Avainsanat
historialliset romaanit, Jari Tervo, Mikael Agricola, Porvoo, romaanit, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus
Jari Tervo: Pääskyt talvehtivat järven pohjassa. Otava 2021. 456 s.
Jari Tervon (s. 1959) syyskuussa ilmestyneessä uutuusromaanissa ei ole yhtään repliikkiviivaa tai lainausmerkkiä, vaikka vuorosanoja satelee joka sivulla.
Pääskyt talvehtivat järven pohjassa tuo ihmisten ilmoille 1500-luvun tärkeimmän suomalaisen merkkimiehen Mikael Agricolan (1510–1557) elämän ja kuoleman. Samalla kurkistetaan suomalaisuuden juuriin.
Tervo aloittaa pitkällä kuvauksella Pernajan Torsbystä, jossa Mikael asuu lapsuutensa. Romaanin toisessa kirjassa ollaan Lutherin ja Melanchthonin hoteissa Wittenbergissä keväällä 1539 ja kolmannessa kirjassa Venäjällä Iivana Julman luona alkuvuodesta 1557.
Pääskyt talvehtivat järven pohjassa päättyy Agricolan kuuluisaan paluumatkaan Venäjältä huhtikuussa 1557, jolloin hän sairastuu ja heittää henkensä kesken matkan.
Jo Torsby-jaksossa kirjailija sepittää koko joukon romaanihenkilöitä, muun muassa Mikaelin vanhemmat Olofin ja Helenin, Seppä Henrikssonin, Haavuri-Johanin, Malin-piian, Vaiva-Sturen sekä Mikaelin toverin Petrus Paljaspään, jonka kanssa Mikael lähtee Viipurin kouluun. Poikien Viipurin retki on pitkälti Pernajan kirkkoherran ansiota.
Mikael on kotoisin Torsbyn rikkaimmasta talosta, Petrus taas köyhimmästä. Petrus vihaa Mikaelin isää rutosti, kun tämä on lyönyt pojalta nenän väärään.
Petrus haastaa oman isänsä Torsbyn käräjille eläimeen sekaantumisesta. Julkisen väännön keskellä selviää, miksi Petruksella on Olofin korvat.
Petrus on äidinkieleltään suomenkielinen, toisin kuin Mikael Olofinpoika. Petruksestakin kasvaa isona kirkonmies, joka väittelee teologiasta Wittenbergissä, Danzigissa ja Roomassa ja toimii kappalaisena Turussa.
TERVO kätkee hienosti sisäiskertomuksia romaanikerronnan joukkoon. Niissä lukija pääsee kurkistamaan muun muassa Tukholman Suurtorin verilöylyyn 1520 tai piispa Henrikin kuuluisaan murhaan Köyliönjärven jäällä.
Jo Torsbyssä Mikael innostuu tavaamaan suomen aakkosia. Hän pohtii pohtimasta päästyään, kirjoitetaanko blomma suomeksi cucca, kukka, cukka, kucca, kucka tai kukca.
Tervo onnistuu jälleen luomaan irvokkaan kielipelin, jonka mutkia seuraa mielellään. Kerronta ei ole lauhkean sujuvaa, vaan tervomaisen haasteellista. Ärräpäät, alapään ilmaukset ja rivoudet lentelevät ilman pidikkeitä.
Tervon kielessä tärkeintä ovat loppuun asti mietityt, pysäyttävät kielikuvat, jotka jäävät mietityttämään:
”Maskulainen istutti tabacon siemeniä maahan Lyypekissä ja Raumalla. Maasta ei ponnistanut korttakaan. Ilma oli kronikankertojan mukaan liian kylmää ja maa liian laihaa. Maskulainen oli silti onnellinen. Hän oli katsonut silmiin, jotka olivat nähneet Uuden Maailman.” (s. 71)
Mikael näyttää ottavan jo lapsena eron ihmissuvusta, kun sairastuu kaatumatautiin. Sitä Torsbyn maalaiset kauhistelevat ja pelkäävät taudin tarttuvan kosketuksesta.
Nuori Mikael kerää kylmiä hiiliä ja raapustelee niillä laudanpätkiä. Sanalaudoista tulee hänen mieliharrastuksensa. Hän päätyy tällaiseen kirjoitusalustaan, kun Olof-isä ei anna repiä tuohta koivikostaan.
TERVON uutuutta lukiessa Mika Waltarin Mikael Karvajalka tulee mieleen tämän tästä. Romaanissa tulee vastaan merkkihenkilöitä jatkuvasti: Thomas More, Kustaa Vaasa, Ulrich Zwingli, Erasmus Rotterdamilainen ja niin edelleen.
Luther on irvokas ja karkea keskushahmo. Hän käyttäytyy monta kertaa rehevästi ja häikäilemättömästi. Luther vertaa Agricolalle uskonpuhdistusta ummetuksen hoitoon. Katolinen usko on kuin käsivarrenpaksuinen pökäle, jonka poistuttua ihminen voi elää vapautuneesti.
Mikaelin Jumala on nainen, joka ei osaa puhua suomea vaikka ymmärtää sitä. Melanchthonin mukaan Agricolan on opetettava Jumalalle juuri suomen kielen puhuminen.
Ongelmana on se, ettei Mikael osaa kieliä oikeastaan ollenkaan. Hänen on opeteltava niin klassiset kielet kuin kotoinen suomikin perusteista lähtien.
Niin – miten opiskella suomea, jolla ei edes ole perusteita? Agricolan elämäntyöksi laajentuu hengellisten harrastusten lisäksi sorvata omin käsin suomen kirjakielen pohja.
Tähän puoleen Tervo keskittyy ansiokkaan perusteellisesti. Agricolan keksimää uudissanastoa tulee vastaan eri puolilla romaania.
Agricolan henkiset painiottelut Jumalan ja Saatanan kanssa ovat oma lukunsa. Suurmiehen takaa paljastuu kärsivä ja tunnerikas ihminen.
Mikael avioituu nelikymppisenä Birgitta Olavintyttären kanssa. Heille syntyy poika, Kristian. Agricola on tiettävästi ensimmäinen suomalainen pappi, joka solmi avioliiton.
Jos suomalaisuuden juuressa ovat luterilaisuus ja suomen kieli, ne molemmat saavat mojovan tulkinnan Tervon romaanissa.
VETUS Et NOVA 