Paavo Cajander – maailmankirjallisuuden työteliäs suomentaja

Avainsanat

elämäkerrat, Juhani Niemi, Outi Oja, Paavo Cajander, Pia Houni, runot, suomalainen runous, suomentajat, William Shakespeare

Juhani Niemi: Paavo Cajander. Suomentajan ja runoilijan muotokuva. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1114. SKS 2007. 257 s.

Tampereen yliopistossa Suomen kirjallisuuden professorina toimineen Juhani Niemen (s. 1947) vuonna 2007 julkaisema elämäkertateos kertoo Suomen kaikkien aikojen työteliäimmästä suomentajasta Paavo Cajanderista.

Niemen teos tuo esiin tärkeän kirjallisuusvaikuttajan, josta jälkipolvet ovat vaienneet lähes tyystin.

Paavo Cajander (1846-1913) syntyi Hämeenlinnassa käsityöläisperheeseen. Kouluttauduttuaan suomen kielen maisteriksi hän työskenteli paitsi suomentajana myös oivallisena runoilijana.

Cajanderin omista runoista ovat tunnetuimpia Jean Sibeliuksen säveltämät runot “Maljanesitys isänmaalle“ ja “Vapautettu kuningatar“. Runebergin “Maamme“-laulun suomenkieliset sanat ovat juuri Cajanderin käsialaa.

Runoilijana Cajander ihaili ennen muuta Runebergiä, jolta hän omaksui muun muassa vapauden ajatuksen lyriikkaansa.

Kansallisrunoilijan jalanjäljissä Cajander kokeili runoilijana ensin henkilökohtaisten mielialojen ja kokemusten kuvausta, mutta luopui niistä myöhemmin yleistettävämpien ja objektiivisempien aiheiden tullessa tärkeämmiksi.

Paavo Cajander toimi suomentajana neljä vuosikymmentä. Hän käänsi suomen kielelle muun muassa kaikki Shakespearen draamat sekä ison määrän klassista ruotsinkielistä kirjallisuutta.

Niemen teos antaa tietoa muun muassa siitä, miten Cajander saavutti hyvän englannin kielen taidon käymättä koskaan englantia puhuvissa maissa. Cajander käänsi teoksia seitsemästä muustakin kielestä.

Juhani Niemi.

Niemi osoittaa havainnollisesti, millaisia vaikeuksia suomentajalla oli työssään Cajanderin aikana. Suomen kieltä oltiin vasta hiomassa sivistyskielien joukkoon, ja suomentajat joutuivat keksimään kosolti uudissanoja suomennoksiinsa.

Shakespearen runoissa Cajander joutui äimistelemään runomittoja, joita suomen kielessä ei ollut.

Niemen tutkijanotteessa on edelleen sama biografinen painotus, joka tuli esille hänen Arvid Järnefelt -elämäkerrassaan (2005).

Aloite Cajanderin elämänvaiheiden selvittämiseksi ja kokoamiseksi yksien kansien väliin tuli hämeenlinnalaisen kauppaneuvoksen Aimo Vihervuorelta, joka kutsui ensin koolle asiaa virittelevän työryhmän ja myöhemmin professori Niemen projektin toteuttajaksi.

Hämeenlinnassa Cajander on ollut tunnustettu kulttuurihenkilö, toisin kuin muualla Suomessa. Suomalaisrunoilijoista Cajander on vähiten tutkittujen joukossa.

Niemi kertoo lähteneensä Cajanderin arkistojen äärelle varsin varauksellisin ja epäröivin odotuksin. Ne olivat kuulemma nopeasti vaihtuneet tyystin vastakkaisiksi, kun tutkija pääsi vauhtiin aineiston kokoamisessa:

“Hillityksi ja värittömäksi kuvatun Paavon arkistossa oli enemmän elämää ja runoissakin terävämpää potkua kuin olin uskonut. Myös suomennosten kellastuneen paperin musteessa havaitsin omituista originaalisuutta. Päätin, että tästä kaikesta on otettava tarkemmin selvää.“

Teokseen on lisätty Niemen biografisen tutkimustekstin rinnalle kaksi artikkelia, jotka tarkastelevat Cajanderia toisenlaisista lähtökohdista.

Teatteritaiteen tohtorin Pia Hounin artikkeli tekee ansiokkaasti selkoa Cajanderin suomentamista Shakespeare-näytelmistä. Filosofian maisteri Outi Oja puolestaan lähestyy Cajanderia Runebergin ja Shakespearen runojen suomentajana.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehdessä 2007.

Mainokset

Ulvilalaisrunoilijan maailmanvalloitus

Avainsanat

author interview, Pauliina Haasjoki, runot, suomalainen runous, Ulvilan Seutu, Vanha-Ulvila

Kuva: Tommi Tuomi

Pauliina Haasjoki (s. 1976) on tällä hetkellä kuuluisimpia ulvilalaissyntyisiä runoilijoita Suomessa ja maailmalla. Häneltä on ilmestynyt seitsemän runoteosta, joista viimeisin Planeetta vuonna 2016.

Esikoisrunokokoelma Ikkunassa on huone ilmestyi vuonna 1999 Haasjoen ollessa Turussa kirjallisuuden perusopiskelijana. Hän on kirjoittanut myös esseitä ja kirjallisuuskritiikkiä.

Haasjoen voima runoilijana perustuu hänen metafyysisiin eli olemassaoloa pohtiviin näkökulmiinsa. Tässä mielessä häntä on mainittu jopa sukupolvensa parhaaksi runoilijaksi Suomessa.

Lisäksi Haasjoen runoissa on mukana uudenlaisia tekniikoita luonnon kuvaamiseen sekä ekokriittisiä näkökulmia. Hän kirjoittaa toisinaan runosäkeitä, toisinaan proosarunoa.

Pauliina Haasjoki valmistui ylioppilaaksi Ulvilan lukiosta vuonna 1995 ja siirtyi sen jälkeen kirjallisuuden opiskelijaksi Turkuun.

– Asuin Vanhankylän puolella siihen asti, kun täytin 19, ensimmäiset vuodet Vanhankylän koulun siipirakennuksessa ja sen jälkeen omakotitalossa Mukulamäessä, runoilija kertoo lapsuudestaan Ulvilassa.

Haasjoki valmistui filosofian maisteriksi 2002 ja lisensiaatiksi 2004. Tohtorinväitös kotimaisen kirjallisuuden oppiaineesta seurasi vuonna 2012.

Esiintyykö Ulvila miljöönä jossakin Haasjoen runokokoelmassa?

– Itse asiassa Ulvila esiintyy paljonkin ensimmäisessä kokoelmassani Ikkunassa on huone. Olin hädin tuskin muuttanut pois lapsuudenkodistani, kun kirjoitin sen runoja. En ole silti varma, miten tunnistettavia paikat ovat.

– Myös toisessa ja kolmannessa kirjassa on vielä samoja miljöitä. Esimerkiksi Epäilyttävien puiden runosarjassa ”Kuuset” ollaan Pappilanlammella.

Haasjoen runotuotannossa lapsuudenmiljöö katoaa neljännestä kirjasta lähtien. Runoilijan kuvaamat maisemat muuttuvat merkityksiltään aiempaa yleisemmiksi ja kirjoitus irtoaa omaelämäkerrallisuudesta.

– Planeetan kohdalla minusta tuntui, kuin jokin sanottava olisi tullut sanotuksi.

Miksi Haasjoesta tuli juuri runoilija eikä esimerkiksi prosaisti?

– En ole toistaiseksi löytänyt sellaista tapaa kirjoittaa proosaa, joka kannattelisi jatkuvuutta eli jatkuisi kyllin pitkään. Runous on minulle muutenkin luontaisempaa kuin esimerkiksi vuoropuhelu. Tämän vuoksi en ole tuntenut vetoa esitettävän tekstin luokse.

Haasjoen runoja on ilmestynyt ulkomaisissa antologioissa ja lehdissä kymmenellä eri kielellä. Hän on esiintynyt runoilijana useissa Euroopan maissa sekä Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa.

Haasjoen viimeisin kokoelma Planeetta (2016) tiivistää kirjailijan vuosia kestäneen mission tarkentamalla kerronnan kohteen maapallon olevaiseen. Runoilija kirjoitti Planeettaa Mietoisissa, Amerikan Iowassa, Uudessa-Seelannissa ja Gotlannin Visbyssä. Haasjoen maailmanvalloitus on kirjaimellisesti jatkunut.

– – – – – – – – – – – – – – – –

PAULIINA MAARIT HAASJOKI

• 1976 Ulvilassa
• asuu nykyisin Helsingissä
• kirjallisuustieteen tohtori
• Koneen Säätiön Vuoden Kynä -palkinto (2010) tieteellisestä artikkelista
• Einari Vuorela -runopalkinto 2014 teoksesta Hiukset (Otava 2013)
• Kääntäjäkarhu teoksen Auringonvihreä suomennoksesta, yhdessä Peter Mickwitzin kanssa (2015)
• Nihil Interit –runouspalkinto teoksesta Planeetta (2016)

Runoteokset:

• Ikkunassa on huone (Nihil Interit 1999)
• Ukkosen odottajat (Tammi 2002)
• Epäilyttävät puut (Tammi 2005)
• Pääskynen ja lepakko (Otava 2009)
• Aallonmurtaja (Otava 2011)
• Hiukset (Otava 2013)
• Planeetta (Otava 2016)

– – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Ulvilan Seudussa kesällä 2017.

Kirjallisuudentutkijan runomuotokokeiluja

Avainsanat

book review, suomalainen runous, Vesa Haapala

Vesa Haapala 2015. Kuva Tommi Tuomi.

Vesa Haapala: Kuka ampui Ötzin? Kuvitus Markus Pyörälä. Otava 2012.

Kirjallisuudentutkija Vesa Haapalan (s. 1971) viimeisin runokokoelma ilmestyi keväällä 2012. Avantgardistisessa hengessä kirjoitettu Kuka ampui Ötzin? yhdistelee proosarunoa ja erikoiseen muotoon kätkettyä lausetta. Haapala on koonnut kokoelmaan Versoja-bloginsa tekstejä, joiden sanomia Markus Pyörälän kuvat säestävät yllättävän tehokkaasti.

Uutuuden kollaasi- ja muotokokeilut toimivat hyvin. Haapala raivaa tilaa uudentyyppiselle tekstuaalisuudelle, jossa lukijan on omaksuttava kokonaan uusia lukutapoja. Kun sivunumeroita ja muita teosta määrittäviä nimittäjiä on joko kokonaan poistettu tai siirretty pois vakiintuneilta paikoiltaan, on lukukokemus yhtä aikaa piristävä ja hämmentävä. Jälkimodernismin uusi tuleminen säestää Haapalan kirjoitusotetta.

Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden yliopistonlehtorina työskentelevä Haapala debytoi runoilijana 2007 kokoelmallaan Vantaa. Kriitikoiden arvostama teos palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla. Esikoisrunokokoelma oli debyytiksi yllättävän hioutunutta ja taidokasta työtä. Haapala osoitti kertaheitolla taitavansa lyriikkaa myös sen tekijänä, ei pelkästään oivaltavana tutkijana.

Haapalan seuraavan teoksen Termini (2009) ytimessä oli matka ikuiseen Roomaan, jossa aukesivat yhtaikaa sekä vuosituhantinen maailmanhistoria että nykypäivän todellisuus. Terminin runokertojalle runous oli pakoa persoonasta, kauniista kaupungista ja sängystä, jossa pinnallisesti hätäiset tekstiluonnokset syntyvät.

Uutuuskokoelmassaan Haapala kirjoittaa läpinäkymättömiä tutkielmia nykyaikaisen runokertojan havainnoista lähipiirissään ja historiankirjoissa. Raamatulliset ja legendaariset kuvat sekoittuvat nykyajan artefakteihin, mainoslauseisiin ja uutisaiheisiin.

Kirjailijan kielellisten ja runomuodollisten leikkien aika alkanee tietyssä mielessä olla ohitse. Kuka ampui Ötzin? tuo esille tekijän, jolle vieraannuttava sanoma on tärkeämpi kuin vieraannuttava muotokokeilu.