Avainsanat
Eeva-Liisa Manner, Espanja, Finlandia-palkinto, Helena Sinervo, Lalli, suomalainen kaunokirjallisuus
Helena Sinervo: Runoilijan talossa. Tammi 2004. 240 s.
Kirjailija Helena Sinervon (s. 1961) esikoisromaani Runoilijan talossa sai aikoinaan osakseen suuren huomion, kun Opetushallituksen entinen pääjohtaja Jukka Sarjala valitsi teoksen Finlandia-voittajaksi. Runokokoelmia ja käännöksiä aikaisemmin julkaissut Sinervo osui näin kerralla täyteen kymppiin.
Alunperin elämäkerraksi suunniteltu Runoilijan talossa on mukaansatempaava ja mieleen painuva kertomus kirjailija Eeva-Liisa Mannerista (1921–1995), joka viettää yksinään aikaa rikkinäisessä Espanjan-kodissaan 1970-luvun alussa.
Yksinpuhelumainen romaani kertoo henkevästi, aistillisesti ja värikkäästi turhautuneen kirjailijan masentuneesta elämänmenosta ja harhojen täyttämästä ajattelusta.
Huumoriakaan Sinervo ei ole unohtanut vaan lisää sitä kerrontaan koomisten yhteensattumien ja kärjistysten avulla.
Romaanin luvut ovat lyhyet ja rakenne sekavan sirpaleinen. Välillä minäkertoja eli päähenkilö loikkaa kauas nykyhetkestä muistelemaan raskaita sotavuosia tai runotuotantonsa alkuvaiheita.
Eeva-Liisa Mannerin kustantaja Jalle (eli Jarl Hellemann) saa runoilijalta kyytiä romaanin alusta asti.
Runoilija muistelee vuolaasti karjalaisia lapsuuden tuttujaan ja tuotantonsa kannalta tärkeitä henkilöitä. Teoksen tärkeimmäksi sivuhenkilöksi kasvaa opettaja Anna-Liisa Mäenpää, joka tukee ristiriitaista runoilijaa vuosikymmenien ajan ja johon runoilijalla on homoeroottisia tunteita. Näin löytyy motiivi muutolle Espanjaan.
Miljöönkuvaus on Sinervon keskeinen vahvuus. Runoilijan talo on vaurioitunut pahoin maanjäristyksessä, ja Manner tuskailee kalliiden korjauskustannusten ja vieraskielisten urakoitsijoiden kanssa.
Päähenkilö suhtautuu kotiinsa ambivalentisti: yhtäältä hän kokee sen elintärkeäksi luomisvoiman lähteeksi, toisaalta hänen tekee ylivoimaisesti mieli muuttaa sieltä pois – takaisin Suomeen.
Sinervon ympäristökeskeinen kerronta havainnollistaa hyvin runoilijan sisäisiä ristiriitoja, kipupisteitä ja luonteenpiirteitä:
”Vaikutuksen tekemiseen minä kaikkein viimeisimmäksi pyrin. Mikään ei kiinnosta minua vähempää kuin se mitä muut minusta ajattelevat.”
Päähenkilö on kasvanut havainnoimaan kirjallisen menestyksen tuolle puolen, eivätkä maisemat näytä hyviltä. Melkoisen osan teoksesta Manner on hullujen kirjoissa. Häntä ällöttää ajatuskin omaelämäkerrasta.
Mannerin aikakäsitystä ja suomalaisten modernistien historiaa Sinervon romaani valaisee korkeatasoisen tutkimuksen tavoin. Kuriositeetti on se, että Finlandian voitti jälleen kerran homoseksuaalisuutta vahvasti käsittelevä teos.