Avainsanat
dekkari, Mikko Karppi, poliisi, suomalainen kaunokirjallisuus, Tampere
Mikko Karppi: Sateen varjo. Tammi 2009. 178 s.
Pirkanmaalaisen Mikko Karpin (s. 1978) kolmas kaunokirjallinen teos Sateen varjo on sysimusta rikosromaani. Karpin aikaisemmat romaanit ovat Väinämöisen vyö (2007) ja Unkarilainen taulu (2008).
Romaanin päähenkilö Tor kärsii pitkäaikaisesta masennuksesta. Hän päättää ryhtyä pedofiilien pyöveliksi ja tekeytyy netissä alaikäiseksi tytöksi. Tapaamisesta aikuisen miehen kanssa seuraa julma veriteko, josta Tor ei koe omantunnontuskia.
”Tunnen olevani tuo korsi, joka katkaisee kamelin selän. Työni on vasta alussa, ja loppu kaukana. Toki loppukin tulee. Sitten kun kaikki saasta maan päältä on siivottu. Ihmiskunnan ei tule sulattaa enää yhtään lapsiuhria, viattoman ihmisen kellarikidutusta tai järjestelmällistä sortoa.”
Sitten Tor saa kutsun poliisin kuulusteluun. Tuttu naistutkija näyttää toteen Torin rikoksen. Lopuksi poliisi tekee hämmentävän ehdotuksen. Mihin Tor on sotkeutunut?
Tamperelaiset ympyrät
Sujuvasti etenevän romaanin tapahtumat on sijoitettu kirjailijan kotikulmille Tampereelle. Lisäksi romaanikertoja tuo esille ahdistavia unikuvia ja hallusinaatioita, joita päähenkilön nurkkaan ajettu mielikuvitus loihtii tämän tästä.
Lapsuuden traumasta ja masennuksesta kärsivä Tor on sellainen antisankari, jolle heruu sympatiaa jopa poliisiviranomaisina työskenteleviltä romaanihenkilöiltä. Toisiaan seuraavat raa’at surmatyöt kuitenkin vieraannuttavat Torin arkitodellisuudesta. Hän huomaa perässään synkän varjon, joka heijastanee omantunnon ääntä.
Kujanjuoksu oman mielenterveyden ympärillä kiihtyy kohti skitsofrenian puhkeamista. Tor tajuaa tekojensa kauheuden mutta pitää niitä välttämättöminä. Kirjailija sekoittaa antisankarilliseen henkilökuvaan traagisen menetyksen perhepiirissä, jonka moniulotteisuus koskettaa pintaa syvemmältä.
Mikko Karpin varsinainen leipätyö on rikostutkijana. Ero muihin suomalaisiin poliisi-kirjailijoihin, esim. Marko Kilpeen tai M. Y. Joensuuhun, näkyy kerronnan tasoissa. Karpin synkkään rikosmaailmaan ei toivon aurinko paista miltään puolelta. Karpilla on paljon myös fantastisia aineksia kerronnan vieraannuttajana.
Kirjailija luo synkän kuvan myös rikostutkijan työstä, joka ei saa kiitosta eikä vaikuta mihinkään. Sekä poliisi että sarjamurhaaja vaikuttavat henkilöinä tyhjiltä kuorilta, joiden on tehtävä velvollisuutensa keinoja kaihtamatta.
Tyylillisesti Sateen varjo on melko yhtenäinen antidekkari. Romaanin karu loppu vie yllättävyydessään jalat alta.