Avainsanat

, , , , , ,

Carita Forsgren. Kuva Pekka Holmström 2010

Carita Forsgren. Kuva: Otavan Kuvapankki

Carita Forsgren: Jänistanssi. Otava 2011. 271 s.

Carita Forsgren: Perintö. Otava 2012. 287 s.

Tamperelainen käsikirjoittaja ja graafinen suunnittelija Carita Forsgren (s. 1968) julkaisi maaliskuussa 2012 romaanin Jänistanssi. Forsgrenilta oli aiemmin ilmestynyt historialliset romaanit Kolmen kuun kuningatar (2010) ja Auringon kehrä (2010).

Jänistanssi osoitti havainnollisesti, että Forsgren osaa kirjoittaa muutakin kuin historiallista epookkia.

Kyseessä on nykypäivään sijoittuva trilleri, jossa kauhutunnelmat vuorottelevat kiivastahtisten työhetkien kanssa. Toisaalta Jänistanssi osoittautuu tutkielmaksi rikoksen ja rangaistuksen väistämättömyydestä.

Päähenkilö on animaatiostudiolla työskentelevä Tiia, jolla on tahraamaton maine studion kilttinä työnarkomaanina. Hän asuu työkaverinsa Samulin kanssa, jolla on maailmanmiehen elkeet ja joka ei ota Tiiaa kovin vakavasti.

Kovakuntoinen Tiia juoksee aamulenkkejä kaupungin harjuilla lähes päivittäin. Yhden lenkin aikana hän saa uhkaavan tekstiviestin. Sitten Tiia huomaa jonkun varjostavan häntä:

”Rauhallinen mielialani suli pois ja väistyi levottomuuden tieltä. Vilkuilin ympärilleni, ja ehkä tosiaan näytin rusakolta. Ja niin kuin rusakko, lähdin juoksemaan niin kovaa kuin pääsin.”

Pieni animaatiostudio Tamaani valmistelee suurin odotuksin produktiota jäniksistä. Jänissarja muuttuu koko romaanin ajan yhä ronskimmaksi, vaikka kyseessä on lasten animaatio.

Forsgrenin romaani päättyy vaikuttavasti lasten katsoessa hoitolaitoksessa Tamaanin lopullista tuotosta, jossa jänikset kasvattavat itselleen hampaat ja ajavat niitä uhanneet pedot pois.

Romaanin lopun kaameat tapahtumat käynnistyvät Samulin mystisestä katoamisesta ja siitä seuraavista poliisitutkinnoista. Paineiden kasvaessa kiristyvät studion pienen henkilökunnan välit.

Romaanikertojana esiintyy välillä jokainen romaanin kahdeksasta varsinaisesta henkilöstä.

Forsgrenin jännityskerronta pitää lukijan otteessaan teoksen loppuun asti. Jänistanssin henkilökuvat kehittyvät koko ajan yhä yllättävämmiksi.

Forsgren sekoittaa mielellään keskenään todellisia kokemuksia ja maagisia unikuvia. Vaikutelma on tehokas, vaikka ajoittain niiden erottaminen toisistaan on työlästä.

Oresteian toisinto

Forsgrenin seuraavassa romaanissa Perintö (2012) eletään herraskaisen suomalaisperheen perinnönjaon hetkiä. Romaani on aiheeltaan tavanomainen mutta toteutukseltaan persoonallinen sukutarina.

Perintö alkaa dekkarin tavoin ruumiiden ääreltä.

Keskiöön nostetaan Okko-niminen rikkaan perheen poika, josta odotetaan sukuyhtiön tulevaa johtajaa. Taiteellisesti lahjakasta Okkoa itseään ei tällainen rooli kiinnosta, ja niin hän saapuu vanhempiensa luokse omien suunnitelmiensa kanssa.

Okon vanhempien kesämökillä tilanteet kuitenkin kärjistyvät äärimmäisyyksiin. Rajut kohtaukset ja perheyrityksen Ores-nimi viittaavat Aiskhyloksen Oresteia-tragedian toisintoon.

Romaanissa liikutaan myös Kiinassa, Ranskassa ja Saksassa. Kertoja kuvaa muun muassa Okon huonoa sopeutumista saksalaisiin opiskelijapiireihin, hänen vanhempiensa välien kiristymistä ja näiden erosta syntyvien uusioperheiden elämänmenoa.

Perintö on jännittävä ja crescendon tavoin loppua kohti kiihtyvä lukuromaani.

Mies- ja naishenkilöt kuvataan pelkistetyin hahmoin. Nainen piilottaa hymyn taakse salaiset ajatuksensa, ja keskivertomiehen ajatustoiminta lakkaa kauniin naisen edessä. Pieni miinus on, että Forsgrenin romaanikerronta on toisinaan irtonaista lievään sekavuuteen saakka.

 

 

 

Mainokset