Maagisrealistinen seikkailu Uuteen-Seelantiin

Avainsanat

book review, maaginen realismi, Taru Kumara-Moisio, Tähtivaeltaja

Taru Kumara-Moisio: Taniwha. Osuuskumma 2019. 216 s.

”TÄMÄ on meidän vuosi ulkomailla, äiti hykerteli Ellalle jo lentokoneessa, bai bai Finland. Ella kysyi miksi ja äiti selitti, että kaikki haluavat välillä vaihtelua ja seikkailua. Isä taas sanoi, että siinä on kyse kansainvälisestä työkokemuksesta. Ellalle olisi riittänyt viikon rantaloma.” (s. 7)

Ylöjärveläisen Taru Kumara-Moision (s. 1976) keväällä julkaisema Taniwha on lapsen näkökulmasta kirjoitettu kirja suomalaisperheen siirtolaisvuodesta Uudessa-Seelannissa.

Suomeen jäävät kotoisa Tampere, kaverit ja kissalta tuoksuva kummitäti.

ROMAANIN FOKUKSESSA on perheen 10-vuotiaan Ella-tytön pelot ja epävarmuus vieraissa oloissa ja uuden edessä. Maailma ja tulevaisuus tuntuvat yhtä aikaa kaameilta ja kutsuvilta. Vieraassa ympäristössä aukeaa uusia piirteitä myös omista perheenjäsenistä ja muista tutuista.

Perheenisä on stressaantunut ATK-yrittäjä, jonka mielialat muuttuvat kuin vuoristoradan kyydissä. Taiteilijaäiti yrittää pitää perheen koossa ja onnistuukin siinä kohtuullisesti. Ella sisaruksineen kärsivät eniten sopeutumisvaikeuksista.

Ella on kaikkea muuta kuin innostunut muutosta maailman toiselle puolelle. Suomeen jäävät kotoisa Tampere, kaverit ja kissalta tuoksuva kummitäti Leila, josta Ella tykkää valtavasti. Työmahdollisuuksiinsa uppoutunut nörtti-isä ja sapattivapaasta intoileva taiteilijaäiti eivät tunnu ollenkaan ymmärtävän tytön ahdistuksen syitä.

Vuosi Uudessa-Seelannissa muuttaa kaikkia perheenjäseniä ennalta-arvaamattomalla tavalla.

Kumara-Moisio osaa hienosti yhdistää maagisen ulottuvuuden arkirealismiin.

KUIN LASSISSA ja Leevissä lapsellisen kertojanäänen kautta mielikuvitus tekee arkisestakin yliluonnollista.

Ella oppii maailman toisella puolella vaistoamaan muiden ajatuksia, jolloin yliluonnollinen maailma iskee esiin vaivihkaa. Sitten tyttö tutustuu Hine-naiseen, joka ilmiintyy hänen eteensä tuosta vain – ja kaikkoaakin yhtä vauhdikkaasti. Puhumattakaan Taniwha-hirviöstä, josta ei saa puhua ja jota kaikki pelkäävät. Parhaalle ystävälle, paikalliselle Tane-pojalle nämä kuitenkin ovat oikeasti olemassa.

Välillä kertoja problematisoi Ellan vanhempien parisuhdepulmia, rakkaan kummitädin mielenterveysongelmia sekä Tanen erikoisia sijaisperhekuvioita.

Kirjailijan kerronta on värikästä ja mielikuvituksellista. Maagisen ulottuvuuden yhdistämisen arkirealismin Kumara-Moisio hallitsee hienosti. Kumara-Moisio on hyödyntänyt Uuden-Seelannin maorien legendoja ja taruja. Ellan erikoinen naisystävä on oikeasti maoritarujen kuolemanjumalatar Hine-nui-te-po!

”Peilikuvan takana näkyy tumma varjo. Se tarttuu kiinni Ellaan ja peittää ikkunanäkymän kokonaan. Se on Hine. Ella katsoo taakseen, mutta siellä ei ole ketään. Hine näkyy ainoastaan peilissä.” (s. 171)

Myös Taniwha-hirviö on niin ikään peräisin maorilegendoista. Koko romaanin läpi kulkeva olento symboloinee lapsen epävarmuutta ja pelkoa uudessa ja oudossa elämäntilanteessa.

Maaginen kertoja tähyää kohti ihmisyyden ydintä.

ITSEKIN UUDESSA-SEELANNISSA asuneen Kumara-Moision tarinoinnissa maagisrealistisuudella on osansa juuri henkilökuvauksessa. Maaginen kertoja tähyää tässä kohti ihmisyyden ydintä. Lapsen havainnollinen näkökulma eksistentialismiin nähden on voimakas.

Lapsikertojan näkökulmat kirjailija hallitsee muutenkin hyvin, vaikka Ellan tuittuilu muistuttaa välillä enemmän murkkuikäisen tytön käytöstä.

Romaanin loppua kohti lapsihenkilöiden ahdistukset kasvavat toiseen potenssiin, kun Ella ja Tane joutuvat kokemaan kodeissaan jopa traumaattisia koettelemuksia. Vilkas mielikuvitus ja reipas mieli auttavat pitkälle, vaikka lapsenusko eilistä valoisampaan huomiseen on koetuksella pahemman kerran.

Taru Kumara-Moisio työskentelee Ylöjärven lukiossa äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina. Hän on aikaisemmin julkaissut Atorox-ehdokkuuksia keränneitä novelleja sekä esikoisromaanin Maan vetovoima (Nordbooks, 2014). Kuluneena keväänä häneltä ilmestyi myös scifi-nuortenromaani Ihmisversoja (Atrain&Nord).

Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 3/2019.

Taru Kumara-Moisio. – Kuva: Ylöjärven Uutiset