Avainsanat
book review, John Vikström, religion, Tertti Lappalainen, Torsti Lehtinen
Elämän ja kuoleman salaisuus. Ihmisiä elämän perimmäisten kysymysten äärellä. Toim. Tertti Lappalainen. WSOY 2000. 335 s.
Mikä olikaan elämän tarkoitus? Mihin olemmekaan matkalla? Kysymykseen parissa viihtyvä lukija ei pahastune lukiessaan Elämän ja kuoleman salaisuus –antologiaa, jonka kirjoitukset lähestyvät aiheitaan lähinnä kristillisistä näkökulmista.
Teoksen toimittanut psykologi Tertti Lappalainen (s. 1947) julkaisi kaksi vuotta sitten loistavan teoksen Hiljaisuuden etsijöitä (WSOY), jossa pohdittiin silloista muotiteemaa perusteellisesti ja monipuolisista näkökulmista. Teoksen alaotsikko oli sama kuin uutuusteoksessa. Kyse lieneekin siksi teossarjasta, joka saanee jatkoa tulevaisuudessa.
Hiljaisuuden etsijöitä ei tainnut saavuttaa kovinkaan laajaa lukijakuntaa tai suosiota kristillisten kirjojen kentällä. Teos tuli kuitenkin yllättävästi valituksi Vuoden kristilliseksi kirjaksi. Yllätyin siksi, että teoksessa pohdiskeltiin hiljaisuuden teemaa ja merkitystä voittopuolisesti muista kuin kristillisistä näkökulmista.
Arjen keskelle
Elämän ja kuoleman salaisuus on rakenteeltaan Lappalaisen edellisen teoksen kaltainen. Uutuusteos jakaantuu neljään osaan, joissa pohdiskellaan elämistä yleensä, kysellään tarkoituksen perään, tehdään surutyötä sekä rakennetaan dogmeja kirkon käsityksistä elämästä ja kuolemasta.
24 kirjoittajasta pappeja on 15. Loput ovat opettajia, psykologeja, kirjailijoita ja toimittajia. Porukan nimekkäin on emeritus-arkkipiispa John Vikström.
Elämän tarkoituksen kirjoittajat näkevät lähes yhteisestä ajatuksesta nivoutuvan arjen ympärille. Tämän monet kirjoittajista perustelevat sillä, mitä ovat kuulleet kuolevien suusta: jos vielä ehtisin, ottaisin lapset vastaan koulusta, kastelisin kukat, laittaisin miehelle ruokaa ja siivoaisin vaatekaapit.
Jonkin verran viitataan rajakokemuksiin, joiden käsittely jää kuitenkin pinnalliseksi. Kukaan kirjoittajista ei viittaa omaan rajakokemukseensa, ja toisten juttujen referointi jää sekavaksi puuroksi.
Kuolemaa kirjoittajat lähestyvät elämän loppuun kuuluvana välttämättömyytenä, jonka ymmärtäminen ja hyväksyminen tekisivät elämästä elämisen arvoista. Kuoleman kohdatakseen täytyy olla henkisesti siihen kypsynyt. Silloin kuolemanpelko karisee vaihtuen odottavaksi asenteeksi.
Toiset myöntävät kirjailija Torsti Lehtisen tavoin rehellisesti vihansa ja pelkonsa kuolemaa kohtaan. Vastapainoksi 86-vuotias katolinen pappi Robert de Caluwé toteaa kuolemanpelkonsa kadonneen tyystin vuosia aikaisemmin. Kaipa samalla tavalla käy myöhemmin Lehtisellekin!
Totta lienee, että nykyisin kuolemaa vierastettaisiin enemmän kuin ennen. Onko kuolemasta puhuminen sittenkään vaikeutunut juuri viime vuosikymmeninä?
Psykologian professori Markku Ojanen sanoo länsimaisen ihmisen haluavan paeta kuolemansa lisäksi oman minänsä kohtaamista. Onko oman itsen kohtaaminen sinänsä pieni kuolema, jota haluaisi välttää?
Mitä kuoleman jälkeen?
Antologiateksteissä on varsin paljon filosofisia juonteita ja pohdiskeluja, jotka ovat kiintoisia ja puhuttelevat kaukonäköisyydellään. Jotkut funtsivat elämän sisältöä ja olemusta kulminaatio- ja kipupisteiden kautta: miten ne tärkeät ratkaisut tulikaan tehtyä, miten olen tullut tähän asti, miten tästä eteenpäin.
Toimittaja Esko Miettinen viittaa Immanuel Kantin tärkeään filosofiseen kysymykseen, miten pitäisi elää. Moraalilain kautta ihminen saa kosketuksen henkiseen todellisuuteen eikä kadota sitä. Löytyykö sitä kautta myös se henkinen kuolemattomuus, josta Kant ja etenkin Platon opettivat?
Vaikka Raamattu puhuu varsin paljon kuoleman jälkeisestä elämästä taivaineen ja helvetteineen, eivät Lappalaisen antologian kirjoittajat lähde kommentoimaan aihetta kovin monella sanalla. Kirjoittajat ovat ilmeisesti halunneet säilyä jalat maassa ajan rajan tällä puolen.
Poikkeuksen tekee kuitenkin John Vikström antologian lopussa laajassa kirkon oppia käsittelevässä artikkelissaan. Entisen arkkipiispan teksti on kokoelman paras: kattavin, asiantuntevin, syvällisin ja – jopa henkevin.
Vikström ottaa railakkaasti kantaa myös kuoleman jälkeiseen todellisuuteen. Koska varmaa tietoa ei siitä ole saatavilla, voimme vapaasti uskoa mitä haluamme. Transkendenssin äärellä uskonnollinen tieto nousee rationaalisen rinnalle, jopa ohitse. Onko se unohtunut muilta kirjoittajilta?
John Vikström – Kuva: Markku Lahtinen
VETUS Et NOVA 