Tiina Raevaara: Korppinaiset. Like 2016. 281 s.
Kevään 2016 kiintoisimpien jännityskirjojen joukkoon kuuluu Tiina Raevaaran (s. 1979) uusin romaani Korppinaiset, joka tuo jälleen esille luomisvoimaisen ja psykologisesti taitavan kaunokirjailijan. Päähenkilö Johannes on tuttu Raevaaran edellisestä romaanista Yö ei saa tulla (2015), jonka kanssa uutuus muodostaa romaaniparin.
Romaanin alussa 23-vuotias Johannes ilmoittaa yrittäneensä itse aikoinaan humalapäissään rakastettunsa Aalon surmaamista. Vuosia myöhemmin Johannes saa tietää Aalolta kirjeen, ja uusi toivo herää. Hiljaisten miesten sukuun kuuluva mies päättää jättää Helsingin ja muuttaa takaisin synnyinseudulleen. Hän kiinnostuu isovanhempiensa vanhasta puutalosta ja muuttaa taloon yksin.
”Siihen taloon minä veisin Aalon. Eläisin loppuelämäni hänen kanssaan sukumme valtavassa talossa metsän keskellä.”
Perillä odottaa iso parvi naakkoja huonokuntoisen talon katolla ja pihalla outo mies kirveen kanssa. Isovanhempien talo osoittautuu kuoleman ja unohduksen taloksi, jossa Johannes käy läpi menneisyytensä muistoja. Hän tutustuu Jaakko-nimiseen outoon vuokralaiseen, joka osoittautuu hyväksi juttumieheksi.
Viikkojen vieriessä Johannes huomaa isänsä kuolemaan liittyvän jotain hämärää. Talosta löytyy vanhoja, verisiä lakanoita ja pihalta Johanneksen isän hauta, josta joku tuntematon on pitänyt huolta monta vuotta. Miten isä aikoinaan kuoli? Ja kuka huolehtii hänen haudastaan, vaikka lähisukua ei ole mailla eikä halmeilla?
Sitten Aalolta alkaa tulla lisää viestejä: tämä pyytää Johanneksen luokseen USA:han. Matka Amerikkaan avaa uuden näkökulman ja tason. Johanneksen näkökulma saa rinnalleen naisellisen version.
Eläimellinen meno
Suomalaiskirjailijoiden joukossa Tiina Raevaara on ansioitunut sekä tieto- että kaunokirjailijana. Kirjailijan tausta perinnöllisyystieteeseen erikoistuneena biologina tulee näkyviin kaikissa hänen kaunokirjoissaankin. Raevaaralta on aiemmin ilmestynyt neljä romaania, Runeberg-palkinnon voittanut novellikokoelma ja yksi tietokirja. Vuonna 2015 Raevaaralle myönnettiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.
Prosaistina Raevaara on yleensä maalannut kauhuromanttisia luontokuvia ja eritellyt niiden kautta romaani- tai novellihenkilöiden erikoisia luonteenpiirteitä, heikkouksia, sokeita alueita tai kipupisteitä.
Eläimet ovat olleet Raevaaran kaunokirjoissa tärkeitä novelli- ja romaanihenkilöitä. Eläimistä erityisesti linnut ja koirat pääsevät säännöllisesti kerronnan keskiöön. Aukkoinen romaanikerronta vieraannuttaa viihteellisempään ja helpompaan kerrontatapaan tottuneen mielen.
Korppinaisissa viimeistään näkökulmavaihdokset Johanneksen ja Aalon välillä problematisoivat tehokkaasti lukijan käsityksen Johanneksen ”oikeasta” tarinasta tai näkökulmasta. Vaikka romaanikertojan keskeinen näkökulma näyttää miehiseltä, Korppinaisten kokonaisvaltainen tulkinta vaatinee naisellisen näkemyksen pohdiskelua.
Miehessä piilevä pahuus ja sokeus omille heikkouksille ovat itse asiassa olleet Raevaaran psykologisen kerronnan kohteena jo vuosia. Johanneksen pitkä kujanjuoksu muistuttaa paljon Raevaaran pienoisromaania Laukaisu (2014), joka kertoi perheenisän synkästä kehityksestä perheensä surmaajaksi. Näkökulma on tosin muuttunut etukenosta takautumaksi, samoin kehitystarinan suunta myönteisemmäksi. Toipuessaan surmatyön morkkiksesta Korppinaisten miespäähenkilö löytää orastavan rakkauden mahdollisuuden. Kuoleman varjot kuitenkin pimentävät saman tien valopilkun.
Film noir –henkinen kauhuromantiikka näyttäytyy Korppinaisissa varsin tyylikkäänä. Melodraaman keskiöön nousevat mustat varislinnut aiheuttavat päähenkilöille tämän tästä kauhuhetkiä.
Johanneksen pysähtyneeltä näyttävä elämä saa kyytiä moneen kertaan. Raevaara nauttii hyperbolasta eli välillä henkilökuvaus saa ryytimekseen melkoista liioittelua. Erityisesti tämä näkyy naisten Aalon ja sairaanhoitaja Eeva Hiltusen kuvauksessa. Ennen voimakkaan terve Aalo on hyvin rikki ja menee koko ajan pahempaan kuntoon. Aaloa romaanin lopussa hoitava vanha sairaanhoitaja puolestaan on tunnoton hirmu, jolta ei riitä potilaille myötätuntoa.
Ulkomaiset vaikutteet
Raevaara hyödyntää romaaneissaan mielellään ulkomaalaisia kirjailijoita. Korppinaisten innoittajina toimivat amerikkalaisen Edgar Allan Poen tekstit. Poen klassiset kauhukuvat saavat romaanissa uusia tulkintoja.
Korppinaisissa Johannes ja Aalo jopa vierailevat Poen kodissa New Yorkissa. Aalo kertoo Poen tarinoista Johannekselle samalla, kun tämä saa tietää rakastettunsa sairastuneen vakavasti. Kuinka ollakaan, nuorena leskeytyneen Poen tarinat ovat täynnä miehiä, joiden rakastetut kuolevat ennen aikojaan sairauksiin. Johanneksen kohtalo näyttää tässä kohdin sinetöidyltä.
Myös Korppinaisten tulkinta-avain lainataan suoraan Poelta. Aalo kertoo Johannekselle oppineensa amerikkalaiselta kirjailijalta, että tämän runoissa ja novelleissa kuolemaa saatetaan pelätä jopa niin paljon, että se estetisoituu eli muuttuu kauniiksi. Korppinaistenkin tyylitavoitteena on kuoleman estetisointi tyylikkäiden kauhukuvien avulla.
Kun Yö ei saa tulla keskittyi päähenkilöidensä unettomuusongelmiin ja lääkekoukkuihin, Korppinaisissa keskusaiheeksi nousee vääjäämättömän kuoleman odottelu ja kohtaaminen. Johanneksen lähisukulaisten joukosta löytyy lääkäreitä ja hoitajia, jotka ovat erikoistuneet kuolemansairaiden elämän pidentämiseen, jopa keinoja kaihtamatta.
Korppinaisten eetos on, että kuolemaa ei voi paeta, vaan sen on oltava osa luonnollista elämän ketjua. Sellaisena kuolema ei ole mörkö, vaan jopa vapauttava asia.
Raevaaralle mustavalkoiset luontokuvat ovat aina olleet tärkeitä. Hän kohtelee eläimiä ja kasveja kuin ihmisten veroisina romaanihenkilöinä. Korppinaisissa luonnontieteilijä personoi korppeja tappajia rankaiseviksi tuomareiksi, jotka jakavat oikeutta silloin, kun ihmisten kyvyttömyys oikeuden toteutumiseksi on selvää.
Korppien toiminta tuo mieleen vastustamattomasti ”Sääkset”-novellin, jolla Raevaara voitti aikoinaan Martti Joenpolven novellikilpailun 2006. Sääksien muuttoa todistava novellikertojan oli lopulta sulauduttava itsekin luonnon osaksi.
Raevaaran kaunokirjojen perusteella linnut olisivat vähintään yhtä henkisiä olentoja kuin ihmiset, kenties henkisempiäkin.
Runeberg-palkitussa novellikokoelmassa En tunne sinua vierelläni luonto ja ihminen jopa puhuivat toisilleen kuin vertaisilleen. Novellikertojan mukaan linnut häipyivät kuollessaan jäljettömiin, mutta ihmiset sitä vastoin olivat ikuisia ja kuolemattomia.
Raevaaran proosassa luonnollisen vapauden kaipuu korostuu varsinkin tekstien lopussa tai huipennuksissa. Korppinaisissa tartutaan jopa käsiaseisiin hirmutöiden estämiseksi. Lopullisen ratkaisun avaimet kirjailija antaa kuitenkin korppien kynsiin Hitchcockin tyyliin.
Avara luonto on maagiselle kertojalle runsaudensarvi. Raevaaralla tämä on merkinnyt moniselitteisen maalaismiljöön sommittelua kuten romaanissa Hukkajoki (2012), jossa maalaismiljöön merkitys on miltei suurempi kuin kivulloisten ja kärsineiden romaanihenkilöiden.
– – – – – – – – – – –
Arvostelu on julkaistu lyhennettynä Parnassossa 3/2016.
