Avainsanat

, , , ,

Kirsti Ellilä: Emma ja kesäblues. Karisto 2002. 192 s.

Kirsti Ellilä: Emma ja tähtipoika. Karisto 2003. 168 s.

Kirsti Ellilä: Sisu Tähtinen ja kohtalokas samba. Kuvittanut Laura Rahitantti. Iso-Werneri-sarja. WSOY 2004. 137 s.

Kirsti Ellilä: Maanantaisyndrooma. Siskodisko-sarja. Karisto 2005. 191 s.

Kirsti Ellilä: Pappia kyydissä. Karisto 2009. 256 s.

Kirsti Ellilä: Pelastusrenkaita. Karisto 2010. 229 s.

Kirsti Ellilä: Ristiaallokkoa. Karisto 2011. 206 s.

Kirsti Ellilä: Majavakevät. Kuvittanut Kirsi Haapamäki. Karisto 2012. 187 s.

Turussa asuvan mutta Porissa syntyneen Kirsti Ellilän (s. 1958) laaja tuotanto käsittää niin lastenkirjoja, nuortenkirjoja, novelleja, näytelmiä kuin aikuisromaaneja. Esikoisteos, aikuisromaani Isäni koti, ilmestyi 1994. Ellilän monipuolista tuotantoa ei ole huomioitu monella kirjallisuuspalkinnolla. Hänelle on myönnetty Olga ja Vilho Linnamon säätiön tunnuspalkinto vuonna 2006 ja Kirjava kettu -palkinto 2012.

Ellilän Emma-sarja seuraa legendaarisen Anni Polvan jalanjälkiä. Ellilä kirjoittaa havainnollisesti nykynuorten elämänmenosta. Emma ja kesäblues (2002)on Emma-sarjan kolmas osa. Kirjan teemat ovat melko arkisia ja elämänmakuisia. Romaanin päähenkilön Emman kauan odotettu kesäloma alkaa kaoottisesti. Yksinäisyys tyrmistyttää, kun kaverit lähtevät kuka minnekin ja tyttöystävä Jasmine törmää eksoottiseen, ulkomaalaiseen mieheen. Emmankin sydän joutuu koetteelle, kun söpö, mutta salaperäinen Niki saapuu areenalle. Ulkomaalaiskysymykset nousevat tällä kertaa Ellilän romaanin keskiöön. Romaanin tytöt saavat tuta ulkomaalaisten miesten tenhon ja mystisyyden.

Emma ja tähtipoika (2003)on Emma-sarjan viides osa. Karusti alkava tyttökirja esittelee muutaman uuden henkilöhahmon ja vie Emman lukijoineen rohkeiden näytelmäproduktioiden äärelle. Jouduttuaan eroon vanhasta poikaystävästään Emma etsiskelee näytelmätohinoiden keskellä uutta kaveria tositarkoituksella ja pohdiskelee sukupuoliasioiden kirjavuutta.

Ellilän synkkävireinen tyyli jatkuu melko lailla entisellään. Vaikka uutuuskirjan teemat ovat melko romanttisia, myös voimakkaat kivut ovat kerronnan keskiössä realismin pilkahduksina. Ellilän nuorisokuvaus ei välty kaunistelulta ja kiiltokuvamaisuuksilta. Kipuineen ja suruineen Emma-sarjan kirjat näyttävät muodostavan sujuvan jatkumon, jossa elämänmyönteiset ja toiveikkaat sanomat nousevat keskeisiksi. Kiintoisasti Ellilä haluaa nostaa Emman kokemusmaailman kautta esille poikkeavuutta ja erilaisia ihmisiä. Kun sarjan edellisissä osissa esiteltiin mm. maahanmuuttajia, on tällä kertaa esillä seksuaaliset vähemmistöt.

Karistolle tuottamansa viisiosaisen Emma-sarjan jälkeen Ellilä siirtyi WSOY:n kirjailijaksi. Sisu Tähtinen ja kohtalokas samba (2004) kuului valtakustantajan uuteen Iso-Werneri-sarjaan, jonka teokset suunnattiin lähinnä 9–12-vuotiaille lukijoille. Ellilän romaanin päähenkilönä on Sisu-tyttö, jonka rempseä käytös ja ilkikurinen mielikuvitus saavat osakseen muutakin kuin positiivia kannanottoja.

Ellilä aloittaa usein nuortenkirjansa karuilla kuvauksilla lasten arjesta. Niin tälläkin kertaa: päähenkilö aloittaa uudessa koulussa ja löytää itsensä ensimmäisenä päivänä rehtorin kansliasta syytettynä koulukiusaamisesta! Sisu ihmettelee pientä ydinperhettään, jonka kaikki jäsenet (äiti, isäpuoli ja pikkuveli) vaikuttavat jotenkin omituisilta. Hän ystävystyy nopeasti Sadun kanssa ja alkaa puuhata mahtipontisesti hyväntekeväisyyskonserttia venäläislasten auttamiseksi. Monenlaisia vaikeuksia on vastassa, mutta nuori sankaritar selviää niistä kaikista kunnialla. Lopussa seisoo kiitos ja happy end.

Luontevan Sisun matkassa aika rientää ja kerronta etenee sujuvasti. Välillä juoni tosin katkeilee pahasti, ja yhteyksiä Ellilän novellimaisten lukujen välillä saa toisinaan miettiä pitempään. Ellilän karhea tyyli tekee vaikutuksen myös varttuneempaan lukijaan. Mustat sävyt luovat kontrastia ystävyydelle ja muille myönteisille aihepiireille. Kirjailija mm. loihtii nakkilalaisista arvokkaita musiikkivoimia!

Kariston Siskodisko-sarjassa on viihdyttäviä kirjoja teini-ikäisiä tyttölukijoita varten. Sarjan ensimmäisiä kirjoja oli Ellilän keväällä 2005 julkaisema Maanantaisyndrooma-romaani. Ellilä oli tähän mennessä  kirjoittanut Karistolle tyttökirjoja jo vuosia. Pitkään jatkunut Emma-sarja veti henkeä, ja uudessa kirjassa oli uudet henkilöt. Emma-kirjoihin (6 kirjaa vuosina 2001–2004) verraten uutuudessa oli reippaampi ote ja aikuisempia aiheita.

Maanantaisyndrooman päähenkilö on hieman alta parikymppinen Mandi, joka kirjan alussa aloittaa ammattikoulun pintakäsittelypuolella. Tyttö muuttaa koulun takia pois kotoaan erikoiseen kommuuniin, jossa hän tapaa kirjan muut naishenkilöt. Nämä ovat rastatukkainen Orvokki, joka ajattelee lähinnä poikia ja itämaisia viisauksia, sekä feministisesti suuntautunut Ella, jolle pojat tuntuvat olevan kaiken pahan alkujuuri. Talossa asuu myös pitkähiuksinen Henkka, joka saa tytöiltä alituisesti kyytiä sukupuolensa ja tyhmyytensä vuoksi.

Uudet kuviot ja ongelmat hämmentävät Mandin ajatuksia voimakkaasti. Romaanin varsinainen poika on naantalilainen tarjoilija Max, joka sekoittaa murrosiän ohittaneiden tyttöjen veret ja henkilökemiat pahemman kerran.

”Yhtäkkiä elämäni oli täynnä ihmisiä ja ongelmia, joista kaverini eivät tienneet eivätkä välittäneetkään tietää, ja minä tajusin siirtyneeni peruuttamattomasti yhdestä elämänvaiheesta toiseen, eikä se ollutkaan pelkkää riemua.”

Maanantaisyndrooman kerronta etenee sujuvasti eteenpäin, voimakkaat tunteet myrskyävät ja kulissien takaiset salaisuudet kotona ja koulussa mietityttävät. Fiktiivisten tyttöjen päivät pyörivät Poikia miettiessä, ja tuskia riittää jopa angstiksi asti. Myös pelleilylle tuoksahtava ammattikouluopetus alkaa siepata Mandia yhä enemmän. Itsenäisen kommuunin yhteiselämäkään ei yllä antoisalle tasolle kamalien naapurien vuoksi. Tällaistako on itsenäisen naisen elämä?

Mandi ajattelee onnellisuuden olevan taitolaji, joka onnistuu ainoastaan harvoilta. Nimekkeen syndrooma liittyy lähinnä sukupuolisuuden mysteeriin. Seksihirmuiksi haukuttuja poikia eivät tositoimet tunnukaan kiinnostavan niin paljon kuin Mandia ja Orvokkia. Kuin vastalauseena elämän ankeille hetkille tytöt kirmaisevat Maxin kanssa ilkosillaan uimaan Airiston rantaan kesän viimeisenä hellepäivänä. Ellilän henkilöt kuin miljööt eivät ole kaukaa haettua. Vaikka Mandin kaverit ovat melko karikatyyrimäisiä tyyppejä, näiden kuorien alla kuohuvat arvaamattomat virrat. Huonojen päivien yllättäessä he eristyvät päiväkausiksi huoneisiinsa tai alkavat riidellä hurjapäisesti.

Ellilän romaani on aluksi viihteellinen mutta vakavoituu loppua kohti. Kaiken kaikkiaan Maanantaisyndrooma on rohkealla otteella kirjoitettu tyttökirja, jonka realistisuus yllättää. Kerronnassa on ripauksia klassisista lastenkirjoista, hilpeähenkisistä nuortenkirjoista ja TV:n nuorisodraamoista.

Viihdettä uskovaisista

Ellilä lähestyy ns. kirkkotrilogiassaan naispappeutta ja muita uskonnollisia kysymyksiä viihteellisistä näkökulmista. Sarjan aloittava Pappia kyydissä (2009) on Ellilän kuudes aikuisromaani. Takavuosien TV-sarjasta löytynyt nimike kuvaa verraten huonosti niitä kysymyksiä, joihin romaanin minäkertoja ja päähenkilö joutuu vastaamaan. Teologin koulutuksen hankkinut Matleena päättää kymmenen kotiäitivuoden jälkeen lähteä takaisin työelämään.  Matleena ei kuitenkaan voi ryhtyä papiksi, koska on asennoitunut jo nuoresta asti naispappeutta vastaan. Näin ollen hän ajautuu töihin epämiellyttävään työhön hautaustoimistoon. Kolmen lapsen äidin vapaa-ajasta iso osa kuluu Timoteus-säätiössä, jonka jäsenet vannovat henkeen ja vereen oikean luterilaisen opin ja raamatuntulkinnan nimeen.

Myös Matleenan pappismies Aulis on kiihkeä naispappeuden vastustaja. Kun Aulis valmistautuu kirkkoherranvaaliin seurakunnassa, jossa on virkaan ehdolla myös naisia, vaimon usko joutuu kriisiin. Kärjistynyt tilanne käy Matleenalle yhä ristiriitaisemmaksi, ja välit mieheen loittonevat. Kunnes vieras mies astuu kuvioon mukaan…

Päähenkilöt asuvat omakotitalossa Umpikujantiellä, joka kuvaa ironisesti Matleenan elämäntilannetta romaanin puolivälissä:

”Minulla on oma huone, mutta ei oikeutta omiin ajatuksiin ja mielipiteisiin sellaisissa asioissa, jotka liittyivät uskonnonharjoitukseen ja työhön. Eikä oikeastaan mihinkään muuhunkaan asiaan. Joten oliko se mikään ihme, jos Tittaa kummastutti, miten minä oikeastaan kestin.

Kirjailija kuvaa kirkon sisäistä lahkoa havainnollisesti ja ironisesti. Tunnustuksellinen Timoteus-säätiö muistuttaa erehdyttävästi Helsingin piispalta aikoinaan ehtoollisen evännyttä Luther-säätiötä. Luterilaiset naispapit leimataan Timoteus-säätiön piirissä gnostilaisiksi papittariksi, jotka toimivat hengellisesti väärin.

Vakavista teemoistaan huolimatta Pappia kyydissä on pesunkestävä viihderomaani, jossa vakavat aiheet sivuavat kevyitä elementtejä ja päinvastoin. Seksiä, dramaattisia käänteitä ja tunteikkaita vuoropuheluita tulee vastaan säännöllisin väliajoin. Jännityselementti Matleenan lopullisesta kohtalosta kantaa hienosti viimeisille sivuille asti. Ellilä kirjoittaa kepeää draamaa omantunnon äänensä kanssa kipuilevista tosikoista. Matleena kasvaa voimakkaiden kriisiensä myötä ymmärtämään myös toisenlaisia tuntoja. Kutsumuskriisi vie uuden maailman äärelle.

Pelastusrenkaita (2010) on itsenäinen jatko-osa Pappia kyydissä -romaanille. Päähenkilönä on jälleen Matleena, keski-ikäinen naispappi, joka koettaa selvitä ankeasta arjestaan tervejärkisenä eteenpäin. Matleenan suuri haave päästä papiksi on viimein toteutunut, vaikka lähipiiri on vastustanut asiaa henkeen ja vereen. Romaanin alussa Matleena on päätynyt avioeroon pappisaviomiehensä Auliksen kanssa, ja uuden arjen selvittely tahtoo käydä liikaa voimille. Matleena liittyy mukaan eronneiden henkilöiden tukiryhmään. Odotukset ryhmän suhteen ovat suuret:

”Onneksi Titta oli ohjannut minut eroseminaariin. Jälleenrakentaisin elämäni. Tekisin eroprosessista merkittävän oppimiskokemuksen, jonka aikana kasvaisin ihmisenä niin suureksi, että kaikki hämmästyisivät.”

Tukiryhmän myötä silmät avautuvat uusille tuttavuuksille ja uudelle rakkaudelle. Se tulee vastaan nykyaikaisesti, netin deittipalvelusta. Uusi tuttavuus Pyry on huomattavasti Matleenaa nuorempi, mikä herättää kiusallisia kysymyksiä muuallakin kuin eroryhmässä. Suhde nuoreen Pyryyn määrittyy nopeasti pelastusrenkaaksi, jonka avulla Matleena koettaa vimmatusti päästä jaloilleen ja eroon Auliksesta.

Ellilän kerronta on jälleen vauhdikasta ja viihdyttävän rentoa. Hän kirjoittaa vakavista aiheistaan nasevasti ja mukaansatempaavasti. Lukuromaanina Pelastusrenkaita on taattua tavaraa, jonka äärellä ei pitkästy.

Ristiaallokkoa (2011) on kirkkotrilogian päätösosa. Päähenkilönä on aiemmissa romaaneissa sivuosaan joutunut keski-ikäinen Aulis-pappi. Ahdasmielisyyteen taipuvainen mies on eronnut feministivaimostaan Matleenasta ja opetellut yksinhuoltajan elämää. Sitten Aulikselle tulee ongelmia äänensä suhteen, mistä seuraa puhetyöläiselle sairaslomia ja työttömyyttä. Lisäksi monenlaiset ongelmat aikuistuvien lasten kanssa sekä pappisisän salaperäinen menneisyys vieraiden naisten kanssa lyövät Auliksen mielentilan monesti pohjamutiin.

Ristiaallokossa riittää dramaattisia käänteitä. Romaanin alussa kirkkourkujen akku paukahtaa kovaäänisesti tuttujen nuorten häissä. Häiden jälkeen nuori morsian tulee katumapäälle ja tarrautuu tuttuun pappismieheen vähän liian paljon. Onko Aulis sittenkään oikealla alalla? Kepeähenkinen romaani tuo jälleen viihteellisesti esille vakaumuksensa kanssa kipuilevia henkilöitä. Pappismiehen problemaattisen hahmon kautta romaanikertoja rakentaa monta herkullisen humoristista tilannetta.

Aulis muun muassa päättää paeta arkeaan retriittiin mutta ei onnistu sielläkään pääsemään vapaalle koettelemuksistaan. Etenkin seksuaaliset kiusaukset väijyvät häntä kuin pantterit saaliseläintä. Samalla mies pohdiskelee mennyttä elämäänsä kuin onnettomuutena:

”Aulis tajusi menettäneensä ne vuodet, jolloin lapset olivat palanneet reissuiltaan ja rynnänneet silmät loistaen kertomaan kaikesta jännittävästä mitä oli tapahtunut. Missä hän oli ollut silloin?”

Veden ympäröimät rannat ovat romaanissa tärkeitä miljöitä. Kirjailija osoittaa hallitsevansa luontokuvauksen suvereenilla otteella. Kun romaanitrilogian aikaisemmissa osissa avioeroa ja muita asioita kuvattiin lähinnä Matleenan naisellisesta näkökulmasta, uutuudessa näkökulma on koko ajan mieskeskeinen. Romaanikertoja suhtautuu miespapin kipuiluihin avoimen myötätuntoisesti. Klassinen happyend päättää Ellilän trilogian seesteiseen harmoniaan.

Ellilän uusin teos on nuorille suunnattu romaani Majavakevät (2012). Kirjoittajansa 14. nuortenkirja on nuorekas sekoitus maagista kerrontaa, keväisiä luontokuvia, identiteettipohdiskelua ja maahanmuuttajakuvausta.

Romaanin päähenkilö on 12-vuotias Hilla-tyttö, joka on adoptoitu Kolumbiasta Suomeen. Yksinäisyydestä kärsivä Hilla samastuu muualta Suomeen tuotuihin kanadanmajaviin, jotka hän löytää läheiseltä lammelta. Tytön sopeutumisvaikeudet kulminoituvat identiteettikysymykseen:

”Hilla mietti voisiko hän kuitenkin vielä muuttua. Voisiko hän väkisin kiinnostua asioista, jotka eivät kiinnostaneet häntä, ja voisiko hän lakata olemasta kiinnostunut asioista, jotka olivat hänelle tärkeitä? Ajatus, että hänen täytyi tehdä niin, oli kamala. Aivan kuin pitäisi muiden tahdosta muuttua toiseksi ihmiseksi.”

Hilla viihtyy majavien parissa tuntikausia yhteen menoon, mikä vaikuttaa jopa koulunkäyntiin. Hän paperoi huoneensa seinät majavienkuvilla. Kun suomalaisnaapurit alkavat vainota majavia, Hilla ei voi katsella sitä kädet taskuissa vaan alkaa määrätietoisiin toimiin majavien puolesta. Kohta Hilla alkaa huomata fyysisiä muutoksia, ikään kuin hän olisi muuttumassa majavaksi.

Majavakevät on asiallinen ja sujuvakielinen tyttökirja. Persoonalliset henkilöt kasvavat luonnon ymmärtämisessä. Ellilän jännittävä kertojanote siivittää yksityiskohtaista luontokuvausta ja erilaisuuden pohtimista.

– – – – – – – – – –

Artikkelin pohjana olevat arvostelut on julkaistu Satakunnan Kansassa.