Avainsanat

, , , , ,

aleksanterikovalainen

– Aleksanteri Kovalainen. – Kuva: Teos.

Aleksanteri Kovalainen: Kansallinen herätys. Teos 2018. 375 s.

LÄHIMMÄINEN on se, joka on lähellä, ei se joka tulee kaukaisesta maasta.” (s. 19)

Tamperelaisen Aleksanteri Kovalaisen (s. 1978) uutuusromaanin Kansallisen herätys kertojana köhisee rasistinen radioääni Zebedeah Kiukkonen. Miekkonen kuuluu Kansan Kita -nimiseen äärioikeistolaiseen järjestöön ja seuraa suomalaisen oikeistopopulismin nousua aitiopaikalta.

Kansallinen herätys on osittain tosipohjainen kertomus kansallissosialismin uudesta noususta Suomessa.

Kirjailija on kaivanut melkoisen määrän todistusaineistoa henkilöiden ja tapahtumien tueksi ja hyödyntänyt muun muassa sosiaalisen median ja chat-palstojen keskusteluja, blogitekstejä, poliisin esitutkintamateriaalia ja Youtube-videoita.

Fasismiaihe kantaa hyvin romaanin läpi.

ROMAANIN alussa eletään kevättä 2013. Kahdensadantuhannen ulkomaalaisen raja Suomessa on juuri rikkoutunut. Ensimmäisestä jytkystä on pari vuotta, ja ensimmäiseen pakolaistulvaan on saman verran aikaa.

Perehtyessään kansallisen toiminnan historiaan maassamme Zebediah huomaa sen organisoituneen varhaisessa vaiheessa. Jopa omiltaan salaa mies suunnittelee kirjoittavansa kirjan kansallismielisyydestä Suomen valtion historian ajalta.

Näin saa syntynsä Kansallinen herätys, kuvaus radikalisoituvista ihmisistä, jotka päättävät tehdä jotain antifasistiselle Suomelle. He kiihdyttävät itsensä puhkaisemaan punavihreää kuplaa, puritaanin moraalilla ja jakobiinin kiihkolla:

”Vasemmistolainen kulttuuriväki kerjää verta nenästään; me annamme sille verta.” (s. 90)

Eurooppaa uhkaa jälleen kriisi, ja valveutuneiden kansalaisten on varauduttava toimimaan, kun on sen aika. Mieluusti jo vähän ennen.

Kansan Kita esitellään nykyajan pitkäaikaisimpana kansallismielisenä liikkeenä Suomessa. Ryhmä näkee turvapaikanhakijoiden edustaman islamin uhkana kristilliselle traditiolle.

Kun lehdistö levittää valheita eikä suostu näkemään turvapaikanhakijoiden mukanaan tuomia vaaramomentteja, Zebediah päättää tehdä asialle jotain radiossa. Hänestä tulee Kansan Kidan rohkea äänitorvi, joka kerää kuulijoita ympäri Suomea.

Fasismiaihe kantaa hyvin loppusivuille asti. Koko ajan lukijaa jännittää, seuraako Kansan Kidan asenteista suoraa toimintaa, väkivallan aaltoa tai muuta peruuttamatonta.

mielenosoitus

KANSALLINEN HERÄTYS osoittaa hätkähdyttävästi, että näin olisi voinut tapahtua – ja on tapahtunutkin. Vaikutelma on uskottavampi kuin Ilkka Remeksen viimeisimmissä bestsellereissä. Turvapaikanhakijoiden ekspansion jälkeen Suomi ei ole ollut entisensä.

Jussi Talven Ystäviä ja vihollisia (1954) sisälsi kertomuksen suomalaisista ja saksalaisista aseveljistä yhden tavoitteen kanssa. Samalla tavoin Kansallisessa herätyksessä suomalaiset kansallismieliset kaivavat naftaliinista esiin saksalaisen 1920- ja 1930-lukujen ideologian lähes sellaisenaan.

Ainoa mitä he eivät hyväksy, on natsiaate tai nimitys. Me olemme kansallissosialisteja, emme natseja, Zebediah muotoilee.

Kansallisen herätyksen avainsana on suora toiminta. Kiukkonen lataa radioon parastaan:

”Koska tahdon estää tämän rasistis-fasistisen katastrofin, ehdotan että Tornion rajalle pystytetään konekivääripatteristo torjumaan tämä järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti tapahtuva maamme valtaus.” (s. 255)

Ja koska kaukaiset maahantulijat eivät ole lähimmäisiä sanan perimmäisessä merkityksessä, heitä kohtaan saattaa olla välinpitämätön, torjuva tai muuten kielteinen. Jos muu ei auta, voi astua äärimmäisyyteen, tuosta noin vain.

Romaanin ajankuva liikkuu muutaman vuoden haarukassa 2010-luvulla. Toisinaan pysähdytään pitemmäksi ajaksi paikalleen. Esimerkiksi Kansan Kidan kevätkinkereitä 2013 kuvataan yli 80 sivua.

Väkivalta astuu kuvaan mukaan äkkiarvaamatta.

ROMAANIN alussa kirjailija luotaa eeppiseen sävyyn jopa maailman syntyä, joka ei todellakaan mennyt kuin Kalevalassa.

Alussa oli Kovalaisen mukaan kylmää, sateista ja huono näkyvyys, ja taivaasta laskeutui maahan suuri valkoinen siemen sähköistä plasmapylvästä pitkin. Siemenestä syntyi elämänkoivu, josta versosivat loput eläväiset ja olevaiset, jopa ihmiset. Kun suomalaiset syntyivät, aurinko ei heille enää paistanut. Siitä kylmyytemme sai alkunsa.

Tätä taustaa vasten kansallisen herätyksen suomalainen versio tuntuu hyvin osuvalta, uskottavalta ja oikealta.

”Zebedeah muistaa, miten isän televisio näytti kaksoistornien tuhoutumisen. Sitä hän ei tiennyt, miten ulkomailla maahanmuuttokriittinen liike alkoi aktivoitua jo vuosituhannen vaihteessa. Kun suomalainen puoluekenttä nukkui yhä sikeää, sokeaa untaan – ja jatkaisi horrostaan seuraavatkin kymmenen vuotta – oltiin Ruotsissa ja Ranskassa hereillä, syntyi aitoa huolta ja tarve toimia, ja Pohjoismaiden ensimmäinen kansallismielinen puolue perustettiin.”

Väkivalta astuu kuvaan mukaan äkkiarvaamatta. Uusnatsit hyökkäävät Zebediahin kimppuun kerran jos toisenkin.

Torniossa ääriainekset ottavat yhteen maahantulleiden pakolaisten kanssa, ja yksi viaton sivullinen puukotetaan hengiltä. Jyväskylässä mellakoidaan avoimesti, ja poliisi käyttää kovia otteita mellakan hillitsemiseksi.

Sitten Zebediah joutuu työministeri Jari Lindströmin puhutteluun radio-ohjelmansa vuoksi. Häntä ei varsinaisesti kielletä puhumasta, vaan enemmän ojennetaan vääristä puheenaiheista. Kaikkein eniten Lindström kieltää puhumasta perussuomalaisten suorasta toiminnasta maahantulijoita kohtaan: siitä on vaiettava tyystin.

”Jos Elop olisi jättänyt tekemättä sen minkä teki, olisi meille ehkä kehittynyt avoin yhteiskunta, sananvapaus ja lupa nostaa vakavia yhteiskunnallisia ongelmia pöydälle ilman että heti joutuu oikeuteen. Nyt näin ei kuitenkaan ole, ei ole mahdollisuuksia asialliseen ja rehelliseen kansalaiskeskusteluun, sillä väärät mielipiteet vaiennetaan. Sielunsa silmin Zebedeah näkee mitä olisi voinut tapahtua, jos isän koneen ruudulla tiimalasin pyörintä olisi päättynyt ja netti syntynyt. Silloin kansalaiset olisivat voineet keskustella vapaasti tärkeistä asioista, kenenkään sensuroimatta.” (s. 30)

Kovalaisen tendenssissä on samoja piirteitä kuin Jari Tervon Matriarkassa (2016). Kumpikin kirjoittaa rasismista intohimoisesti muste roiskuen.

Yhden kertojanäänen Kovalainen antaa pakolaiselle, jonka matkaa Lähi-idästä seurataan aina Suomeen saakka. Waltarilaisittain sanottuna tämä ääni jää sontakärpäsen surinaksi kovaäänisten pärähdettyä kunnolla käyntiin.

Kahdensadan sivun jälkeen hieman tylsistyttää. Suora toiminta vie kuitenkin huomion pois päähenkilöstä, joka näkee ongelmat paremmin ja syvemmin kuin maan hallitus, poliisi tai tavallinen kadunmies.

Hänen ennustamansa räjähdys tulee lopulta, toisin kuin muut ajattelevat, vaikkakin kansallismielisten itse aiheuttamana. Edes tästä Zebediahin vankkumaton usko omaan oikeassa olemiseen ei horju.

Myös Kovalaisen esikoisromaanissa esiintyi pidäkkeetön päähenkilö, joka päästi suustaan kaikenlaista.

KOVALAISEN romaanissa tulee vastaan useita todellisia henkilöitä, kuten Elias Simojoki, Teemu Lahtinen, Laura Huhtasaari ja Timo Soini.

Simojoki esitellään sotilaista urheimpana, vertaansa vailla olevana hyväntekijänä. Zebediah kirjoittaa Simojoesta ”asiallisen tutkielman” ja pääsee sen avulla Kansan Kidan jäseneksi. Timo Soini on Timo Sonni, lyllertävä ihmisnero, joka toi politiikan takaisin politiikkaan.

Kiukkonen käyttää ”dokumentaarisessa fantasiassaan” hyväkseen sensuroimattomia nauhoituksia, jotka lähtevät sellaisenaan eetteriin. Kun muut mediat ujostelevat paljastaa totuuksia kansalle, Zebediah on pidäkkeetön, estoton ja hyperaktiivinen kuin MV-lehti: tuutista voi tulla ulos mitä vain.

Huumoriakaan Kovalainen ei ole unohtanut. Kertoja viljelee sarkasmia ja satiiria tämän tästä.

Mädän elämän alkeet (2016) oli 38-vuotiaan filosofin esikoisromaani. Myös siinä esiintyi pidäkkeetön päähenkilö, joka päästi suustaan kaikenlaista.

Onko Kansallinen herätys kehitysromaani, jossa päähenkilö kasvaisi ulos tai eteenpäin kammottavista ajatuksistaan? Eipä tosiaan. Zebediah kokee kypsyneensä täyteen mittaansa, kun muut alkavat horjua asenteissaan. Hänestä kasvaa täysverinen kansallissosialisti (ei siis natsi, senhän hän erotteli selvästi).

Romaanin lopussa vuosi 2015 päättyy ja samalla suora toiminta alkaa. Oulussa räjähtää aktivistien sijoittamia pommeja. Kansan Kidan johtajat rientävät Ouluun ja murtuvat täysin murhenäytelmän äärellä.

Ainoa ”selväjärkinen” on Zebediah, joka näkee näissä tapahtumissa odottamansa kriisin lopputuleman.

Ei reflektiota, ei katumusta, ainoastaan pienoista iloa oman ajatuksen onnistumisesta. Loppupäätelmissä vilisee ilmestyskirjamaisia näkyjä ja raamatulliset kielikuvat hakevat paikkansa.

Tehokeino on täysin sama kuin John Steinbeckin Vihan hedelmissä (1939). Muutakin lainaa Steinbeckilta löytyy, muun muassa Raamattuun viittaavat nimet Zebediahista lähtien.

Kun Vihan hedelmät kuvasi vasemmistoradikalismin nousua USA:ssa niin, että päähenkilöön saattoi lopulta samastua ilman ongelmia, Zebediahin omalaatuiseen tajunnanvirtaan on lähes mahdoton samastua.

Minusta Kansallinen herätys on tärkeä kirja tärkeästä aiheesta. Ei romaani kenties ole hienoimmasta tai koskettavimmasta päästä, mitä syksyllä 2018 on ilmestynyt, mutta silti se tarjoaa vaikuttavan lukukokemuksen. Jopa herättelyn.

– – – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu lyhennettynä Parnassossa 6-7/2018.

 

kansallinenherätys

 

 

Mainokset