Avainsanat

, , , ,

hannu-vaisanen

Hannu Väisänen: Apupata. Otava 2011. 220 s.

Finlandia-voittaja Hannu Väisäsen (s. 1951) Apupata-kirjoituskokoelma koottiin hänen muun muassa Helsingin Sanomiin ja Kalevaan kirjoittamistaan kolumneista. Alati supistuva kirjoitustila eri lehdissä pakotti tiivistämään sanottavan uudella tavalla, mikä on johtanut lakonisen ilmaisun uuteen kukoistukseen:

”Välillä tuntee olevansa jyrsijä, joka sulloo eväänsä makuusoppensa koloihin. [–] Luulisi, ettei miniatyyrissä mahdu liioittelemaan. Päinvastoin. Puhutaan tietysti totta, mutta kun kerrotaan kapustasta, on puhuttava padasta.”

Väisäsen otsikottomat tekstit eivät monestikaan ole kovin ylevistä aiheista.

Kirjailija sanoo hakeneensa aiheensa mahdollisimman läheltä. Yhden kertomuksen hän vääntää isovarpaansa mustuneesta kynnestä.

Pieni Saint Étiennen kylä Lounais-Ranskassa on antanut moneen juttuun juuren ja lähtöpisteen.

Väisäsen kotikylää ympäröivä Dordognen deparmentti on tunnettu hanhenmaksasta, tryffeleistä, hienoista maisemista, luolamaalauksista sekä ihmisistä, jotka rakastavat tarinoita. Talviset aamusumut Dordognessa muistuttavat kuulemma kiinalaisia tussilaveerauksia.

Eräässä kertomuksessa Väisänen lahjoittaa ranskalaisparille vatupassin, mikä osoittautuu onnettomuudeksi. Pariskunta alkaa välittömästi mitata huusholliaan joka puolelta ja riidellä monenlaisista vinoista linjoista.

Kirjailija kertoo arvokkaan pianonsa tarinan, kuinka tämä saatiin suurin vaivoin roudattua Oulusta ranskalaisen pappilan käyttöesineeksi.

Toisaalla Väisänen vuodattaa varsinaisen urotekonsa: hän tuli kerran erottaneeksi kotisiivoojan, joka keskittyi aivan vääriin puuhiin oikeiden sijasta. Kuka ulkomaalainen on pystynyt samaan Ranskassa, kirjailija kysyy tohkeissaan.

Kiintoisasti kirjoittava Väisänen sanoo venyttäneensä totuuden kylkiluita, jotta se hengittäisi paremmin.

Tekstien henkevyys ja tyyli ansaitsevat ison kiitoksen. Apupadassa löytyy miettimisen arvoisia näkökulmia arkipäiväisiltä vaikuttaviin aiheisiin ja ilmiöihin.

Kirjoittaja ei onnistu välttämään kolumnikokoelmien aiheellista sirpaleisuutta. Vaikka Väisänen kertoo monipuolisesti omasta elämänpiiristään, hän jättää silti paljon aukkoja myöhempää tarinointia varten.

 

Mainokset