Avainsanat
book article, Charo Lopes, Galicia, Parkko, Rita Dahl, runous
Villielämää. Nuoren galicialaisen runouden antologia. Toim. ja suom. Rita Dahl. Kustannusliike Parkko 2022. 336 s.
Kirjallinen moniottelija Rita Dahl (s. 1971) suomensi ja toimitti pari vuotta sitten valikoiman galicialaisten nykyrunoilijoiden runoja. Kolmestatoista runoilijasta vanhimmat ovat nelikymppisiä. Mukana on muun muassa kolmekymppisenä kuollut Francisco Cortegoso (1984–2016).
Kokoelman suomentamiselle oli sosiaalinen tilaus, koska galicialaista runoutta ei tunneta Suomessa juuri ollenkaan. Tästä aiheesta Dahlin teos sisältää yllättävän paljon asiatietoa, lähtien Galician kansallisrunoilijana pidetystä Rosalía de Castrosta (1837–1885), jonka runokokoelmaa Cantares Gallegos (1863) pidetään galicialaisen kirjallisuuden ensimmäisenä merkkiteoksena.
”Kun puhuimme luku- ja kirjoitustaidosta Galiciassa,
olimme tietyllä tavalla kuolleita.
Kukaan ei ollut kertonut minulle
mutta tunsin kuilun keskustelun ja minun välillä
näin itseni kellumassa etäällä
ja se pakotti minut vahvistamaan ettei kukaan
voisi koskaan hyväillä sormenpäissään
luku- ja kirjoitustaidon makeutta.”
Tällä Oriana Méndezin (s. 1984) runolla alkaa Nuoren galicialaisen runouden antologia. Méndez kuuluu galicialaiseen taiteilijakollektiiviin, jonka kehittämällä poetiikalla on juurensa politiikassa. Poetiikallaan kollektiivi yhdistää historian, nykyisyyden ja fiktion ja koettaa lisätä kansallisen identiteettinsä ja kielensä arvostusta. Ei-lyyristä kieltä viljelevä Méndez on tuottanut neljä runokokoelmaa ja palkittu Rosalía de Castro -palkinnolla.
Dahlin kokoelman ainoa kansalaisaktivisti on taiteilijanimi Charo Lopes (s. 1988), joka toimii valokuvaajana ja runoilijana. Lopes on ollut aktiivisesti mukana Galician itsenäisyyttä ajavassa separatistiliikkeessä. Hänen runojaan on palkittu erilaisilla kansallisilla palkinnoilla. Lopesin proosarunoissa korostuvat käytännölliset näkökulmat:
”Minun heimossani merkit ja pilvet puhuvat. Jotta tietäisimme kuolemasta, myrskystä tai kruunaamisesta. Saalis on koko hiljaisuus. Melu tulee vakavista asioista, kuten pesukoneista tai ruokien omistamisesta ja niiden ravintoarvoista.”
Runoilija Charo Lopes alias María del Rosario López Sánchez.
Maantieteellisesti Galicia on alue Espanjan luoteisosassa Atlantin valtameren rannalla. Siellä puhutaan omaa kieltä, galegoa. Galegon kieli on läheistä sukua portugalille, ilmeisesti jälkimmäisen murre. Hallinnollisesti Galicia on Espanjan keskushallinnosta riippuvainen itsehallintoalue. Galegoa puhutaan Galician lisäksi hieman muuallakin Espanjassa.
Galician maaseudun elämäntavassa katolisella kirkolla rituaaleineen on ollut perinteinen merkityksensä. Nykyrunoilijat tuovat tähän jotain uutta ja inspiroivaa. Israel Ramos (s. 1994) ja Míriam Ferrádans (s. 1982) sanallistavat kirkon varjopuolia myönteisiä aspekteja unohtamatta.
”Isoisäni uskoon syntiin, jotta hänellä olisi jotain pelättävää. Pelko pitää hänet elossa.
Isoäitini huolehtii hänestä ja rukoilee joka ilta.
He vierailevat yhdessä pyhissä paikoissa, pienissä kirkoissa, pesten
kasvonsa ja suutelevat pyhäinjäännöksiä. He pitävät itseään pelastettuina.
Isoisäni ruumis on totuus. Minulle sanotaan, että omani muistuttaa hänen
ruumistaan. Minä
tiedän ettei, että isoisäni ruumis on pyhä.”
Kokoelman vanhimmat runoilijat kykenevät analysoimaan sukupolvien välisiä hankauskohtia ja Galician historiaa. Pikkukustantajan teksti on pienikokoista, sivut varsin täysinäisiä. Kokoelman tekstit antavat ilmeikkään kuvan pienen kielialueen kirjallisista toimijoista.
Villielämää-kokoelman toimitus ja käännöstyö ovat kulttuuritekoja. Sisällysluetteloa jäin kaipaamaan. Espanjassa paljon vieraillut Dahl kertoo osallistuneensa käännöstyöpajaan Galiciassa. Suomennostyö oli luonnollinen seuraava askel.