Joel Lehtonen.
Pekka Tarkka: Joel Lehtonen I. Vuodet 1881–1917. Otava 2009. 431 s.
PEKKA Tarkan (s. 1934) elämäkertateos piirtää havainnollista kuvaa Joel Lehtosen (1881–1934) elämästä ja teoksista kirjailijan 36 ensimmäisen elinvuoden aikana.
Lehtosen tuotannon uusromanttisten alkuvaiheiden lisäksi kirjoittaja tuo eloisasti esille ihmissuhteita, joita äärimmäisen köyhistä oloista ponnistanut toimittaja-kirjailija solmi nuoruusiällään.
Säämingistä kotoisin olevaa nuorta Lehtosta kiinnostivat tavattomasti 1800-luvun rahvaanrunoilijat, jotka välttelivät ruumiillista työtä ja sepittivät suusta suuhun kulkevia kansanrunoja. Tarkka osoittaa, että rahvaanrunoilijat vaikuttivat lähtemättömästi Lehtosen kirjailijantyöhön ja elämäntapaan.
Lehtonen eli pitkälti kuten opetti, vaikka saattoi kääntyä äärimmäisyydestä toiseen.
Paholaisen viulussa (1905) kirjailija hyökkäsi Raamattua vastaan kääntäen nurin Mooseksen käskyjä. Runebergiläiset myytit suomalaisesta talonpojasta (Saarijärven Paavo) saivat Lehtosen runoissa sarkastista kyytiä. Poliittisesti aktiivinen kirjailija sai kokea toisinaan vainoa mielipiteittensä takia.
Tarkka tuo esille Lehtosen kirjallisen uran monipuolisuuden.
Hän oli varsin työteliäs ja arvostettu kääntäjä suomentaen muun muassa August Strindbergiä. Pelkästään vuonna 1917 Lehtosen suomennoksia julkaistiin 3000 painosivun verran!
TOINEN, klassikkoromaanien varjoon jäänyt tosiasia on se, että Lehtonen kohosi klassikoksi myös suomenkielisessä kirjekirjallisuudessa. Tätä osoittaa Putkinotkon herra –teos (1969), johon koottiin kirjailijan rakastajattarelleen Sylvia Avellanille lähettämät tunteikkaat kirjeet.
Lehtos-elämäkerta kuroo arvokkaasti kokoon Pekka Tarkan elämäntyötä kirjallisuudentutkijana.
Jo 1960-luvulla hän teki pro gradu –tutkielmansa Joel Lehtosesta ja myöhemmin väitteli Lehtosen ihmiskuvan muutoksista (1977). Kun väitöskirja vei aikoinaan kahdeksan kesää, viisi virkaa ja kaksi avioliittoa, uutuusteos on kuulemma syntynyt seesteisemmissä merkeissä!
Tarkan kronologisesti etenevä kuvaus on yhtäältä raikkaan havainnollista, toisaalta sekavantuntuista.
Journalistinen ote nousee esille feature-tyyppisenä. Tarkan teos antaa seikkaperäisen kuvan esimerkiksi kirjailijan tiestä Otavaan, jonka johtokunta aluksi kauhisteli Lehtosen ”kujeilua vakavilla asioilla”.
Ansio on, että Tarkka on löytänyt kosolti aikalaisarvosteluja ja muita lähteitä. Näiden valossa Lehtosen varhaistuotanto näyttäytyy tavallaan ”oikeana”: aikansa tarkkanäköisenä kuvaajana tai aikaansa edellä olevana kertojana.
Pekka Tarkka.
VETUS Et NOVA 