Avainsanat
Kuva: Petri Lähteenmäki Seppälän Koulukuvat 2017
Kirjasyksyn komeetta, tamperelainen Juha Hurme, voitti kaksi viikkoa sitten Niemi-teoksellaan kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
Kirjailija piti puolet palkintopuheestaan ruotsiksi. Lopussa kuitenkin selvällä suomella:
”Opetelkaa ruotsia, juntit. Maailmankuvanne avautuu kummasti.”
Paljasjalkaisen maalaispojan tajunta ja sielu vavahtivat. Tämä tästä pelleilystä enää puuttuikin.
Niemi tuli luettua kirja-arvostelua varten lokakuun puolessavälissä. Ennakkotietojen perusteella avasin romaanin. Kymmenen sivua myöhemmin totesin: tämä onkin tietokirja!
Esseenä se sitten pysyi, loppuun asti.
Niemi (Teos) on valloittavimpia kirjoja, mitä olen lukenut pitkään aikaan. Hurme avaa Suomen kulttuurihistoriaa tavalla, joka herättää aitoa lukemisen riemua.
Hurmeen mestariteos olisi ollut erinomainen ehdokas tietokirja-Finlandian saajaksi. Kilpaillessaan romaanipalkinnosta Niemi oli täysin väärässä sarjassa.
Marraskuun alussa ulvilalainen juntti mietti kuumeisesti, mitkä ovatkaan ne Niemen fiktiiviset elementit, jotka tekevät siitä muka kaunokirjallisuutta.
Niemessä ei ole romaanikertojaa, vaan esseistinen kertoja, Juha Hurme itse. Kaikki historialliset seikat, joihin kertoja viittaa, ovat tarkistettuja faktoja, eivät kirjailijan mielikuvituksen tuotteita.
Niemessä ei ole yhden yhtäkään romaanihenkilöä. Edes historiallinen Skandinavian kolkka, jonka kirjailija nimeää Suomen sijasta Niemeksi, ei muutu sepitteeksi.
Niemen valitseminen kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaaksi ja voittajaksi romuttaa Suomen kovimman kirjallisuuspalkinnon symbolisen arvon.
Raatia on helppo syyttää kirjallisuuskilpailun sääntöjen rikkomisesta. Ei se yksin mokannut. Kustantajien arvottomassa pelissä faktaa heitettiin tahallaan samaan koriin fiktion kanssa. Jos vaikka menisi sukkana läpi.
Jo Helsingin kirjamessuilla lokakuussa Hurme tiesi olevansa nosteessa. Sen näki hänen käytöksestään.
Ison yleisön edessä oli murrosikäinen kulttuurihäirikkö (s. 1959). Räävitön hybris oli vallannut luovan työn tekijän.
Kuitenkin Hurme korostaa ruotsin kielen osaamista täysin aiheellisesti.
Ruotsin kielen kautta meille aukeaisi todella rikas ja pitkäikäinen kulttuurikenttä, samalla tavoin kuin Aleksis Kivelle, joka osasi paremmin ruotsia kuin suomea.
Onneksi Kivi kirjoitti hienot kaunokirjansa suoraan meille junteille suomeksi, toisin kuin Runeberg ja Topelius.
– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –
Kolumni on julkaistu Satakunnan Kansassa 14.12.2017.
VETUS Et NOVA 