VETUS Et NOVA

~ Artikkeleita ja arvosteluja uusista ja vanhoista kirjoista

VETUS Et NOVA

Monthly Archives: helmikuu 2018

Tavallisuus haastaa legendan

27 tiistai Hel 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, J. P. Pulkkinen, novellit, Parnasso, suomalainen kaunokirjallisuus

minä,laura kansi

J. P. Pulkkinen: Minä, Laura ja Cary Grant. Kertomuksia kuuluisuuden varjoista. Teos 2006. 149 s.

”Ihmisessä taistelee kaksi voimaa: halu pysyä tuntemattomana ja halu tulla kuuluisaksi. Kuka meistä löytää tien? Kuka meistä on sanomaan, että tie on väärä, jos se vie perille?

J. P. Pulkkisen (s. 1959) toisessa kaunokirjallisessa teoksessa erilaiset novellihenkilöt tekevät tutkimusmatkoja kuuluisuuden äärelle ja tuolle puolen. Helsinkiläisen kulttuuritoimittajan esikoisromaani Ohi liitävä enkeli ilmestyi 2004.

Minä, Laura ja Cary Grant –kokoelmassa kuuluisuus kiehtoo mutta tuo mukanaan yllättäviä kysymyksiä. Opiskelijapoika arastelee tehdä freelance-haastattelua kulttirunoilijoista, jotka pistävät tappeluksi runoillan päätteeksi. Lastaan etsivä perheenisä törmää kotileipuriin, joka on tehnyt pullaa kolmelle presidentille.

Yksi Pulkkisen novellihenkilöistä on konserttijärjestäjä, joka hallitsee loistavasti suhteet lehdistöön, radioon ja levy-yhtiöihin mutta ei saa kiinni politiikasta, estetiikasta eikä korkeammasta ajattelusta. Korea pinta ei kerro paljon syvyydestä. Mies herää öisin huutoonsa eikä tiedä syytä painajaisiinsa. Toisaalla tavataan ammattivalokuvaajan vaatimaton leski, joka on ollut kutsusta suomalaisen julkisuuden tärkeimmässä tihentymässä eli Linnan juhlissa.

Kirjailija havainnollistaa avausnovellissaan hienosti legendan ytimen. Kahdeksankymppinen argentiinalainen muusikko siemailee konjakkia kantakuppilassaan itsetietoisena. Miljoonien haave on hänelle totta: kuppilan muut ihmiset kohtelevat häntä suurmiehenä pitkän elämäntyön hedelmänä. Amputoitu vasen käsi vahvistaa legendaarisuutta.

Pulkkisen maapallo on pieni novellihenkilöiden asua. Kansainväliset tuulet puhaltavat muutenkin voimakkaina. Kokoelma alkaa Buenos Airesissa, loikkaa sitten Pariisiin ja saapuu viimein koti-Suomeen, jossa tavallinen kadunmies nähdään selvittämässä vaimonsa suhdetta iskelmätähteen.

Nimikkonovellissa novellikertoja analysoi parisuhteensa kipupisteitä häämatkallaan kreikkalaisen satamakaupungin venelaiturilla. Kokoelman loppupuolella poiketaan Krakovassa, jossa naissuomentaja tapaa ihailemansa puolalaiskirjailijan.

Pulkkinen kuvaa henkilöitään verraten nopeasti. Pitkän linjan toimittajan selväkieliset novellit aukeavat nautittavan vaivattomasti. Myös monipuoliset kielikuvat toimivat ilman kömmähdyksiä.

Romanssi ja uskottomuus ovat Pulkkiselle tärkeitä kuvauskohteita. Intohimo saattaa kävellä kadulla yllättäen vastaan mutta pysyä kaukana aviovuoteesta. Sujuvan pintatason alla puhuttelevat jopa ravistelevalla otteella kirjailijan sanomat kestävien perhearvojen ja vuosikymmenien mittaisen rakkauden puolesta.

– – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Parnassossa.

pulkkinen1.jpg

Kuva: Heini Lehväslaiho

Jari Sarasvuon romaanihenkilö lähti omille teilleen

25 sunnuntai Hel 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, Jari Sarasvuo, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus

captam
Kuva: Jenni Gästgivar
Kuva: Jenni Gästgivar

Jari Sarasvuo: Captam Apoteko. WSOY 2002. 415 s.

Kun Jari Sarasvuo (s. 1965) saa päähänsä yrittää jotain, sehän ottaa ainoastaan aikansa. Teoksellaan Captam Apoteko hänestä tuli vuonna 2002 romaanikirjailija. Uutta kaunokirjaa hän ei ole kirjoittanut – vielä.

Seitsemän tietokirjaa kirjoittaneen Sarasvuon esikoisromaani ei ole ihan lätyskämäinen yritelmä kunnianhimoisempien projektien puutteessa, vaan vahvanpaksuinen lukuromaani, josta tosin tunnistaa esikoiskirjailijan kädenjäljen. Kerronta lentelee lavealle, ajatukset pirstoutuvat ja ajankuvat sekoittuvat lähes hallitsemattomasti.

Päähenkilö Johannes Appelsin on nousukasmainen mainosyrittäjä, joka menee 10 raskaan yrittäjävuoden jälkeen henkisesti sekaisin ja alkaa elää harhoissa. Hän nimittää mielikuviaan muokkaavaa riivaajaansa Captam Apotekoksi. Sekoilua riittääkin muidenkin yöuniin saakka.

Uskonnollisia kysymyksiä Sarasvuo sivuaa romaanissaan tämän tästä. Johannes törmää kotiovellaan mm. Jehovan todistajiin ja käy näiden kanssa pitkiä vuoropuheluja. Päähenkilö kasvaa oman tiensä kulkijaksi myös uskonnollisessa mielessä.

Captam Apoteko on täynnä jyrkilehtolamaista ilmiöiden, henkilöiden ja muiden keksittyjen juttujen kommentointia. Kaikkitietävä kertoja kertoo mielipiteensä jos jonkinlaisista asioista Zippo-sytkäreiden toimintavarmuudesta lähtien.

Sarasvuon ilmaisusta on vielä aimo matka siihen lakoniseen ja kypsän tyylikkääseen kirjoittajanotteeseen, joka tekisi hänestä suuren asiaprosaistin. Raakilemaisuudesta kasvaa kuitenkin moni kirjailijanalku pois uusien teosten myötä; niinkö käy myös monitoimiyrittäjä Sarasvuollekin?

 

Kaarlo Bergbom novellikirjailijana

23 perjantai Hel 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Helmivyö, Kaarlo Bergbom, novellit, Paavo Cajander, Satakunnan Kansa, suomalainen teatteri

dance
Kaarlo_Bergbom

Kaarlo Bergbom: Aarnihauta ja muita kertomuksia. Kustantamo Helmivyö 2017. 132 s.

Kaarlo Bergbom (1843–1906) tunnetaan suomenkielisen teatterin perustajana, teatterinjohtajana ja näytelmäkirjailijana. Bergbom teki myös pienen määrän lyhytproosaa 1860-luvulla. Turussa tuotettu pienkustanne Aarnihauta ja muita kertomuksia kokoaa Bergbomin nuoruuden novellit yhteen ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen.

Kertomukset ovat aikaisemmin ilmestyneet Paavo Cajanderin toimittamina vuonna 1906. Kirjan toimittanut ja kustantanut turkulainen kirjailija Juri Nummelin on käyttänyt teoksessaan Cajanderin editoimia versioita.

Suomalaisen teatterin suurmieheksi kovalla työllä noussut Bergbom haaveili kirjailijan urasta, mutta jäi siinä puolitiehen teatterin vietyä lopulta kaiken ajan. Bergbomin novellit osoittavat, että hänessä olisi ollut ainesta Juhani Ahon kaltaiseksi ammattikirjailijaksi. Kerronta on ilmavaa, selväkielistä, voimakasta ja tyylitajuista.

Teos sisältää novellit ”Belsazarin pidot”, ”Julian”, ”Aarnihauta” ja ”Sydämiä ihmisteelmässä”. Ensin mainittu tarina on vanhin teksti ja ilmestyi vuonna 1864 Pohjalaisen osakunnan vuosikirjassa. Muutamaa ylimääräistä henkilöä lukuun ottamatta raamatullinen tarina kulkee Vanhan testamentin viitoittamia polkuja pitkin.

Bergbom julkaisi muut kolme novellia Kirjallisessa Kuukauslehdessä, jonka hän oli perustanut vuonna 1865 J. W. Calamniuksen, Jaakko Forsmanin ja Frithiof Peranderin kanssa. ”Julian” (1867) on dostojevskimäinen tutkielma äidittömän miehen alamäestä, joka alkaa kovasydämisen isän varjosta lapsuudenkodista.

Isänsä käskystä Julian hylkää rakastettunsa Magdaleenan, joka avioituu Julianin veljen kanssa ja muuttaa veljesten lapsuudenkotiin. Kolmiodraama saa onnettoman lopun kuin Goethen Nuoren Wertherin kärsimyksissä (1774).

Kokoelman nimikkonovelli ”Aarnihauta” (1868) on vanhasta rosvosta kertova kasvatuskertomus, joka päättyy kauniisti, rikosteemastaan huolimatta. Kokoelman päättävä ”Sydämmiä ihmistelmeessä” (1869) on lyhyt kertomus nuoresta miehestä sotilasyksikön juhlissa, jossa kauniin naisen tanssiesitys vie kaikkien huomion.

Bergbomin novellit sisältävät värikkäitä tunnelmia Raamatun ajoilta ja ihmistä tutkivia psykologisia kertomuksia. Kertomusten kieli on havainnollista, henkilökuvaus syvällistä ja katsantokannat laajoja kuin maailmaa paljon nähneellä kosmopoliitilla.

Vieterivoimalla post-apokalyptisen Skandinavian ympäri

22 torstai Hel 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Billy O'Shea, dystopia, kellopunk, Kirjava, Markku Soikkeli, Titia Schuurman

billyoshea
ilmalaiva

Billy O’Shea: Vieterivoiman valtakunta. Alkuteos The Kingdom of Clockwork (Tanska 2014). Suom. Titia Schuurman. Kirjava 2017. 240 s.

Tanskanirlantilaisen kirjailijan Billy O’Shean esikoisromaani Vieterivoiman valtakunta kuvaa 2400-luvun Skandinaviaa ns. kellopunkin hengessä. Post-apokalyptinen romaani aloittaa The Kingdom of Clockwork -trilogian, joka on ilmestynyt Tanskassa vuosina 2014–2017.

Irlantilaissyntyinen O’Shea (s. 1957) on asunut Skandinaviassa yli kolmekymmentä vuotta. Hänen The Kingdom of Clockwork -romaanisarjassaan on ilmestynyt tähän mennessä kolme romaania.

Dystooppisen romaanin päähenkilöstä kehittyy lahjakas kelloseppä.

Trilogian avausromaanissa Vieterivoiman valtakunta seikkaillaan ilmalaivan ja vieterikäyttöisen lokomotiivin kyydissä ympäri Skandinaviaa. Tapahtumat alkavat Tanskan alueelta, etenevät Norjan rannikolle ja päättyvät lopulta Ruotsin Lappiin.

Romaanin päänäyttämö Kantarborgin kuningaskunta on noussut nykyisen Tanskan tilalle. Muiden Skandinavian nykyvaltioiden tilalla on muinaishistoriaan viittaavia maiden nimiä (Ursa, Länsisyrjä, Pohjola jne.).

Dystooppisen romaanin päähenkilö on Karl Nielsen -niminen nuorukainen, josta kehittyy lahjakas kelloseppä. Kohtalon oikusta hän pääsee töihin Kantarborgin kuningas Norbert II:n hoviin.

”Äiti oli varoittanut minua sotkeutumasta hovin asioihin, ja oikeassa hän oli ollut. Tämä oli hullun hommaa.” (s. 197)

Nuorella kuninkaalla on haaveena rakennuttaa vieterivoimalla toimiva veturi, joka vetäisi junanvaunuja kuin vanhanaikainen lokomotiivi. Tämän tehtävän hän uskoo Karlin hommaksi. Ja nuorimieshän onnistuu!

Käykö Karlille sen jälkeen hyvin? Eipä tosiaan.

Hovin juonittelujen vuoksi hänestä tulee vainottu mies. Lopulta Karl joutuu pakenemaan Kantarborgista ilma-aluksella – kuningas Norbertin kanssa.

Tästä varsinainen seikkailu Skandinavian ympäri vasta alkaa.

Skandinavian ympäri

Vaikka Karl on romaanin kertoja, nuori kuningas Norbert taitaa silti nousta teoksen varsinaiseksi päähenkilöksi.

Poliittisina pakolaisina he matkaavat ensin Länsisyrjän rannikkoa pohjoiseen ja sieltä Ruotsin Lapin alueelle, joka on romaanin Pohjola.

”Lähdimme jälleen kerran vieterivoimalla eteenpäin, joskin aluksi hyvin varovasti. Meillä oli vielä muutama käyttämätön kapseli, mutta olimme jo kauan sitten ohittaneet pisteen, josta olisimme voineet turvallisesti palata veturilla Jernhavniin. 
Tuulimylly oli tietenkin mukana, mutta olisi valtava työ pystyttää se lataamaan kapseleita. Siihen kuluisi monta päivää, ja muonavaramme olivat kovin vähissä. Oli epävarmaa, oliko meillä jäljellä tarpeeksi energiaa päästäksemme määränpäähän, missä se sitten olikin.” (s. 205)

Romaanin lopussa Pohjolan kuningatar Gudrun pitää Karlille ja Norbertille todelliset kinkerit. Niissä Karlillekin paljastuu lopullisesti kuningaskuntien rajojen ylittävä poliittinen peli, jota myös Norbert pelaa kaikissa liikkeissään.

Karl haluaisi kovasti ystävystyä rakastamansa kuninkaan kanssa. Romaanin lopussa kuitenkin odottaa karvas pettymys, ja Karl ja Norbert loittonevat toisistaan.

Kellopunk-henkinen seikkailutarina

Post-apokalyptinen The Kingdom of Clockwork -sarja sijoittuu 2400-luvulle. Spekulatiivisessa fiktiossa Vieterivoiman valtakunta on lähellä ns. steampunkia eli vapaasti suomennettuna ”höyrypunkia”. Koska O’Shean romaanista kuitenkin puuttuu höyryvoima kokonaan, lienee siksi osuvampaa sijoittaa teos ns. clockpunk-kirjallisuuden alle.

Clockpunk eli kellopunk viittaa 1600- ja 1700-lukuja muistuttavaan vaihtoehtoistodellisuuteen, jossa käytetään kellokoneistoihin perustuvaa tekniikkaa.

Skandinavian uusien valtakuntien asukkaat voivat käyttää vain tuulen voimaa, jota ne säilyttävät vieterikoneistossa. Vieteritekniikkaa sovelletaan O’Shean kerronnassa myös isoihin kulkuneuvoihin ja aseisiin.

Lopputulema on seikkailuromaani, joka puhuttelee sekä mikro- että makrotasolla.

Tulevaan viittaavia tapahtumia, esineitä tai yksityiskohtia Vieterivoiman valtakunnassa on hyvin vähän jos ollenkaan. Kellokoneistotekniikan kuvauksen rinnalle on sijoitettu humoristisia tarinoita magiasta ja ihmisen oveluudesta teollisen kulttuurin raunioiden äärellä.

Todellinen skandinaavinen historia ja maantiede yhdistyvät O’Shean mielikuvituksen tuotteisiin sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Lopputulema on viihdyttävä ja jännittävä seikkailuromaani, joka puhuttelee sekä mikro- että makrotasolla.

Koulunsa Dublinissa ja Kööpenhaminan yliopistossa aikoinaan käynyt Billy O’Shea on ehtinyt tehdä monenlaisia töitä. Hän on toiminut muun muassa TV-ääniteknikkona, timanttien lajittelijana, baarimuusikkona ja 3D-kuvittajana. Viime vuodet hän on tehnyt lähinnä käännöstöitä ja romaanitrilogiansa kirjoja.

Matka maan alle

Vieterivoiman valtakunta kuvaa Skandinavian sivilisaation romahtamisen jälkeistä aikaa, yhteiskunnan henkistä muutosta, jossa tulevaisuuden ihmiset ovat hylänneet ja jopa kieltäneet menneen.

Maan alla, muutaman metrin syvyydestä eteenpäin alkaa irrationaalinen, salaisuuksia täynnä oleva kerros. Kantarborgilaisten mielissä maan sisukset ovat täynnä synkkiä salaisuuksia, peikkoja ja kauheuksia, joita ei ole ollut tarkoitus selvittää tai ymmärtää. Sen vuoksi maanalaisen kerroksen tutkiminen on kiellettyä rangaistuksen uhalla.

Yllättävää ei ole, että kantarborgilaiset on opetettu suhtautumaan kielteisesti myös oman historiansa epäselviin aineksiin. Romaanin alussa Kantarborgin yliopistossa opiskeleva Karl kuulee professoriltaan, että muinaiset sodat, superaseet ja nälänhädät ovat tuhonneet ihmiset, asunnot ja infrastruktuurit. Sen jälkeen maanpiiri on taantunut takaisin keskiaikaiseen pimentoon.

Professori tuomitsee tarinan myyttiseksi allegoriaksi, johon ei pidä uskoa. Karlilla on kuitenkin pääsy Kantarborgin kuninkaalliseen kirjastoon, jonka kirjat puhuvat toista. Ne sisältävät kiellettyjä kertomuksia myyttisestä yltäkylläisyyden ajasta, kultaisesta muinaisuudesta, jossa monta asiaa oli nykyistä paremmin.

Romaanin alkupuolella Karl ja kuningas Norbert lähtevät tutkimusmatkalle maan alle, kiellettyyn todellisuuteen. Karl suhtautuu asiaan pelokkaasti, Norbert ei. Kuningas on käynyt maan alla ennenkin.

Karl ja Norbert löytävät maan alta hylätyn metroaseman portaikkoineen ja tunneleineen. Karlissa herää kunnioitus menneisyyden sukupolvia kohtaan, jotka ovat onnistuneet rakentamaan maan alle jopa pitkiä junaratoja.

Romaanihenkilöt koettavat löytää menneisyytensä ja saada käyttöön kätketyt tietonsa.

Muinaisuuden psykologiaan perehtynyt Norbert vertaa metrorataa suoraan Sigmund Freudin”kuninkaantiehen tiedostamattomaan”. Yllättävä Freud-vertaus kasvaa koko romaanin eetokseksi ja vertauskuvaksi.

Vieterivoiman valtakunnan romaanihenkilöt koettavat löytää menneisyytensä ja saada käyttöön tiedostamattomaan kätketyt tietonsa, taitonsa, keksintönsä ja voimavaransa. Jopa henkensä tai vankeustuomion uhalla.

Maan alta kuningas ja Karl löytävät myös junanvaunun, jossa lojuu ihmisen luuranko lattialla penkkien välissä. Kuningas nimeää äkisti vainajan yhdeksi sukulaisistaan, joka on tehnyt viimeisen matkansa tiedostamattoman valtakuntaan, kaikkien unien tyyssijaan.

Kunnon poliittisen seikkailuromaanin tavoin Vieterivoiman valtakunta kertoo suoraan ja implikoiden kaikenlaisesta juonittelusta ja petoksesta. Nuoresta iästään huolimatta kuningas Norbert on kokenut ja rutinoitunut pelimies, joka osaa ennakoida vihollistensa juonia ja valmistaa omia kuvioitaan.

Kun Karl on rakentanut vieterivoimalla toimivan veturin ja muutaman junanvaunun, hänen apulaisensa pettää hänet. Vieteriveturi varastetaan, ja sitä lähdetään rahtaamaan Kantarborgin vihollisten luokse. Kiukkuinen kuningas lähtee ilmalaivalla varkaiden perään.

Samalla hän menettää valtakuntansa kapinallisille, jotka ottavat hovin haltuunsa ennalta suunnitellun nopeasti ja verettömästi.

Kellomekaniikan mysteerit

Vieteri- ja tuulivoiman lisäksi Norbertilla on aikomus etsiä käsiinsä menneisyyden muitakin teknisiä salaisuuksia. Vaikutin tähän on oman poliittisen vallan kasvattaminen.

O’Shean kerronta on pullollaan yksityiskohtaisia kuvia erilaisista koneista ja laitteista. Hän on sepittänyt kosolti vieteritekniikan insinöörioppia:

”Uppouduin kolmeksi vuodeksi kellomekaniikan mysteereihin. Opin tuntemaan sylinteri-, duplex- ja ankkurikäynnit. Lämpölaajenemisen kompensointirakenteet. Säätö- ja takaisinkytkentämekanismit. Laskukoneet. Kello- ja höyrykoneistojen liitännät.” (s. 20-21)

Vieterivoiman valtakunnan edustama kellopunk ei liene spefi-kirjallisuudenlajina kovin merkittävä. Esimerkiksi suomalaistutkija ja spefi-kirjailija Markku Soikkeli ei mainitse kellopunkia kertaakaan Tieteiskirjallisuuden käsikirjassaan (2015).

Kello- ja höyrypunkissa näkyy vaikutusta varsinkin 1800-luvun romantiikan kirjailijoilta ja varhaisesta tieteiskirjallisuudesta, kuten Mary Shelleyn Frankensteinista sekä Jules Vernen, H. G. Wellsin ja Mark Twainin kirjoista.

1800-luvun tieteisfantasia kuitenkin sijoittui yleensä suurin piirtein kirjoittamishetkellä vallinneeseen ajankohtaan. Sitä vastoin höyry- ja kellopunkissa kuvailtu aikakausi vaihtelee kuvitteellisesta menneisyydestä pitkälle tulevaisuuteen.

Kuten Markku Soikkeli on todennut, höyrypunk nostalgisoi viktoriaanisen ajan höyrykoneet ja tekniikat, mutta käsittelee viktoriaanista kirjallisuutta pastissin eli vakavan, kunnioittavan mukaelman keinoin.

Höyrypunk nostalgisoi höyrykoneet, mutta käsittelee viktoriaanista kirjallisuutta pastissin keinoin.

Juuri tällainen suhde O’Shealla on ilmeisesti ollut klassikkoesikuviinsa. Hän kertoo ammentaneensa inspiraationsa erityisesti tanskalaisen Hans Christian Andersenin, irlantilaisen Jonathan Swiftin ja englantilaisen Francis Godwinin teoksista:

”Olen yrittänyt luoda imaginaarista maailmaa, eräänlaista rinnakkaista Skandinaviaa, jossa on renessanssin kaltainen kulttuuri ja joka tukeutuu kellotekniikkaan ensisijaisena teknologiana. Renessanssi oli hyvin värikäs ja dramaattinen aikakausi skandinaavisessa historiassa: kuningas Kristian IV, Tyko Brahe, pohjoismaiset sodat, Tukholman verilöyly jne. 
On hauskaa ottaa osa tästä maailmasta ja lisätä siihen ilmalaivoja, polkupyöriä ja kellokoneistoja sekä bysanttilainen tuomioistuinpolitiikka. Lopputulema on varsin hauska mielikuvitusmaailma.” (verkkokauppa Amazonin haastattelu; suom. JOH)

Ns. kyberpunkista eriytyneessä ja 1990-luvulla muodikkaaksi tulleessa höyrypunkissa nostalgisoitiin 1800-lukua eli aikakautta, jolloin syntyivät tiedeinstituutio ja läntiset metropolit.

Soikkelin mukaan höyrypunk on ollut retroestetiikan äärimmäinen ilmaus. Samalla höyrypunk sisälsi itsessään spekulaatiota sellaisesta tieteiskirjallisuudesta, ”joka olisi voinut olla mahdollista viktoriaanisen ajan Englannissa, mikäli teknologinen murros olisi muovannut kulttuuria ja sosiaalista elämää yhtä syvältä ja voimakkaasti kuin digi-ajan uudet teknologiat.” (Tieteiskirjallisuuden käsikirja; 2015, 327)

Edellä kuvattuun määrittelyyn nähden O’Shea ui selvästi vastaan höyrypunkin valtavirtaa.

Kirjailijan dystooppinen kuvitelma taannuttaa lähes kaiken minkä pystyy tai keksii kahdensadan vuoden taakse: tekniikat, asumukset, infrastruktuurit, yhteiskuntarakenteet (monarkiat), kirjastot, aseet – jopa tieteen.

Yksioikoista, eikö vain!

Humoristinen kirjallisuudenlaji

Huumori on höyry- ja kellopunkille tärkeä käyttövoima. Vieterivoiman valtakunnassahumoristinen kerronta korostuu tämän tästä, varsinkin vuoropuheluissa.

O’Shea on sepittänyt ison määrän koomisia kohtauksia, joissa hänen dramaturgin kykynsä pääsevät oikeuksiinsa.

Huumori on tavallaan armottoman poliittisen pudotuspelin vastavoima, joka tiivistää kerronnan jännitteet jopa hassunkurisiksi. Ikään kuin romaanikertoja haluaisi sanoa:
– Nauraisin jos ei itkettäisi!

Humoristinen kerronta korostuu tämän tästä, varsinkin vuoropuheluissa.

Vieterivoiman valtakunnassa maanpako ja moninaiset menetykset ovat romaanihenkilöiden yhteinen osa. Skandinaviaa kiertävä Norbert ei lupaa alaisilleen helppoa polkua ja johdattaa Karlin tovereineen seikkailusta toiseen. Kuolema pudottaa kuninkaan väkeä kyydistä säännöllisin väliajoin.

Kaikkein eniten kuolemanvaarassa on kuitenkin Norbert itse. Rohkeus on kaikkein tärkein ominaisuus kuninkaalle, joka mielii pysyä hengissä mahdollisimman pitkään raadollisessa valtaistuinpelissä.

Norbert valitsee joukon viisaita miehiä ympärilleen, tekee rohkeita ja päättäväisiä hyökkäyksiä sinne ja tänne ja voittaa paljon. Muun muassa Karlin täydellisen luottamuksen ja kiintymyksen.

O’Shean luomista romaanihenkilöistä Karl on selvästi yksinkertaisimmasta päästä. Häntä höynätetään kerran jos toisenkin. Karl huomaa jopa vanhojen tuttaviensa ja sukulaistensakin osoittautuvan aivan muuksi kuin oli heistä luullut.

Poliittisten juonittelujen sepittäjänä O’Shea on varsin kelvollinen kirjailija. Tosin romaanin loppupuolella Pohjolan valtaistuimen vallanperimysjärjestyksen ongelmat ratkeavat nekin hieman yksioikoisen tuntuisesti.

Titia Schuurman on kääntänyt alkutekstin sujuvalle suomen kielelle. Suomennos etenee tiiviisti ja havainnollisesti koko romaanin läpi. Pitkän linjan suomentajan ammattitaito ja huolellisuus näkyvät yli 20 vuotta käännöstöitä tehneen Schuurmanin osuvissa sanavalinnoissa ja virheettömissä lauserakenteissa.

O’Shea lähestyy kellopunkin kannalta tärkeitä asioita pieteetillä ja käytännönläheisesti. Kirjailija osaa kuvata uskottavasti kantarborgilaisten innovaatioita, keksintöjä ja tekniikkaa.

Hassunkurista on, että Karl Nielsen ja muut teknikot koettavat keksiä pyörää uudelleen saadakseen takaisin edes jotain menneestä suuruudesta.

Vetävälle romaanille olisi mieluusti toivonut lisää pituutta. Sekä miljöönkuvaus, ajankuvat että henkilökuvaus jäävät pahasti puolitiehen.

Kesken jää myös Vieterivoiman valtakunnan värikäs ja kiintoisa tarina. Onneksi kirjailija on jo kirjoittanut debyytille kaksi jatko-osaa: It Is Only A Clockwork Moon (2015) ja A Clockwork Carol (2017).

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net  10.2.2018

donaldtrump

Arto Seppälän kirjailijankyvyt tulivat esiin jo lapsena

20 tiistai Hel 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in author interview

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arto Seppälä, author interview, suomalainen kaunokirjallisuus, Ulvilan Seutu

arton kuva

Kuva: Terhi Rannela

Ulvilalaissyntyinen Arto Seppälä (s. 1936) on näytelmä- ja romaanikirjailija, aforistikko ja esseisti, joka asuu nykyisin Tampereella ja Helsingissä. Hän on kirjoittanut myös nuortenromaaneja, lastennäytelmiä ja kuunnelmia.

– Tulevat vanhempani, Elli Kallio ja Toivo Seppälä, vihittiin avioliittoon Kullaan kirkon pappilassa heinäkuussa 1932. Vastavihityt muuttivat Poriin Lattomerelle. Vähät tavarat tulivat hevoskyydissä. Sitten tuli muutto pieneen taloon Ulvilan Ravaniin. Pihassa oli sauna, liiteri ja käymälä. Ja kun töitä ei ollut, nuoret päättivät perustaa huoneen nurkkaan kaupan!

Seppälöiden esikoistyttö syntyi 1932 ja menehtyi aivokalvontulehdukseen Ravanissa seuraavana vuonna. Arto-poika syntyi perheen kolmantena 1936 Vanhallakoivistolla, joka oli siihen aikaan Ulvilan osa.

Arto Seppälän varhaisin lapsuus kului Lavian Saarijärven kylässä, johon hänen vanhempansa perustivat kaupan 1937. Isä-Seppälä myi kaupan ohessa Satakunnan Kansan tilauksia ja palovakuutuksia. Äiti ompeli työvaatteita kylän miehille.

– Kun talvisota syttyi, katselin jäähileisten ikkunaruutujen läpi maantielle, jolla alkoi valua loputtomalta tuntuva valkoiseksi maalattujen autojen virta, matkalla sotatehtäviin.

Seppälän kansakouluaika oli alituista sairastelua: kolme keuhkokuumetta, saman verran rokkoja, keltatauti ja viimein kurkkumätä. Tämä kaikki hidasti oppimista koulussa.

– Isäni tivasi, mitä aion tehdä, jos en osaa lukea. Uhmakkaasti olin vastannut, että ryhdyn kirjailijaksi tai metsätyömieheksi kylän miesten joukkoon!

Kirjailijankyvyt tulivat esiin jo varhain. Markus-sedän Lasten maailma julkaisi pojan ensimmäisen runon nimeltä Varis. Sen perässä luki Arto 10 v.

– Keväällä 1950 Cygnaeuksen koulusta saamani todistuksen sanallinen arviointi päättyi toteamukseen YLEISLAHJAKAS.

Arto Seppälä toimi lähes 30 vuotta uutis- ja kulttuuritoimittajana, kunnes jäi vapaaksi kirjailijaksi 1987. Esikoisromaani oli humoristinen kansankuvaus Kukkopojat (1961).

Seppälän esitetyin näytelmä on Viisi naista kappelissa (kantaesitys 1979). Kymmenelle kielelle käännetty näytelmä oli ensimmäinen ammattilaisten esittämä suomalainen näytelmä Off Broadwaylla New Yorkissa.

Seppälä toimi Hämeen läänin ohjaavana läänintaiteilijana 1987. Hän on opettanut myös Kriittisessä korkeakoulussa, Oriveden opistossa ja Tampereen yliopiston draamastudiossa. Seppälä sai aforistiikastaan Samuli Paronen -palkinnon 2010.

– Mielikirjojani ovat olleet Martti Jukolan Urheilun Pikku Jättiläinen (1945), Pentti Haanpään Jutut (1946), Veikko Huovisen Puukansan tarina (1984) sekä kaikenlaiset sanakirjat.

ARTO OLAVI SEPPÄLÄ

  • synt. 5.11.1936 Ulvilassa
  • asuu Tampereella ja Helsingissä
  • perheessä vaimo, yksi poika, neljä lapsenlasta, kaksi lapsenlapsenlasta
  • uutistoimittaja 1959-1967
  • kulttuuritoimittaja 1967-1987
  • Tampereen teatterin tiedottaja 1977-1978
  • Hämeen läänin ohjaava läänintaiteilija 1987
  • toiminut Suomen näytelmäkirjailijaliiton puheenjohtajana 1987-1996
  • Porin kaupungin kirjallisuuspalkinto 1962
  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1979
  • Valtion taiteilijaeläke 1997
  • Samuli Paronen -palkinto 2010

Teoksia:

  • Kukkopojat, romaani (1961)
  • Minä ja Koistinen, nuortenromaani (1969)
  • Pohjantähti on aina pohjoisessa, pienoisromaani (1974)
  • Kättä päälle, Vasco da Gama, nuortenromaani (1978), kuunnelmana (1986)
  • Viisi naista kappelissa, lyhytproosaa (1981)
  • Selkeemmille vesille, novellikokoelma (1995)
  • Essee- ja aforismikokoelmia, näytelmiä, dramatisointeja, TV-käsikirjoituksia, kuunnelmia, tietokirjoja.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Ulvilan Seudussa.

 

 

Femme fatale japanilaisittain

20 tiistai Hel 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Haruki Murakami, japanilainen kirjallisuus, Juha Mylläri, Suomen Kuvalehti, Tammen Keltainen Kirjasto

murakamih

Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen. Alkuteos Kokkyǒ no minami, taiyǒ no nishi (Japani 1992). Suom. Juha Mylläri. Tammen Keltainen Kirjasto 484. Tammi 2017. 230 s.

Haruki Murakamin (s. 1949) uusin suomennos Rajasta etelään, auringosta länteen on ilmestynyt alkukielellä 25 vuotta sitten. Suosittu japanilaiskirjailija kirjoitti teoksen aikoinaan USA:ssa vieraillessaan Princetonin ja Harvardin yliopistojen opettajana.

Maagis-realistisen pienoisromaanin päähenkilö on keski-ikäinen, Hajime-niminen japanilaismies. Hänellä on kaikki hyvin: kaunis ja viisas vaimo, kaksi tervettä lasta, kaksi omaa jazzravintolaa sekä huvila. Silti Hajime huomaa silti haikailevansa oudon, uuden ja saavuttamattoman perään.

Yksityiskohtia rakastava kertoja viittaa toistuvasti Hajimen epäonnisiin rakkausseikkailuihin. Hajime näkee rakkaudennälkäisten nuoruudenystäviensä muuttuvan kolhiintuneiksi ja pettyneiksi aikuisiksi, kun tulevaisuudenusko ja elämänhalu ovat hävinneet.

Sitten ikuinen haikailija törmää vuosien jälkeen nuoruuden rakastettuunsa Shimamotoon. Salaperäisen naisen vetovoima vie miehen järjiltään ja valheiden kierteeseen. Hajime kuitenkin aistii kuoleman kosketuksen vanhan luokkatoverinsa kintereillä.

Eroottisen romaanin kummalliset seksikohtaukset korostavat romaanin maagisia tunnelmia. Shimamoto on romaanin haavoittunein yksilö, jonka arvoituksellinen kohtalo kätkeytyy lopulta sekin sumuverhon taakse.

Murakami kirjoitti 43-vuotiaana tyylikkään ja monipolvisen kehitysromaanin. Kun monia loukannut Hajime opettelee lopulta elämään ihmisiksi, kasvatuksellinen moraliteetti ja tendenssi voittavat lopulta koskettavan tunnelmakuvauksen.

Juha Myllärin (s. 1978) hieno suomennos on kielellisesti moitteeton ja tyylillisesti yhtenäinen.

Psykologinen romaani helluntailaistytöstä

13 tiistai Hel 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in author interview

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Brasilia, Kajaani, kielilläpuhuminen, kirjailijahaastattelu, Ristin Voitto, Terhi Törmälehto, uskonnollinen kirjallisuus, Virke

Terhitörmälehto

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät. Otava 2017. 288 s.

Helsinkiläisen Terhi Törmälehdon (s. 1977) esikoisromaani Vaikka vuoret järkkyisivät kertoo helluntailaistytöstä, joka muuttaa nuorena aikuisena asumaan Bogotaan Kolumbiaan.

Romaanissa liikutaan vuorotellen Kajaanissa ja Bogotassa. Kainuukuvaukset ovat menneessä ajassa, Kolumbia-tekstit taas nykyhetkessä.

Päähenkilö Elsa on rajavartijan tytär. Hänen isovanhempansa ovat körttiläisiä. Lukioikäisenä Elsa lähtee mukaan Kajaanin helluntaiseurakuntaan, jossa karismaattisuutta löytyy joka kokouksesta. Mukana on kirjava joukko ikätovereita.

Armolahjat, erityisesti kielillä puhuminen, yhdistävät Elsaa ja hänen tyttöystäviään ja erottavat heidät muista nuorista. Tytöt haaveilevat avioitumisesta, ja osa meneekin naimisiin nuorella iällä.

Helluntaiseurakunnassa Elsa tuntee pääsevänsä yhteyteen Jumalan kanssa, mutta luterilainen kotiväki suhtautuu helluntailaisiin epäluuloisesti. Äiti syyttää helluntailaisia ”Kainuun suurimmiksi sekopäiksi”.

Isovanhempien harras körttiläisyys ei kuitenkaan riitä Elsalle. Hän päättää liittyä seurakuntaan kotiväen vastustuksesta huolimatta. Elsa kaipaa yksiselitteistä ja ehdotonta totuutta, ja sen etsintä kestää vuosia.

Vuosia myöhemmin Elsa asuu vuorten keskellä Bogotassa, Kolumbiassa. Sielläkin hän käy säännöllisesti seurakunnassa.

Tyttöä kävelee vastaan Manuel, raavas mies, joka on ollut viidakossa sissien vankina. Manuelin kohtaloa ja ongelmia pohtiessaan Elsa käy läpi omia kujanjuoksujaan Kainuun helluntailaisten parissa.

Kolumbian väkivaltainen todellisuus lyö suomalaisnaista vastaan kuin ruoska. Elsa kasvaa aikuistuessaan ottamaan etäisyyttä omiin lapsuudenpiireihinsä, vaikka käykin myöhemmin tervehtimässä vanhoja kavereitaan.

Elsan nuoruuden ehdottomuus hieman karisee vanhemmiten. Epäusko kasvaa mielessä kuin syöpä, johon ei löydy parannuskeinoa.

Romaanin avoin loppu alleviivaa Elsan elämänkysymyksiä. Aikuistumisprosessi tuntuu erittäin osuvalta ja todentuntuiselta. V

aikka vuoret järkkyisivät lienee avainromaani eli omakohtainen kuvaus. Äidinkielen opettajana Helsingissä työskentelevä kirjailija on itse asunut lapsuutensa Kainuussa. Elsan tavoin Törmälehto on asunut myös Kolumbiassa.

Helluntailiikkeen ulkopuolella olevalle lukijalle Törmälehdon romaani avaa helluntailaisuutta kiihkottomasti ja neutraalisti. Poissa ovat liioitellut kärjistykset, jotka hieman pilasivat Asser Korhosen helluntailaisuuskuvausta romaanissa Saarnaajan poika (2014).

Törmälehdon romaani avaa parhaimmillaan uskon todellisuutta sellaiselle lukijalle, joka ei tiedä uskosta mitään tai ei ole vielä kokenut sitä.

Nuoren naisen seksuaalisuuteen viitataan romaanissa tämän tästä. Kun Elsa ei löydä miestä kotiseudultaan, hän jää vaille seksiä eikä jaksaisi odottaa avioliittoon saakka.

Etelä-Amerikassa hän ylittää tämänkin rajan. Minäkertojalle seksi on eräänlainen itsenäistymis- tai aikuistumisriitti.

Törmälehdon runollinen tyyli tukee hyvin kirjailijan intressejä kurkistaa helluntailaistytön ja kolumbialaismiehen päiden sisälle. Kirjailija kuvaa hienosti esimerkiksi Manuelin jälkitraumoja, joiden vuoksi mies kaikkoontuu kauemmaksi Elsasta tämän tästä.

Romaanissa uskovaisen tytön ahdistavat kipupisteet ovat havainnollisesti esillä. Nuorella Elsalla ja hänen ystävillään on Kajaanissa kaksi hengellistä ohjaajaa Virpi ja Arvo, jotka opastavat tyttöjä sisälle myös rukouksen maailmaan. Nämä aikuiset eivät yllä kovin merkittäviksi persooniksi, vaikka ohjaavat tyttöjä parhaansa mukaan.

 

Sisältääkö romaani tosipohjaisia aineksia, kirjailija Terhi Törmälehto?

– Elsan mielen kokemuksissa on sellaisiakin, jotka ovat lähellä omiani. Tiedän, mitä on uskoa, ja tiedän, mitä on epäillä ja sitten luopua uskosta. Tapahtumat, dialogit ja henkilöt taas ovat silkkaa kuvitelmaa: joko tyystin keksittyjä tai kuvitellusta, luetusta, kuullusta ja nähdystä koottuja kudelmia.

Kirjailijantyö häilyi Terhi Törmälehdon mielessä jo lapsena, vaikkei hän sitä noteerannut erityisemmin. Oleillessaan Kolumbiassa hän alkoi ilman suurempaa suunnittelua kirjoittaa kaunokirjallista tekstiä. Pian hän teki yllättävän löydön:

– Löysin lukioaikaisen päiväkirjani, jossa kirjoitin, että haaveeni ryhtyä kirjailijaksi voimistuu koko ajan. Olin häkeltynyt: Mikä haave? Miten niin voimistuu? Luulin keksineeni kirjoittamisen aikuisena ihan tyhjästä.

Sekä opettajan että kirjailijan työ ovat Törmälehdolle mieluisia. Molemmissa on sielu mukana:

– En haaveillut juuri opettajan työstä, mutta tajusin auskultoidessani, miten mahdottoman hauskoja nuoret ovat ja miten kieli ja kirjallisuus yhdistettynä nuorten kanssa työskentelyyn on aika vastustamaton yhdistelmä. Työssäni norssin opettajana olen nähnyt saman tapahtuvan yhä uudelleen.

Terhi Törmälehto kirjoittaa kaunokirjallista tekstiä hyvin hitaasti mutta samalla melko valmista tekstiä. Vaikka vuoret järkkyisivät -romaanissa on monta kohtaa, jotka ovat säilyneet täsmälleen sellaisina kuin kirjailija kirjoitti ne ensi kertaa.

Terhi Törmälehto ei ensin aikonut kirjoittaa varsinaisesti helluntailaisromaania, ja valmiissa romaanissakin helluntailaisuus on toisarvoista.

Helluntailaisuuden sijasta kirjailijalle oli tärkeämpää tarkastella kielilläpuhumista ilmiönä. Se sattuu olemaan juuri helluntailaisuudessa tärkeää, minkä vuoksi helluntailaisuus valikoitui Elsan yhteisöksi.

Kieli kiinnosti kaunokirjailijaa kehollisena kokemuksena:

– Kielilläpuhumisessa käytetään kieltä, josta merkitys on erotettu, ja jäljelle jää puhuva ja kokeva keho.

Kielillä puhuminen on kiinnostanut kirjailijaa aiemminkin. Ilmiötä käsitteli myös suomen kielen pro gradu -tutkielma Pyhää puhetta ja salattuja sanoja, joka ilmestyi Helsingin yliopistossa 2004.

– Minulle tärkeät kirjailijat ovat ehkä tyyliltään aivan erilaisia kuin minä ja erilaisia myös keskenään. Nuorena tärkeitä olivat muun muassa Märta Tikkasen, Eeva Kilven ja Anu Kaipaisen teokset. Maailmalta tärkeitä ovat olleet esimerkiksi Toni Morrison ja Gabriel García Márquez.

Törmälehto rakastaa samoja Eino Leinon runoja, joihin kainuulaisen kyläkoulun alaluokilla ihastui, kun opettaja toi niitä tunnille.

– Koulunuoret täytyy ohjata lukemaan kirjoja, vaikka se vie aikaa muulta, vaikka se on nuorelle työlästä, vaikka se on niin koulun kuin nuortenkin maailmassa vähemmän trendikästä kuin moni muu lukeminen ja tekeminen. Ja iloitaan kirjoista!

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoituksen pohjana olevat tekstit ovat ilmestyneet Ristin Voitto – ja Virke-lehdissä.

Brändi nimeltä Jyrki Lehtola

09 perjantai Hel 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Aamulehti, Ilta-Sanomat, Image, Jyrki Lehtola, kootut teokset, kulttuurijournalismi, Satakunnan Kansa

lehtola_jyrki2016

Kuva: Marica Rosengård / Schildts & Söderströms

Jyrki Lehtola: Teokset I. WSOY 2001. 709 s.

Suomen haukutuin toimittaja? Rääväsuiden kuningas? Asiattomuuksien asiantuntija? Panettelun maailmanmestari?

Tiiliskivimäinen Teokset I esittelee mahtipontisesti osan toimittaja Jyrki Lehtolan (s. 1963) kautta aikain Ilta-Sanomiin, Imageen, Aamulehteen, Like-Uutisiin ja muihin lehtiin kirjoittamista esseistä ja kolumneista.

Hänen sarkasminsa on partaveitsenterävää ja leikkaa syvältä julkkisten päänahkoja. Ainakin Hector on myöntänyt julkisesti romahtaneensa henkisesti Lehtolan ryöpytysten vuoksi.

Lehtola on kirjallisuudentutkijana ja tekstikriitikkona dekonstruktion esitaistelija, mitä keinoa (todellisuuden pirstaloimista) hän soveltaa sujuvasti kunkin ajan julkkiksiinkin.

Eli kansanomaisesti tulkittuna Lehtola hajottaa ja hallitsee!

Hän on niin ironinen, että on vaikea tietää, milloin hänet voi ottaa vakavasti. Usein ei ollenkaan, varsinkaan Ilta-Sanomien kolumneissa.

Imageen Lehtola näyttää kirjoittaneen enemmän asiapohjalta.

Kolumnisti tuntuu kielensä kanssa olevan riidassa koko ulkopuolisen maailman kanssa. Hän ei myrkkyä säästele eikä kuvia kumartele. Sanakrakkeri oikoo aidat mataliksi ja kyltit kumoon.

Mediakriitikkona hän kuitenkin on omaa luokkaansa.

Lehtola on löytänyt omaperäisellä vaistollaan kiintoisia seikkoja ja katsantokantoja moneen ilmiöön ja henkilöön, joita media hehkuttaa faktiivisina harhakuvina.

Lehtolan missio ei ole paljastaa kulissien takaista todellisuutta vaan vääriä mielikuvia. Kansa kuvittelee mediahenkilöistä aivan vääriä asioita.

Jälkisivistysprojektille on sosiaalinen tilaus, jota täyttämään tarvitaan aktiivinen, moneen suuntaan räiskivä kolumnisti.

Lehtolakaan ei välty fiktion luomiselta, vaan täyttää surutta mielikuviensa tuotteilla aukkoja, joita nimekkäiden julkkisten yksityiselämistä jää askarruttamaan.

Brändi nimeltä Jyrki Lehtola on syntynyt. Hänestäkin voi erehtyä.

– – – – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Satakunnan Kansassa 13.1.2002.

 

Daniel Defoen klassikossa kuolema valtaa kaupungin

05 maanantai Hel 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book article

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

1700-luku, books, Daniel Defoe, englantilainen kirjallisuus, klassikko, religion, rutto

Daniel_Defoe_Kneller_Style
defoe

Journal of the Plague Year (suom. Ruttovuosi) on Daniel Defoen romaani vuodelta 1722.

Maailmankirjallisuuden ensimmäinen menestyskirjailija Defoe (1660-1731) tekee puolifiktiivisessä romaanissa selkoa Lontoota vuonna 1665 koetelleesta ruttoepidemiasta. Ruttoon menehtyi neljäsosa kaupungin noin 400 000 asukkaasta.

Ruttovuosi on yhden miehen pitkä, päiväkirjamuotoinen silminnäkijäkertomus vuoden 1665 kokemuksista. Minäkertoja on satulakauppias, joka näkee naapureittensa, tuttaviensa ja tuntemattomien sairastuvan ja kuolevan yksi toisensa jälkeen.

Kauppiaalla on hypoteettinen käsitys, että rutto leviää hengityshöyryjen kautta. Sitä hän yrittää todistaa lukijalle lukuisten tapauskuvausten avulla, joita hän kuulee ympäri kuolevaa kaupunkia.

Romaani on täynnä taulukoita ja tilastoja, joita mies on onkinut jälkikäteen käyttöönsä kuin tutkiva journalisti.

Epidemian uskottiin alkaneen joulukuussa 1664, kun Hollannista tuotuja tavaroita kuljetettiin Englantiin. Ruttovuoden julkaisun aikoihin 1720-luvulla oli nähtävissä, että Marseillessa riehunut rutto saattaisi levitä Englantiin.

Defoen teos oli varoittava, käytännöllinen käsikirja siitä, miten estetään kuolettavan epidemian leviäminen terveiden joukkoon.

Defoe ryhtyi romaanikirjailijaksi vasta vanhoilla päivillään. Hän yhdisti mielellään sepitettä tosielämän tapahtumiin. Kaikki Ruttovuoden asiatiedot ovatkin autenttisia ja tarkistettuja.

Uskonnolliset näkökulmat

Defoen kertoja on uskonnollinen kristitty, joka ottaa tämän tästä kantaa ruttoon Jumalan tuomion välineenä.

Minäkertoja käy romaanin alussa jaakopinpainia, lähteäkö muiden tavoin karkuun kuolevasta kaupungista vai jäädäkö paikoilleen. Jäämisensä perusteeksi hän löytää hengellisen argumentin:

”Tulin ajatelleeksi, että jos Jumala todella halusi minun jäävän, hän pystyisi varjelemaan minua tehokkaasti kaiken minua ympäröivän kuoleman ja vaaran keskellä.”

Näin todella käykin: vaikka tuhansia kaatuu minäkertojan oikealta ja vasemmalta puolelta, hän jää itse ilman tartuntaa. Kertoja näkee kohtalossaan Taivaan isän kädenjäljen ja Suunnitelman, joka käy yli inhimillisen ymmärryksen.

Kauppias kuvaa paljon hätää kärsivien englantilaisten sielunelämää. Taikauskoiset ihmiset alkavat nähdä enkeli-ilmestyksiä ja muita erikoisia näkyjä. Puoskarilääkärit ja -apteekkarit sekä astrologit tekevät hyvän tilin, ennen kuin rutto tuhoaa heidätkin perheineen.

Myös uskonnollinen herätys leviää ruton rinnalla rahvaan pariin. Kirkot täyttyvät rukoilijoista, ja jumalanpalveluksia pidetään joka päivä, jopa ilman pappia.

Yhdessä romaanin huippukohdista kertoja joutuu julkiseen väittelyyn miesjoukon kanssa ruttotaudista Jumalan tuomiona. Ateistimiehet, jotka rienaavat kertojan uskonnollisia lähtökohtia, haudataan kahden viikon kuluessa valtavaan joukkohautaan.

Satulakauppias seuraa tarkasti pappien ja viranomaisten toimintaa kauhistuttavan epidemian aikana. Osa viranomaisista (kuten ylipormestari hallintokuntineen) saa häneltä perusteltuja kehuja.

Toisinaan kertoja moittii pahanpäiväisesti ihmisiä, jotka alentuvat käyttämään toisten hätää hyväkseen, varastamaan tavaraa kuolleiden taloista tai esiintymään puoskarilääkäreinä. Defoe kuvaa seikkaperäisesti myös työttömyyttä, joka seuraa massojen kuolemanpelosta ja kotiarestista.

Ruttovuodesta tuli yhteiskunnallisen kaupunkikuvauksen ja goottilaisen kauhutarinan klassikko. Defoen romaania luettiin ensin vuosikymmenien ajan todellisena silminnäkijäkertomuksena. Vasta 1780-luvulla teosta alettiin yleisesti pitää historiallisena romaanina.

– – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Ristin Voitto -lehdessä.

Päivi Artikainen ja luovan kirjoittamisen ilo

04 sunnuntai Hel 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in author interview

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

nuortenkirja, Päivi Artikainen, Seinäjoki, suomalainen kaunokirjallisuus, Virke

päiviartikainen

Kuva: Matti Hautalahti

Seinäjokelainen äidinkielen opettaja Päivi Artikainen (s. 1973) debytoi keväällä 2017 nuortenkirjallaan Adiós! (Nordbooks). Kyseessä on realistinen nuortenromaani, joka sijoittuu nykyaikaan Espanjan Aurinkorannikolle. Romaanissa liikutaan myös Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella. Vaikka Adiós! on fiktiivinen teos, siinä on jonkin verran myös tosipohjaisia aineksia mukana:

– Nuoruuden kuvaamisessa toki aina on tottakin mukana, vaikkapa oman itsensä tuntemaan oppimista, epävarmuutta tulevasta ja oman paikan löytämistä, kirjailija sanoo.

Päivi Artikainen haaveili lukioikäisenä toimittajan urasta. Hänen omana lukioaikanaan oli aika vähän fiktiivistä kirjoittamista, mikä jäi hieman kaivelemaan.

– Otin lukiossa ilon irti luovasta kirjoittamisesta aina, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Pidin tietenkin myös asiakirjoittamisesta: analyyseistä, esseistä, mielipideteksteistä. En oikeastaan tiedä, millaista olisi elämä ilman kirjoittamista, joten uskaltaudun sanomaan, että kaunokirjallisuuden kirjoittaminen on yhden haaveen toteuttamista.

Lukion jälkeen Päivi opiskeli vuoden Alkio-opistolla journalistiikkaa. Alkio-opistolla oli kurssi fiktiivisten tekstien kirjoittamisesta. Siitä se oma kirjoitusharrastus sai lähtölaukauksen.

– Sain idean Adiós!-kirjaan muutama vuosi sitten vappupäivänä lenkkipolulla ja sen jälkeen oikeastaan vain kirjoitin. Osallistuin sattumalta myös Taiteen edistämiskeskuksen järjestämään käsikirjoitushautomoon, jossa sain työstää alkutekijöissään olevaa tekstiäni eteenpäin. Kirjoitin kirjaa noin vuoden verran.

Päivi Artikainen on toiminut yläasteen ja lukion äidinkielen opettajana vuodesta 1998. Työvuosia on kertynyt muun muassa Mäntsälässä, Hollolassa, Lohjalla, Helsingissä ja Seinäjoella. Viimeiset viisi vuotta Päivi on työskennellyt Nurmon lukiossa.

Päivi on aikaisemmin julkaissut novellikokoelman Lakritsaa ja vaniljaa sähköisenä ÄOL:n jäsensivuilla. Adiós! on Päivin ensimmäinen kaunokirjallinen teksti, joka on päätynyt kansien väliin. Lisäksi hän on ollut oppikirjailijana muutamassa äidinkielen ja kirjallisuuden kirjassa sekä toimittanut kolmen muun kirjoittajan kanssa esseekokoelman Rakkaani, romaanihenkilö (Avain 2014).

– Identiteetiltäni olen opettaja, joka kirjoittaa sivutyönään kauno- ja tietokirjoja. Olisi kyllä huimaa, jos tilanne olisi joskus toisinpäin. Onneksi saan leipätyössänikin tehdä sitä, mistä pidän: puuhailla kirjojen ja kirjoittamisen parissa.

– Äidinkieli onkin aina ollut lempiaineeni koulussa – matematiikan lisäksi – joten oli aika selvää, että opiskeluni piti liittyä jotenkin kirjoittamiseen.

– Yleensä kirjoitusprosessini menee näin: Saan mieleeni jonkin kuvan, esimerkiksi parin tanssimassa laiturin päässä. Pyörittelen ajatusta päässäni mieluiten kävelylenkillä, jossa ajatukset virtaavat villinä ja vuolaina. En tiedä, mikä taika kävelyssä on, mutta jotain vain tapahtuu.

– Lenkillä saatan seistä puun alla kirjoittamassa kännykkääni muistiin jotain hyvää lausetta tai tilannetta. Kotona yritän kirjoittaa asian paremmin muistiin tai suoraan luvuksi, mutta arki-iltana se on usein mahdotonta. Yleensä kirjoitankin vain viikonloppuisin tai lomilla. Olen huomannut, että jos ei kirjoita pitkään aikaan, aloittaminen tuntuu vaikealta.

Päivi lukee koko ajan, ainakin kirjan viikossa. Aika kuulemma riittää hyvin, kun kokkaa romaani toisessa kädessä ja paistinlasta toisessa.

– Päädyin nuortenromaaniin ammattini vuoksi. Olen yläastenuorten parissa viikossa niin paljon, että minulla ei ollut vaikeuksia sujahtaa 15-vuotiaan elämään. Olen omistanut teoksen 14-vuotiaalle Peppi-tyttärelleni.

Entä uudet kirjaprojektit?

– Minulla on aikuisten viihderomaani hiomista vaille valmiina. Se on kimppakirja, jonka olen kirjoittanut ystäväni kanssa. Toivottavasti se ilmestyisi lähitulevaisuudessa.

Päivi oli kesällä 2017 Virossa kirjoittajaresidenssissä, jossa hän aloitti toista nuortenromaania. Työnimeä Likat kantava teos sijoittuu Lahteen. Lisäksi Adiós saa jossain vaiheessa jatkoa.

– Adióksen potentiaalinen lukija on tyyppi, joka on mokaillut, ollut vihainen, ihastunut ja raivonnut, mutta mennyt sen jälkeen eteenpäin elämässään. Tai sitten hän ei ole mitään tätä. Kaikki voi olla hänellä vielä edessä. Olen kirjoittanut tämän kirjan 15-vuotiaalle tytölle tai pojalle, joka on joskus ollut epävarma ja miettinyt, mitä elämässä oikein on tarkoitus tapahtua.

Espanja on Päiville taukopaikka arjen pyörityksestä. Siellä hän saa katsella merta, syödä churroja suklaaseen dipattuna ja kuunnella lähes vierasta kieltä.

– Espanjan tai minkä muun vieraan kielen kuuleminen aktivoi aina omaa kirjoittamistani. Vieraassa ympäristössä on yhtäkkiä tärkeää saada kirjoitettua suomeksi.

Erikoisterveiset äidinkielen opettajina työskenteleville kollegoille:

– Teette hirvittävän tärkeää työtä! On etuoikeutettua työskennellä tulevaisuuden tyyppien kanssa.

Päivin kirjalliset esikuvat?

– Suomalaisista kirjailijoista vaikutuksen yhä uudelleen ja uudelleen tekevät esimerkiksi Väinö Linna ja Aleksis Kivi. Kuinka mainiosti he kuvaavatkaan paitsi pientä ihmistä myös kokonaista kansaa! Ulkomaalaisista kirjailijoista ihailen erityisesti Margaret Atwoodia, joka luo romaaneissaan vaihtoehtoisia maailmoja, pelottavia dystopioita, jotka toivottavasti eivät ole ihan lähitulevaisuutta.

– – – – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehdessä.

 

← Older posts

Blogin tilastot

  • 94 911 hits

Viimeisimmät julkaisut

  • Markku Aallon Turvallinen katastrofi ironisoi myytin Suuresta Kirjailijasta
  • Roope Lipastin pakopelikirja korostaa kirjallisuuden monimuotoisuutta
  • Mikko Lahtisen esseekokoelma Warelian kustannustoiminnasta haaroo moneen suuntaan
  • Pulmu Kailamo ja Taru Kumara-Moisio vangitsivat pienoisromaaniin vahvan annoksen ysäritunnelmaa
  • Opettajien jaksamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota
  • Tiina Raevaaralta jälleen vaikuttava psykologinen jännitysromaani

  • Jari Olavi Hiltunen
helmikuu 2018
ma ti ke to pe la su
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728  
« Tam   Maa »

Arkistot

  • toukokuu 2023 (1)
  • helmikuu 2023 (1)
  • joulukuu 2022 (1)
  • lokakuu 2022 (1)
  • syyskuu 2022 (2)
  • elokuu 2022 (3)
  • heinäkuu 2022 (3)
  • kesäkuu 2022 (1)
  • huhtikuu 2022 (2)
  • maaliskuu 2022 (1)
  • tammikuu 2022 (30)
  • joulukuu 2021 (2)
  • elokuu 2021 (1)
  • kesäkuu 2021 (1)
  • maaliskuu 2021 (1)
  • helmikuu 2021 (1)
  • tammikuu 2021 (5)
  • joulukuu 2020 (1)
  • elokuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • kesäkuu 2020 (2)
  • toukokuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (4)
  • helmikuu 2020 (2)
  • tammikuu 2020 (3)
  • joulukuu 2019 (2)
  • marraskuu 2019 (1)
  • lokakuu 2019 (4)
  • syyskuu 2019 (1)
  • elokuu 2019 (2)
  • heinäkuu 2019 (4)
  • kesäkuu 2019 (5)
  • huhtikuu 2019 (1)
  • maaliskuu 2019 (3)
  • helmikuu 2019 (1)
  • tammikuu 2019 (5)
  • joulukuu 2018 (5)
  • marraskuu 2018 (5)
  • lokakuu 2018 (2)
  • syyskuu 2018 (2)
  • elokuu 2018 (2)
  • heinäkuu 2018 (3)
  • kesäkuu 2018 (7)
  • toukokuu 2018 (9)
  • huhtikuu 2018 (14)
  • maaliskuu 2018 (19)
  • helmikuu 2018 (12)
  • tammikuu 2018 (6)
  • joulukuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (3)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (3)
  • heinäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (1)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (6)
  • syyskuu 2016 (11)
  • elokuu 2016 (8)
  • heinäkuu 2016 (6)
  • kesäkuu 2016 (6)
  • toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (4)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (2)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (8)
  • lokakuu 2015 (2)
  • syyskuu 2015 (1)
  • elokuu 2015 (2)
  • heinäkuu 2015 (2)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • toukokuu 2015 (1)
  • huhtikuu 2015 (1)
  • maaliskuu 2015 (4)
  • helmikuu 2015 (4)
  • joulukuu 2014 (1)
  • elokuu 2014 (2)
  • huhtikuu 2014 (1)
  • maaliskuu 2014 (2)
  • marraskuu 2013 (1)
  • lokakuu 2013 (2)
  • syyskuu 2013 (3)
  • elokuu 2013 (2)
  • heinäkuu 2013 (5)
  • kesäkuu 2013 (1)
  • toukokuu 2013 (1)
  • huhtikuu 2013 (2)
  • maaliskuu 2013 (4)
  • helmikuu 2013 (1)
  • tammikuu 2013 (4)
  • joulukuu 2012 (3)
  • marraskuu 2012 (4)
  • lokakuu 2012 (7)
  • syyskuu 2012 (12)
  • elokuu 2012 (12)
  • heinäkuu 2012 (7)
  • kesäkuu 2012 (3)
  • toukokuu 2012 (7)

Kategoriat

  • author interview
  • book article
  • book review
  • books
  • literature article
  • podcast
  • poetry
  • religion
  • seminar report
  • summary
  • video
  • writers

Social

  • Näytä jariohiltunen:n profiili Instagram palvelussa

Suosituimmat tekstit

  • Hannu Mäkelä kuvasi eloisasti eläkeläisten rakkautta
  • Väinö Linna uskonnollisten kysymysten äärellä (2007)
  • Sukupolvien katkeamaton ketju
  • Taija Tuomisen pysäyttävä autofiktio
  • Mika Waltari pohti uskonnollisia kysymyksiä läpi elämänsä (2006)
  • Peter Høeg - Maagisen kerronnan tanskalainen mestari
  • Pertti Koskinen lähti Kullaalta jännityskirjailijaksi Harjavaltaan
  • Snaipperi - Eeli Tolvasen tie Vihdistä NHL:n kiekkokaukaloihin
  • Hanna-Riikka Kuisman #Syyllinen alkaa poliisin rysästä
  • Juha Seppälän parhaat kolumnit

Avainsanat

#amisreformi #metoo 1700-luku 1950-luku 1990-luku Aamulehti Aase Berg aatehistoria Abrahamin korpus Afrikka afrikkalainen kirjallisuus Agatha Christie Ahti Taponen Ahvenanmaa Aino Aalto Aino Kallas Aino Kontula Aiskhylos Ajan olo Akateeminen Kirjakauppa Aki Luostarinen Aki Ollikainen Alan Gratch Alastalon salissa Albert Camus Aleksanteri Kovalainen Aleksis Kivi Alexander Stubb Algoth Untola Alivaltiosihteeri Altered Carbon Alvar Aalto amerikkalainen kirjallisuus Amos Oz Andrea van Dülmen Andrew Taylor André Brink Andy Weir Angels and Demons Anja Lampela Ann-Christin Antell Anna-Leena Härkönen Anne Hänninen Anne Leinonen Anneli Kanto Anneli Tikkanen-Rózsa Ann Heberlein Annukka Kolehmainen Antero Warelius antiikin Kreikka antiikki Antony Beevor Antti Autio Antti Eskola Antti Kylliäinen Antti Tuuri Anu Koivunen Anu Silfverberg apartheid Apteekki-sarja Argentiina Arja Palonen arkkitehtuuri Arne Nevanlinna Arto Häilä Arto Nyyssönen Arto Paasilinna Arto Rintala Arto Schroderus Arto Seppälä Arttu Tuominen Arturo Pérez-Reverte Arvid Järnefelt Arvo Turtiainen Asko Sahlberg Asser Korhonen Asta Leppä Ateena author interview autobiography autofiktio Aviador Bagdadin prinsessa Baudolino Bertrand Russell bestseller Bibliophilos Billy O'Shea biografia Bo Carpelan book book article book review books Bram Stoker Brasilia brasilialainen kirjallisuus Butša C. J. Sansom C. S. Lewis Caj Westerberg Carita Forsgren Carlo Emilio Gadda Charles Dickens Cicero Claes Andersson Claire Castillon Colin Duriez Colonia Finlandesa Dan Brown Daniel Defoe Daniyal Mueenuddin Dare Talvitie David Beckham David Lynch Da Vinci Code Deception Point dekkari Die Blechtrommel Digital Fortress Donald Trump Don Quijote Doris Lessing Dracula dystopia economy triller Edgar-palkinto Edgar Allan Poe Edgar Rice Burroughs Edith Södergran eduskunta Eeli Tolvanen Eero Kavasto Eero Marttinen Eeva-Kaarina Aronen Eeva-Liisa Manner Eeva Nikoskelainen Eeva Rohas Eija Hammarberg Eija Lappalainen Eija Reinikainen Einari Aaltonen Eino Leino Elias Lönnrot Elina Karjalainen Elina Ylivakeri elokuvat elämäkerrat elämäkerta elämätaitokirjallisuus Emil Nervander Englanti englantilainen kirjallisuus Enostone Ensio Lehtonen episodiromaani Erasmus Rotterdamilainen Erik Wahlström Erkki Jukarainen eskatologia Esko Valtaoja Espanja espanjalainen kaunokirjallisuus esseet Essi Tammimaa estetiikka Eveliina Talvitie F. M. Dostojevski fantasiakirjallisuus fantasy novel fantasy short stories fasismi feminismi filosofia Finlandia-palkinto Finncon Finnmark Frankenstein Frank McCourt Franz Kafka Friedrich Nietzsche galaktinen runousoppi Game of Thrones geokätköily George Lucas George R. R. Martin gospel gram dark fantasy Göran Hägg Günter Grass haastattelu Hain series Hanna-Riikka Kuisma Hanne Ørstavik Hannimari Heino Hannu-Pekka Björkman Hannu Luntiala Hannu Mäkelä Hannu Salama Hannu Väisänen Harri István Mäki Harri Raitis Harri Varpomaa Harry Potter series hartauskirjallisuus Haruki Murakami Hassan Blasim Heidi Liehu Heikki Aleksanteri Kovalainen Heikki Nevala Helena Sinervo Helene Bützov Helene Bützow helluntailiike Helmivyö Helsingin Sanomat Helsinki Henning Mankell Hercule Poirot high fantasy Hiidenkivi Hiljainen tyttö Hilja Mörsäri historialliset romaanit historiantutkimus holokausti Hugh Ambrose Hugh Laurie Hunajaa ja tomua Huonon vuoden päiväkirja Husein Muhammed huumori höyrypunk Ian McEwan ihminen ihmissyönti II maailmansota ikonikritiikki Ilkka Malmberg Ilkka Rekiaro Ilkka Remes Ilkka Äärelä Ilmestyskirja Ilona Nykyri Ilta-Sanomat I maailmansota Image Inkeri inkeriläiset Inkeri Pitkäranta In Other Rooms Other Wonders Invisible Irak IRC Irmeli Sallamo Iron Sky Isadora islam Islanti islantilainen kirjallisuus Israel Italia J. K. Rowling J. L. Runeberg J. M. Coetzee J. P. Koskinen J. P. Pulkkinen J. Pekka Mäkelä J. R. R. Tolkien J. S. Meresmaa Jaakko Juteini Jaakko Kankaanpää Jaakko Yli-Juonikas Jaana Kapari-Jatta Jaana Nikula Jaan Kross jalkapallo James Tiptree Jr. Prize Jane Austen Jane Austin Janne Saarikivi Janne Tarmio japanilainen kirjallisuus Jari Järvelä Jari Sarasvuo Jari Tervo Jarkko Tontti Jayne Anne Phillips Jeffrey Eugenides Jenni Linturi Jerusalem Joel Lehtonen Johanna Hulkko Johanna Rojola Johanna Sinisalo John Steinbeck John Vikström Jonathan Littell Jonathan Rabb Jorma Ojala Joseph Kanon José Saramago Jouko Vanhanen Jouni Inkala Juan Manuel Juha Hurme Juha Itkonen Juha Lehtonen Juha Mylläri Juhani Konkka Juhani Lindholm Juhani Niemi Juhani Seppänen Juha Raipola Juha Ruusuvuori Juha Seppälä Juha Siltala Jukka Kemppinen Jukka Koskelainen Jukka Mallinen Jukka Pakkanen Jukka Relander Jumala juoksu Juri Nummelin juristit Jussi K. Niemelä Jussi Katajala Jussi Talvi Jussi Vares Jyri Raivio Jyrki Hakapää Jyrki Iivonen Jyrki Katainen Jyrki Kiiskinen Jyrki Lappi-Seppälä Jyrki Lehtola Jyväskylä jännitysromaanit Jää jääkiekko Jörn Donner kaanon Kaari Utrio Kaarlo Bergbom Kadotetut Kadun Kukka Kaija Luttinen Kaiken käsikirja Kain Tapper Kaisa Huhtala Kajaani Kaleva Kalevala Kalevi Jäntin palkinto Kansalliskirjasto Kantaja Karatolla Kari Aronpuro Kari Enqvist Kari Hotakainen Kari Koski Karo Hämäläinen Katariina Kathryn Lindskoog Katja Kaukonen Katja Kärki Katri Alatalo Katri Helena Katriina Ranne Katri Naukari Katri Rauanjoki kauhuromantiikka Kazuo Ishiguro Keijo Leppänen kellopunk Kelmee Kersti Juva Kertomuksen vaarat Kharis kielilläpuhuminen kielioppi Kiiltomato.net Kimmo Jokinen kirja-arvostelu kirjailijahaastattelu kirjakauppa kirjallisuudentutkimus kirjallisuushistoria kirjallisuuskritiikin historia kirjallisuuskritiikki kirjallisuussosiologia kirjatraileri Kirjava kirjeet kirjoittamisoppaat kirkkohistoria Kirsi Piha Kirsti Ellilä Kirsti Mäkinen klassikko kolumnit kootut teokset Korean sota Korppinaiset kosmologia kotimainen kaunokirjallisuus koulu koulukirjat kreikkalainen mytologia Kreivi Lucanor ja Patronio kristilliset symbolit Kristina Carlson Kritiikin Uutiset Kuinka sydän pysäytetään Kullaa kulttuurihistoria kulttuurijournalismi kulttuurintutkimus Kun kyyhkyset katosivat Kurjat kustannustoiminta Kustannus Z kustantajaelämäkerrat Kustavi Kuusamo kyberpunk Kyllikki Villa käännöskirjallisuus Kökar L. Onerva Laeta Kalogridis Laila Hirvisaari Lalli Lapin sota Lappi Lars Levi Laestadius Latinalainen Amerikka Laura Gustafsson Laura Jänisniemi Laura Karttunen Laura Lahdensuu Laura Luotola Laurence Sterne Lauri Levola Lauri Rauhala Lavatähti ja kirjamies Leaves of Grass Leena Majander-Reenpää Leena Parkkinen Leena Vallisaari Leif Salmén Leila Tuure Leimatut lapset Leo Tolstoi Les Bienveillantes Les Miserables lestadiolaisuus Lewi Pethrus Lewis resa Liisa Keltikangas-Järvinen Liisa Laukkarinen Liisa Väisänen Like Kustannus lintubongaus literature literature article Lotta Toivanen Lumooja luontokuvaus Lustrum luterilaisuus lyriikka lähetystyö maaginen realismi maailmankirjallisuus Maamme kirja Maan pakolainen Maanpakolaisten planeetta Maarit Eronen Maarit Verronen Machado de Assis Magdalena Hai Maihinnousu Makeannälkä Mammutti Mamoud Manhattan-projekti Manillaköysi Mannerheim Marc-Antoine Mathieu Maria Carole Maria Laakso Maria Mäkelä Maria Peura Marikki Piirtola Mario Vargas Llosa Marisha Rasi-Koskinen Maritta Lintunen Marja Sevón Marja Wich Marjut Paulaharju Markku Aalto Markku Envall Markku Pääskynen Markku Soikkeli Marko A. Hautala Marko Hautala Marko Kilpi Marko Tapio Marko Vesterbacka Mark Twain Markus Jääskeläinen Martta Heikkilä Martti Anhava Martti Lindqvist Martti Luther Mary Shelley Matias Nurminen matkakirjallisuus Matthew Woodring Stover Matthias Grünewald Matti Brotherus Matti Mäkelä Matti Vanhanen merimiestarinat Meriromaani Merja Mäki metsä mielisairaala Mihail Bahtin Mihail Bulgakov Mikael Agricola Mika Tiirinen Mika Waltari Mikko Karppi Mikko Lahtinen Mikko Lehtonen Milla Peltonen Minerva Kustannus Minna Canth Minna Maijala Minna Rytisalo Minun Amerikkani Miquel de Cervantes Mirkka Rekola modernismi Mr. Smith muistelmat murretekstit Museovirasto musiikki Myyrä Mäkelän piiri naisasialiike naiskirjallisuus Narnia-sarja Narnia series narratologia Natasha Vilokkinen neromyytti Netflix Netotška Nezvanova Neuvostoliitto New York Niccólo Machiavelli Nicholas Nickleby Nick Vujicic Niemi Nimeä minut uudelleen Nina Honkanen Noam Chomsky Nobel-palkinto Nordbooks Norja norjalainen kirjallisuus Norsunhoitajien lapset novellit Ntamo nuorisotutkimus Nuori Voima nuortenkirja Näkymätön Nälkäpeli Nälkävuosi näytelmät Oili Suominen Olavi Peltonen Olli Jalonen Olli Löytty omaelämäkerta Onni Haapala Opettaja-lehti opettajat oppaat Orhan Pamuk ornitologia ortodoksit Osuuskumma Otava Otavan Kirjasto Outi Alm Outi Oja Owen Barfield Paavo Cajander Paavo Haavikko Paavo Lehtonen Paavo Lipponen Paavo Nurmi Paavo Väyrynen Paholaisen haarukka Paholaisen kirjeopisto Paikka vapaana Pajtim Statovci pakinat pakopelit Panu Rajala Panu Savolainen pappi Parnasso Pascal Mercier Pasi Ilmari Jääskeläinen Paul Auster Pauliina Haasjoki Peiliin piirretty nainen Pekka Haavisto Pekka Marjamäki Pekka Pesonen Pekka Seppänen Pekka Simojoki Pekka Tarkka Pelkokerroin Peltirumpu Pelé Pentti Haanpää Pentti Holappa perhekuvaukset Per Olof Enquist Pertti Koskinen Pertti Lassila Peter Bieri Peter Høeg Peter Pan Petri Tamminen Petri Vartiainen physics Pia Houni Pia Rendic Pirjo Toivanen Pirkanmaa Pirkka Valkama Pirkko Talvio-Jaatinen Planet of Exile Platon Plutarkhos podcast poetry poliisi politiikka Pori Porvoo Prahan kalmisto psykohistoria psykologia puheviestintä Pulitzer-palkinto Pulmu Kailamo Päivi Artikainen Raahe Raamattu Raija Nylander Raija Oranen Raimo Salminen Raimo Seppälä Raisa Porrasmaa rakkausromaanit Ranska ranskalainen kaunokirjallisuus rasismi Rauma Rautaveden risteilijät Rax Rinnekangas Reijo Mäki Reijo Toivanen religion Richard Morgan Ridley Scott Riikka Ala-Harja Riikka Pulkkinen Rikosromaani Ristin Voitto ristiretket Risto Isomäki Robert Harris Robert Walser romaanit Romeo ja Julia Romuluksen sielu Roope Lipasti Rosa Liksom Rosa Luxemburg Routasisarukset Runeberg-palkinto runot runousoppi ruotsalainen kaunokirjallisuus Ruotsi ruotsinsuomalaiset rutto Saara Henriksson Saara Kesävuori Saara Turunen Saatanalliset säkeet Sadan vuoden yksinäisyys Saddam sairaalaromaani Saksa Salaliitto salapoliisiromaani Salla Simukka Salman Rushdie Sami Heino Samuli Antila Samuli Björninen Samuli Paulaharju Sana-lehti Sanna Nyqvist Sanna Pernu Sanna Ravi Sara Saarela Sari Malkamäki sarjakuvat Sastamala Satakunnan Kansa Satakunnan Viikko satiiri Sattumuksia Brooklynissa Satu Ekman Satu Hlinovsky Sauli Niinistö science fiction Seinäjoki seksuaalisuus selkokirjat selkoromaani Sentimentaalinen matka Seppo Loponen Seppo Raudaskoski Silja Frangén Siltala Silvia Hosseini Simo Frangén Simon Sebag Montefiore Sini Helminen Siperia sisällissota Sithin kosto Sofia Tolstaja Sofi Oksanen sosiaalipsykologia sosiaalityö sotaromaanit spanish literature spefi spekulatiivinen fiktio Sphinx Spin Star Wars steampunk Stig-Björn Nyberg sukutarinat Sunkirja suomalainen kaunokirjallisuus suomalainen lastenkirjallisuus suomalainen lukeminen suomalainen runous suomalainen teatteri Suomalainen teatteri / Kansallisteatteri suomen kieli Suomen Kuvalehti suomentajat surutyö Susan Cain suuret kertomukset Suzanne Collins Sven Lidman Sweet Tooth Sydänraja sää Taavi Soininvaara taidehistoria taidekritiikki Taija Tuominen taiteen tutkimus Taivaan tuuliin Talo vaahteran alla Tammen Keltainen Kirjasto Tammi Tampere Tampereen yliopisto Taneli Junttila Tapani Sopanen Tapio Koivukari Tapio Meri Tarja Halonen Taru Kumara-Moisio Taru Sormusten Herrasta Taru Väyrynen Tarzan Tauno Pihl teknotrillerit teologia Teos Terhi Rannela Terhi Törmälehto Tero Liukkonen Tertti Lappalainen The Brooklyn Follies The Casual Vacancy The Fear Index The Hunger Games The Lost Symbol The Pacific The Second World War Theseuksen henki Tieto-Finlandia Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tietokirjallisuus tietokirjoittaminen Tiina Kartano Tiina Raevaara Timothy Zahn Titia Schuurman Toini Havu Tomas Tranströmer Tomi Huttunen Tommi Kinnunen Torsti Lehtinen trilleri Troikka TTKK Tuija Takala Tuire Malmstedt Tulen ja jään laulu Tuli&Savu Tuntematon sotilas Tuomas Kauko Tuomas Kyrö Tuomas Nevanlinna Tuomas Niskakangas Tuomas Vimma Turbator Turku Turun yliopisto Tuula Kojo Tuula Tuuva Tuulikki Valkonen TV-sarjat Tyhmyyden ylistys TYKS Tytti Rantanen työelämä Työmiehen vaimo Tähtien sota tähtitiede Tähtivaeltaja Täällä Pohjantähden alla Ukraina Ulla-Lena Lundberg Ulla Lempinen Ulvila Ulvilan Seutu Umberto Eco Unkari Uno Cygnaeus Uppo-Nalle urheilu Urho Kekkonen Urpu Strellman Ursa Ursula K. LeGuin USA uskonnollinen kirjallisuus uskonnollinen usko uskonto utopia vakoojaromaanit Valheet Valkoinen kääpiö Vanha-Ulvila Vanhan ruhtinaan rakkaus Vantaa Veera Antsalo Veijo Meri Veikko Huovinen Veikko Koivumäki Venetsia Venäjä venäläinen kirjallisuus Vesa Haapala Vesa Sisättö Via Merulanan sotkuinen tapaus Victor Hugo Vigdís Grímsdóttir Vihan hedelmät viikingit Viktor Jerofejev Ville-Juhani Sutinen Ville Hämäläinen Ville Keynäs Ville Lindgren Ville Tietäväinen Villi Länsi Virke virolainen kirjallisuus Virpi Hämeen-Anttila Voltaire Volter Kilpi Vuoden kristillinen kirja Väinö Linna Walt Whitman Warelia war history Wille Riekkinen William March William Shakespeare Winston Churchill writers WSOY WW I X-sukupolvi YA-kirjallisuus Yksin Marsissa Ylpeys ja ennakkoluulo yläaste Yrsa Sigurðardóttir Ystäviä ja vihollisia Yö ei saa tulla Zachris Topelius Äidin rukous Älä kysy yöltä ÄOL šaria
Follow VETUS Et NOVA on WordPress.com

Blogit.fi

Katso muita blogeja osoitteessa https://www.blogit.fi/

Dekkariviikko 10.-17.5.2019

Blog Stats

  • 94 911 hits

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy
  • Seuraa Seurataan
    • VETUS Et NOVA
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • VETUS Et NOVA
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...