Huonon itsetunnon kosmologiaa

Avainsanat

Petri Tamminen, romaanit, suomalainen kaunokirjallisuus

Petri Tamminen.

Petri Tamminen: Musta vyö. Otava 2019. 175 s.

”Heinäkuussa lopetin tavalliset työni. Varsinkin lopetin kirjailijantyöni. En kirjoittanut enkä lukenut. Näin pelkäämiseen vapautui paljon aikaa.”

Petri Tammisen (s. 1966)  Musta vyö on romaani tärkeästä aiheesta, huonosta itsetunnosta.

Ensin väläytetään isän ja pojan välistä läheisriippuvuutta. Minäkertojan isällä on ollut itseluottamusta kolmen miehen edestä. Kun vahva isä kuolee pois, viisikymppisen pojan on pakko pärjätä omillaan.

Kaikkihan joskus eksyvät – vai eksyvätkö?

ISÄN KUOLEMA käynnistää kivuliaan aikuistumisprosessin. Poika huomaa, ettei itseluottamus ole sitä, että luottaa itseen. Itseluottamus on sitä, että luottaa toisiin.

Pelokas mies paljastuu Tammisen alter egoksi nimeltä Petri. Miehen kujanjuoksua seuraa sivusta Liisa-vaimo, kärsivällisyyden kävelevä ruumiillistuma.

Yllättävät olosuhteet piirittävät levottoman kulkijan monta kertaa surkuhupaisesti.

Mies muun muassa juuttuu sairaalahissiin poliisiparin kanssa. Toisinaan voi puhua eksymisestäkin, korosteisesti.

Kirjailija kirjoittaa koko ajan varsinaisen aiheensa vierestä.

MUSTA VYÖ ei ole tavanomainen lukuromaani. Tamminen kirjoittaa koko ajan varsinaisen aiheensa vierestä: havainnoista, tuntemuksista, päätelmistä.

Kaiken takana on miehen surullinen kyvyttömyys käyttäytyä oikein tai hyväksytysti. Hän ei osaa keskustella. Hän näyttelee kuuntelemista. Ja muut koettavat sopeutua.

Lopputulemana huonon itsetunnon kosmologi heittelee itsestään ja ympäristöstään sirpaleisia argumentteja. Kuinka paljon aisteihin vaikuttaakaan se, ettei arvosta itseään:

”Kaikki mitä toisillemme sanomme on asiayhteydestään irrotettua. Jopa omat ajatuksemme ovat asiayhteydestään irrotettuja. Asiayhteydet ovat koossa ja kasassa vain maailmankaikkeuden kokoluokassa. Mutta maailmankaikkeus laajenee.”