Avainsanat
Finlandia-palkinto, Otava, Pajtim Statovci, romaanit, sisällissota

Pajtim Statovci. Kuva: Katja Luoma.
Pajtim Statovci: Bolla. Otava 2019. 240 s.
Pajtim Statovcin (s. 1990) Finlandialla palkitun Bolla-romaanin avainsana on pelko.
Bolla sijoittuu kirjailijan vanhoille kotiseuduille Balkanille. Pääosan tapahtumista värittää raaka sota serbien ja muslimien kesken. Sota saa romaanihenkilöt tekemään toisilleen kaikenlaista.
Romaanin päähenkilö on albaanimies nimeltä Arsim. Vuonna 1995 hän elää Pristinassa Kosovossa, opiskelee yliopistossa kirjallisuutta ja löytää rakkauden nuoren serbimiehen, lääkäriksi mielivän Milošin kanssa.
Pienoinen ongelma nousee siitä, että Arsim on juuri avioitunut albaanien perinteiden mukaan. Arsimin nuori vaimo Ajshe joutuu kokemaan kasvavan epätietoisuuden, mikä hänen mukavaan ja komeaan mieheensä on oikein mennyt.
Bolla on kaunis kertomus sodan tuhoisasta vaikutuksesta.
TÄSTÄ LÄHTEE liikkeelle kymmenkunta vuotta kestävä kujanjuoksu, jonka lopputulema ei kertaakaan näytä kovin toivorikkaalta. Kaunis alku, surulliset seuraukset:
”Ne kuukaudet joina tunsimme toisemme ne olivat elämäni parhaat, turmeltumattomat, koska meidän ei tarvinnut selostaa toisillemme mitään, me kelluimme avaruudessa, kylvimme ikuisissa aamuissa, kaksi aurinkokelloa.”
Romaanikerronta ei seuraa kronologisesti tapahtumia. Uutuuden miljöö on sama kuin kirjailijan palkituilla romaaneilla Kissani Jugoslavia (2014) ja Tiranan sydän (2016).
Jugoslavian hajottua sodanjulistukset kajahtelevat. Arsim ja Miloš ovat molemmat rintamalla, eri puolilla. Miten käy heidän rakkautensa? Entä Arsimin avioliiton ja perhe-elämän pienten tyttöjen isänä?
Bolla on kaunishenkinen kertomus sodan tuhoisasta vaikutuksesta, joka on rauhan keskellä kasvaneelle lukijalle yllättävän monipuolinen ja -tasoinen.
Myöhemmin Arsim palaa Pristinaan etsimään rakastettuaan. Se, mitä hän löytää vanhasta kotikaupungistaan, aiheuttaa monta sokeeraavaa tilannetta.
Pienoisromaanin rakenne, tiiliskiven tarina.
ROMAANIN VÄKEVÄ alkukohtaus oli minusta Bollan heikoin jakso: teennäisen ravisteleva, liian äkkinäinen. Varsinaisen tarinan alkaessa kerronta muuttuu tasapainoisemmaksi.
Bolla on rakenteeltaan typistetty pienoisromaani, mutta teoksen tarina on tiiliskiviromaanin laajuinen. Tavallaan romaani luotaa ihmisen sisälle erittelemään sieltä löytyvää hyvyyttä ja pahuutta.
Arsin huomaa persoonansa jakautuvan kahdeksi. Vasta vankilassa hän pohtii asioita ja itseään järkevämmin.
William Shakespearen Romeo ja Julia kuolivat lähes käsi kädessä, kun huomasivat rakkautensa mahdottomaksi. Vaikka Bolla toistaa tämän tarinan, romaanin loppu ei ole yhtä harmoninen kuin englantilaisklassikossa.
Kumpi voittaa, Venus vai Mars?
29-VUOTIAS STATOVCI on syntynyt Kosovossa ja varttunut aikuiseksi Porvoossa. Hän on osannut kirjoittaa mukaansatempaavasti kaikissa kolmessa romaanissaan. Hän on kaikkein nuorin kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja.
Bollassa seksuaalisuus on vahva ja moniulotteinen kuvauksen kohde. Statovci kuvaa siekailematta seksiä, mutta varsinaisen sotakuvauksen hän jättää kokonaan pois.
Bolla on siis rakkausromaani, jonka Afrodite voittaa sodan jumalan. Vai voittaako sittenkään?

Kosovon sodassa tuhoutunut sairaala Pristinassa.