Avainsanat
book review, Eeva Nikoskelainen, sairaalaromaani, Satakunnan Kansa, satiiri, TYKS
Eeva Nikoskelainen: Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumo. Tammi 2001. 224 s.
Eeva Nikoskelainen (s. 1942) on Turun yliopiston silmätautiopin emeritaprofessori ja vapaa kirjailija. Viisi romaania kirjoittanut Nikoskelainen toimi pitkään myös TYKS:n silmäklinikan ylilääkärinä.
Nikoskelaisen humoristinen esikoisromaani Hytösen oireyhtymä ilmestyi 1996. Seuraava teos Ylilääkäri Männikkö ja hallittu tulosjohtaminen oli pesunkestävä viihderomaani, joka kertoi elämänsä alamäkeen joutuneen korvaklinikan ylilääkärin kipuilusta työssään ja yksityiselämässään.
Lääkäri-kirjailija julkaisi kolmannen kaunokirjallisen teoksensa vuonna 2001. Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumo kertoi perinnöllisyyslääkärin arjesta ja juhlahetkistä.
Nikoskelainen kirjoittaa samalla tyylillä kuin aikaisemmin. Miljöö on jälleen sairaala, jossa huippulääkärit apulaisineen tekevät tulosta keinoja kaihtamatta ja ratkovat ihmissuhdeongelmiaan.
Kun teos on saavuttanut romanttisen happyendinsä, on yksi romaanihenkilö kuollut laskettelureissulla, toista ammuttu käsiaseella, kolmas lähtenyt linnareissulle ja neljäs löytänyt viimeinkin elämänsä naisen. Nikoskelaisen teoksesta ei puutu väriä!
Musta huumori on lääkäri-kirjailijan keskeinen tyylikeino. Tyyli sekoittuu kuitenkin jonkin verran häiritsevästi vakavaan, asiapohjaiseen kerrontaan.
Onkin vaikea määritellä yksiselitteisesti Nikoskelaisen romaanien lajityyppiä. Toistensa näköisiä ne ainakin ovat.
Saippuaoopperamaisuudestaan huolimatta Eeva Nikoskelaisen romaani on ansiokasta teknohömppää, joka kiehtoo monipuolisilla asiatiedoillaan ja eettisillä kysymyksillään.
Ihmissuhdekuvioiden rakentajana Nikoskelainen on kypsä kirjailija, jolta voi odottaa varsin herkullisia henkilökemiakuvauksia myös jatkossa.
Varsinkin geenimanipulaatiosta Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumo sisältää paljon kiintoisia näkökulmia ja informaatiota. Teoksen nimeke viittaa tähän johtoteemaan.
Se, mikä Hitlerin geeniteknikoilta jäi kesken kolmannen valtakunnan romahdettua, on romaanissa mahdollista nykytekniikalla: tuottaa vanhemmilleen keinohedelmöityksellä sellaisia lapsia, joissa ei ole synnynnäisiä vammoja eikä kiusallisia tai vaarallisia perinnöllisyystekijöitä.
Asiaan liittyvät eettiset ongelmat saavat Nikoskelaisen romaanissa kiintoisan havainnollistuksen. Muun muassa lainsäädännön kehittämiselle on sosiaalinen tilaus.
Humoristisuudestaan huolimatta Nikoskelaisen kirjoittajanote on osoittautunut ankean realistiseksi. Romaanihenkilöidensä elämänongelmia ja työn raskautta kirjoittaja saattaa ruotia yksityiskohtaisesti jopa lievään naturalismiin asti.
Kertoja heittää jälleen herjaa sairaalamiljöön tilannekomiikalle. Myös sairaalan karikatyyrit, jotka ovat aikaisemmin olleet Nikoskelaisen keskeisiä kuvauskohteita, saavat nytkin oman osansa, joskin pienemmän kuin aikaisemmin.
Tällä kertaa romaanihenkilöt on kasvaneet särmikkäiksi ja uskottaviksi persoonallisuuksiksi.
Parodia on Nikoskelaiselle tyylikeino, jota hän viljelee mielellään tarkkasilmäisenä yhteiskuntakriitikkona. Erityisen painokkaasti kirjoittaja alleviivaa nykyisen sairaalasysteemin taloudellisia reunaehtoja ja havainnollistaa nerokkaasti sitä, miten tuloshakuisuus ja rahastusmeininki kostautuvat asiakastyössä.
VETUS Et NOVA 