Avainsanat
book review, Rautaveden risteilijät, Sastamala, Talo vaahteran alla, Tauno Pihl
Porin Viikkarissa asuva Tauno Pihl (s. 1941) on julkaissut novelleja ja kaunokirjoja. Ensimmäinen julkaistu novelli ilmestyi Porin työväenopiston kirjoittajien Peili-antologiassa 2002. Peilin teksteissä on mukana Porin ja sen lähiseudun historiaa. Esimerkiksi Pihlin novelli kertoi karjalaisevakkojen kotoutumisesta Satakuntaan sodan jälkeen.
Pihlin romaani Talo vaahteran alla ilmestyi heinäkuun puolessavälissä 2011. Omakohtainen teos perustuu tositapahtumiin. Kirjailijan alter ego on Pentti, joka syntyy Suodenniemellä keväällä 1941. Toivo-isä on komennettu rintamalle, ja perhe yrittää selvitä vuosia ilman isää. Sitten isä saapuu kotiin, toisin kuin monessa muussa kodissa. Pentin lapsuuteen mahtuu paitsi paljon työtä, myös monia kohtaamisia rintamamiesten, sotaleskien, orpojen ja muiden maalaisihmisten kanssa.
Romaanikertoja seuraa Pentin vaiheita vanhuuteen saakka. Hän lähtee sotaväen jälkeen merille. Meriretkien päätyttyä Pentti kouluttautuu hitsaajaksi ja muuttaa lopulta työn perässä ruotsalaisten rautakourien pariin. Kerronta on piristävän henkevää ja havainnollista. Yksityiskohtia muun muassa satakuntalaisista ihmisistä ja –miljööstä tulee vastaan kukkuramitoin. Pentin elämän loppuosasta kertoja ohittaa vuosikymmenien ajanjakson parilla lauseella.
Tauno Pihlin uusin teos Rautaveden risteilijät on historiallinen pienoisromaani keskiaikaisesta Sastamalasta. Teoksen tapahtumat sijoittuvat Pähkinänsaaren rauhan aikaan vuoteen 1323.
Rautaveden risteilijät seuraa Sastamalan luontaistaloudessa eläviä maalaisihmisiä. Henkilökaartissa on muun muassa dominikaanimunkki Johannes, Lauri-niminen sotilas ja hänen isänsä Stefan, joka viljelee maata Rautaveden rannalla. Pitkä sodan jälkeen ruoasta on puutetta jatkuvasti ja sairaudet ja onnettomuudet väijyvät nurkan takana. Elämää piristää kuitenkin nuorten rakkaus, jonka myötä elämä jatkuu uusille urille.
Tummista sävyistään huolimatta Pihlin kerronta henkii elämänmyönteistä sävyä. Kirjailija viljelee koskettavia yksityiskohtia satakuntalaisista ihmisistä ja miljöistä. Vaikka omakustanteen tiivis kieli ja jouheva tyyli ovat hiottuja, pienoisromaanin äkkijyrkässä lopussa on keskeneräisyyden makua.
– – – – – – – – –
Kirjoituksen pohjana olevat arvostelut on julkaistu Satakunnan Kansassa.