VETUS Et NOVA

~ Artikkeleita ja arvosteluja uusista ja vanhoista kirjoista

VETUS Et NOVA

Monthly Archives: syyskuu 2017

Dostojevskin elämän ja perinnön runsaudensarvi

14 torstai syys 2017

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, F. M. Dostojevski, Kiiltomato.net, Martti Anhava, Pekka Pesonen, religion, Siltala, Tomi Huttunen, venäläinen kirjallisuus

dostojevski-890x395

Martti Anhava, Tomi Huttunen ja Pekka Pesonen (toim.): Dostojevski – kiistaton ja kiistelty. Siltala 2017. 255 s.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Fjodor Dostojevski (1821–1881) kuuluu venäläisen kirjallisuuden ja maailmankirjallisuuden klassikoiden eturiviin. Hänen vaikutuksensa psykologisen romaanin kehitykseen ja moderniin ihmiskuvaan vaikuttaa samanaikaisesti selvältä ja salaperäiseltä. Jotkut tutkijat pitävät häntä keskustelun yläpuolella olevana mestarina, mutta oliko hän sitä oikeasti? Mikä on kiistellyn klassikon merkitys nykylukijan kannalta Venäjällä ja muualla?

Edellä kuvattuihin kysymyksiin etsivät vastauksia Dostojevski – kiistaton ja kiistelty -esseekokoelman neljätoista kirjoittajaa. Ansiokkaasti toimitettu teos perustuu Venäläisen kirjallisuuden seuran maaliskuussa 2015 järjestämään luentosarjaan.

Pietarilaiskirjailijan elämän ja tuotannon kuvaajana ja erittelijänä antologia on todellinen runsaudensarvi. Kirjoittajat kuvaavat asiapitoisesti, havainnollisesti, monipuolisesti ja jopa kiintoisasti Dostojevskin elämänvaiheita ja laajan kirjallisen tuotannon painotuksia.

Holmbergille Dostojevski oli maailman suurin dramaatikko, joka ei kirjoittanut ainuttakaan näytelmää.

Kirjan toimittajista Martti Anhava (s. 1955) on tunnettu venäläisen kirjallisuuden suomentaja ja Tomi Huttunen (s. 1971) venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professori Helsingin yliopistossa. Kolmas toimittaja Pekka Pesonen (s. 1947) puolestaan on toiminut venäläisen kirjallisuuden professorina Helsingissä ennen Huttusta.

Muita esseekokoelmaan kirjoittaneita ovat elokuvahistorioitsija Antti Alanen, näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, teatteriohjaaja Kalle Holmberg, tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro, filosofi Tiina Kartano, kirjailija Sirpa Kähkönen, kirjailija Torsti Lehtinen, tutkija Mika Pylsy, kääntäjä Kristina Rotkirch ja tietokirjailija Tommi Uschanov. Pisin teksti on Martti Anhavalla (24 sivua), lyhin Sirpa Kähkösellä (10 sivua).

Teoksen kiintoisimpia tekstejä on syksyllä 2016 kuolleen Kalle Holmbergin kirjoitus ”Epäilyksen evankeliumia Ateneumissa”. Holmberg ehti muokata puoltatoista vuotta aikaisemmin pitämänsä luennon kirjalliseen muotoon, ennen kun kuolema korjasi pois kuuluisan ohjaajan.

Kirjoituksessaan Holmberg kertoo ohjanneensa Dostojevskin suuret romaanit vaellusteatteriesitykseksi, jota esitettiin Ateneumin alakerrassa keväällä 1983. Ohjaaja kertoo samalla Dostojevskin tuotannon päälinjoista, jotka hahmottuivat produktion edetessä. Holmbergille Dostojevski oli maailman suurin dramaatikko, joka ei kirjoittanut ainuttakaan näytelmää. Avain Dostojevskin paradoksaaliseen maailmaan oli groteski ilmaisu, joka ilmensi ylitilaan kiihdytetyn ihmisen mielenliikkeitä.

Kuten tunnettua, nuori Dostojevski joutui vangituksi poliittisista syistä 1849. Hän joutui jopa teloituskomppanian eteen, mutta viime hetkellä teloitustuomio peruutettiin. Kirjailija passitettiin pakkotyöhön Siperiaan neljäksi vuodeksi. Hannu-Pekka Björkman kuvaa tätä ajanjaksoa vaihe vaiheelta onnistuneesti ja jännittävästi.

Björkmanin kuvaus kertoo havainnollisesti myös niistä valtiollisista oloista, joissa Venäjällä elettiin 1840- ja 1850-luvuilla. Jännitteet tsaarinvallan ympärillä kasvoivat jatkuvasti ja ruokkivat vallankumousaktivistien toimintaa. Sensuuri tiukentui, aktivisteja pidätettiin ja heille määrättiin kovia tuomioita. Tuomituksi joutui myös 28-vuotias Dostojevski. Hän oli käyttänyt kohtalokkaan puheenvuoron maaorjuutta vastaan aktivistien suljetussa kokouksessa, johon oli tullut poliisin vakoojia kuunteluoppilaiksi.

Koko vankeusaikansa Dostojevski kantoi kahleita. Hän ei saanut kirjoittaa kirjeitä, mikä kavensi intellektuellin huonoa elämänlaatua entisestään. Siperian ankeissa oloissa kirjailija alkoi saada uudelleen epilepsiakohtauksia, jotka olivat tulleet lapsuudessa tutuiksi ja joista hän kärsi lopun elämäänsä.

Dostojevski oli päättänyt jo nuorena omistaa koko elämänsä ”ihmisen salaisuuden” selvittämiseen.

Jos ennen Siperian-vuosiaan Dostojevski kirjoitti yhteiskunnallista paatosta, vankeuden jälkeen paatoksen syrjäytti kristillinen armeliaisuuden oppi. Kuten Torsti Lehtinen huomauttaa, Dostojevski oli päättänyt jo nuorena omistaa koko elämänsä ”ihmisen salaisuuden” selvittämiseen. Hän pohti juurta jaksain ”kirottuja kysymyksiään”, tietäen ennakolta työn mahdottomaksi:

Miksi olen syntynyt tähän maailmaan? Mikä on elämän tarkoitus? Mistä johtuu ihmisen pahuus?

Dostojevski ja Pietari

”Ne lähes kymmenen vuotta, jotka Dostojevski vietti poissa kotikaupungistaan Pietarista, muokkasivat hänestä sen kirjailijan, jonka tunnemme. Hänen käsityksensä ihmisluonnosta, hyvän ja pahan dialektiikasta, kärsimyksen olemuksesta ja inhimillisten olomuotojen loputtomista muunnelmista kiteytyivät noiden raskaiden vuosien aikana.” (s. 75)

Edellä sanotusta huolimatta Pietari oli Dostojevskille se kaikkein tärkein kaupunki, jossa hän asui suuren osan elämästään. Moskovassa lääkäriperheeseen syntynyt kirjailija muutti Pietariin 16-vuotiaana vuonna 1837.

Pietari esiintyi miljöönä useissa Dostojevskin kaunokirjoista. Dostojevskin suurista romaaneista ainoastaan Riivaajissa (1872) ja Karamazovin veljeksissä (1880) Pietari ei ole miljöönä mukana. Kirjailija vei miljöönkuvauksen myös toiselle asteelle kuvaamalla henkilöiden sielunmaisemaa kaupunkikuvauksen avulla.

Dostojevski oli kirjailijana aikaansa edellä. Sirpa Kähkösen mukaan Dostojevski sekoitti tarkkoihin aistihavaintoihin uskonnollista, metafyysistä ja filosofista aineistoa. Tästä seuraten tekstissä on vuoropuhelujen välissä kosmisia visioita ja paasaavia tekstijaksoja. Tämä sikermä on Kähköselle parasta Dostojevskia.

Erityisesti Dostojevskin problemaattinen henkilökuvaus antoi ajattelemisen aihetta ja esikuvaa tuleville kirjailijoille – myös Suomessa. Monien mielestä Dostojevski on varsinkin psykologisen romaanin klassikko. Tämän käsityksen Dostojevski – kiistaton ja kiistelty kuitenkin kyseenalaistaa raikuvasti. Palaan tähän asiaan tuonnempana.

Tolstoin tavoin Dostojevski puhui suurella äänellä pienten ihmisten asiasta. Venäläiset olivat hänelle maailman paras kansa ja ortodoksinen kirkko ylitse muiden. Vanhemmiten Dostojevskin antisemitismi vahvistui ja tuli kuuluisaksi Kirjailijan päiväkirjan (1873–1881) myötä. Elämänsä loppupuolella Dostojevski oli varsinkin juutalaisen älymystön kauhu.

Tätä kirjailijan pimeää puolta avaa erityisesti kääntäjä ja kriitikko Kristina Rotkirch artikkelissaan. Dostojevskin mielestä juutalaisia oli liikaa sekä Venäjällä että Euroopassa ja heidän valtansa politiikassa, tiedotusvälineissä ja liike-elämässä oli liian suuri.

Kirjailijan päiväkirja oli uudenlaista journalismia, kuin oman aikansa blogi. Dostojevski pääsi kirjallisuutta välittömämpään kontaktiin lukijoidensa kanssa Gražnanin-aikakauslehden palstoilla, joilla hän aloitti Kirjailijan päiväkirjansa. Pian siitä kehittyi itsenäinen julkaisu, josta tuli ennennäkemättömän suosittu.

Rotkirchin mukaan juuri Kirjailijan päiväkirja teki Dostojevskista koko kansan kirjailijan. Ennen tätä julkaisua kirjailijan kaunokirjallista tuotantoa olivat lukeneet lähinnä älymystön edustajat. Kirjailijan päiväkirjasta otettiin 6000 kappaleen painoksia, kaksi kertaa isompia kuin Dostojevskin kaunokirjoista, ja sitä lukivat kaikki kansanryhmät.

Ateistinen neuvostojärjestelmä kielsi Raamatun, mutta Dostojevskia ja Tolstoita oli vaikea kieltää.

Dostojevski viljeli laajassa tuotannossaan usein ristiriitaisia ja yliampuvia ilmaisuja. Uskonnolliset kuvat löivät poskelle nationalistista aatekuvaa ja päinvastoin. Dostojevskin parhaat romaanit, kuten Rikos ja rangaistus, Idiootti ja Karamazovin veljekset, kertovat ihmisessä asuvien vastakkaisten voimien taistelusta. Kirjailijan mukaan uskonto auttaa monesti selviämään sisäisestä jaakobinpainista. Ja paras uskonto tähän tarkoitukseen oli ortodoksisen kirkon edustama kristinusko.

Kalle Holmberg tiivistää Dostojevskin uskonnollisen ohjelman epäilyksen evankeliumiksi, joka on Kristuksen ja Antikristuksen painiottelun lopputulema. Kristus löytyy epäilyn kautta, ja usko vaatii epäilyn läpikäymisen.

Kun Lenin ja Stalin veivät maan Neuvostoliiton lipun alle, huomattiin, että Dostojevski oli neuvostoideologian kannalta pulmallisin 1800-luvun klassikoista. Ateistinen neuvostojärjestelmä kielsi Raamatun, mutta Dostojevskia ja Tolstoita oli vaikea kieltää. Valitettavasti heille raamatulliset kysymykset uskonnosta, Jumalasta ja elämän tarkoituksesta olivat kaunokirjallisen tuotannon lähtökohtia.

Elokuvahistorioitsija Antti Alanen osoittaa, ettei neuvostokauden elokuvateollisuus suinkaan vierastanut Dostojevskia, päinvastoin. Sosialistisen realismin klassikko Maksim Gorki oli sitä mieltä, että Dostojevski kykeni erityisen lahjakkaasti tiettyihin romaanihenkilöihinsä tyypillisesti venäläistä pahuutta sen patologisessa muodossa, olkoonkin, että Riivaajat-romaani mustamaalasi raikuvasti 1800-luvun loppupuolen vallankumousliikkeitä Venäjällä.

Neuvostoajan suuret elokuvaohjaajat Sergei Eisensteinista lähtien halusivat nimensä elokuvahistoriaan Dostojevskin suurromaanien aiheiden käsittelijöinä. Alanen osoittaa monipuolisesti, kuinka ristiriitaisiin tulkintoihin ohjaajat päätyivät omien ambitioidensa, valtion voimakkaan sensuurin ja tarkoitushakuisten elokuvakriitikoiden ristipaineissa.

Moniäänisyyden taakse

Dostojevski oma elämä ilmentää havainnollisesti hänen suurromaaniensa aihepiirejä. Hän kamppaili omien riivaajiensa kanssa vanhuuden päiviin saakka. Pelihimo sai kirjailijan toistuvasti pelaamaan rahat, jotka olisi tarvittu perheen ruokkimiseksi.

Myös erotiikka oli kirjailijalle eräänlaista peliä, kuten Torsti Lehtinen huomauttaa. Dostojevski juoksi rakastajattariensa luokse vanhuuden päivinäänkin. Alituiset lankeemukset ja katumukset seurasivat toisiaan, mikä ajoi kirjailijan hulluuden partaalle.

Kuuluisan Dostojevski-tutkijan Mihail Bahtinin mukaan kirjailija ilmaisi eettisen ja uskonnollisen sanomansa polyfonisen estetiikan keinoin. Dostojevskin suurromaanit olivat erilaisten arvopohjien törmäyskenttä. Kun romaanihenkilöt kannattivat erilaisia arvoja ja kiistelivät niistä, romaanit muuttuivat moniäänisiksi.

Dostojevski juoksi rakastajattariensa luokse vanhuuden päivinäänkin.

Hannu-Pekka Björkmanille Dostojevskin polyfonia on seurausta vankileirin kakofoniasta. Kalle Holmberg puolestaan näki polyfonian jatkuvan kyseenalaistamisen tuloksena ja elämän ainutkertaisten, monta asiaa yhtaikaa sisältävien hetkien kuvaajana.

Bahtin julkaisi 1929 kuuluisan kirjoituksensa Dostojevskin poetiikan ongelmia, jonka Mika Pylsy näkee kvasifilosofisena. Pylsy allekirjoittaa Bahtinilta ainoastaan tulkinnan, jonka mukaan Dostojevski oli ennen kaikkea ideologinen kirjailija, ei niinkään psykologinen. Myös polyfonian ajatus ampuu Pylsyn mukaan väärään suuntaan:

”Niin pontevasti kuin Bahtin moniäänisyyden ajatustaan esitteleekin, äärimmäiset ideologiat käyvät Dostojevskilla vuoropuhelua vain kumotakseen toisensa, sillä Dostojevskilla on viime kädessä vain yksi ainoa absoluuttinen totuus – kristinusko, sen kansallisessa ja ortodoksisessa muodossa.” (s. 139)

Samalla Dostojevski kuin puolihuolimattomasti tuli eksyttäneeksi valtion sensorit, jotka lakkaamatta tarkkailivat romaanien sisältöjä. Romaaneista muodostui niin monitulkintaisia, ettei yhtä sanomaa ollut löydettävissä. Tavallaan Dostojevskin teokset kuvasivat kirjaimellisesti sitä todellista arvojen ja äänien polyfoniaa, mitä hän aisti ympärillään 1800-luvun Venäjällä.

Kiistaton on kuitenkin Bahtinin havainto Dostojevskin omaperäisestä romaanimuodosta, jossa kunkin henkilöhahmon totuus paljastuu monista näkökulmista katsottuna, kuin salapoliisiromaanissa. Bahtin argumentoi, ettei dostojevskilainen sankari ole objektiivinen kuva vaan pikemminkin täysin punnittu ääni, jonka lukija kuulee, näkemättä häntä. Antti Alasen mukaan elokuvateollisuus on harvoin onnistunut kuvaamaan tätä Dostojevskin ominaisuutta täysipainoisesti valkokankaalle.

Bahtin havaitsi Dostojevskin henkilökuvauksessa toisen erikoisen piirteen, joka kulkee läpi koko romaanituotannon: ajatus päähenkilön kaksoisolennosta. Tämä esiintyy selvimmillään Dostojevskin alkutuotannon pienoisromaanissa Kaksoisolento (1846), jossa päähenkilö törmää ilmiselvään kaksoisolentoonsa ja saa tästä karmean riesan.

Tämän jälkeen kirjailija sepitti myös kehitysromaaniensa päähenkilöille kaksoisolentoja, vastakohtapareja, joiden kanssa käydyt vuoropuhelut kulkivat tiettyjä latuja pitkin. Dialogien päättyessä päähenkilöt olivat kypsyneet henkilöinä, ikään kuin löytäen itsensä uudenlaisina.

Epätäydellinen mutta ajankohtainen

Dostojevskin vaikutukset lukijoihin eri puolilla maailmaa ovat huomattavat, mittaamattomat ja pitkäaikaiset. Tommi Uschanov kuvaa perusteellisesti Dostojevskin voimakasta vaikutusta esimerkiksi Ludwig Wittgensteinin kehitykseen ja ajatteluun. Suuri filosofi jopa opetteli venäjän kieltä lukemalla Rikosta ja rangaistusta alkukielellä!

Kuten tunnettua, kaikki eivät ole Dostojevskista suinkaan pitäneet. Monien tutkijoiden ja kriitikoiden mielestä hän oli esteettisesti ajoittain varsin heikko, jopa kehno. Mika Pylsy osoittaa havainnollisesti ja perusteellisesti, kuinka esimerkiksi Vladimir Nabokov moitti järjestelmällisesti Dostojevskia kolmannen luokan kirjailijaksi, jonka huolettomasti ja nopeasti kirjoitettuja romaaneja ei olisi pitänyt edes julkaista. Muualla Dostojevski mainittiin ”politikoivaksi mystikoksi” (Andrei Belyi) tai kirjailijan maksimalismilla ei nähty olevan mitään kosketuspintaa todellisuuden kanssa (Grigori Landau).

Nabokov moitti järjestelmällisesti Dostojevskia kolmannen luokan kirjailijaksi.

Karamazovin veljekset vuonna 2014 uudelleen suomentanut Martti Anhava toteaa Dostojevskin tekstien olleen tulvillaan epätarkkuuksia, kielellisiä lapsuksia ja virheellisiä rinnastuksia, mikä kirjasta toiseen toistuessaan kertoo jotakin kirjailijan ominaislaadusta.

Oma lukunsa olivat kirjailijan kirjalliset maneerit. Tomi Huttunen lähestyy esseessään Idiootti-romaanin (1868–1869) yllätyskohtia, joita löytyy satamäärin. Dostojevski käytti yhtäkkisyyttä ja ennakoimattomuutta kuvaavia sanoja niin paljon, että siitä muodostui hänelle kerronnallinen tavaramerkki. Pelkästään vdrug-adverbi (suom. yhtäkkiä, äkkiä) esiintyy Idiootissa 630 kertaa ja Karamazovin veljeksissä yhteensä 1165 kertaa!

Venäläisessä kirjallisuudessa vallitsevan tavan mukaan kirjailijoiden keskinäinen kissanhännänveto tuli esille myös näiden kaunokirjoissa. Nabokovin omassa tuotannossa on pitkin nähtävissä matkaa parodisia viittauksia Dostojevskiin, ja näitä Pylsy käy läpi järjestelmällisesti. Myös Dostojevskiltä löytyy kosolti hyvin ja huonosti verhoiltuja piikkejä, karikatyyrejä ja muita viitteitä kirjailijakollegojen suuntaan.

Dostojevski-kriitikoiden tavoin myös Pylsy jää ihmettelemään, mihin Dostojevskin alituinen suosio venäläisen kirjallisuuden klassikkona on oikein perustunut. Pylsyn mielestä Dostojevskin ideakirjallisuus tasapainottelee korkeakirjallisuuden ja populaarikirjallisuuden rajamaastossa, mikä on ajan myötä osoittautunut elinvoimaiseksi konseptiksi.

Toinen suosion salaisuus on se, että Dostojevskia on ollut myös aina helppo kääntää toisille kielille – toisin kuin monia muita Venäjän kirjailijoita. Martti Anhava ruotii omassa esseessään Dostojevskin suomentamisen ihanuutta ja kurjuutta:

”On lukijoita jotka panevat ärtyen tai huvittuen merkille [kirjailijan] tämäntapaiset hoipertelut ja harhaiskut, ja toisia jotka eivät pane, mutta lukijoita kun ovat, he voivat harpata erilaisten tuhrujen yli ja jatkaa eteenpäin. Kääntäjä sitä vastoin joutuu käymään käsiksi myös jokaiseen huonosti mietittyyn ja arvoituksellisuuteen saakka hämärään ilmaisuun ja ratkomaan niiden sisältämät ongelmat tavalla tai toisella.” (s. 214)

Yli 30 vuotta käännöstöitä tehnyt ja Venäjän kirjallisuuteen tutustunut Anhava on sitä mieltä, etteivät Dostojevskin kaikenkarvaiset lapsukset johtuneet niinkään kiireestä, kuten häntä on tähän asti puolusteltu. Dostojevski ilmeisesti jätti osan virheistä tahallaan korjaamatta. Keskeneräisyyden vaikutelma loi tekstiin yllättävästi sellaista potkua, jota muilta, täydellisyyttä tavoittelevilta kirjailijoilta ei löytynyt.

Dostojevskia on ollut aina helppo kääntää toisille kielille.

Toisaalta Dostojevski ei jaksanut hioa ilmaisuaan kovin kauan; hänellä ei ollut kärsivällisyyttä siihen asiaan samalla tavalla kuin vaikkapa Leo Tolstoilla. Dostojevski paiskoi paperille ristiriitaisia ja huonosti kuosissaan pysyviä kuvailuja. Korjaamisen sijaan hän viljeli ahkerasti täytesanoja (pronomineja, adverbeja, partikkeleita jne), mikä tuotti lukijalle vaikutelman tarkkuuteen pyrkivästä kirjailijasta.

Anhavan lopputulemana on tulkinta, ettei Dostojevski luottanut sanoihinsa ja kieleensä, siis työvälineisiinsä. Paradoksaalisesti hänellä olisi ollut paljon sanottavaa, mutta ei sanoja kuvata sanottavaansa.

Venäläiset kirjailijakollegat suhtautuivat Dostojevskin hölmöilyihin todella ymmärtäväisesti, jopa ritarillisesti. Kovaäänisimmistä arvostelijoista Anhavakin nostaa esille Nabokovin, joka siirtyi itse 40-vuotiaana kirjailijaksi USA:han. Anhavaa ihmetyttää syystä se havainto, ettei tarkasta ja eloisasta kielestään tunnettu Nabokov lähtenyt ruotimaan yksityiskohtaisemmin Dostojevskin kielen heikkouksia, vaan ohitti sen kritiikissään kevyesti.

Filosofiset taustat

Dostojevskin kiihkeä suhtautuminen ortodoksiseen kirkkoon ja nationalismiin saa sijansa useassa kirjoituksessa. Yhdessä antologian kiintoisimmista artikkeleista Tiina Kartano osoittaa havainnollisesti kirjailijan yhteyksiä saksalaisen F. W. J. von Schellingin varhaisromanttiseen filosofiaan, joka vaikutti Venäjällä 1800-luvulla voimakkaasti. Dostojevski sai Kartanon mukaan juuri Schellingiltä ponnen kasvattaa Venäjän kansaa venäläiseen identiteettiin ja uskontoon.

Dostojevski oli Kartanon mukaan ”maahenkinen” (potšvennitšestvo). Dostojevskin mielestä venäläisen älymystön ja yläluokan, jotka olivat vieraantuneet melkoisesti kansasta ja venäläisestä kulttuuriperinnöstä, olisi palattava takaisin omalle maaperälleen (ven. potšva). Dostojevskin 1860-luvun alussa muotoilema maahenkisyys oli kompromissi länsimaita ihailevan leirin ja kiihkovenäläisen liikkeen välillä: älymystön oli mentävä kansan pariin oppimaan todellisen venäläisen kulttuurin juuria, mutta tuotava parhaat länsimaisen kulttuurin hedelmät venäläisen kulttuurin osaksi.

Schellingin mielestä hyvä ja paha eivät ole toisistaan erillään, vaan esiintyvät monesti yhdessä, kuin toistensa vastapainoina. Esimerkiksi Jumala on yhtä aikaa sekä hyvä että paha. Hyvä ei voi ilmetä ilman vastakohtaansa pahaa, josta hyvä saa merkityksensä. Jumalan tavoin myös jokainen ihminen on sekä hyvä että paha, Jumalan kuvaksi luotuna.

Tämä ei ollut vaikuttamatta myös Dostojevskin muotoilemiin romaanihenkilöihin. Kartanon mukaan kirjailija ei piirtänyt mustavalkoisia henkilöitä, vaan toi heistä esille sekä kauneuden että kauheuden. Kompleksiset romaanihenkilöt kuvasivat ihmisiä sellaisina kuin he olivat.

Dostojevskille vapaus oli arvoista parhaimpia. Kartanon mukaan vapaus kävi kirjailijalla jopa onnellisuuden edellä, koska todella vapaa henkilö joutuu varautumaan kärsimään vapautensa hinnan. Dostojevskin Kristus oli vapauden sanansaattaja, joka tarjosi mahdollisuutta todelliseen vapauteen.

Parasta antologiassa ovat asiantunteva kirjoitusote, perusteellinen taustatyö ja monipuoliset lähtökohdat.

Dostojevskin suhde ortodoksiseen kirkkoon saa antologiassa paljon huomiota. Kristina Rotkirch tuo esille sen, että Dostojevski ystävystyi 1871 Pyhän Synodin yliprokuraattorin Konstantin Pobedonostsevin kanssa, joka oli Venäjän ortodoksisen kirkon hallintopäällikkö. Pobedonostsev oli Rotkirchin mukaan konservatiivinen taantumuspoliitikko ja Dostojevskin läheisin ystävä kirjailijan viimeisinä elinvuosina.

Parhaimmillaan Dostojevski oli sekavassa mielentilassa olevan ihmisen kuvaajana. ”Näppylä venäläisen kirjallisuuden nenällä” (Ivan Turgenevin luonnehdinta) saattoi onnistua siinä paremmin kuin kukaan muu venäläiskollega ennen ja jälkeen häntä. Dostojevski – kiistaton ja kiistelty kääntelee tämän aspektin kirjailijan elämästä ja teoksista moneen kertaan ympäri ja ansiokkaasti eritellen.

Parasta antologiassa ovat asiantunteva kirjoitusote, perusteellinen taustatyö, kiintoisat havainnollistukset ja monipuoliset lähtökohdat. Koin myönteiseksi sen, että Dostojevskiä lähestytään varjopuolia unohtamatta. Kokoelmasta ei välity ylikriittisiä tai palvovia asenteita, jotka olisivat vääristäneet asiankäsittelyä.

Dostojevski-teoksen ansioksi on myös laskettava teoksen loppuun kootut lähteet ja viitteet. Niistä löytyvät kattavat bibliografiat sekä suomen- ja ruotsinkielisestä Dostojevski-tutkimuksesta että kaikista Dostojevski-suomennoksista.

Kurinalaisesti toimitetussa kokoelmassa myös vältetään kiitettävästi toistamasta samoja asioita kahteen kertaan. Vaikka monet Dostojevskiin liittyvät luonnehdinnat ja värikkään elämän käännekohdat ovat jo ennestään monen tiedossa, ne tuodaan silti esille kuin uutukaisuuttaan kiiltelevinä.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 9.9.2017.

 

Blogin tilastot

  • 71 977 hits

Viimeisimmät julkaisut

  • Selkokirjailija Tuija Takala muokkasi klassikkorunoista uusia versioita
  • Andy Weir sepitti teknotrillerin lähitulevaisuuden kuuelämästä
  • Anneli Kannolle kirjoittaminen on parhaimmillaan todellinen flow-kokemus
  • Mikä on Theseuksen henki?
  • Katja Kaukosen romaani Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan kosketti kohtalokuvauksellaan
  • Ylväs kummitustarina sateenkaariperheen kotipiiristä

  • Jari Olavi Hiltunen
syyskuu 2017
ma ti ke to pe la su
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930  
« Elo   Lok »

Arkistot

  • tammikuu 2021 (5)
  • joulukuu 2020 (1)
  • elokuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • kesäkuu 2020 (2)
  • Toukokuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (4)
  • helmikuu 2020 (2)
  • tammikuu 2020 (3)
  • joulukuu 2019 (2)
  • marraskuu 2019 (1)
  • lokakuu 2019 (4)
  • syyskuu 2019 (1)
  • elokuu 2019 (2)
  • heinäkuu 2019 (4)
  • kesäkuu 2019 (5)
  • huhtikuu 2019 (1)
  • maaliskuu 2019 (3)
  • helmikuu 2019 (1)
  • tammikuu 2019 (5)
  • joulukuu 2018 (5)
  • marraskuu 2018 (5)
  • lokakuu 2018 (2)
  • syyskuu 2018 (2)
  • elokuu 2018 (2)
  • heinäkuu 2018 (3)
  • kesäkuu 2018 (7)
  • Toukokuu 2018 (9)
  • huhtikuu 2018 (14)
  • maaliskuu 2018 (19)
  • helmikuu 2018 (12)
  • tammikuu 2018 (6)
  • joulukuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (3)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (3)
  • heinäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (1)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (6)
  • syyskuu 2016 (11)
  • elokuu 2016 (8)
  • heinäkuu 2016 (6)
  • kesäkuu 2016 (6)
  • Toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (4)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (2)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (8)
  • lokakuu 2015 (2)
  • syyskuu 2015 (1)
  • elokuu 2015 (2)
  • heinäkuu 2015 (2)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • Toukokuu 2015 (1)
  • huhtikuu 2015 (1)
  • maaliskuu 2015 (4)
  • helmikuu 2015 (4)
  • joulukuu 2014 (1)
  • elokuu 2014 (2)
  • huhtikuu 2014 (1)
  • maaliskuu 2014 (2)
  • marraskuu 2013 (1)
  • lokakuu 2013 (2)
  • syyskuu 2013 (3)
  • elokuu 2013 (2)
  • heinäkuu 2013 (5)
  • kesäkuu 2013 (1)
  • Toukokuu 2013 (1)
  • huhtikuu 2013 (2)
  • maaliskuu 2013 (4)
  • helmikuu 2013 (1)
  • tammikuu 2013 (4)
  • joulukuu 2012 (3)
  • marraskuu 2012 (4)
  • lokakuu 2012 (7)
  • syyskuu 2012 (12)
  • elokuu 2012 (12)
  • heinäkuu 2012 (7)
  • kesäkuu 2012 (3)
  • Toukokuu 2012 (7)

Kategoriat

  • author interview
  • book article
  • book review
  • books
  • literature article
  • podcast
  • poetry
  • religion
  • seminar report
  • summary
  • video

Social

  • Näytä jariohiltunen:n profiili Instagram palvelussa

Suosituimmat tekstit

  • Keijo Leppänen – Vaimokeskeinen kirjailija elämän arjen ja pyhyyden äärellä
  • Mika Waltari pohti uskonnollisia kysymyksiä läpi elämänsä (2006)
  • Dan Brown – Mahtinäyttämöiltä sähköpostisuojauksiin ja vapaamuurarien salaisuuksiin
  • Kirkon Don Quijote kohtasi opilliset tuulimyllynsä
  • Pia Rendicin rohkeaa seksipuhetta kristityille
  • George R. R. Martin - goottilaisen fantasian eeppinen mestari
  • Akateemisen Kirjakaupan nousu ja tuho
  • Katri Alatalon Ikuisesti, siskoni -romaani onnistui menemään ihon alle
  • Risto Isomäen kolmas scifi-teos sisälsi ekologiaa ja kauhufantasiaa
  • Tolkun miehen värikäs elämä: Veikko Huovinen

Avainsanat

#amisreformi 1700-luku 1950-luku Aamulehti Afrikka afrikkalainen kirjallisuus Agatha Christie Ahti Taponen Ahvenanmaa Aino Kallas Aino Kontula Aiskhylos Ajan olo Akateeminen Kirjakauppa Aki Luostarinen Aki Ollikainen Alan Gratch Alastalon salissa Aleksanteri Kovalainen Aleksis Kivi Alexander Stubb Alivaltiosihteeri Altered Carbon amerikkalainen kirjallisuus Amos Oz Andrea van Dülmen Andrew Taylor André Brink Andy Weir Angels and Demons Anja Lampela Anna-Leena Härkönen Anne Hänninen Anne Leinonen Anneli Kanto Anneli Tikkanen-Rózsa Ann Heberlein Annukka Kolehmainen antiikki Antony Beevor Antti Autio Antti Eskola Antti Kylliäinen Antti Tuuri Anu Koivunen Anu Silfverberg apartheid Arja Palonen Arne Nevanlinna Arto Häilä Arto Nyyssönen Arto Paasilinna Arto Rintala Arto Schroderus Arto Seppälä Arttu Tuominen Arturo Pérez-Reverte Arvid Järnefelt Arvo Turtiainen Asko Sahlberg Asser Korhonen author interview autobiography autofiktio Bagdadin prinsessa Baudolino bestseller Bibliophilos Billy O'Shea biografia Bo Carpelan book book article book review books Bram Stoker Brasilia brasilialainen kirjallisuus C. J. Sansom C. S. Lewis Caj Westerberg Carita Forsgren Carlo Emilio Gadda Charles Dickens Cicero Claes Andersson Claire Castillon Colin Duriez Dan Brown Daniel Defoe Daniyal Mueenuddin Dare Talvitie David Beckham Da Vinci Code Deception Point dekkari Die Blechtrommel Digital Fortress Donald Trump Don Quijote Doris Lessing Dracula dystopia economy triller Edgar-palkinto Edgar Allan Poe Edgar Rice Burroughs Edith Södergran eduskunta Eeli Tolvanen Eero Kavasto Eero Marttinen Eeva-Kaarina Aronen Eeva-Liisa Manner Eeva Nikoskelainen Eeva Rohas Eija Hammarberg Eija Lappalainen Eija Reinikainen Einari Aaltonen Eino Leino Elias Lönnrot Elina Karjalainen Elina Ylivakeri elokuvat elämäkerrat elämäkerta elämätaitokirjallisuus Emil Nervander Englanti englantilainen kirjallisuus Ensio Lehtonen Erasmus Rotterdamilainen Erik Wahlström Erkki Jukarainen Esko Valtaoja Espanja espanjalainen kaunokirjallisuus esseet Essi Tammimaa estetiikka Eveliina Talvitie F. M. Dostojevski fantasiakirjallisuus fantasy novel fantasy short stories fasismi feminismi filosofia Finlandia-palkinto Finncon Finnmark Frankenstein Frank McCourt Franz Kafka galaktinen runousoppi Game of Thrones geokätköily George Lucas George R. R. Martin gospel gram dark fantasy Göran Hägg Günter Grass Hain series Hanne Ørstavik Hannimari Heino Hannu-Pekka Björkman Hannu Luntiala Hannu Mäkelä Hannu Salama Hannu Väisänen Harri István Mäki Harri Raitis Harri Varpomaa Harry Potter series hartauskirjallisuus Haruki Murakami Heidi Liehu Heikki Nevala Helena Sinervo Helene Bützov helluntailiike Helmivyö Helsingin Sanomat Helsinki Henning Mankell Hercule Poirot high fantasy Hiidenkivi Hiljainen tyttö Hilja Mörsäri historialliset romaanit historiantutkimus holokausti Hugh Ambrose Hugh Laurie Hunajaa ja tomua Huonon vuoden päiväkirja Husein Muhammed huumori höyrypunk Ian McEwan ihminen ihmissyönti II maailmansota ikonikritiikki Ilkka Malmberg Ilkka Rekiaro Ilkka Remes Ilkka Äärelä Ilona Nykyri Ilta-Sanomat I maailmansota Image Inkeri inkeriläiset Inkeri Pitkäranta In Other Rooms Other Wonders Invisible Irak Irmeli Sallamo Iron Sky Isadora islam Islanti islantilainen kirjallisuus Israel Italia J. K. Rowling J. L. Runeberg J. M. Coetzee J. P. Koskinen J. P. Pulkkinen J. Pekka Mäkelä J. R. R. Tolkien J. S. Meresmaa Jaakko Juteini Jaakko Kankaanpää Jaakko Yli-Juonikas Jaana Kapari-Jatta Jaana Nikula Jaan Kross jalkapallo James Tiptree Jr. Prize Jane Austin Janne Saarikivi Janne Tarmio japanilainen kirjallisuus Jari Järvelä Jari Sarasvuo Jari Tervo Jarkko Tontti Jayne Anne Phillips Jeffrey Eugenides Jenni Linturi Jerusalem Joel Lehtonen Johanna Hulkko Johanna Rojola Johanna Sinisalo John Steinbeck John Vikström Jonathan Littell Jonathan Rabb Jorma Ojala Joseph Kanon José Saramago Jouko Vanhanen Jouni Inkala Juan Manuel Juha Hurme Juha Itkonen Juha Lehtonen Juha Mylläri Juhani Konkka Juhani Lindholm Juhani Niemi Juhani Seppänen Juha Ruusuvuori Juha Seppälä Juha Siltala Jukka Kemppinen Jukka Koskelainen Jukka Mallinen Jukka Pakkanen Jukka Relander Jumala juoksu Juri Nummelin juristit Jussi K. Niemelä Jussi Katajala Jussi Talvi Jyri Raivio Jyrki Hakapää Jyrki Iivonen Jyrki Katainen Jyrki Kiiskinen Jyrki Lappi-Seppälä Jyrki Lehtola jännitysromaanit Jää jääkiekko Jörn Donner Kaari Utrio Kaarlo Bergbom Kadotetut Kaija Luttinen Kaiken käsikirja Kain Tapper Kaisa Huhtala Kajaani Kaleva Kalevala Kalevi Jäntin palkinto Kansalliskirjasto Kantaja Karatolla Kari Aronpuro Kari Enqvist Kari Hotakainen Kari Koski Karo Hämäläinen Katariina Kathryn Lindskoog Katja Kaukonen Katja Kärki Katri Alatalo Katri Helena Katriina Ranne Katri Rauanjoki kauhuromantiikka Kazuo Ishiguro Keijo Leppänen kellopunk Kelmee Kersti Juva Kharis kielilläpuhuminen kielioppi Kiiltomato.net Kimmo Jokinen kirja-arvostelu kirjailijahaastattelu kirjakauppa kirjallisuudentutkimus kirjallisuushistoria kirjallisuuskritiikin historia kirjallisuuskritiikki kirjallisuussosiologia kirjatraileri Kirjava kirjoittamisoppaat kirkkohistoria Kirsi Piha Kirsti Ellilä Kirsti Mäkinen klassikko kolumnit kootut teokset Korean sota Korppinaiset kosmologia kotimainen kaunokirjallisuus koulu koulukirjat kreikkalainen mytologia Kreivi Lucanor ja Patronio kristilliset symbolit Kristina Carlson Kritiikin Uutiset Kuinka sydän pysäytetään Kullaa kulttuurihistoria kulttuurijournalismi kulttuurintutkimus Kun kyyhkyset katosivat Kurjat Kustavi Kuusamo kyberpunk Kyllikki Villa käännöskirjallisuus Kökar L. Onerva Laeta Kalogridis Laila Hirvisaari Lalli Lappi Lars Levi Laestadius Laura Gustafsson Laura Jänisniemi Laura Lahdensuu Laura Luotola Laurence Sterne Lauri Levola Lauri Rauhala Lavatähti ja kirjamies Leaves of Grass Leena Parkkinen Leena Vallisaari Leif Salmén Leimatut lapset Leo Tolstoi Les Bienveillantes Les Miserables lestadiolaisuus Lewi Pethrus Lewis resa Liisa Keltikangas-Järvinen Liisa Laukkarinen Liisa Väisänen Like Kustannus literature literature article Lotta Toivanen Lumooja luontokuvaus Lustrum luterilaisuus lyriikka lähetystyö maaginen realismi maailmankirjallisuus Maamme kirja Maan pakolainen Maanpakolaisten planeetta Maarit Verronen Machado de Assis Magdalena Hai Maihinnousu Makeannälkä Mammutti Mamoud Manhattan-projekti Manillaköysi Mannerheim Marc-Antoine Mathieu Maria Carole Maria Laakso Maria Peura Mario Vargas Llosa Marisha Rasi-Koskinen Maritta Lintunen Marja Sevón Marja Wich Marjut Paulaharju Markku Envall Markku Pääskynen Markku Soikkeli Marko Kilpi Marko Tapio Mark Twain Markus Jääskeläinen Martta Heikkilä Martti Anhava Martti Lindqvist Martti Luther Mary Shelley matkakirjallisuus Matthew Woodring Stover Matthias Grünewald Matti Brotherus Matti Mäkelä Matti Vanhanen merimiestarinat Meriromaani Merja Mäki mielisairaala Mihail Bahtin Mika Tiirinen Mika Waltari Mikko Karppi Mikko Lehtonen Milla Peltonen Minerva Kustannus Minna Canth Minna Maijala Minna Rytisalo Minun Amerikkani Miquel de Cervantes Mirkka Rekola modernismi Mr. Smith muistelmat murretekstit Museovirasto musiikki Myyrä Mäkelän piiri naiskirjallisuus Narnia-sarja Narnia series Natasha Vilokkinen Netflix Netotška Nezvanova Neuvostoliitto New York Nicholas Nickleby Nick Vujicic Niemi Nimeä minut uudelleen Nina Honkanen Noam Chomsky Nobel-palkinto Nordbooks Norja norjalainen kirjallisuus Norsunhoitajien lapset novellit Ntamo nuorisotutkimus Nuori Voima nuortenkirja Näkymätön Nälkävuosi Oili Suominen Olavi Peltonen Olli Jalonen omaelämäkerta Onni Haapala Opettaja-lehti oppaat Orhan Pamuk ortodoksit Osuuskumma Otava Otavan Kirjasto Outi Alm Outi Oja Owen Barfield Paavo Cajander Paavo Haavikko Paavo Lehtonen Paavo Lipponen Paavo Nurmi Paavo Väyrynen Paholaisen haarukka Paholaisen kirjeopisto Paikka vapaana Pajtim Statovci pakinat Panu Rajala Panu Savolainen pappi Parnasso Pascal Mercier Pasi Ilmari Jääskeläinen Paul Auster Pauliina Haasjoki Peiliin piirretty nainen Pekka Haavisto Pekka Marjamäki Pekka Pesonen Pekka Seppänen Pekka Simojoki Pekka Tarkka Pelkokerroin Peltirumpu Pelé Pentti Holappa perhekuvaukset Per Olof Enquist Pertti Koskinen Peter Bieri Peter Høeg Peter Pan Petri Tamminen Petri Vartiainen physics Pia Houni Pia Rendic Pirjo Toivanen Pirkanmaa Pirkka Valkama Pirkko Talvio-Jaatinen Planet of Exile Plutarkhos podcast poetry poliisi politiikka Pori Prahan kalmisto psykohistoria psykologia puheviestintä Pulitzer-palkinto Päivi Artikainen Raahe Raamattu Raija Nylander Raija Oranen Raimo Salminen Raimo Seppälä Raisa Porrasmaa Ranska ranskalainen kaunokirjallisuus rasismi Rautaveden risteilijät Rax Rinnekangas religion Richard Morgan Ridley Scott Riikka Ala-Harja Riikka Pulkkinen Rikosromaani Ristin Voitto ristiretket Risto Isomäki Robert Harris Robert Walser romaanit Romeo ja Julia Romuluksen sielu Rosa Liksom Rosa Luxemburg Routasisarukset Runeberg-palkinto runot runousoppi ruotsalainen kaunokirjallisuus Ruotsi ruotsinsuomalaiset rutto Saara Henriksson Saara Kesävuori Sadan vuoden yksinäisyys Saddam sairaalaromaani Saksa Salaliitto salapoliisiromaani Salla Simukka Sami Heino Samuli Antila Samuli Paulaharju Sana-lehti Sanna Nyqvist Sanna Pernu Sanna Ravi Sara Saarela Sari Malkamäki sarjakuvat Sastamala Satakunnan Kansa Satakunnan Viikko satiiri Sattumuksia Brooklynissa Satu Ekman Satu Hlinovsky Sauli Niinistö science fiction Seinäjoki seksuaalisuus selkokirjat Sentimentaalinen matka Seppo Loponen Seppo Raudaskoski Siltala Silvia Hosseini Simo Frangén Simon Sebag Montefiore Sini Helminen Siperia sisällissota Sithin kosto Sofi Oksanen sosiaalipsykologia sosiaalityö spanish literature spefi spekulatiivinen fiktio Sphinx Spin Star Wars steampunk Stig-Björn Nyberg sukutarinat Sunkirja suomalainen kaunokirjallisuus suomalainen lastenkirjallisuus suomalainen lukeminen suomalainen runous suomalainen teatteri suomen kieli Suomen Kuvalehti suomentajat surutyö Susan Cain suuret kertomukset Sven Lidman Sweet Tooth Sydänraja sää Taavi Soininvaara taidehistoria taidekritiikki Taija Tuominen taiteen tutkimus Taivaan tuuliin Talo vaahteran alla Tammen Keltainen Kirjasto Tammi Tampere Taneli Junttila Tapio Koivukari Tarja Halonen Taru Kumara-Moisio Taru Sormusten Herrasta Taru Väyrynen Tarzan Tauno Pihl teologia Teos Terhi Rannela Terhi Törmälehto Tero Liukkonen Tertti Lappalainen The Brooklyn Follies The Casual Vacancy The Fear Index The Lost Symbol The Pacific The Second World War Theseuksen henki Tieto-Finlandia Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tietokirjallisuus tietokirjoittaminen Tiina Kartano Tiina Raevaara Timothy Zahn Titia Schuurman Toini Havu Tomas Tranströmer Tomi Huttunen Tommi Kinnunen Torsti Lehtinen Troikka Tuija Takala Tulen ja jään laulu Tuli&Savu Tuntematon sotilas Tuomas Kauko Tuomas Kyrö Tuomas Nevanlinna Tuomas Vimma Turbator Turku Turun yliopisto Tuula Kojo Tuula Tuuva Tuulikki Valkonen TV-sarjat Tyhmyyden ylistys TYKS työelämä Tähtien sota tähtitiede Tähtivaeltaja Täällä Pohjantähden alla Ulla-Lena Lundberg Ulla Lempinen Ulvila Ulvilan Seutu Umberto Eco Unkari Uno Cygnaeus Uppo-Nalle urheilu Urho Kekkonen Urpu Strellman Ursa Ursula K. LeGuin USA uskonnollinen kirjallisuus uskonnollinen usko uskonto utopia vakoojaromaanit Valheet Valkoinen kääpiö Vanha-Ulvila Vanhan ruhtinaan rakkaus Vantaa Veera Antsalo Veijo Meri Veikko Huovinen Veikko Koivumäki Venäjä venäläinen kirjallisuus Vesa Haapala Vesa Sisättö Via Merulanan sotkuinen tapaus Victor Hugo Vigdís Grímsdóttir Vihan hedelmät Viktor Jerofejev Ville-Juhani Sutinen Ville Keynäs Ville Lindgren Ville Tietäväinen Virke virolainen kirjallisuus Virpi Hämeen-Anttila Voltaire Volter Kilpi Väinö Linna Walt Whitman Warelia war history Wille Riekkinen William March William Shakespeare Winston Churchill WSOY WW I X-sukupolvi YA-kirjallisuus Yksin Marsissa Ylpeys ja ennakkoluulo yläaste Yrsa Sigurðardóttir Ystäviä ja vihollisia Yö ei saa tulla Zachris Topelius Äidin rukous Älä kysy yöltä šaria
Follow VETUS Et NOVA on WordPress.com

Blogit.fi

Katso muita blogeja osoitteessa https://www.blogit.fi/

Dekkariviikko 10.-17.5.2019

Blog Stats

  • 71 977 hits

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Peruuta
Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy