Risto Isomäen apokalyptiset tunnelmat keskellä valtamerta

Avainsanat

Afrikka, jännitysromaanit, Risto Isomäki, romaanit, Satakunnan Kansa, teknotrillerit

Risto Isomäki: Atlantin kuningatar. Lauri Nurmi -trilleri. Into 2021. 397 s.

”LAURI havahtui keskelle helvettiä. Hänen ympärillään oli kylmää ja pimeää, ilmassa leijaili harvakseltaan suuria tuulen riepottelemia lumihiutaleita. Hänen kämmeneensä sattui, kovasti. Siinä oli iso rosoinen reikä, josta tulvi verta. Hän nojasi järeään kivenlohkareeseen ja katseli suurta, palavaa rakennusta.” (s. 111)

Risto Isomäen (s. 1961) teknotrilleri Atlantin kuningatar päättää agentti Lauri Nurmesta kertovan neljän romaanin sarjan. Sarjan aikaisemmat osat ovat Litium 6 (2007), Jumalan pikkusormi (2009) ja Haudattu uhka (2016). Monipuolisen kirjailijauran tehnyt Isomäki oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2005 romaanistaan Sarasvatin hiekkaa.

Vanhaan tapaansa Isomäki pyörittelee myös uutuudessa ilmastonmuutoksen aiheita jännitysromaanikerronnan keskiössä.

Tendenssi on selvä. Kirjailija maalailee täysmittaisen ilmastokatastrofin mahdollisuutta sopivan tilaisuuden tullen ja esittelee ratkaisuideoita, joista osa on tuttuja Isomäen aikaisemmista teoksista.

Atlantin kuningattaren tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen kahden vuosikymmenen päähän. Sanna Marinista on tullut Suomen presidentti useamman hallituskauden jälkeen.

Romaanissa kuvatut mittasuhteet tuntuvat ajoittain uskomattomilta. Kertoja hyppii estotta äärimmäisyydestä toiseen. Henkilökuvaus on monesti viihteellisen pelkistettyä.

Nimikkeen Atlantin kuningatar on yli kilometrin mittainen, erikoisrakenteinen rahtilaiva, jonka tarkoituksena on tuoda jäätä Etelänavalta Afrikan kuiville alueille. Se pystyy ottamaan kerralla lastia sata miljoonaa tonnia.

Malaria jyllää romaanissa vastustamattomasti. Afrikassa on syntynyt malariamuunnoksia, jotka ovat vastustuskykyisiä kaikille tunnetuille malarialääkkeille.

Romaanikertoja laskee, että maapallolla olisi tallustellut hieman reilut sata miljardia ihmistä, joista noin 52 miljardia olisi kuollut malariaan eli noin puolet.

Risto Isomäki. Kuva: Pertti Nisonen 2011.

PIIDIOKSIDIAEROGEELI on 2030-luvulla syrjäyttänyt perinteiset lämmöneristeet. Isomäen romaanissa siitä tulee ylivoimainen iskunvaimennin, joka auttaa tehokkaasti pysäyttämään muun muassa kiväärinluoteja.

Tiukassa paikassa Nurmi laittaa aerogeelista valmistetut jalkineet jalkoihinsa ja pystyy niiden kanssa pudottautumaan yli sata metriä alaspäin loukkaantumatta. Myöhemmin hänen työtoverinsa joutuu luotisateeseen ja selviää lähes naarmuitta aerogeelipukunsa vuoksi.

Isomäki toteaa jälkisanoissaan, että nykyaikaisella sotilasteknologialla on tässä romaanissa suurempi rooli kuin kirjailijan aikaisemmissa kirjoissa. Tässäkin on kirjailijan tendenssi: vastustaa Suomen valtion tuoreita hävittäjähankintoja.

Ilmestyskirjamainen joukkotuho todentuu romaanin loppupuolella, kun afrikkalaiset palkkasoturit käyvät suurella joukolla isoa laivaa vastaan keskellä Atlanttia. Kerronta muuttuu väkivaltapornoksi. Henkiin jääneet romaanihenkilöt kävelevät yltä päältä veressä lihanpalojen ja suolenpätkien joukossa.

Atlantin kuningattaressa mukana olevat rikollisjoukot pääpahis Richard Brunelia myöten ovat samoja, joiden kanssa Nurmi otteli Jumalan pikkusormessa.

Uutuusromaanin lopussa Lauri Nurmi ajetaan rakastettunsa Katharine Henshaw’n kanssa nurkkaan. Älykäs loppuratkaisu yllättää täysin. Sen vuoksi Atlantin kuningatarta ei kannata jättää kesken, vaikka brutaali väkivalta ahdistaisi.

Maarit Erosen omaelämäkerrassa yhdistyvät kirkkohistoria ja yhden naisen kutsumustietoisuus

Avainsanat

Afrikka, Kadun Kukka, lähetystyö, Maarit Eronen, omaelämäkerta, Ristin Voitto, Vuoden kristillinen kirja

Maarit Eronen. Kuva: Pia Korhonen.

Maarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. 395 s.

”USKOONTULOANI voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirryin pimeästä valoon, ja jos lähdin liikkeelle vaikka miinus kymmenestä, tarvittiin useita pieniä sattumia, jotka nytkäyttivät minua askel askeleelta lähemmäksi lämpöä ja avasivat ymmärrystäni Jumalan rakkaudesta. Minun elämässäni tutustuminen Hare Krishna -liikkeessä mukana olevaan torimyyjään ja seurustelu marihuanaa polttavan kokin kanssa olivat tällaisia nytkäyksiä.” (s. 43)

Toimittaja-kirjailija Maarit Erosen omaelämäkerta Kutsuna kuuliaisuus tuo lukijaa lähelle kutsumusnaisen epätavallisen elämän. Kirjoittaja voitti toissa vuonna Vuoden kristillisen kirja -kilpailun hienolla teoksellaan Kadun Kukka – Prostituutiosta vapauteen (Päivä).

Eronen on asunut vuosia ulkomailla, muun muassa Kiinassa, USA:ssa ja Etelä-Afrikassa. Nämä ”komennukset” kirjailija kuvaa kiintoisasti ja mieliinpainuvasti.

Kirjoittaja on ollut monta kertaa toivottomassa tilanteessa, jossa ei ole tiennyt, mitä seuraavaksi. Sitten johdatus on osunut jälleen kerran kohdilleen, ja taas on menty tukka putkella seuraavaan paikkaan.

”Edessäni on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea.” (Ilm. 3:8)

Eronen on käynyt läpi voimakkaita hylkäämiskokemuksia, joita hän kuvaa avoimeen sävyyn. Kriisejä on riittänyt myös aikuisiällä. Niiden keskellä usko Jumalaan on säilynyt, vaikka välillä se on horjunut melkoisesti.

MAARIT ERONEN on elänyt ilman säännöllisiä tuloja vuodesta 1989, ensin Lähetysnuorten ja myöhemmin YWAM:n (Youth With A Mission) työntekijänä.

Yli puolet Erosen elämäkerrasta keskittyy 1980- ja 1990-lukuihin, jolloin hän opiskeli ja alkoi toimia erilaisissa hengellisissä tehtävissä ulkomailla. New Yorkin terrori-isku moninaisine seurauksineen sijoittuu teoksen puoliväliin.

Kirjoittaja kuvaa seikkaperäisesti monia elämänsä kipupisteitä, muun muassa naimattomuutta ja perheettömyyttä. Unettomuus oli ongelma varsinkin New Yorkissa 1990-luvulla.

Eronen on kamppailujensa keskellä uupunut muutaman kerran. Loppuun palaminen opetti hänelle ennen muuta varovaisuutta sen suhteen, mihin juuri hänen kannatti lähteä mukaan. Lähetystyön historiaan perehdyttyään hän huomasi, että alan vanhat konkarit Hudson Tayloria myöten olivat käyneet saman kujanjuoksun, jotkut jopa useaan kertaan.

Kirjassa on paljon hauskoja kohtia ja tapauskuvauksia, esimerkiksi lähetysjaksolta Kiinan kulttuurisekamelskan keskellä, jossa Eronen oli nuorempana kaksi vuotta.

Erosen kirjassa on jopa kirkkohistoriallisia ulottuvuuksia. Kirjoittaja törmäsi 1990-luvun puolivälissä ns. Toronton siunaukseen paikan päällä Kanadan-matkoillaan. Samoihin aikoihin hän oppi ylistystanssijaksi.

Lukuisat henkilökuvat ovat Erosen elämäkerran parhaita anteja. Kadun Kukan tarina löytyy elämäkerran lopussa. Kutsuna kuuliaisuus kertoo tavallisten ihmisten kutsumustietoisuuden seurauksista:

”Olen huomannut, että Jumala valitsee usein keskivertoihmisiä, jotka ovat tarpeeksi lapsenmielisiä heittäytymään. Hän ei välttämättä otakaan käyttöönsä vahvuuksiani, jotten luottaisi itseeni vaan joutuisin turvautumaan häneen. On ratkaisevaa uskaltaa ottaa riski. Sitten hän yllättää kaikki.” (s. 215)

Kadun Kukka ja Maarit Eronen.

Hyvän gospelin resepti ja muita tarinoita

Avainsanat

Afrikka, author interview, gospel, Pekka Simojoki, Sana-lehti

Pekka Simojoki.

Suomalaisen gospelin grand old man Pekka Simojoki (s. 1958) julkaisi keväällä 2018 yli 300-sivuisen keikkamiehen hartauskirjan Mullan makua, taivaan tuoksua (Päivä), johon kokosi sata tositarinaa pitkän uransa varrelta. Seuraavassa hän kertoo kirjan syntyprosessista:

”Teokseni sai alkunsa oikeastaan jo vuonna 2007, jolloin kirjoitin Exitin 20-vuotisen taipaleen kunniaksi vauhdikkaan teoksen Apostolin kyytiä. Sen saama palaute antoi minulle rohkaisua tarttua kynään uudelleen.

Kun Kalle Vaismaa löytyi kirjoittajakaveriksi pari vuotta myöhemmin, sai syntynsä Seitsemän silmäniskua -elämänkertateos. Se oli ehdolla Vuoden kristilliseksi kirjaksi vuonna 2012.

Vaimon mielestä tarinoin konserteissa välillä liikaakin.

KERRON konserteissa paljon tarinoita lauluistani ja niiden taustoista. Se on muodostunut ikään kuin tavaramerkikseni. Vaimo tosin sanoo, että välillä innostun tarinoimaan liikaakin.

Pari kertaa tapahtui kuitenkin, että keikan jälkeen joku yleisöstä tuli kertomaan tulevansa konsertteihin nimenomaan noiden tarinoiden takia, ja että minun kannattaisi kirjoittaa niistä kirja.

Asia jäi muhimaan takaraivoon, ja aloin koota tarinoita ja ideoita tietokoneen kansioon ilman sen kummempaa suunnitelmaa tai aikataulua. Pikkuhiljaa tekstien määrä kasvoi.

Lyhyissä kertomuksissa vien lukijan monille keikkamatkoilleni, joilla on riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Monet matkoista on tehty ulkomaille, esimerkiksi Afrikkaan tai Aasiaan.

Olimme kerran EtCetera-kuoron kanssa Namibiassa. Kävimme lähetysasemalla, jossa olin itse asunut vanhempieni kanssa lapsuudessani.

Yövyimme ränsistyneellä asemalla, mikä herätti paikallisten rosvojen kiinnostuksen. Poliisi jopa varoitti meitä olemaan varuillamme rosvojen todennäköisen hyökkäyksen vuoksi. mutta mitään ei tapahtunut.

Aamulla kuulimme paikallisen pastorin rukoilleen koko yön puolestamme. Uskon enkelien vartioineen meitä sinä yönä!

Kirjoitusrupeama merkitsi valvottuja öitä kahden kuukauden verran.

VUODEN 2017 marraskuussa vihjaisin Päivän toimitusjohtajalle Merja Pitkäselle, että olen suunnitellut tarinakokoelman julkaisemista joskus tulevaisuudessa, ja että minulla on jo kasassa yli 90 tarinaa. Suuni loksahti auki, kun hän lupasi siltä istumalta kustantaa teoksen.

Olin täyttämässä tammikuussa pyöreitä vuosia, ja sovimme Merjan kanssa, että yritän vääntää kirjan valmiiksi kahdessa kuukaudessa, jotta julkaisisimme sen synttäreideni kunniaksi.

Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä olin lähdössä perheeni kanssa Afrikkaan viettämään joulua ja uutta vuotta. Kirjoitusrupeama merkitsi valvottuja öitä marraskuussa ja joulukuussa.

Melkoinen ruljanssi oli myös perusteellinen tarkistussoittokierros kaikille niille ihmisille, jotka olivat merkittävissä rooleissa tarinoissa. Heidän joukossaan oli hyviä työtovereita, ystäviä ja kuulijoitani, joiden rinnalla olen saanut kulkea.

Yllättävän paljon aikaa vei sekin, kun halusin etsiä lauluistaan runonpätkän jokaiseen hartaustekstiin.

Kirjoitin kaiken ensin itse, ja sen jälkeen kustantajan oikolukija kävi tekstit läpi.

Jouduin kirjoittaessani pohtimaan paljon sitä, miten tällainen pieni tarina kannattaa kirjoittaa. Miten se pitää aloittaa, että lukija tarttuu tarinaan ja miten pidetään jännite yllä niin, että hän lukee tekstin loppuun.

Ainoa saamani haukku on liittynyt kirjan nimeen.

KIRJAN julkaisemisen jälkeen palaute on ollut enimmäkseen myönteistä ja erityisesti miehet ovat tykänneet:

”Näiden tarinoiden voima on siinä, että ne ovat elettyjä ja koettuja juttuja!” ”On se ihmeellistä, miten Jumala tekee tänäkin päivänä!”

Muutama mies on tullut keikan jälkeen silmät märkänä sanomaan, että nämä tekstit ovat todella kolahtaneet.

Ainoa haukku on liittynyt kirjan nimeen. Eräs lukija pettyi, ettei tämä ollutkaan hartauskirja, mutta sanoi, ettei tekstiä malttanut lukea vain yhden pätkän päivässä.”

Pekka Simojoki Exitin konsertissa 2015. Kuva: Artturi Kivineva.

Kirjoitus on julkaistu Sana-lehdessä.