Avainsanat

, , , , , , , ,

kaisa&arja

Kaisa Huhtala ja Arja Palonen. – Kuva: Petra Hietanen.

Kaisa Huhtala & Arja Palonen: Miten teitä ihailenkaan. Suomi 100 runokirjaa. Mediapinta 2017. 50 s.

Teljän seurakunnan kirkkoherran Kaisa Huhtalan ja Porin kaupungin kirjastonhoitajan Arja Palosen yhteisesti kirjoittama runokokoelma Miten teitä ihailenkaan ilmestyi kesän alussa 2017.

Huhtala ja Palonen virittävät eläviksi menneen maalaismaiseman ja vuosikymmenien takaiset lapsuusmuistot. Runoissa sykkivät maalaistalon askareet, jotka vauhdittivat lapsuusvuodet vinhaan vauhtiin:

”Vuodet kului kasvoi kakarat samassa / lappu odotti pöydällä koulusta tullessa / keitä kahvit, ota pullat pussista / olen pesemässä uudessa navetassa //”

Runojen vanhemmat sukupolvet ovat käyneet pystyssä seisten läpi tyvenet ja tyrskyt.

RUNOKERTOJA on aikoja sitten aikuistunut maalaistyttö, joka pohtii menneen elämänsä valintoja ja lapsuuden kodin muistoja nostalgisesti ja myötätuntoisesti. Menneet valinnat erottautua lapsuudenkodista toisiin kuvioihin tuntuvat jälkikäteen oikeilta.

Runokuviin tulevat myös vanhemmat sukupolvet, jotka pystyssä seisten ovat käyneet läpi tyvenet ja tyrskyt. Kertojan anoppi on muuttanut maakunnasta toiseen, jopa vanhoilla päivillään, ja aina opetellut uuden murteen salat.

Runokertojan lapsuusmuistoissa ihmetyksen aiheet seuraavat toistaan.

Pieni tyttö kulkee hautausmaalla, näkee sankarihautoja ja ihmettelee niiden kummallisia muistosanoja. Vuosien kuluessa tyttö kasvaa ja perehtyy sukuunsa enemmän. Eteen nousee uusia kummallisuuksia:

”Silmien edessä aukenee koko sukupolvien ketju / ja olohuoneen seinällä olevassa taulussa / heidän kotitalonsa / ja sama piha / piha jossa minäkin kuljen – samassa ketjussa //”

Kirkko osoittautuu avuliaaksi paikaksi monenlaista kokevalle ihmiselle.

ÄIDIN ja tyttären ystävyys kantaa vuosikymmenien läpi.

Sitten syöpä vie äidin ja voimakas suru vie tyttäreltä elämänhalun. Omaa itseä on vaikea kuvitella ilman kontaktia äitiin.

Kovia kokenut kertoja päätyy lopulta kirkkoon, joka osoittautuu avuliaaksi paikaksi monenlaista kokevalle ihmiselle.

Kun kaikki runot on kursivoitu, tehokeino menettää tehonsa ja muuttuu puuduttavaksi.

Huhtalan ja Jokisen runoista löytyy iskevyyttä runsain mitoin. Vaikealukuiset säkeet aukeavat ajatustyöllä ja hahmottuvat kauniiksi kokonaisuudeksi.

Moneen suuntaan säkenöinti on sekava kangastus. Sen kaikottua lukijan edessä on voimakas kuva sukupolvien ketjusta, jota kuolemakaan ei kukista.

SONY DSC

Kuva: Raija Rantola.

Mainokset