalmisto psykohistoria psykologia puheviestintä Pulitzer-palkinto Pulmu Kailamo Päivi Artikainen Raahe Raamattu Raija Nylander Raija Oranen Raimo Salminen Raimo Seppälä Raisa Porrasmaa rakkausromaanit Ranska ranskalainen kaunokirjallisuus rasismi Rauma Rautaveden risteilijät Rax Rinnekangas Reijo Mäki Reijo Toivanen religion Richard Morgan Ridley Scott Riikka Ala-Harja Riikka Pulkkinen Rikosromaani Ristin Voitto ristiretket Risto Isomäki Robert Harris Robert Walser romaanit Romeo ja Julia Romuluksen sielu Roope Lipasti Rosa Liksom Rosa Luxemburg Routasisarukset Runeberg-palkinto runot runousoppi ruotsalainen kaunokirjallisuus Ruotsi ruotsinsuomalaiset rutto Saara Henriksson Saara Kesävuori Saara Turunen Saatanalliset säkeet Sadan vuoden yksinäisyys Saddam sairaalaromaani Saksa Salaliitto salapoliisiromaani Salla Simukka Salman Rushdie Sami Heino Samuli Antila Samuli Björninen Samuli Paulaharju Sana-lehti Sanna Nyqvist Sanna Pernu Sanna Ravi Sara Saarela Sari Malkamäki sarjakuvat Sastamala Satakunnan Kansa Satakunnan Viikko satiiri Sattumuksia Brooklynissa Satu Ekman Satu Hlinovsky Sauli Niinistö science fiction Seinäjoki seksuaalisuus selkokirjat selkoromaani Sentimentaalinen matka Seppo Loponen Seppo Raudaskoski Silja Frangén Siltala Silvia Hosseini Simo Frangén Simon Sebag Montefiore Sini Helminen Siperia sisällissota Sithin kosto Sofia Tolstaja Sofi Oksanen sosiaalipsykologia sosiaalityö sotaromaanit spanish literature spefi spekulatiivinen fiktio Sphinx Spin Star Wars steampunk Stig-Björn Nyberg sukutarinat Sunkirja suomalainen kaunokirjallisuus suomalainen lastenkirjallisuus suomalainen lukeminen suomalainen runous suomalainen teatteri Suomalainen teatteri / Kansallisteatteri suomen kieli Suomen Kuvalehti suomentajat surutyö Susan Cain suuret kertomukset Suzanne Collins Sven Lidman Sweet Tooth Sydänraja sää Taavi Soininvaara taidehistoria taidekritiikki Taija Tuominen taiteen tutkimus Taivaan tuuliin Talo vaahteran alla Tammen Keltainen Kirjasto Tammi Tampere Tampereen yliopisto Taneli Junttila Tapani Sopanen Tapio Koivukari Tapio Meri Tarja Halonen Taru Kumara-Moisio Taru Sormusten Herrasta Taru Väyrynen Tarzan Tauno Pihl teknotrillerit teologia Teos Terhi Rannela Terhi Törmälehto Tero Liukkonen Tertti Lappalainen The Brooklyn Follies The Casual Vacancy The Fear Index The Hunger Games The Lost Symbol The Pacific The Second World War Theseuksen henki Tieto-Finlandia Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tietokirjallisuus tietokirjoittaminen Tiina Kartano Tiina Raevaara Timothy Zahn Titia Schuurman Toini Havu Tomas Tranströmer Tomi Huttunen Tommi Kinnunen Torsti Lehtinen trilleri Troikka TTKK Tuija Takala Tuire Malmstedt Tulen ja jään laulu Tuli&Savu Tuntematon sotilas Tuomas Kauko Tuomas Kyrö Tuomas Nevanlinna Tuomas Niskakangas Tuomas Vimma Turbator Turku Turun yliopisto Tuula Kojo Tuula Tuuva Tuulikki Valkonen TV-sarjat Tyhmyyden ylistys TYKS Tytti Rantanen työelämä Työmiehen vaimo Tähtien sota tähtitiede Tähtivaeltaja Täällä Pohjantähden alla Ukraina Ulla-Lena Lundberg Ulla Lempinen Ulvila Ulvilan Seutu Umberto Eco Unkari Uno Cygnaeus Uppo-Nalle urheilu Urho Kekkonen Urpu Strellman Ursa Ursula K. LeGuin USA uskonnollinen kirjallisuus uskonnollinen usko uskonto utopia vakoojaromaanit Valheet Valkoinen kääpiö Vanha-Ulvila Vanhan ruhtinaan rakkaus Vantaa Veera Antsalo Veijo Meri Veikko Huovinen Veikko Koivumäki Venetsia Venäjä venäläinen kirjallisuus Vesa Haapala Vesa Sisättö Via Merulanan sotkuinen tapaus Victor Hugo Vigdís Grímsdóttir Vihan hedelmät viikingit Viktor Jerofejev Ville-Juhani Sutinen Ville Hämäläinen Ville Keynäs Ville Lindgren Ville Tietäväinen Villi Länsi Virke virolainen kirjallisuus Virpi Hämeen-Anttila Voltaire Volter Kilpi Vuoden kristillinen kirja Väinö Linna Walt Whitman Warelia war history Wille Riekkinen William March William Shakespeare Winston Churchill writers WSOY WW I X-sukupolvi YA-kirjallisuus Yksin Marsissa Ylpeys ja ennakkoluulo yläaste Yrsa Sigurðardóttir Ystäviä ja vihollisia Yö ei saa tulla Zachris Topelius Äidin rukous Älä kysy yöltä ÄOL šaria
Follow VETUS Et NOVA on WordPress.com

Blogit.fi

Katso muita blogeja osoitteessa https://www.blogit.fi/

Dekkariviikko 10.-17.5.2019

Blog Stats

  • 94 905 hits

Pidä blogia WordPress.comissa.

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy
  • Seuraa Seurataan
    • VETUS Et NOVA
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • VETUS Et NOVA
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...