Avainsanat

, , , , , ,

elina_karjalainen

Elina Karjalainen: Koskesta suvantoon. WSOY 2001. 168 s.

Kirjailija Elina Karjalainen (1927-2006) tuotti vuosituhannen vaihteessa värikäskielisiä ja konkreettisia muistelmateoksia. Näistä ensimmäinen, Isän tyttö (1999) koski Karjalaisen lapsuusaikoja Viipurissa ja Kuopiossa.

Seuraava teos Villit vuodet (2000) keskittyi kirjailijan työvuosiin Suomen Kuvalehdessä. Sarjan kolmas osa Koskesta suvantoon (2001) kertoi Karjalaisen eläkevuosista, Pentti-puolison kuolemasta ja yksinäisyyden voittamisesta.

Koskesta suvantoon on Isän tytön ja Villien vuosien tapaan vauhdikas ja hauska kertomuskokoelma. Tyyli tempaa mukaansa ja kantaa kauas.

Karjalainen osaa kirjoittaa karuista asioista hyvin positiivisesti ja elämänmyönteisesti. Hänen tekstistään ei paista katkeruus kovien koettelemusten jälkeen, vaan toiveikas ja kiitollinen asenne elämää itseään kohtaan.

Karjalainen tuo paljon esille niitä henkireikiä ja kiinnekohtia, jotka auttoivat häntä  hyvien ja huonojen päivien ylitse. Näistä kenties keskeisimmäksi nousee ortodoksinen usko ja hiljentyminen esimerkiksi Valamon luostarissa.

Eläkevuosiin liittyviä tuntemuksiaan kirjailija kuvaa elävästi ja konkreettisesti. Töiden päättyessä Karjalainenkin oli varsin hämmentynyt, surullinen, jopa pettynyt. Identiteetti oli hukassa ja yksi tilinteon hetki koittanut.

”On hämmästyttävä kokemus, kun monta vuosikymmentä pyörinyt oravanpyörä äkkiä pysähtyy. Astut siitä ulos, etkä tiedä, mitä sinulta odotetaan tai itse toivot itsesi tekevän.”

Eläkeläisellä kiire lakkaa – vai lakkaako? Ainakin Elina Karjalainen keräsi suorituspaineissaan itselleen nopeasti niin paljon hommia, että hänen kalenterinsa täyttyi töistä kuukausiksi eteenpäin.

Omat ongelmansa eläköityminen poiki avioliittoonkin. Pianotaiteilijana loistavan elämäntyön tehnyt Pentti Karjalainen sai Elinan jäätyä kotiin harjoitella etydeitään kodin ulkopuolella. Elina saikin lapsiltaan haukut ”isän karkoittamisesta”.

Toimittajana ja pakinoitsijana elämäntyönsä tehnyt Karjalainen alkoi kirjailijaksi vasta keski-iässä. Kirjailijan esikoisteos, arkkipiispa Paavalin (1914-1988) omaelämäkerta, ilmestyi vuonna 1973.

Elina Karjalaisen luomista fiktiivisistä hahmoista tunnetuin on Uppo-Nalle, jonka vaiheita Reetan ja Laulavan Lintukoiran kanssa monet lapset ja aikuisetkin saattoivat seurata vuodesta 1977 eteenpäin. Karjalaisen monipuolista tuotantoa palkittiin muun muassa Savonia-palkinnolla vuonna 1987.

Koskesta suvantoon -teos koostuu muistelmasarjan aikaisempien osien tapaan suppeista tapauskuvauksista ja kuriositeeteista. Elina Karjalainen osasi kirjoittaa lyhyitä, hauskoja ja henkilökohtaisuudessaan konkreettisia tapauskuvauksia ja avata havainnollisia maisemia lähihistorian taakse.

 

 

Mainokset