Avainsanat

, , , , , ,

Teatteriohjaajana ja kirjailijana ansioituneen Juha Hurmeen (s. 1959) Niemi-teos esittelee Suomen Niemenä, jolla on pitkä kulttuurihistoria. Kaikesta tähän asti vaietusta kulttuurisisällöstä avautuva Hurme lähtee mahtipontisesti liikkeelle maailmankaikkeuden synnystä 13,8 miljardia vuotta sitten.

Miljardien vuosien aikajänne tuo teokseen kiintoisaa jännitettä, yllätyksiä, hauskoja sattumuksia ja piristävän lähtökohdan: kun ihmisen historia on niin pieni osa koko pakettia, kannattaako sitä edes mainita?

Hurmeen kirjoitusotteessa on jotain samaa kuin Kari Enqvistin suosituissa, humanistilukijoille ohjatuissa fysiikkakirjoissa. Hurmekin pukee suunnattoman tietomäärän populaariin kaapuun, toinen toistaan seuraaviksi tarinoiksi, joiden sujuvuus on keinotekoista mutta silti vastustamattoman mukaansatempaavaa. Tämä tästä Hurme heittäytyy ilkikuriseksi. Hän tarpoo hangissa, joiden läpi kukaan ei ole avannut latua.

Lennokkaat ajatukset seuraavat toistaan ja avaavat ennennäkemättömiä näkökulmia ja katsantokantoja. Niemessä ei ole romaanikertojaa, vaan esseistinen kertoja. Valtavasti tietoa sisältävää asiaproosaa on luotu faktan ja fiktion välimaastoon, lähemmäs silti faktaa.

Hurme osoittaa toinen toistaan kiinnostavampia historiallisia kausaliteetteja. Esimerkiksi Kalevalan Sampo-tarinan juuret ulottuvat jopa 4000 vuoden taakse aikaan, jolloin suomalais-ugrilaiset ja indoeurooppalaiset kansat pääsivät keskinäiseen vuorovaikutukseen. Tältä ajalta peräisin olevat itämerensuomalaisten kansanrunot sisälsivät myytin Sammosta kosmisena elementtinä, joka jauhaa hyvyyttä Pohjantähden merkitsevän taivaankannen ympäri.

”Suomesta” Niemessä puhutaan harvoin; mieluummin käytetään joko Niemi-nimitystä tai ruotsinkielistä Österlandet-nimeä. Latina oli Niemen ensimmäinen varsinainen kirjakieli. Ajanlaskun alussa suomenkieliseen runolauluun löytyi kahdeksantavuinen, nelipolvinen runomitta. Niin sanottu kalevalakieli osoittautuu Niemessä suullisen korkeakulttuurin tuhatvuotiseksi koodiksi, jossa on kiteytetty ja formuloitu tietoa, taitoa ja uskoa. Tämä kristallisoituu Lönnrotin klassikon äärellä:

”Kalevalan lukeminen on Suomeen matkustamisen jälkeen paras keino tutustua suomalaiseen maisemaan, ellei parempikin. Maan riemu, sen ihmeellisyyden oivaltaminen ja syvä vakaumus taikuuden tarpeellisuudesta ovat entisajan runosankareiden lyömättömiä hyveitä.” (s. 88)

Sitaatista huolimatta Lönnrotia tärkeämpi lähde ja auktoriteetti Hurmeelle on C. A Gottlund, johon Hurme viittaa tämän tästä. Harmillista, että Venäjän vallan aikaa ja Suomen tasavallan historiaa ei Niemestä löydy.

Vaikka Niemen historioitsija kirjoittaa monesti hurmahenkisesti ja alta lipankin, kulttuurihistoriakirjoitus ei ole silti posketonta. Teoksen kertoja pysyttelee lähellä oikeiksi todistettuja tosiasioita, joiden välisiin aukkokohtiin vilkas mielikuvitus löytää täytteensä.

Hurmeen huomio on kielteisissä asioissa, vaikka välillä hän osoittaa selviä myönteisiäkin tapahtumasarjoja ja asiantiloja. Hän on kaivanut urakalla Suomen kulttuurihistoriasta värikkäitä anekdootteja, joita kuvatessaan kieli taipuu helposti pejoratiiveihin ja lause ponnahtaa mielikuvitukselliseen ajatusleikkiin.

Hurmeen teosta kuvaavat hyvin sanat, joita hän itse käyttää arvottaessaan S. A. Forsiuksen Physica-teosta (1611; painettu 1952): nerokasta kieltä, villejä hypoteeseja ja mitä ihmeellisimpiä, viihdyttäviä tarinoita!

Hurme on tehnyt paljon mieliinpainuvia huomioita esimerkiksi keskiaikaisesta kulttuurista Suomessa. Runolaulua lukuun ottamatta musiikilla oli keskiajalla aina jonkinlainen sosiaalinen funktio, eikä konsertteja järjestetty koskaan musiikin itsensä vuoksi.

Keskiajalla ei myöskään ollut ruotsin ja suomen kielen välillä sellaista vastakkainasettelua ja kilpailua kuin esimerkiksi 1800-luvulla. Sanoja lainautui jopa suomesta ruotsiin (esim. pojke, känga).

Keskiaikainen Suomi oli rutiköyhä hansakaupasta huolimatta. 1100-luvulla Suomessa oli korkeintaan 50000 asukasta, jotka olivat sijoittuneet lähinnä Varsinais-Suomeen ja rannikkovyöhykkeelle.

Juuri varsinaissuomalaisille lukijoille Hurmeen teos on hersyvää luettavaa sikäli, että alueella viivytään hetki jos toinenkin. Kirjailija tulee maininneeksi seudun kaikki keskeiset kulttuuripaikat perustajineen ja perustamisajankohtineen.

– – – – – – – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Nuoren Voiman viimeisessä Kritiikki-numerossa jouluna 2017.

Mainokset