Haluan seistä herra Hawleyn olkapäillä

Avainsanat

#amisreformi, Finlandia-palkinto, Kari Hotakainen, kolumnit, Olli Jalonen, Satakunnan Kansa, Väinö Linna

Oppineet seisovat toistensa olkapäillä, herra Hawley sanoo herra Clarkelle. Muut eivät niin ylös tietämiseen pääse, koska oppineet tietävät ensin kaiken vanhan ja vanhan päälle oppivat kaiken uuden.

Keskiviikkoaamu 28.11.2018 valkeni talvisena ja aurinkoisena WinNovan vanhalla kampuksella Vähäraumalla.

–Tänään luemme yhdessä kirjoja, paljastin äidinkielen tunnin sisällöksi rakennuspuolen ykkösluokkalaisille.

–Et ole tosissasi!

Roudasin luokkaan painavan laatikon, joka oli kukkuroillaan romaaneja ja tietoteoksia. Olimme katsoneet laatikon sisältöä ensimmäisen kerran Aleksis Kiven päivänä.

Meininki oli kuin Kiven lukkarin koulussa: juuri kukaan ei lukenut vapaaehtoisesti.

LUKUTUNTI on jäänne ajalta ennen amisreformin digiloikkaa.

Nykyisin ammatillista äidinkieltä opiskellaan lähinnä tietokoneluokassa. Opiskelijat istuvat päätteen ääressä oppitunnin toisensa perään. Ja lukevat, paljon!

Osaamisessa ja tietämisessä on uutta ja vanhaa, uusi kertyy vanhan päälle.

Kuulin sieltä täältä hiljaisia huokauksia ja sisäänpäin käännettyjä ärräpäitä. Osa keskittyi tekstiinsä kuulokkeet korvissa.

Joka luokalta löytyi kyllä se Eerokin, joka oli oppinut lukemaan itsekseen, ilman ohjausta.

Silloin on alussa tietämisessä ylempänä, koska edellisten harteilta näkee valmiiksi kauemmas.

Kuva: Mervi Suorsa.

JOTKUT kirjat ovat olleet laatikossani 17 vuotta.

Niitä ovat esimerkiksi Tolkienin Hobitti (1937) ja Silmarillion (1977). Riku Rinteen KK – Kuoleman kauppias (2001), pokkari uskoon tulleesta kuopiolaisesta huumekauppiaasta, kaipaisi uuden liimauksen. Myös Ilkka Remes on amispoikien kestosuosikki vuodesta toiseen.

Sitä vastoin klassikoille käy amiksessa kylmästi.

Koetin pitkään ujuttaa Väinö Linnan Tuntematon sotilasta opiskelijoiden ulottuville kuin porkkanaa jäniskoppiin. Kun ei kelvannut kenellekään viiteen vuoteen, luovutin.

Amispojat eivät muista kuin yhden Finlandia-voittajan, Kari Hotakaisen. Hänen uusin kirjansa Kimi Räikkösestä (2018) kiinnostaa opiskelijoita kovasti, toisin kuin Juoksuhaudantie (2002).

– Käsi ylös – kuka tietää Hotakaisen aloittaneen oman lukuharrastuksensa vasta 18-vuotiaana?

Pojat eivät lue kirjoja niin kauan kuin he eivät kohtaa heitä aidosti koskettavia kirjoja.

Herra Hawley on viisas ja lukenut mies joka on opettanut minulle kaiken uuden mitä tiedän.  Minä haluan seistä herra Hawleyn olkapäillä.

Katkelmat ovat Olli Jalosen romaanista Taivaanpallo (Otava 2018), joka palkittiin 28.11.2018 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla.

Olli Jalonen. – Kuva: Pekka Nieminen.

Sodasta ja rakkaudesta (2012)

Avainsanat

book review, Karatolla, Kun kyyhkyset katosivat, Maihinnousu, Olli Jalonen, Riikka Ala-Harja, Sofi Oksanen

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. Like 2012.

Olli Jalonen: Karatolla. Otava 2012.

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu. Like 2012.

Pitkään odotettu Sofi Oksasen uutuusromaani Kun kyyhkyset katosivat on Viron lähimenneisyyttä käsittelevän Kvartetti-sarjan kolmas osa. Sarjan edelliset osat ovat Stalinin lehmät (2003) ja Puhdistus(2008).

Tapahtumat sijoittuvat Viroon vuosina 1941–1966. Minäkertoja on Roland-niminen nuorukainen, joka liittyy venäläisiä vastaan taisteleviin ja Suomessa koulutettuihin virolaisiin metsäveljiin. Sodan aikana hän menettää paljon ja synkistyy kyynikoksi:

”Sydämeni oli täynnä mustia ajatuksia, painajaisteni kuvat vielä mustempia. Olin kuin tykkitulen pirstaloima puu, oksaton ja haavoittunut, ja näin ympäröivän maiseman samanlaisena. Rosalie, minun Rosalieni oli poissa.”

Romaanin pahis on Edgar Parts, natsihenkinen metsäveli, josta tulee myöhemmin venäläisten hännystelijä. Hahmon taustalla on historiallinen henkilö, joka aikoinaan keksi itselleen sankarilentäjän taustan ja pääsi sillä jopa naimisiin. Parts juonittelee minkä ehtii vaimoaan ja Roland-serkkuaan vastaan, joka katoaa sodan jälkeen jäljettömiin. Partsin matkassa romaanissa liikutaan aina 1960-luvulle asti.

Oksasen uutuus on enemmän kuin menestysteoksen itsenäinen jatko-osa. Teos on itsessään tyylinäyte hienosta kirjoittajantaidosta ja säkenöivästä mielikuvituksesta. Rakenne on vaikeampi kuin Puhdistuksessa, jossa jännityselementti kiristyi sivu sivulta.

Viihdekirjailijana Oksanen ammentaa teostensa käyttövoiman Viron surullisesta menneisyydestä ja sukulaistensa ahdistavista kohtaloista. Henkilökavalkadi on runsas. Pahantahtoinen juonittelu perheen ja suvun sisällä taitaa muodostua Oksasen tavaramerkiksi.

Olli Jalosen Karatolla on jatkoa loistavalle pienoisromaanille Yhdeksän pyramidia (2000). Päähenkilöt Valo ja Silla ovat taiteilijoita, jotka ovat luoneet yhdessä valtavan käsitetaiteellisen installaation: peräti yhdeksään eurooppalaiseen kaupunkiin on vuosien aikana pystytetty talon kokoisia pyramideja. Ne havainnollistavat kukin jotain maan peruselementeistä. Valon ja Sillan taiteilijaelämän kohokohta koittaa, kun tulee pyramidien paljastustilaisuuksien aika.

Paljastuskiertue päättyy Islantiin, jossa Silla ja Valo joutuvat pohtimaan muun muassa loppuelämänsä tarkoitusta. Valon kohdalla tilinpäätös on tyly: ärhäkkä eturauhassyöpä on kutistanut tulevat elinpäivät minimiin. Sitten pyramidit puretaan, ja Silla alkaa puuhata henkilökohtaisia teoksia.

Kehitysromaanina Karatolla on oikeastaan Sillan kypsymistarina. Valon siirtyessä pikkuhiljaa autuaammille maalausmaille työparista kasvaa yksinäinen puurtaja, joka tekee työtään itsensä takia eikä muiden vaatimuksesta. Silla kasvaa vahvemmaksi myös rakkaudessa käytyään läpi raskaita pettymyksiä.

Karatolla tarkoittaa juhlapäivien aikoihin poltettavaa kokkoa Pohjanmaalla. Tulessa hulmuava kokko kuvaa hyvin Valon asennetta taiteilijantyöhön: työn polttoaineeksi uhrataan koko elämä. Kuolema korjaa vääjäämättä taiteilijan, kun teos on valmis.

Riikka Ala-Harjan Maihinnousu-romaani johti melkoiseen julkisuusmyllyyn. Kirjailijan sisar kertoi julkisesti paheksuvansa Ala-Harjan teosta, koska tämä oli käyttänyt kirjassaan sisarensa pojan vakavaa sairautta. Kohun myötä romaanista otettiin nopeasti uusi painos.

Ala-Harjan kuudes romaani sijoittuu pieneen kylään Normandiassa Pohjois-Ranskassa. Päähenkilö Julie kamppailee yhtä aikaa miehensä Henrin aviorikoksen, kahdeksanvuotiaan Emma-tyttärensä syövän ja maihinnousuoppaan työnsä kanssa. Julien kipuilua on ahdistavaa seurata. Kirjailija tuomitsee hänet suuriin kärsimyksiin, joista ei näy ulospääsyä. Lopulta kuitenkin moni asia päättyy hyvin, Julien epätoivosta huolimatta.

Ala-Harja on itse asunut Normandiassa vuosina 2004–2011. Maihinnousu on vahva naisromaani. Julien sanoma kristallisoi feministisen liikkeen ääriviivat ja eetoksen:

”Minä olen väkevä, en takeltele, olen äänekäs, ällistelen miten taistelu kaikkoaa ja muuttuu eheäksi rauhaksi ja miten taistelu ei ollut turha. Sotaa ei peruuteta, sota oli, sota jatkui kunnes eräänä päivänä se loppui.”

Vaikka Ala-Harjan kerronta vangitsee hyvin naisellisen mikrohistorian, makrohistorialliset ulottuvuudet jäävät liian viitteellisiksi. Historiallinen maihinnousu 1944 on romaanissa taistelun vertauskuva aistillisen naiskuvauksen, voimakkaan aviokriisin ja onnellisesti päättyvän sairauskertomuksen lomassa.

– – – – – – – – – – –

Julkaistu Opettaja-lehdessä 41/2012.