Avainsanat
Aamulehti, book article, kohukirja, Lauri Viita, Matti Kuusela, omaelämäkerta, Warelia
TOIMITTAJA Matti Kuuselan tuoreesta omaelämäkerrasta Journalisti (Warelia) on puhunut puoli Suomea toisen puolen seuratessa keskustelua sivusta. Tartuinpa itsekin kirjaan pääsiäisen pyhinä.
Minua kiinnosti Journalistissa erityisesti se, miten nuoresta koripallomiehestä tuli se Matti Kuusela, joka voitti lukuisat kirjoituspalkintonsa. Vaikka miestä on nyt ryvetetty lähes joka mediassa, on selvää, ettei hän pokannut palkintojaan sattumalta tai ansiotta.
Minun ei tarvinnut päästä Journalistin puoliväliin huomatakseni, että Kuusela osaa kirjoittaa lennokkaasti ja värikkäällä kielellä. Persoonallisia kommentteja ja pitkälle mietittyjä analyysejä riittää. Välillä sana on hyvinkin painokas, kuten esimerkiksi 1970–1990-lukujen doping-urheilun suhteen.
Jo Kuuselan lapsuus- ja nuoruuskuvista huomaa, ettei hän ollut silloinkaan mikään jokamies. Miehellähän on ilmiselvä jalokalan luonne. Vastamäet ja -tuulet alkoivat jo kouluaikana.
MATTI KUUSELA palkattiin urheilutoimittajaksi Aamulehteen 1983. Valinta oli silloisesta päätoimittajasta virhe: Kuuselalla oli kommunistitausta (vaikka ei ollut).
Miestä yritettiin vuosia savustaa toimituksesta, tuloksetta. Hän teki 13 vuotta urheilua, 13 vuotta kulttuuria, 13 vuotta muuta. Ja pärjäsi, kiperissäkin paikoissa. Kohtaamistaan vaarallisista paikoista ja tilanteista Kuusela puhuu niin kiinnostavasti, etten enää ihmettele miehen legendaarista mainetta juuri reportterina.
Kuusela sanoo ymmärtäneensä, että entisten esihenkilöiden moittiminen on ikävystyttävää ja kiusallista puuhaa. Moitesanoja on siksi vähän. Esimerkiksi Sanna Keskisestä, Kuuselan vastikään hyllyttäneestä Aamulehden päätoimittajasta, Journalisti puhuu pelkästään hyvää ja monessa paikassa.
Luettuani Matti Kuuselan omaelämäkerran Journalistin kannesta kanteen totean kuin Jorma Uotinen: ei huono. Kunpa kaikki muutkin Kuuselasta kirjoittaneet kollegat olisivat lukeneet kirjankin, eivätkä pelkästään lehtijuttuja, joita Kuuselasta on hiljattain kirjoitettu.
Pidättekö muuten Lauri Viidasta? Seuraava Viidan sitaatti löytyy aivan Journalistin lopusta:
Olen Kätkö
En Pelkää Löytävätkö
Mitä Oli Kaiken Kätkin
Kaikki Aarteen-Löytäjätkin.
Minusta tuntuu, ettei useimmilla Kuuselasta vastikään kiinnostuneilla ole ollut intoa toimittajan kätköä enempää penkoa.