Avainsanat

, ,

Alon Gratch: Jos miehet puhuisivat. Suomentanut Eeva-Liisa Jaakkola. Otava 2003. 347 s.

Otavan Hyvä elämä –pokkarisarjassa ilmestyi keväällä 2003 amerikkalainen elämäntaito-opas, joka johdattelee lukijaansa miesten parempaan ymmärtämiseen.

Jos miehet puhuisivat pyrkii antamaan varsinkin naislukijalle vastauksen siihen, mitä piilee miehisen vaiteliaisuuden takana.

Yllättävästi psykologi Alon Gratchin havainnot ja tulkinnat keskittyvät pitkälti miehen seksuaalisuuden ympärille.

Otavan pokkari havainnollistaa monipuolisesti miesmyyttejä (esim. ”Mies ei itke” tai ”Miehen on vaikea puhua tunteistaan”). Myyttien takana häämöttää monelle vieras ja kompleksinen tunne-elämä.

Kirjailija itse on mies ja kirjoittaa aiheistaan melko maskuliinisesti. Naisia Gratch kommentoi niukalti.

Gratch kuvaa itseään kliiniseksi psykologiksi, jonka vastaanotolla on käynyt lähinnä miehiä. Jos miehet puhuisivat liittyykin suurimmaksi osaksi psykologin praktiikan tapauskuvauksiin, joita kirjailija käy läpi vuolaasti ja mahtipontisesti.

Gratchin mukaan maskuliinisuuteen liittyy keskeisesti paradoksi: miehen sukupuoli-identiteetin perustana eivät ole niinkään miehen maskuliiniset, vaan feminiiniset toiveet (”älä ole varsinkaan naismainen”).

Nainenko sittenkin määrittää miehen, eikä mies itse?

Monen miehen epävarmuuden takaa psykologi on löytänyt voimakkaita pelkoja. Niiden vaikuttimien teoretisointi ei ole Gratchille helppoa eikä tehokasta, vaikka hänen ajattelunsa on kirkasta ja loogista ja etsii vaihtoehtoja helppojen vastausten rinnalle.

Teoksen lopputulokseksi hahmottunut miesten ”henkinen pukukoppi” on melko pirstaleinen ja rönsyilee moneen suuntaan. Gratchin sinänsä syvällinen tulkinta-avain osoittautuu yhtä monimutkaiseksi kuin tulkinnan kohdekin.

Mahtoiko se olla kirjailijan tarkoituskin.