Avainsanat

, , , , ,

Peter Høeg: Hiljainen tyttö. Alkuteos Den stille pige (Tanska 2006). Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Tammi 2007. 576 s.

Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset. Alkuteos Elefantpassernes børn (Tanska 2010). Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Tammi 2011. 513 s.

Tanskan nykykirjallisuuden suurimpiin nimiin kuuluva Peter Høeg (s. 1957) julkaisi 2006 romaanin Den stille pige (suom. Hiljainen tyttö) useiden vuosien hiljaiselon jälkeen. Teos jatkaa sitä maagis-realistista linjaa, johon Høegin lukijat ovat tottuneet esim. Nainen ja apina -romaanin (1996) äärellä.

”Sinut on karkotettu maasta. Sinulla on 18 tuntia aikaa järjestää asiasi. Sinut toimitetaan Madridin-koneeseen aikaisin huomenaamulla.”

Näin tylyin sanoin evästetään Høegin romaanin 42-vuotiasta päähenkilöä, verovelkoihin ajautunutta sirkusklovni Kasperia. Hän on tehnyt vuosia pimeästi rahaa oivallettuaan jo lapsena, että ihmisten äänellinen olemus voidaan aistia tiettynä sävellajina. Ääniolemuksen kautta Kasper kuulee myös ihmisten syviä salaisuuksia sekä pinnan alle työnnettyjä tunteita, suruja ja pettymyksiä.

Maailmankuulun äänikonsultin luokse on vuosia jonottanut etupäässä varakkaiden henkilöiden lapsia. Kasper törmää 10-vuotiaaseen tyttöön, jonka ääniolemus on täysin tyhjä. Täydellisesti tekemisiinsä ja kohtaamiinsa ihmisiin keskittyvä tyttö katoaa mystisesti jäljettömiin, ja Kasper alkaa etsiä häntä selvittääkseen tämän salaisuuden. Tapahtumien sarja vie klovnin uusien kummallisuuksien luokse.

Pyhyyden aihepiirit muodostuvat Hiljaisen tytön johtomotiiviksi. Kun Dan Brown on rakentanut menestystrillereitään uskonnollisen symboliikan kautta, Høeg käyttää hyväkseen uskonnollisten tunteiden ja ihanteiden kirjoa.

Høegin läpimurtoteoksen Lumen tajun (1992; suom. 1993) tavoin synkät tapahtumasarjat saavat keskeisen sisältönsä lapsen näkökulmasta, vaikka keskeiset toimijat ovat aikuisia. Lähitulevaisuuteen sijoittuva romaani lataa Tanskan ja Kööpenhaminan dystooppisella varauksella. Maanjäristys on tuhonnut paljon asumuksia ja peittänyt osan pääkaupungista veden alle. Ihmiset elävät kaaoksessa, jossa lain rajat ovat hämärtyneet ja lainvalvojat käyttävät äärikeinoja.

Kasperin ja hänen syöpäsairaan isänsä Maximillianin suhde osoittautuu tärkeäksi. Sairaalassa saattohoidossa makaava isä napauttaa rakkaudenpuutteesta Kasperia kipeästi, kun tämä käy harvoin isänsä luona. Isän lähestyvä kuolema tuntuu pelottavan Kasperia enemmän kuin veroviranomaisten ahdistelut.

Hiljaisen tytön vammautuneet antisankarit ja muihin poikkeavuudet lähenevät hahmoina Nainen ja apina -teoksen outoja muukalaisia. Kasperin sirkus levittäytyy romaanikerronnassa tavallaan laajemmalle muuttuen irvokkaaksi maailmanselitykseksi.

Sanastoltaan romaanion todellinen runsaudensarvi. Høegin mielikuvitus hyppää lennokkaasti kohti avaruuksia muuttuen tämän tästä tajunnanvirran riemuvoitoksi. Romaanihenkilöiden korville ei mikään ole yli musiikin. Yli 1500 sävellystä tehneen J. S. Bachin teokset soivatkin romaanissa tämän tästä.

Jos kotoinen Ilkka Remes kirjoittaa verraten selväkielistä ja helppolukuista tekstiä, Høeg vieraannuttaa lukijansa surutta sivun laidalle vaikeaselkoisilla tekstijaksoilla ja problemaattisilla henkilöillä. Lukuromaaniksi Høegin tiiliskiviteos on turhauttavan pitkä. Vaikka Hiljaisen tytön jännityselementit ovat kouriintuntuvia, utooppisuudessaan romaani on melko sekava monin osin. Huolellisesti sommitellut lauseet sisältävät paljon hämäriksi jääviä sivumerkityksiä. Eksoottiselta aluksi tuntuva äänimaailma ampuu toisinaan yli muuttuen irvokkaaksi.

Keskeneräisyyden vaikutelmaa Høegin romaanissa ei ole. Koska vuoropuheluissa on ajoittain hämmentävän rajuja ja ilmeisen tahallisia tyylirikkoja, romaania ei voi pitää viihteenä. Kerronnan persoonallinen ote tuntuu väkevältä ja omaleimaiselta. 10 vuoden mietiskely on tuottanut monipuolisen ja aiheiltaan tiheän kaunokirjan.

Myytti onnellisesta lapsuudesta

Høegin seitsemäs suomennettu teos Norsunhoitajien lapset (2010; suom. 2011) on dekkarihenkinen kertomus erikoisesta saaresta ja sen poikkeavista asukkaista. Teos kertoo fantastisesta Finøn saaresta ja merkillisistä tanskalaisista. Romaanin 14-vuotias päähenkilö Peter sisaruksineen asuu saaren suljetussa yhteisössä. Pappina työskentelevä isä ja urkurina toimiva äiti katoavat jäljettömiin romaanin alussa, ja Peter lähtee etsimään heitä sisarustensa kanssa.

Lapset saavat selville, että Tanskan poliisi on tarkkaillut heidän vanhempiaan jo pitemmän aikaa. Vanhempien salattu elämä sekä olot uskonnollisen kodin ulkopuolella hämmästyttävät yhä enemmän Peteriä, joka kehittyy kukonaskelin kohti aikuisuutta. Matkalla tulee vastaan monenlaisia yllätyksiä. Etsintäpartio saa seurakseen jos jonkinlaisia kulkijoita: poliiseja, lastensuojeluviranomaisia, uskovaisia ja rikollisia. Dramaattiset tapahtumat seuraavat toisiaan ryppäinä. Lopulta etsijät löytävät itsensä Tanskasta, jossa värikkäät tapahtumat huipentuvat suureen uskontojen kokoukseen.

Uskontokokous tiivistää sen irvokkaan hurmion, jota kertoja tuntee uskonnollisia aiheitaan kohtaan. Norsunhoitajien lapset on matkakirja, jossa reissataan hitaasti Kööpenhaminaan, kaiken keskukseen. Lukuromaanina Høegin teos on ylipitkä ja sekava kooste minäkertojan monipolvista tajunnanvirtaa sekä yllätyksellisiä tapahtumia. Høegin maaginen kertoja rakastaa jälleen heitellä henkilöitä yllättäviin ja eriskummallisiin tilanteisiin ja asetelmiin. Lasten kasvukertomuksena Norsunhoitajien lapset ei ole helpoimmasta päästä lukea.

Lapsen näkökulma on ollut tärkeä koko Høegin tuotannossa. Norsunhoitajien lapset on pohdiskeleva tulkinta onnelliseen lapsuuteen liittyvästä myytistä. Lapsenomaisena minäkertojana Peter mietiskelee ahkerasti, onko hänen elämässään ollut oikeastaan ollenkaan onnellisia hetkiä. Poika tarraakin kiivaasti kiinni sanontaan, ettei ole koskaan liian myöhäistä saada itselleen onnellinen lapsuus. Kaikki on asenteesta kiinni, vaikka kasvuoloissa olisi toivomisen varaa.

Pirkko Talvio-Jaatisen suomennos selventää tanskalaisen kirjailijan pohjatonta tajunnanvirtaa selvällä kielellä ja hiotulla tyylillä. Peter Høegin 2000-luvulla tuottamat maagiset romaanit eivät ole niin hyviä kuin esimerkiksi läpimurtoteos Lumen taju (1992) tai Nainen ja apina (1996). Jo Hiljaisessa tytössä näkyi kirjailijan epätoivoinen tähyäminen kunnon kertomuksen pariin. Mestarin tuntuu edelleen olevan vaikea kirjoittaa ilman turhia konstailuja.

– – – – – – – – – – –

Artikkelin pohjana olevat arvostelut on julkaistu Satakunnan Kansassa ja Opettaja-lehdessä.